Parantuuko ihminen terapiassa?

[Pinja]

Tulkitakseen terapeuttiaan tarvitaan terapeutin katseen, ilmeiden, eleiden, liikehdinnän ja äänen tarkkailua, muuten sanallisen sisällön tulkinta jää vaillinnaiseksi, jolloin ei näe miten terapeutti oikeasti ymmärtää ja hyväksyy. Asiakkaat, jotka eivät katso terapeuttiiaan tai katsovat hyvin vähän voivat kuvitella terapeutin suhtautumista ja mennä tulkinnoissaan väärään. Tämä varsinkin silloin, kun terapeutti on hiljaa, jolloin ilman katsomista ei voi päätellä paljoa. Yksin jäämisen tunne on totaalisin silloin, kun terapeutti on hiljaa ja jos oma katse on terapeutista poissa. Myös siksi katson terapeuttia koko ajan, paitsi vilkaisen välissä 2-3 kertaa kelloa ja terapeutti katsoo minua myös koko ajan, minulla on kännykkä aina soimassa tunnin lopun osoittamiseksi. n. 8 kk olen tähän mennessä katsonut terapeuttia noin ja sitä ennen katsoin hyvin vähäisesti välillä vilkuillen ja jonkin aikaa en lainkaan. Tiedän eron omalla kohdallani, mitä on kun ei katso ja mitä on kun katsoo. Terapeuttini on käynyt omista terapioistaan toisen psykoanalyysissa sohvalla maaten, jossa ei siis katsekontaktia. Siitä on minulle apua, kun hän tietää myös eron. Yksi eroista oli minulla se, että silloin kun katsoin vähänlaisesti tai en ollenkaan luulin, että terapeuttini jännittää minua, mutta sitten kun aloin katsoa koko aikaisesti totesin olleeni väärässä, ei hän näytä jännittävän minua ollenkaan.

[Pinja]

10 kysymystä: Kuka saa avun psykoterapiasta? (SEURA)
5. PARANTAAKO TERAPIA IHMISEN ELI MIHIN SE AUTTAA?
Psykiatrinen diagnoosi ei kerro, auttaako terapia vai ei. Toisekseen psykoterapeutti ei pysty potilasta parantamaan, vaan hän auttaa potilasta parantamaan itsensä. Psykoterapian päämäärä on itsehavainnoinnin lisääminen, mutta on paljon sairauksia, joissa itsehavainnointi ei auta. Esimerkiksi psykoterapia ei yleisesti ottaen paranna skitsofreniaa, mutta terapian avulla potilas voi oppia elämään tautinsa kanssa ja toisaalta saada apua oireiden taustalla joskus oleviin traumaattisiin kokemuksiin.

Psykoterapia on kuitenkin tuloksellista: seitsemän kymmenestä potilaasta hyötyy siitä. Esimerkiksi keskivaikeassa masennuksessa terapia voi olla yhtä tehokasta kuin lääkehoito.
http://seura.fi/terveys/10-kysymysta/ku ... apiasta-2/

Kyllästynyt tuossa kohta missä sanotaan, että seitsemän kymmenestä potilaasta hyötyy psykoterapiasta. Silloin aikaisemmin en löytänyt mistä olin moisen tiedon internetissä lukenut.

[Valkosiipi]

Tulkitakseen terapeuttiaan tarvitaan terapeutin katseen, ilmeiden, eleiden, liikehdinnän ja äänen tarkkailua, muuten sanallisen sisällön tulkinta jää vaillinnaiseksi, jolloin ei näe miten terapeutti oikeasti ymmärtää ja hyväksyy. Asiakkaat, jotka eivät katso terapeuttiiaan tai katsovat hyvin vähän voivat kuvitella terapeutin suhtautumista ja mennä tulkinnoissaan väärään. Tämä varsinkin silloin, kun terapeutti on hiljaa, jolloin ilman katsomista ei voi päätellä paljoa. Yksin jäämisen tunne on totaalisin silloin, kun terapeutti on hiljaa ja jos oma katse on terapeutista poissa...

Varmaan Pinja sinun ja monen muun kokemus näin. Ei kuitenkaan pidä yleistää näitä juttuja.
Jokainen ihminen ja terapiasuhde on omanlaisensa.
Myös jokaisen terapiassakävijän kehitysaste, tavoitteet ja ongelmat on omanlaisiaan.

Esimerkiksi minä kävin suurimman osan terapioistani sohvalla maaten.
En nähnyt terapeuttiani kuin terapiatunnin alku- ja loppukättelyssä.

Oma hoitoni eteni usein juuri noiden terapeutista tekemieni
yliampuvien, virheellisten, vanhentuneiden, yms... tulkintojen avulla. Ne voimistuivat kun en nähnyt terapeuttia.
Sanoista, äänenpainoista, äänistä, kahinoista, huokauksista...
tein johtopäätöksiä joita terapeutin puhumattomuus vahvisti.
Myös terapeutin "ymmärtämättömyys" (ei ymmärtämättömyys) sai minut vahvistamaan ongelmani äärimmilleen.
Sitten jokin terapeutin tulkinta pamautti koko äärimmilleen viritetyn rakennelman ja terapia eteni.

[Pinja]

Sinulla ei varmaan alkujankaan ole ollut samanlaista ongelmaa kuin minulla -silmiinkatsomattomuus ongelmaa. Olet edennyt arjessa ja minä aloin etenemään sitten vasta, kun aloin katsoa silmiin ihmisiä. Tietysti sitten se vaikutti terapiassakin, kun olin aikaisemmin niin vähän katsellut, niin sitten tuli uusia asioita eteen ja terapiassa olo muuttui. Jos arjessa katselee ihmisiä silmiin riittävästi ja uskaltaa katsoa, niin terapiassa ei välttämättä tarvitse katsoa silmiin kuten puhut tuosta psykoanalyyttisesta terapiasta missä ei ole silmäkontaktia muuten kuin alussa ja lopussa. Minulle on tärkeätä, että katson ihmisiä silmiin. Se on jouduttanut parantumistani paljon ja avannut alitajuntaani ihan eri lailla ja kehittänyt kykyäni vuorovaikutuksessa sekä vahvistanut minua. Onko sinulla silmiinkatsomattomuus ongelmaa Valkosiipi?

[Valkosiipi]

Ei ole minulla samanlaisia ongelmia kuin sinulla Pinja. Jokaisella on omanlaisensa mutkat.
Siksi vastasinkin yleistävään viestiisi.

Silmiinkatsomisongelmat on hävinneet iän mukana.
Nuorena katse pälyili helposti, jos itseluottamus petti, hävetti, oli syyllinen olo...jne.

[Pinja]

Jokin muutos sinullakin on sitten tapahtunut, että olet lopettanut pälyilemisen. Onko itsetuntosi kenties kasvanut? Tuskin pelkkä ikä selittää muutosta, elämän tapahtumat ja niiden myötä kohonnut itsetunto myös. Minä olen nuori vielä ja olen kiitollinen, että olen päässyt ongelmasta eroon jo nyt ja terapian avustamana ongelmia ratkoen ja hyvässä vuorovaikutussuhteessa terapeuttiin. Minä olen kokenyt eron siihen, että miltä minusta on tuntunut katsoa kuin se, kun en katsonut: erosta johtuen katson mieluummin, joten psykoanalyysi ei sopisi minulle. Mutta parempi joskus, kun ei koskaan. Onko sinulle katsomisen kanssa mitään merkitystä tai väliä sillä, että ei ole katsontaa?

[Pinja]

Terapeuttien hiljaisuuteen liittyvä ketju (tukiasema.org): http://tukiasema.org/viewtopic.php?f=21&t=1071
En koe, että terapeuttini olisi hiljainen, mutta niin kuin käsittääkseni kaikki terapeutit ovat joskus hiljaa, kun terapeutin toivoisi sanovan jotakin johonkin.

[Psykopatologia]

Psykoterapiassa parantaa se, että kun potilas puhuu vaikeista asioista, ne palaavat häneen (toivottavasti) vähemmän vaikeina.

Alkuviikosta (3.- elokuuta 2015) puheradiossa haastateltiin yhtä kirjailijaa, joka puhui myös "raadollisesta" päiväkirjan pitämisestä (ym.). Hän toi esiin, että kirjottamisen jälkeen asiat tuntuvat (itsessä) erilaisilta (selkeämmiltä yms.). Epäilemättä tuo on totta.

Kirjailija toi myös yleisemmin esiin, että vasta sitten, kun jonkun epäselvän asian kirjoittaa alas, se selkiytyy.

Itse olen kokenut tuon saman psykologian kirjoittamisessa: Epäselvä tai vain "esiymmärryksen" varassa oleva tieto ei riitä, ja vasta sitten, kun asiaan on perehtynyt (kirjallisuuden ym. pohjalta) ja kirjoittanut asiasta, se (toivottavasti) selkiytyy. Sitten kirjoitan teemasta täällä, ja tekin ymmärrätte!

[Mirri]

Kirjailija puhui viisaita; kertoi, miksi asioiden kirjoittamisella tuntuu olevan aivan kuin 'maaginen voima'.
Käsittääkseni tuo 'maaginen voima' on sama, joka toimii keskustelupainotteisessa psykoterapiassa. Ei se paranna, mutta auttaa ihmistä jäsentämään tuntemuksiaan, hankkimaan lisää tietoa - ja vaikka mitä muuta 'ihmeellistä', johon ihminen ei kykenisi omin päin ja itsekseen.

Psykoterapiaan tuodaan oman pään sisältä kaikenlaisia toinen toistaan nolommilta ja hävettävämmiltä tuntuvia 'raakileita', joita ei uskallettaisi eikä kai kehdattaisikaan paljastaa ('julkaista') missään muualla. Juuri siitä pään sisällön paljastamisesta syntyy eheyttä luova prosessi - uuden luominen. Sama asia, joka voi toteutua myös kirjoittamalla.

[Maaria]

Asioita voi myös piirtää, tätä kai käytetään kuvataideterapiassa. Olen itse huomannut piirtäessäni eräänlaista sielunmaisemaa päiväkirja tyyppisesti, kuinka jokin epäselvä tunne tai tunteen puute saadessaan muodon, edes jonkilaisen helpottaa ja selkeyttää omaa oloa.

[Psykopatologia]

Psykoterapiassa parantaa se, että kun potilas puhuu vaikeista asioista, ne palaavat häneen (toivottavasti) vähemmän vaikeina.

Alkuviikosta (3.- elokuuta 2015) puheradiossa haastateltiin yhtä kirjailijaa, joka puhui myös "raadollisesta" päiväkirjan pitämisestä (ym.). Hän toi esiin, että kirjottamisen jälkeen asiat tuntuvat (itsessä) erilaisilta (selkeämmiltä yms.). Epäilemättä tuo on totta.

Kirjailija toi myös yleisemmin esiin, että vasta sitten, kun jonkun epäselvän asian kirjoittaa alas, se selkiytyy.

Itse olen kokenut tuon saman psykologian kirjoittamisessa: Epäselvä tai vain "esiymmärryksen" varassa oleva tieto ei riitä, ja vasta sitten, kun asiaan on perehtynyt (kirjallisuuden ym. pohjalta) ja kirjoittanut asiasta, se (toivottavasti) selkiytyy. Sitten kirjoitan teemasta täällä, ja tekin ymmärrätte!

Asa: Ammatit utopiassa - Kirjailija Raimo Pesonen http://areena.yle.fi/1-2886444 (54:45)

[Pinja]

Puhuminenkin selkiyttää. Terapiassa, kun kertoo jonkin asian, palautuu kerrottu takaisin yksinkertaisempana ja ymmärrettävämpänä, kun asiaa miettii uudelleen.
Parantuminen tarkoittaa sitä, että tulee terveeksi. Terveeksi tuleminen ei tarkoita sitä, että kaikki olisi ongelmatonta. Terveeksi tulo merkitsee voinnin parantumista sairaasta tasosta terveelle tasolle. Mielestäni terapian tärkein ja parantavin anti itselleni on luottamuksen synty muita ja itseäni kohtaan, luottamuksen lisääntyminen parantaa vointia.

[Ryysy]

(...) Psykoterapiaan tuodaan oman pään sisältä kaikenlaisia toinen toistaan nolommilta ja hävettävämmiltä tuntuvia 'raakileita', joita ei uskallettaisi eikä kai kehdattaisikaan paljastaa ('julkaista') missään muualla. Juuri siitä pään sisällön paljastamisesta syntyy eheyttä luova prosessi - uuden luominen. Sama asia, joka voi toteutua myös kirjoittamalla.

Minulla ei ole mitään hirveitä vaikeuksia kirjoittaa omista häpeöistä (?), mutta kun monesti jutut liittyvät myös muihin ihmisiin. Esim. tämä foorumi voisi hyvin toimia kirjoitusterapiapaikkana, myös vaikeiden asioiden suhteen. Sitä varten on kai päiväkirja-osio.

[Helmenkalastaja]

(häpeistä)

[Ryysy]

En myöskään häpeä, jos joskus satun syömään perunia. Suomi on vaikea kieli.

[Pinja]

Parantuminen terapiassa riippuu esim. sairauden vaikeusasteesta ja siihen mitoitetusta terapian kestosta.

[Mirri]

Noin on.
Psykoterapia voi myös antaa keinoja sairauden kanssa selviytymiseen, vaikkei sairaus olisikaan parannettavissa.

[Pinja]

Mirri voitko antaa esimerkkejä sairauden kanssa selviytymisen keinoista, mitä keinoja ja missä sairaudessa?

[Pier Lemuar]

Ei.