Paha olla

[Maaria]

En osaa ilmaista tunteitani, tuntuu että kuolen pian.

[toope]

Osaathan sie ainakin runoilla tunteilla. Onko jotain erityistä tapahtunut?

[Maaria]

Yritin pudottaa lääkkeitä, ei onnistunut. Sain tuntuman siihen kaaokseen ja ymmärsin, etten voinut olla siellä. Sitten, minusta tuli hyvin vihainen ja kaikki viha täytyi kätkeä ja paha olo. Nyt nostin lääkitykseni kohdilleen ja olen vähän kuin usvassa. Nukahdin vasta 3 aikaan ja heräsin 12 aamupäivällä. Miehen loma on alkanut ja pelkään, että pilaan sen. Itken nyt pitkästä aikaa. Itkeminen kai helpottaa. Olen kai väsynytkin.

[Maaria]

Lääkitystä laskettuani minulle tuli pelottava tunne, hyvin voimakas tunne siitä, etten rakasta miestäni enää.
Ajattelin jopa eroa.

[Pinja]

Osaathan sinä ilmaista tunteita: sinun on paha olla kuten otsikkosikin ilmaisee.

[Kissi]

Minua auttaa usein kaoottiseen tilaan just se että tulen tänne ja juttelen muiden kanssa. Se jo, että joku vastaa ja kuuntelee, auttaa selvittämään oloaan.

[Hilppa]

- - Miehen loma on alkanut ja pelkään, että pilaan sen. - -

On varmasti myös miehen oma asia, että huolehtii omasta levostaan ja virkistäytymisestään lomallaan. Olen huomannut, että joskus on hyvä tehdä jonkinlainen suunnitelma (jossa ei tarvitse pitäytyä tarkasti), jossa päättää varata lomaansa yhteistä aikaa, mutta myös aikaa ihan itsekseen.

[Ryysy]

Mikä olo?

Ajatukset, joita itse 'tavoitin' lääkeen seinään lopetusyrityksen aikana eivät tavallaan olleet edes 'omiani', vaikka kuitenkin olivat. Tuli kaikkia hirvityksiä mieleen.

Mistäköhän tuollainenkin ajatus tulee, että pelkää pilaavansa toisen loman? Eihän toisen lomasta ole mitenkään vastuussa eikä sitä voi pilata (ellei sitten räjäytä toisen asuntoa tms.). Onkohan se jokin absurdi pelko... vai jotakin riittämättömyyden tunteita... tai syyllisyyden tunteita. Itse sain aikoinaan ihan hirveät syyllisyyden tunteet, kun en mennyt yksiin merkittäviin sukusuperjuhliin. Mutta silloin en voinut / kyennyt / halunnut ja sillä sipuli - ja kyllä kummasti helpotti, kun antoi vähän (no, okei paljon!) armoa itselleen. Jälkeen päin se harmittaa, että jäi väliin tuokin, mutta ei voi mitään.

Toivottavasti olo helpottuu! Ehkä ne ajatuksetkin siitä selkeytyvät...

[Maaria]

Outo tunne, etten minä ole se, joka elää tätä elämää, eikä tämä ole elämääni. Nostin kyllä lääkityksen takaisin, enkä uskalla sitä pudottaa. On totta, että syyllistän itseäni lähes kaikeata. Niin kuin nyt lääkkeistäkin kun, kuolaan vaan lääkkeissäni kotona, enkä ole saanut muuta aikaiseksi, kuten uraa tai lapsia. Ja mielestäni mieheni saa liian vähän seksiä, enkä ole kiinnostunut hänen ystävistään. Lapsellistahan tämmöinen on, mutta ajatukset pyörivät päässä loputtomiin. Sitten on sellainen epätoden ja tyhjyyden tunne, jonkinlainen identiteettikriisi. Hetken luulin olevani humalassa, mutta muistin sitten, että olut jota juon on alkoholitonta. En uskalla miehen loman aikana pudottaa lääkettä, kun meillä on reissut tiedossa.

[Ryysy]

Tiedän (ja kaiketi moni muukin tietää) jonkin tyyppisen tunteen, että "en ole saanut elämässäni mitään aikaan". Mutta ehkä ne aikaansaamiset (suorituspaineetko?!) tulee sitten enemmän ympäristöstä ihan kaikkia elämän osa-alueita myöten. Pieni itsekeskeisyys ei ole pahasta! Tarkoitan, että välillä voi tietysti miettiä, mitä _itse_ haluaa.

Minulla on edelleen joissakin asioissa sellainen, että toisten ihmisten mielipiteillä on liian suuri vaikutus kaikkeen... se ei ole oikein hyvä aina, koska toiset voivat olla myös väärässä jne.

[Gabriel]

Minun mielestäni sinulla taas on varsin normaaleita tunteita. Okeasti tuntuu normaalilta ajatella, että pilaa toisen loman jos itsellä on taipumus saada tunteenpurkauksia, ailahdella tai "sekoilla". Oikeesti, tuo on minun mielestäni empaattisen ihmisen normaali tunne joka tuijottaa muutakin kuin vain omaa napaansa.

Sama on seksin suhteen tai kavereiden suhteen. Jos sinulla on tunne, että miehesi saa liian vähän seksiä hän todennäköisesti saa liian vähän seksiä. Jos et ole kiinostunut hänen kavereistaan, koska he tuntuvat sinusta tylsiltä niin on ehkä ookoo tuntea siitä pientä syyllisyyttä tai ainakin niin, että miksi nyt en tuuotakin olisi voinut kestää. Noi on mun mielestä aivan kaikki normaaleita juttuja, mut kyse on siitä kuinka paljon niitten antaa itseään syylistää tai häritä.

Jos sinulla on tullut tunne ettet rakasta enää miestäsi niin sekin saattaa olla aito tunne.
Nämä tunteet joskus tulee ja menee ihan kaikilla. Pitempi aika vasta osoittaa kummalle puolelle kääntyy.

[Ryysy]

Kylläpäs tuli hirveät responssit Gabrielin viestistä.

[Gabriel]

Kylläpäs tuli hirveät responssit Gabrielin viestistä.

En ymmärrä?
Tarkoitatko että olisit olettanut enemmän keskustelua vai oliko tuon tarkoitus ironinen tai pilkallinen?
Vai tarkoititko itsellesi syntyneitä mielentiloja?

[Ryysy]

Tarkoitan sitä, että täältä meinasi tulla hirveä palopuhe tuon jälkeen... eli siis niin, mm. mielentiloja juu.

[Gabriel]

Tarkoitan sitä, että täältä meinasi tulla hirveä palopuhe tuon jälkeen... eli siis niin, mm. mielentiloja juu.

Siis sinulta meinasi, mikset kirjoittanut? Oliko tuossa kirjoituksessa jotain väärää. Mielestäni aivan normaaleja ihmisten tunteita joita jokainen tuntee. En tiedä kuinka lääkitys ylipäätään vaikuttaa, tasaako se esim. normaaliakin tuntemista tasapaksuksi? Kysymys kai on siitä, että kuinka voimakkaasti tietyihin asioihin reagoi ja se määrittää onko joku tunne "normaali" vai ei.

[Ryysy]

Tässä perjantainen "responssini" (tottakai narsistesti arkistoin kaiken kirjoittamani!), tarjoilen tämän nyt tasapainoisemmassa olossa, kun olen ns. valmis vastaanottamaan kritiikkiä / eriäviä mielipiteitä:

Mielestäni kokemus loman tms. pilaamisesta voi tulla myös täysin vääristä, jopa absurdeista syistä. Ihmisillä on taipumus tuntea syyllisyyttä, joillakin enemmän ja joillakin vähemmän. Syyllisyyden tunne on musertava ja sen ruokkiminen ei yleensä johda mihinkään hyvään niiden kohdalla, jotka jo valmiiksi tuntevat syyllisyyttä. Jos vedän perseet ja ilmoitan töihin, että olen sairas, on ihan ok tuntea syyllisyyttä, mutta jos esimerkiksi ajan autolla vahingossa siilin tai kissan yli, on mielestäni syyllisyyden tunteen kokeminen negatiivinen ja jos ei tuhoava, niin ainakin paikallaan pitävä tunne, josta pitäisi voida päästä yli. (Eli vaikka tapahtuma olisi kuinka traaginen - on syytä antaa armoa itselleen.) Käytännössä sekään ei välttämättä kaikilta noin vain onnistu sillä perusteella "kuinka paljon niiden [tunteiden ym.] antaa itseään syyllistää tai häiritä". Tämäkin on siis paljon helpompi sanoa kuin tehdä / toteuttaa.

Ymmärrän sen, että on toisiakin ihmisiä huomioitava, myös parisuhteessa, mutta tilanteet eivät ole itsestäänselviä. Ihmiset pitivät minua ennen hirveänä akkana, kun en halunnut mieheni lähtevän baariin, mutta sitten taas ehkä jotkut ystävät tai terapeutit olisivat saattaneet ymmärtää, että kyseessä ei välttämättä olekaan hirveä akka, joka manipulatiivisuuttaan soittelee miehen perään viimeistään puolen tunnin kuluttua lähdöstä. Olisi esimerkiksi saatettu ymmärtää, että en tee sitä pahuuttani tai edes (r)akkauttani, vaan esimerkiksi siksi, että minulla oli silloin jokin juttu sen suhteen, että ahdistuin asiasta liikaa. Tämä olisi voitu selittää vaikkapa lapsuuden kokemuksilla näin yhden vaihtoehdon yksinkertaistaen.

Itselleni olisi nuorempana tullut Gabrielin viestistä paha mieli. Eritoten seksi-aiheen osalta: "Jos sinulla on tunne, että miehesi saa liian vähän seksiä hän todennäköisesti saa liian vähän seksiä." Tämän jälkeen olisi käynyt niin, että olisin ryöminyt makuuhuoneeseen puukon kanssa itseäni hakkaamaan ja kokenut vielä pahempaa syyllisyyttä - ikään kuin toisen tyydyttäminen olisi omalla vastuullani. Edelleen myöskin esim. Gabrielin laihdutus-viestit vetävät pääni ylikierroksille ihan vain siitä syystä, että elän sopeutumis/muutos-vaihetta ja minun on joskus vaikea sopeutua uusiin tilanteisiin, jolloin ikivanhat tunteet tulevat pintaan. Nyt kai onneksi olen jo niin iso, että jos joku sanoo, että "olet läski, älä syö", niin sitten syön myös tämän asian sanojan.

Unohdin kertoa, että silloin kun lopetin SSRI:n seinään päässäni oli todella sairaita ajatuksia, jotka tuntuivat silloin täysin uskottavilta ja normaaleilta sekä hauskoilta. Mielestäni oli esimerkiksi erinomainen idea, kun keksin, että ensi kerran kun menen päihdehoitajalle sanon hänelle "minulla muuten on puukko mukana". Kuulosti todella hienolta ajatukselta! Todennäköisesti ajatuksen toteutus olisi kärsinyt, koska sosiaaliset normit koen niin voimakkaasti. Sain myös ajatuksia siitä, että minua vihataan. Meinasin kirjoittaa oikean pamfletin siitä, että tiedän todellakin (myös foorumilta ihmiset nimeten) ketkä vihaavat minua. Onneksi en kirjoittanut. Tai siis kirjoitin, mutten postittanut. Normaalisti, jos mielessäni on väkivaltaisia ajatuksia, niin tiedostan sen, että ne ovat ajatuksia, enkä todellakaan ajattele niitä toteuttavani. Tästä syystä pidän juuri lääkevähennysketjua hieman kyseenalaisena. Haluan myös tiedottaa, että tällä hetkellä itken. Näin ehkä ihmiset ymmärtävät, että meistä jotkut, kuten minä, emme ehkä olekaan niin täyspäisiä, mitä pitäisi olla kyetäkseen käymään foorumikeskusteluja puhtaasti "järkevästi".

Lisäksi tiedotan, että minulla on paha olla. Se johtuu eniten siitä, että tiedossa on taas yksi asia, jota en halua tehdä. Ja luojan kiitos, se ei liity seksiin! Näin positiivisia asioita etsiäkseni.

[Gabriel]

Kiitos Ryysy. Hyvä viesti.