Pankkibyrokratiaa, osa 2

Pankkibyrokratiaa, osa 2

ViestiKirjoittaja Mirri » 10.05.2015 13:39

Yle Kotimaa 9.5.2015 klo 10:31 | päivitetty 9.5.2015 klo 10:47
Viranomaiset pulittavat pankeille nettikirjautumisesta 2 miljoonaa vuodessa

Valtio ja kunnat maksavat pankeille kirjautumispalvelusta 6 kuusi senttiä per klikkaus - kaksi miljoonaa euroa vuodessa.
Viranomaisten verkkopalveluihin kirjautumisesta on tullut pankkien kauppatavaraa.
Kun kuka tahansa meistä kirjautuu valtion tai kunnan palvelusivustolle, samalla klikkauksella kilahtaa myös pankin kassa.

Sähköinen henkilökortti ei ehtinyt kukoistaa. Väestörekisterikeskus lanseerasi markkinoille jo vuonna 1999 sähköisen henkilökortin.
Virossa nykyisin oleva sähköinen identiteettikortti muistuttaa suomalaista esi-isäänsä hyvinkin paljon.
Tuo Suomessa valtiolliselta pohjalta kehitetty ja ankarimmat mahdolliset turvavaatimukset täyttävä henkilökortti ei kelvannut täkäläisille pankeille.
Ne eivät hyväksyneet sitä pankkitunnistautumiseen, ja niin kortin menestystarina loppui meillä lyhyeen.
Pankit kehittivät itselleen omat kirjautumis- ja tunnistautumispalvelunsa.
Nyt niin valtion kuin kuntienkin palvelusivuille kirjaudutaan 99,5 %:sti pankkitunnusten avulla.

Markkinoilla pian myös itsenäisiä tunnistuspalvelun tarjoajia?
Valtiovarainministeriö on neuvotellut pankkien kanssa puitesopimuksen, joka määrittelee viranomaisten palvelusivuille pääsemisen hinnan.
Valtiovarainministeriön erityisasiantuntija Markus Rahkola arvelee, että valtiollisen sirukortin kaatuminen saattoi loppujen lopuksi olla kansalaisille vain onneksi.
– Nykyjärjestely on julkishallinnon kannalta hyvinkin kustannustehokas. Nettipankkikirjautuminen on helppoa, ja kaikki osaavat sitä käyttää.

Rahkola pitää selvänä, että paluu yhtenäiseen sirukorttikirjautumiseen olisi askel menneeseen aikaan.
– Valtiovalta ja pankit neuvottelevat parhaillaan laajan kansallisen luottamusverkoston rakentamisesta. Jokaisen yhteisöön liittyneen jäsenen on hyväksyttävä saman yhteisön muiden toimijoiden kirjautumisjärjestelmät. Kaikki tämä helpottaa verkkoasioimista entisestään.
– Tulevaisuudessa meillä toivon mukaan on itsenäisiä, vahvoja ja markkinaehtoisia tunnistuspalvelun tarjoajia. Silloin myös valtio ja kunnat voisivat kilpailuttaa niitä aivan eri tavalla kuin nykyisiä pankkeja.

Ari Mölsä
@AriMolsa Yle Uutiset

http://yle.fi/uutiset/viranomaiset_puli ... =leiki-uup
Avatar
Mirri
 
Viestit: 22310
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Pankkibyrokratiaa, osa 2

ViestiKirjoittaja Mirri » 10.05.2015 17:55

Yllä olevasta artikkelista pääsenkin sujuvasti ihmettelemään sitä, että pankit rahastavat köyhimpiä ihmisiä eniten eväämällä heiltä verkkopankkitunnukset. Laskun maksaminen tiskillä on nykyään iso operaatio, myös rahallisesti. Tilisiirtolomakekin pitää asiakkaan itsensä osata täyttää virkailijan istuessa tumput suorina odottamassa, että asiakas tekee työn. Tosin virkailija kyllä voi täyttää tilisiirtolapun asiakkaan puolesta, muttei ihan ilmaiseksi.

Tiedän kirjoitteluni pankkiasioissa olevan kärjistävää ja provosoivaa, mutta se on tarkoituskin. Tosiasia on, että pankit erilaisine käytäntöineen ja palvelu-/palvelemattomuussokkeloineen on melkoinen viidakko samoiltavaksi. Sitä vaikeampi mitä heikommissa kantimissa pankki'palvelujen' tarvitsija on. Ja kuitenkin pankkipalvelujen pitäisi olla lain suojaamia yhteiskunnallisia peruspalveluita. Ovathan ne, mutta aivan minimissään: verkkopankkitunnukset eivät kuulu yhteiskunnan suomiin (tai pankeilta vaatimiin) oikeuksiin, ja tiskillä palveltavilta asiakkailta saadaan periä huikeita palvelumaksuja jopa niin yksilöidysti, että pankki voi periä erillisen maksun pelkästä tilisiirtolomakkeen täyttämisestäkin.

Tähän voin kertoa omakohtaisen kokemuksen Nordeasta. Menin hautaustoimistosta sekavissa tunnelmissa suoraan Nordeaan maksaakseni kuolinpesän laskuja. Siinä asioidessani opin tietämään, että tilisiirtolomakkeet kuuluvat asiakkaan täytettäviksi - ei pankin. Virkailija istui ja odotti minun seistessäni hänen edessään yrittämässä saada itseäni ja ajatuksiani kasaan niin, että onnistuin raapustamaan niihin lappuihn kaikki oikeat numerosarjat.
Olen viime aikoina ehtinyt ihmetellä, että kuinkahan tämän byrokratian keskellä selviytyvät kaikki kognitiivisilta taidoiltaan pysyvästi heikentyneet ihmiset. Nämä kaksi asiaa kun voivat kulkea käsi kädessä: heikentyneet kyvyt ja pienet tulot. Eivätkä läheskään kaikki vanhuksetkaan ole niin varakkaita, että heillä olisi varaa maksaa huikeita summia saadakseen palvelua pankkikonttorissa. Vanhusten kohdalla vielä se, että heillä voi olla seisomisenkin kanssa tiukkaa - voivat vapista niin jalat kuin kädet...

Lisäksi sitten työttömät ja muut, jotka syystä tai toisesta ovat pudonneet satunnaisten tulojen tai köyhyyden loukkuun. Heitäkin pankit rahastavat enemmän kuin hyväosaisia, jotka ovat pankkien mittapuiden mukaan kelvollisia saamaan oikeuden käyttää verkkopankkia.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 22310
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Pankkibyrokratiaa, osa 2

ViestiKirjoittaja Mirri » 10.05.2015 18:10

Hain netistä tietoa Osuuspankin palvelumaksuista ja sain tällaisen vastauksen:
https://www.op.fi/op/op-ryhma/op-ryhma/ ... 00&srcpl=3

Etsimisen jälkeen löytyi linkki, joka kertoo yhden OP-konsernin pankin palvelumaksuja muunmuassa maksamisen osalta:
https://www.op.fi/op/op-ryhma/op-ryhma/ ... 00&srcpl=3

Osuuspankki ilmoittaa laskuttavansa 1,5 euroa, jos virkailija täyttää tilisiirtolomakkeen. Nordea ei ainakaan kerro perivänsä palkkiota tilisiirtolomakkeen täyttämisestä; olisikohan peräti maksuton työ.
http://www.nordea.fi/Henkil%C3%B6asiakk ... 688d64add3
Viimeksi muokannut Mirri päivämäärä 10.05.2015 18:29, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Mirri
 
Viestit: 22310
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Pankkibyrokratiaa, osa 2

ViestiKirjoittaja toope » 10.05.2015 18:28

Minä olen Osuuspankin jäsenasiakas ja palvelumaksut maksetaan bonuksilla joita kertyy vähän sieltä sun täältä. Bonuksilla voi maksaa myös vakuutukset.
Jäsenyyden olen kai perinyt.
toope
 

Re: Pankkibyrokratiaa, osa 2

ViestiKirjoittaja Mirri » 10.05.2015 18:32

Niinpä.
Pankin bonus-asiakkuus on yhdenlainen hyväosaisten etu sekin. Se ei ole varattomien ja vähätuloisten ihmisten ulottuvissa. Tosin esim. asuntovelka tuottaa bonus-oikeuden, mutta eihän asuntolainaa myönnetä läheskään kaikille, vaan senkin saamiseen tarvitaan jonkinlaista hyväosaisuutta.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 22310
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Pankkibyrokratiaa, osa 2

ViestiKirjoittaja Mirri » 10.05.2015 18:35

Näin pääset omistajajäseneksi

Omistajajäseneksi pääset täyttämällä jäsenhakemuksen. Hakemuksen täyttämiseen tarvitset henkilökohtaiset verkkopalvelutunnukset. Jos sinulla ei ole verkkopalvelutunnuksia, voit lähettää meille yhteydenottopyynnön, soittaa OP 0100 0500 puhelinpalveluun tai täyttää hakemuksen lähimmässä osuuspankin konttorissa.

https://www.op.fi/op/henkiloasiakkaat/e ... 30&srcpl=3
Avatar
Mirri
 
Viestit: 22310
Liittynyt: 01.01.2012 19:18


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron