Ryysy kirjoitti:Kaikki mielenterveysongelmista kärsivät voisivat nyt sanoutua irti tästä ja tuomita julkisesti yhteisönsä sisällä tapahtuneen kauheuden.
Jaska kirjoitti:– Jonain päivänä tulen tekemään jotain, joka muuttaa joka järjestelmän ja sitten kaikki tietävät nimeni ja tulevat muistamaan sen, kertoo ex-tyttöystävä Lubizin sanoneen hänelle vuonna 2014.
Bild-lehdessä Mary W -nimellä esiintyvä exä sanoo, ettei tuolloin käsittänyt Lubizin sanoja.
Mary W:n mukaan Lubitz näki öisin usein painajaisia ja huusi unissaan. Naisen mukaan Lubitzin käytös pelotti häntä.
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/arti ... an/4946210
Onko kyseessä äärimäinen narsismi?



Kissi kirjoitti:Kyllä mielestäni ihminen saattaa tehdä sen laajennetun itsemurhan, kun itse ei kelpaa siihen ammattiin jota on aina halunnut ja sen mahdollisuuden menettäminen voi luoda harhaisia ajatuksia: näin he ainakin muistavat minut.

Kuutar kirjoitti:Toimitusjohtajan tiedossa ei ole syytä, mikä on voinut johtaa perämiehen tekoon.
28-vuotias Andreas Lubitz oli hyväksytty koulutusohjelmaan psykologisten testien jälkeen.
Hänet testattiin uudelleen, kun hän palasi koulutukseen muutaman kuukauden mittaisen tauon jälkeen.
Psykologiset testit eivät ehkä olekaan niin luotettavia kuin luullaan?
(- -)
Helmenkalastaja kirjoitti:Vakava masennus on se perusdiagnoosi, josta on eri vaikeusasteita: lievä, keskivaikea ja vaikea.
Vaikeassa voi sitten olla psykoottisia oireita tai olla olematta; ne on mahdollisuus erottaa toisistaan diagnoosissa.
Psykopatologia kirjoitti:Kuutar kirjoitti:Toimitusjohtajan tiedossa ei ole syytä, mikä on voinut johtaa perämiehen tekoon.
28-vuotias Andreas Lubitz oli hyväksytty koulutusohjelmaan psykologisten testien jälkeen.
Hänet testattiin uudelleen, kun hän palasi koulutukseen muutaman kuukauden mittaisen tauon jälkeen.
Psykologiset testit eivät ehkä olekaan niin luotettavia kuin luullaan?
(- -)
Varsinkaan kun projektiivisia metodeja ei ole käytetty.
Testi-tulokset ovat aina vain statistisia suhteessa ennusteisiin yms.
Psykopatologia kirjoitti:Kai sitten kyselylomakkeilla. Mutta Kuutar on mennyt jemmaan.
Paluu Yleistä ja ajankohtaista
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa