Missä mieli luuraa?

[Pertti Luukkonen]

.

[ve?e]

Vauvalla on vain suhteita. Asioita, joita ei ole tässä ja nyt, ei ole tässä ja nyt (myöhemmin sitten taas).

[Pertti Luukkonen]

Jaa. Mutta nuo tuntuvat olevan mielellisiä toimintoja.

[Riidankylväjä]

Vauvalla on mielessään vain yksi asia. "Missä on lähin tissi?"

[Pertti Luukkonen]

Jos esimerkiksi Trisse sanoo, että hänellä ei ole mieltä ollenkaan, voi toteamus vaikuttaa oikealle, sillä eihän hän pysty todistamaan mielensä olemattomuutta. Vastaväittäjä voi kuitenkin esittää, että toteamalla tuon, hän juuri osoittaa mielellistä toimintaa.

"Great mind think alike", on hän todennut useasti. Ymmärrän kyllä ison kiven ja vielä isomman kiven, mutta iso mieli on vaikea. Voisi kuvitella, että joillakin pään tilavuus ei läheskään riitä; tarvitaan ainakin tynnyri.

[Riidankylväjä]

"Sua lemmin kuin mieletön mä oisin" laulaa laulava lihapulla. Eli silloin, kun halutaan irroitellä pitää mieli jättää kotiin.

[ve?e]

Vauvalla on mielessään vain yksi asia. "Missä on lähin tissi?"

No voihan se olla, että tissi on ensimmäinen asia, josta vauvalle syntyy sellainen mielikuva, että vauva voi ajatella sitä silloinkin, kun se ei ole paikalla.

Veikkaan, että yleensä vauvan mielessä on vain asioita, jotka ovat juuri sillä hetkellä näkyvillä. No emmä tiedä.

[Biancaliina]

Siitähän voi jo jotain päätellä, kun ette muista sikiö- ja vauva-aikaanne, ettekä edes sitä kun opettelette kävelemään ja puhumaan.

[Pertti Luukkonen]

Vain sen, että vauvalla heikko retentio.

[ve?e]

Mutta aikuisellapa ei olekaan. Kaikenlaista poissaolevaa palaa mieleen koko ajan. Eikö kykyä pitää mielessään ja huomioida sellaisia asioita, joita ei ole tässä, sitten voi pitää mielelle olennaisena tuntomerkkinä?

***

Jos kysymys oli tarkoitettu filosofiseksi ("Missä mieli sijaitsee; onko se aivoissa vai onko se vain illuusio?"), niin vastaan, että suhteissa.

Tää on mun kirjoitus (jos sattuu kiinnostamaan):
http://p1.foorumi.info/antropologos/vie ... hp?p=18#18

Aivot on kai ennakoinni elin. Kai tunteetkin monesti ennakoi sitä, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja niin edelleen. Että vaikka ilo tai kärsimys voi tulla jo ennen niiden aiheuttajaa. Niin kuin kuola koiran suupielestä ennen ruokaa.

Jos musiikissa sointujen sarjassa on jokin yllättävä, siihen totutusti "kuulumaton" sointu, aivosähkökäyrässä kuulemma jossain paikassa on rekisteröitävissä "yllättyneisyys" tms. Eli odotetaan sointuja tietystä sointuperheestä, ja jos ei tule, ollaan yllättyneitä. Että aivot siis odottavat koko ajan jotain tietyn tyyppistä ärsykettä. Päivittävät sitten odotuksia, jos ei tulekaan.

Ja ennakointihan taas ei ole yksin aivoissa, kun siinä odotetaan aina jotain, tai jotain jostain asioiden "perheestä", tms. Eli sikäli kun aivot ovat ennakoinnin elin, ne tuottavat mielen, joka ei ole yksin aivoissa. Vaan merkittävässä määrin myös odotuksissa ja sitä kautta sitten myös suhteissa. Siinä, mitä odotetaan.
http://p1.foorumi.info/antropologos/vie ... hp?p=18#18

[Pertti Luukkonen]

Tällöin mielen muoto olisi jotenkin verkkomainen tai ameebamainen. Tämä on merkittävä tieto. Descartes ajatteli vanhanaikaisesti, että mielellä ei olisi muotoa ollenkaan.

[ve?e]

Ehkä mieli on jonkinlainen risteyskohta erilaisille asioille. Enpä osaa oikein enempää sanoa.

[Biancaliina]

Mieletön meno päällä! Tulkaa seuraksi!

Mieli muuttaa muotoaan.

[Riidankylväjä]

Wikipedian määritelmä.

"Mieli ymmärretään yksilön sisäisenä, henkisenä olemuksena, jossa ajatukset, tunteet ja tietoisuus ilmenevät ja kohdistuvat johonkin.[1] Filosofisena käsitteenä mielellä viitataan useimmiten ajattelun käsitteellisiin toimintoihin, joista muodostuu tietoisuus. Mielen ja ruumiin ongelmassa pohditaan ihmisen toiminnan ja tämän tietoisuuden yhteyttä."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mieli

Eli mieli on aivotoimintojen luoma abstrakti olio.

[Psykopatologia]

Eli mieli on aivotoimintojen luoma abstrakti olio.

Tämä ei siis ole Wikipediasta. - Siis aivotoiminnot luovat mielen? Uskomatonta!

Aiemminhan todistit, että ulkomaailmasta muodostuu esimerkiksi naisen kuva suoraan verkkokalvolle nurinpäin eli tavallisesti nilkat taivasta kohti. Ei siihen mitään aivoja enää tarvita!

[Riidankylväjä]

Aivoja tarvitaan kuvan jatkokäsittelyyn.

Eli mieli on aivotoimintojen luoma abstrakti olio.

Tämä siis oli kiteytys Wikipediassa laveammin kerrotusta jutusta.

[ve?e]

Jos nyt kumminkin lähetän tän...
_____________

Riidankylväjää (jonka mielestä myös korvan tärykalvolle ilmenee "kuva" kuulluista äänistä) voisi kiinnostaa, että kuulemani mukaan nykyisin epäillään, että lukiessaankin ihmiset koko ajan ennakoivat sitä, miten lause jatkuu, ja sitten korjaavat erehdyksiään, jos ei mennytkään niin kuin odottivat. Eli tekstin omaksuminen ei (?ehkä?) olekaan sitä, että siitä syntyy kuva verkkokalvolle, ja sitten se kuva siirretään aivoihin ja puretaan tekstiksi siellä. Koko ajan ennakoidaan lukiessa mitä tulee, loikataan eteenpäin, jos pystytään, ja palataan taas tarvittaessa.

Puheen kuulemista ja tuottamista ohjaavat fonotaktiset säännöt, jotka luovat odotuksia siitä, millaisia äänteitä seuraavaksi on tulossa. Oletan (vaikkakaan en ole varma, kun minun tietoni tuppaavat olemaan vähän puolivillaisia), että voidaan puhua myös esim. morfologisista ja syntaktisista säännöistä fonologiaa "korkeammilla" tasoilla; odotuksia luovia sääntöjä monilla tasoilla.

"Suomessa ehkä leimaa antavin fonotaktinen sääntö on vokaalisointu, joka säätelee taivuttamista ja uusien sanojen muodostamista kielessämme."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Fonotaksi

Suomalaisen korvassa särähtää äännejono kuten "takä", ja monilla on vaikeuksia lausua kunnolla "olympialaiset". Näin on siksi, että noissa on etu- ja takavokaaleja samassa äännejonossa -- olisi suomen kielen sääntöjen mukaisempaa sanoa "olumpialaiset". Jos aloitat sanan "ta--", syntyy kuulijassa odotus, että tulipa sieltä sitten mitä tahansa, vokaalit ovat takavokaaleita (/a,o,u/, myös neutraalit /i/ ja /e/). Samaten, jos aloitat oolla. "Aiot sanoa olumpialaiset, eiks jee?"
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vokaalisointu

Sosiaaliset normit luovat odotuksia. Sellaiset isotkin, että tervehdykseen on vastattava, tai sukupuolirooleja koskevat, tai sosiaalista "säätyä". Universaaleimpana normina mainitaan usein insestitabu.

Useinhan on niin, että kun kaikki menee sääntöjen mukaan, eivätkä odotukset rikkoudu, ei edes huomata, miten asiat menivät. Poikkeukset sitten hyppivät silmille. Herättävät tunteita, halua puuttua tapahtumien kulkuun. Tai uteliaisuutta tai huvittuneisuutta tai kiusaantuneisuutta.

Odotuksessa on mukana sekä odottajaa (ruumiillinen subjekti) että odotuksen kohdetta. Odotukset eivät redusoidu pelkästään siihen, jolla on odotuksia (ja jolla on myös aivot). Luulisi, että riidankylväjäkin pystyisi hahmottamaan mielen emergoituvaksi jonkinlaisesta pitkästä polusta vuoropuhelua odotusten ja olosuhteitten välillä, jos vain haluaisi. Tietenkin sillä polulla on evoluutiohistoriansa, sen kehitys on alkanut kauan sitten.

No joo, nyt meni jo liian suureelliseksi. Joo joo. Odotukset ylittävää tai alittavaa. Ei mahtunut päänne sisälle, jos ei ollut täsmälleen odotustenmukaista, jolloin tietenkin vain totesitte, että niin meni kuin odotettiin.

[Riidankylväjä]

Ehkä se "kuulokuva" ei kuitenkaan ihan tärykalvolle muodostu. Kuuloaistimus on erilainen kuin näköaistimus. Kuulossa on tavallaan yksi anturi, joka haistelee äänen taajuutta ja voimakkuutta. Näköaistissa on monta rinnakkaista anturia, jotka kaikki haistelevat valon taajuutta ja voimakkuutta.

Mieli sitten tulkitsee aistimukset omalla tavallaan.

[Riidankylväjä]

Jos tärykalvo vioittuu niin kuuleminen on aika heikkoa.

[ve?e]

Musiikin kuulemisessa muuten ainakin mieli odottaa aktiivisesti jotain tulevaksi, ja nimenomaan lisäilee kuulemaansa omiaan. Steppaavassa nakissa, esimerkiksi, ei kuulu mitään tuossa toisen tahdin alussa, missä pitäisi "biisin" alun perusteella syntyneen odotuksen mukaan kuulua. Sen sijaan kuuluu vasta "kohotahdilla". Tämä ei kuitenkaan riko kuulijassa vaikutelmaa alkaneen rytmin jatkumisesta (vaikka faktisesti ottaen oikeastaan pitäisi, jos kuuleminen olisi pelkästään ilman värähtelyjen vastaanottamista, koska isku on täysin näkyvällä tavalla myöhässä). Mieli jossain mielessä täydentää iskun siihen, mistä se puuttuu. Odotus "biisin" alussa alkaneen rytmin jatkumisesta säilyy vastakkaisesta evidenssistä huolimatta.



http://en.wikipedia.org/wiki/Shave_and_a_Haircut

Tätä kirjaa en ole lukenut, mutta käsittääkseni siinä nimenomaan sanotaan, että musiikki syntyy soiton ennakointeihin mukautumisista ja mukautumattomuuksista. Peliä odotusten kanssa. Jotain sellaista.

http://www.yourbrainonmusic.com/