Saattohoidosta

[Mirri]

Sateentekijä, lämpöinen kiitos hyvästä aloituksesta. Minulle tämä on tärkeää tietoa nykyisessä elämäntilanteessani.
Mielestäni uusi ketjun/keskustelun aloitus on parempi kuin se, että olisit laittanut oman ammattisi tuomaa osaamista siihen minun aloittamaani ketjuun, jossa on tarkoitus tarkastella paitsi saattohoitoa myös yhtä tiettyä dokumenttiohjelmaa ihmisineen ja heidän kokemuksineen.

Kuten olen jo kertonut, olen sellaisessa elämäntilanteessa, että otan kiitollisuudella vastaan kaikkea mahdollista tietoa, kokemuksia ja tuntemuksia liittyen tämän otsikon aiheeseen. Ja uskon otsikon aiheen olevan niin arkinen ja yleinen, että useimmat ihmiset tarvitsevat ja kaipailevat tässä asiassa tietoa ja vertaistukea - ennemmin tai myöhemmin. Vaikea ja arka aihe, josta on tärkeää uskaltaa puhua.

[Mirri]

Tämä kohta pisti silmään:

Kotihoidossa voidaan hoitaa hyvin huonokuntoisiakin
potilaita. Omaiset pelkäävät usein turhaan kotona hoitamista.
Kotihoito kuitenkin edellyttää lääkäriltä ja kotisairaanhoitajilta
valmista potilaskohtaista suunnitelmaa siitä,
mitä erilaisissa tilanteissa tehdään. Kotisairaaloilla on
nykyään mahdollisuus tuoda sairaalatasoinen hoito potilaan
kotiin. Kotihoidossa voidaan omaiset mm. opettaa
pistämään injektioita, vaihtamaan suoliavannepusseja, virtsapusseja
ja silloin harvoin, kun tarvitaan, vaihtamaan suonensisäisen
nesteytyksen vaatimia nestepusseja/pulloja.

En oikein ymmärrä miten voidaan puhua sairaalatasoisesta hoidosta, jos maallikot hääräävät hoitajina. Minusta sairaalatasoinen hoito kotona tarkoittaisi sitä, että sairaanhoidon ammattilaiset hoitaisivat ihmisiä heidän kodeissaan. Tämänhetkinen vähäinen kokemukseni ns. kotisairaalasta on se, ettei sen työntekijöitä näy mailla halmeilla. En oikein edes tiedä onko potilas kotisairaanhoidossa vai eikö ole. On kuulemma sairaalasta siirretty kotisairaalaan, mutta minä olen miettinyt, ettei vain potilasparka olisi pudonnut jonnekin välimaastoon - ei olekaan päässyt perille kotisairaalaan.

Toisaalta nyt alkaa näyttää lupaavalta, koska laboratoriokokeet tullaan tekemään kotiin eikä maallikoiden, vaan sairaanhoidon ammattilaisten toimesta. Ehkä hän sittenkin on lopulta kulkeutunut kotisairaalan hoitoon. Tosin tässäkin tapauksessa potilaan piti itse kertoa olevansa siellä kotisairaalassaan jo oikeasti niin sairas, ettei kykene millään pelillä lähtemään sairaalaan labraan. Luulisi, että jos potilas on kotisairaanhoidon piirissä, ammattilaiset hoksaisivat omatoimisesti, että kyseessä on oikeasti kotihoidossa oleva sairaalapotilas, jonka ei odoteta pystyvän lähtemään sairaanhoitajien tai lääkäreiden luokse.

Jään jännityksellä odottamaan mitä nykyisellä kotisairaalalla tarkoitetaan ja kuinka se mahtaa käytännössä toimia. Ja toimiiko ollenkaan tai kuinkakin kangerrellen, kun kotisairaalaan lykätty potilas sattuu olemaan yksin asuva vanhus ilman omaishoitajia. Siteeraamassani tekstissähän kotisairaalan lähtökohtana on, että omaiset hoitavat...

[SADE]

Mirri, saattohoidossa yksi tärkeimmistä (ellei jopa tärkein) asia on kuolevan ja hänen omaisten toiveiden kuuntelu ja täytäntöönpano. Periaatteessa hyvässä saattohoidossa lähes kaikki pitäisi olla mahdollista. Hoidettava ja omaiset sanelevat ehdot ja näiden ehtojen mukaan ja niitä niin pitkälle kuin mahdollista noudattaen, pitäisi hoitohenkilökunnan pystyä tarjoamaan korkealaatuista hoitoa. Kun näin mennään niin voidaan puhua hyvästä saattohoidosta.

[SADE]

Saattohoito on usein aika lapsenkengissä. Paperilla ja kirjoissa on hyvää ja asiallista tekstiä, mutta hyvän saattohoidon toteutus kai aika harvinaista.

[Mirri]

SADE, täsmälleen noin. Toistaiseksi ainakin Suomessa saattohoidon teoria on hieno, mutta käytäntö romuttaa sen. Asiat eivät todellisuudessa suju eivätkä toteudu niin kuin haluttaisiin ja toivottaisiin. Eikä tämä ongelma käsittääkseni johdu lääkäreistä ja hoitajista; resurssipula estää heitä toteuttamasta hyvää saattohoitoa niin kuin tahtoisivat.

Helsinki on vasta viime vuosina myöntänyt Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin saattohoidon olevan käytännössä ihan muuta kuin sen pitäisi ja tahdottaisi olevan:
HYKS-alueen saattohoitotyöryhmän muistio 2011 http://www.hus.fi/ammattilaiselle/hoito ... 110916.pdf (19 s.)

[Mirri]

Saattohoidon toteuttamisessa kotona on seuraava kohta:

Ongelmatilanteissa omaiset tai potilas itse voivat
soittaa mihin vuorokauden aikaan tahansa
tiettyyn sovittuun puhelinnumeroon, josta voivat
saada neuvoja tai kotisairaanhoitajan kotikäynnille.
Kotisairaanhoitaja on tarvittaessa yhteydessä
lääkäriin."

Koskaan ei ole niin pieneltä tuntuvaa asiaa, ettei siitä voisi keskustella hoitavan tahon kanssa.
Tietoisuus tästä mahdollisuudesta poistaa aiheettomiakin pelkoja koton toteutettavasta saattohoidosta.

Omaiselle tai omaishoitajalle opetetaan lääkkeen antaminen pistoksina ym hoitotoimenpiteet, jotka saattavat tuntua pelottavilta jos ei niitä osaa.Aluksi hän voi suorittaa ne ammattihenkilön avustuksella hänen läsnäollessaan.

Käytännön kokemuksena tiedän, että yksin asuvan ja vaikeasti sairaan potilaan puhelinsoitto on aika hyödytön, jos kotisairaalalla ei ole avainta, jolla pääsisivät hänen kotiovestaan sisälle. Viimeiset parisen viikkoa olen ihmetellyt, että koskahan kotiavain tullaan hakemaan häneltä, ja milloinkahan se hienolta kuulostava hälytysranneke tullaan asentamaan.

Lähiomaisen tilanne ei ole ihan yksinkertainen, koska potilas voi hyvin olla psyykkisesti niin hyvässä kunnossa, että halua hoitaa asiansa itse - kuten puhelinsoitot ammattilaisille. Ainakaan minusta lähiomaisena ei ole kävelemään läheiseni tahdon ylitse, vaikka miten tekisi mieleni soittaa sinne hienolta kuulostavaan kotisairaalaan ja kysellä, että mistä ihmeestä on kysymys. Tai soittaa Husin osastolle ja kertoa, ettei potilas ainakaan vielä ole tainnut päätyä kotisairaalaan, vaikka Husissa uskottiin kotisairaanhoidon alkavan sujua kitkatta ja heti, kun sieltä ilmoitettiin kotisairaalalle, että potilas kotiutetaan osastolta.

Sateentekijä, esittelemäsi teoriat ovat hyviä - käytäntö kuitenkin on niiden kanssa aika rajustikin törmäyskurssilla.
Näin minun tämänhetkisen näkemykseni ja kokemukseni mukaan. Nyt tiedän, että akuutin osastohoidon ja kotisairaanhoidon välissä on ammottava aukko, jonne potilas putoaa ja pahimmassa tapauksessa ehtii kuollakin ennen kuin kotisairaala kiireiltään ehtii ottamaan hänet kiinni ja jatkamaan sairaalatasoista hoitoa siitä mihin se erikoissairaanhoidon osastolla jätettiin. On pelkkää toiveajattelua se, että kuoleva potilas päätyisi sairaalan akuuttiosastolta suoraan kotisairaanhoidon syliin; näin ainakin Helsingissä HUS:n alueella.

Jos saisin päättää, tämä asia hoidettaisiin toisin päin: ensin sairaalat keskenään sopisivat tarkan aikataulun, jonka mukaan edetään ja sen aikataulun mukaisesti potilas lähetettäisiin osastolta kotiin vasta, kun kotisairaanhoito on ehtinyt suunnitella hänen hoitonsa pikaisen jatkumisen hänen kotonaan. Nyt suunnittelu aloitettiin vasta myöhemmin, kenties kotiuttamista seuraavana tai sitä seuraavana päivänä - ja suunnittelu jatkuu edelleen, se on paperilla, muttei vielä olla ehditty panemaan käytäntöön...

[Mirri]

Lomautus uhkaa Terhokodin henkilöstöä – "Syyskuussa teimme 100 000 euroa tappiota
Kunnat tulkitsevat liian tiukasti saattohoidon kriteereitä
Kaupunki 24.9.2014 18:48

Marke Harkas
Helsingin Sanomat


Saattohoitoon erikoistunut Terhokoti on antanut lomautusvaroituksen henkilöstölleen.
Syynä lomautuksiin on Helsingissä toimivan Terhokodin taloudellinen ahdinko, ja saattohoitopalveluja ostavien pääkaupunkiseudun kuntien tiukentuneet tulkinnat Terhokodin potilaskriteereistä.
"Pelkästään syyskuun aikana teimme 100 000 euroa tappiota. Potilasmäärä on vähentynyt koko vuoden ajan ja syyskuussa se romahti. Niin ei kuitenkaan ole, ettei saattohoidon erityisosaamiselle olisi tarvetta", Terhokodin johtaja, ylilääkäri Juha Hänninen sanoo.

Keskiviikkona suurin osa 17-paikkaisen Terhokodin potilaspaikoista oli tyhjänä. Hännisen mukaan kunnissa tulkitaan tällä hetkellä tiukasti hoitopolkua, joka määrittää saattohoitopotilaan hoitopaikkaa.
Terhokotiin pääsyn kriteereitä ovat muun muassa saattohoidettavan vaikeahoitoiset oireet, odotettavissa olevan kuolintavan vaativuus ja saattohoidettavan perhetilanne.
"Muuallakin kuin Terhokodissa saa hyvää saattohoitoa, mutta tällä hetkellä potilaat eivät ohjaudu sinne, minne pitäisi. Terhokoti tarjoaa erityissaattohoitoa ja sellaisia palveluja, joita muut eivät tarjoa. Huomioimme palveluissamme esimerkiksi myös kuolevan potilaan perheen, kuten pienet lapset. Terhokodin hoitoon pääsyn kriteereitä on ryhdytty tulkitsemaan tiukasti, vaikka kaikilla pitäisi olla tasavertainen oikeus saattohoitoon", Hänninen sanoo.

Tällä hetkellä Terhokodin tilanteeseen haetaan ratkaisua keskustelemalla kuntien edustajien kanssa. Myöhemmin saattohoidon järjestämisvastuu on siirtymässä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirille.
"Päätöksiä ei ole tehty, mutta todennäköisesti järjestämisvastuu siirtyy kunnilta Husille vuodenvaihteessa. Suunnitelmissa on muutenkin yhteistyön kehittäminen Husin palliatiivisen yksikön kanssa."

Terhokodin lomautukset alkavat lokakuun puolivälin jälkeen. Kahden viikon lomautusjaksolla on kerrallaan kahdeksan henkilökunnan jäsentä. Terhokodin henkilökuntaan kuuluu 41 ihmistä, joista suurin osa on sairaanhoitajia. Yhteistoimintaneuvottelut Terhokodissa alkoivat tässä kuussa.
"Jos potilasvirta palautuu, lomautukset perutaan. Irtisanomisten sijaan lomautamme, koska saattohoidon järjestämisvastuu on siirtymässä Husille."

Hännisen mukaan saattohoidon porrastaminen eri yksiköihin on hyvä asia. Hän pitää myös saattohoitoa ohjaavia kriteerejä toimivina. Erityissaattohoidon toteuttaminen Terhokodissa on kunnille edullista eikä Terhokodin välttämisestä synny varsinaisia säästöjä.
Saattohoitaminen erikoissairaanhoidossa on noin kaksi kertaa kalliimpaa kuin Terhokodissa. Perusterveydenhuollossa se on arviolta samanhintaista kuin Terhokodissa.
"Hoitokriteerit jättävät varaa tulkintoihin. Tällä hetkellä Terhokoti on esimerkiksi ylikorostuneesti nuorten aikuisten saattohoitopaikka."

http://www.hs.fi/kaupunki/a1411530489439

[Mirri]

Suurin osa helsinkiläisen saattohoitoon erikoistuneen Terho-kodin potilaspaikoista tyhjinä... Tilaa olisi ja osaamista, mutta maksusitoumusten myöntäjät tahtovat saattohoidettavien ihmisten kuolevan omissa kodeissaan. Tulee halvemmaksi kuin hoitolaitoksissa. Etenkin, kun kotisairaanhoidon aloittaminen kestää niin kauan, että huonokuntoisimmat akuuttisairaalasta kotiutetut hyvällä onnella ehtivät kuolla yksikseen ja kaikessa hiljaisuudessa ennen kotisairaanhoidon käynnistymistä...

Siltä tämä surkuhupaisa tilanne minusta näyttää. On kaukana menneisyydessä aika, jolloin saattohoitokotiin ei päässyt, koska paikkoja oli niin vähän. Nyt saattohoitokoti kolisee tyhjyyttään ja henkilökunta pannaan pihalle, koska esimerkiksi Helsingin käsityksen mukaan edes yksin asuva iäkäs syöpäpotilas ei ole saattohoitokotipaikan tarpeessa, vaan pärjää kotonaan kutakuinkin olemattoman kotipalvelun ja kotisairaanhoidon turvin.
Kun ei ole sitä kotipalveluakaan - ei kodinhoitajia eikä kotiavustajia - on selvää, ettei ole mitään eikä ketään, joka huolehtisi käymällä edes kerran päivässä katsomassa ja hoitamassa.

On erittäin taloudellista ja tulee halvaksi...

[Mirri]

Tässä Terhokodin tilanteesta pikkuisen positiivisempi uutinen viime vuoden lokakuulta:

Saattohoitokoti Terhokoti saattaa välttyä lomautuksilta
Kotimaa | Turun Sanomat 10.10.2014 12:46

Saattohoitoon erikoistunut helsinkiläinen Terhokoti saattaa välttyä lomautuksilta.
Näin kertoo Terhokodin johtaja ja ylilääkäri Juha Hänninen STT:lle.

Syyskuussa uutisoitiin, että voittoatavoittelemattoman säätiön ylläpitämä Terhokoti voisi joutua lomauttamaan henkilöstöään. Lomautusten oli määrä alkaa kuluvan kuun puolivälissä.
Lomautusuhan syynä oli muun muassa se, että saattohoitopalveluita ostavat pääkaupunkiseudun kunnat tiukensivat tulkintaansa kriteereistä, joilla potilas pääsi saattohoitokotiin.

Hännisen mukaan asiasta nousseen julkisen keskustelun vuoksi Terhokodin potilasmäärä on kuitenkin lisääntynyt. Syyskuussa 17-paikkaisella osastolla oli kolme potilasta. Nyt heitä on osastolla 16.
– Tämä tarkoittaa, että voimme kenties luopua lomautuksista, Hänninen sanoo.

Saattohoidon tilaan on penätty parannuksia pitkin kuluvaa vuotta. Hänninen teki yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa keväällä kansalaisaloitteen, jossa esitettiin, että Suomessa ryhdyttäisiin valmistelemaan lakia saattohoidosta. Aloite ei kuitenkaan kerännyt tarpeeksi allekirjoituksia määräajassa.

Hännisen mukaan saattohoitoa pitäisi suunnitella nykyistä paremmin, jotta potilaan pomputtelulta vältyttäisiin.
– Usein hoidon käynnistyminen alkaa vasta akuuttitilanteesta, kun potilas hakeutuu päivystykseen.

Yleisten saattohoitolinjausten puuttumista moititaan myös hoitotyön ammattilaisten haastatteluista kootussa raportissa. Saattohoitopotilaat eivät saattohoidon asiantuntijoiksi valmistuneiden sairaanhoitajien keräämän raportin mukaan aina saa esimerkiksi tarpeeksi kivunlievitystä.
Valituksia puutteista kivunlievityksessä on saanut myös sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/686708 ... autuksilta

[Mirri]

ETENE:n raportti vuodelta 2012; SAATTOHOITO SUOMESSA VUOSINA 2001, 2009 JA 2012 - SUUNNITELMAT JA TOTEUTUS:
http://www.etene.fi/c/document_library/ ... E-5607.pdf (63 s.)

[SADE]

Täysin ala-arvoista, että kuolevien hoidossa säästetään ja pihistetään. Tuo mitä sateentekijän viestissä mainittiin on valitettavasti totta, riippuu paljolti siitä missä asuu saako hyvää hoitoa elämänsä loppuvaiheessa vai ei.

En tiedä onko siellä, mutta meillä täällä on "sjukhusansluten hemsjukvård" elämänsä loppuvaihetta eläville (usein esim. syöpäpotilaille). He ovat sairaalassa kirjoilla, mutta asuvat kotona. Saavat milloin tahansa tulla sairaalaan, jos erinäisistä syistä johtuen on siihen tarvetta. Sairaanhoitajat ja lääkärit käyvät päivittäin heidän luonaan ja esim. tarvitessaan lisää kipulääkettä tms. voivat soittaa ympäri vuorokauden sairaanhoitajille, jotka tulevat antamaan lisää lääkettä. Monilla potilailla on myös erilaisia kipupumppuja, jotka sairaanhoitajat käyvät päivittäin täyttämässä. Myös tippoja ja verta tiputetaan tarvittaessa kotona ja jos potilas kärsii suuresta ahdistuksesta käy hoitohenkilökunta keskustelemassa potilaan kanssa (joskus useamman kerran päivässä).
Minusta tämä on hyvä systeemi, mutta ei myöskään avoinna kaikille saattohoidon tarpeessa oleville.

[SADE]

Uskon, että Suomessa kaikenkaikkiaan saa hyvää hoitoa, MUTTA ei niin hyvää mitä Suomessa luullaan ja toitotetaan. Luulen myös, että hoidon taso on hiljalleen laskenut sielläkin (siitä päätellen mitä olen kuullut ja lukenut).

En tiedä olenko oikeassa, mutta oma käsitykseni on, että kaikki on edelleen niin kamalan byrokraattista Suomessa. Sairaalassa hoitohenkilökunta on ikäänkuin jumalia, jotka päättävät ja heidän päätöksiään ei pidä eikä kuulu eikä saa kyseenalaistaa. Kun ajattelen hoitoa täällä niin luulen, että hoito on meillä enemmän asiakaspalvelutyyppistä. Potilas on asiakas ja asiakkaalle on annettava hyvää ja asiallista hoitoa, jotta hän on tyytyväinen. Häntä palvellaan ja kuunnellaan ja yritetään ymmärtää, niin pitkälle kuin mahdollista.

[Mirri]

Sateentekijä, kiitos hyvästä artikkelista, jonka laitoit tähän ketjuun. En toistaiseksi jaksa sanoa tämän enempää saati ryhtyä keskustelemaan asiasta, mutta sen tiedän, että kyseinen artikkeli sisältää painavaa asiaa.

Äitini kuoli 12.2. hyvässä saattohoidossa sairaalassa; vain pari viikkoa ennen tuon artikkelin julkaisemista. Kerron asian tässä, koska käsittääkseni tämä ketju on syntynyt osaltaan siksi, että minä olen viime aikoina kipuillut ja tuskaillut näiden kysymysten äärellä.
Äitini kohdalla saattohoito toteutui hyvin - niin hyvin kuin oli mahdollista ja ehdittiin toteuttaa taudin edetessä nopeammin kuin oli osattu arvata. Oliko kirjoitetulla hoitotahdolla liitteineen merkitystä loppuvaiheessa vai eikö ollut, sitä en tiedä. Mutta yhtä hyvää saattohoitoa ja armeliasta loppua toivon kaikille vaikeiden ja tappavien tautien kourissa kamppaileville.

[Ryysy]

Hiljainen hetki Mirrin äidin muistolle,
koska minulla ei ole sanoja.

[tuuve m]

Mutta yhtä hyvää saattohoitoa ja armeliasta loppua toivon kaikille vaikeiden ja tappavien tautien kourissa kamppaileville.

Valitettavasti minä en ainakaan toivo äidilleni samanlaista saattohoitoa.

[tuuve m]

Mirri varmaan laskee saattohoidoksi ne ihan viimeiset hetket ja minä taas koko sen ajan kun ihminen todetaan kuolemansairaaksi.

[Mirri]

Tiedän kyllä, että äidin saattohoitovaihe oli pitempi, ja hän eli sairautensa vaikeimmat vaiheet yksin kotonaan. Mutta se oli hänen oma valintansa; hänen tahtonsa. Mielestäni hyvään saattohoitoon kuuluu sekin, ettei edes 'hyvää saattohoitoa' toteuteta vastoin potilaan omaa tahtoa, vaan hänen tahtoaan kunnioitetaan niin pitkälle kuin mahdollista. Äiti oli jo erittäin sairas ennen kuin hän suostui ottamaan apua vastaan.

Toisaalta: hyvään saattohoitoon kuuluisi tietysti sekin, että mietittäisiin mitä potilas pelkää, miksi hän ei ole suostuvainen ottamaan vastaan esimerkiksi riittävää kivunlievitystä ajoissa. Tässä tapauksessa lääkityksen tarkistaminen olisi vaatinut lähtemisen ambulanssilla sairaalan päivystykseen; asia, josta potilas kieltäytyi jyrkästi niin kauan kuin kykeni kieltäytymään.
Ja hyvään saattohoitoon kuuluisi tietysti sekin, että hoitotaho pitää potilaaseen niin tiiviisti yhteyttä, että tietää miten tämä kulloinkin voi. Siinä asiassa saattohoito tosiaan äitini kohdalla meni pahasti pieleen; hoitotahon yhteydenpitoa ei viimeisinä viikkoina yksinkertaisesti ollut. Miksi, sitä en tiedä. Näin jälkikäteen arvelen ja epikriisiä lukemalla päättelen, että sairauden nopea eteneminen tuli yllätyksenä hoitotahollekin; ei pysytty perässä.

Sitä en oikein usko, että läheskään kaikki kuolemansairaat haluaisivat olla saattohoidettavia sairautensa alusta loppuun. Ihminen voi tuntea itsensä täysin terveeksi ties miten pitkään, vaikka onkin diagnosoitu kuolemansairaaksi.

[Mirri]

Surutyötä jokainen tekee omalla tavallaan. Se on tärkeä vaihe läheisen kuoleman jälkeen. Se, että selvittelee hänen asioitaan, tavaroitaan, muistelee siinä samalla, on surutyötä. Muistot, jotka säilyvät.
Ilman surutyön eri vaiheita ihminen ei ehkä koskaan pääse palautumaan.

Noin on. Hyvään saattohoitoon kuuluu sekin, että hoidetaan läheisiä ja autetaan - jopa rohkaistaan - heitä suremaan niin sairauden kestäessä kuin myös sen jälkeen potilaan kuoleman ääressä. Kokemukseni mukaan tämä asia hoidettiin HUS:ssa oikein hyvin. Tosin vasta viimeisinä elinpäivinä äidin päädyttyä osastolle, mutta kuitenkin.

[tuuve m]

Sitä en oikein usko, että läheskään kaikki kuolemansairaat haluaisivat olla saattohoidettavia sairautensa alusta loppuun. Ihminen voi tuntea itsensä täysin terveeksi ties miten pitkään, vaikka onkin diagnosoitu kuolemansairaaksi.

Minä tätä asiaa käsitellen lähinnä omaisena, joka ei saanut saattaa läheistä kuolemaan.
Helpompi on kuolla kuin jäädä elään ja siksi kaipaisin pitkää saattohoitoa.

[Mirri]

Hoitotahto tai hoitotestamentti auttaa potilasta itseään saamaan toivomaansa hoitoa lähtöhetken lähestyessä.

Noin minäkin ajattelen.

Äidilleni tehtiin sairaalassa hoitotestamentti HUS:n valmiiksi laatimalla kaavakkeella. Myöhemmin siihen lisättiin vapaamuotoisesti laadittu hoitotahto koskien kivunlievitystä; hoitotahto, jonka mukaan kipua pitää lievittää riittävästi huolimatta siitä, että tehokkaan kipulääkityksen seurauksena voi olla hengityskatkokset ja lopulta elämän lyheneminen - siis kuolema.
Äidin viimeisinä aikoina näin hänen olevan lääkityksestä kovasti tokkurassa, nukkuva, ja hengityskatkoksiakin oli. Viimeisinä tunteina hengityskatkokset lisääntyivät, mutta hoitohenkilökunta piti tarkan huolen siitä, että äidillä oli 'hyvä olla' eikä kipuja esiintynyt.

Olisiko noin voitu toimia ilman tarkkaa hoitotahtoa, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että tarkka hoitotahto turvaa paitsi potilaan myös hoitohenkilökunnan oikeudet. Jos äidin elämän loppuvaiheissa käytettiin lääkkeitä hengenvaarallisia määriä, kenenkään ei tarvitse pelätä joutuvansa syytteeseen kuolemanvaaraan johtavien lääkkeiden 'liiallisesta' annostelusta. Kirjallinen ja lainvoimainen hoitotahto suojaa hoitohenkilökuntaa esimerkiksi omaisilta, jotka halutessaan voisivat ryhtyä syyttämään ties mistä. Minä en kuulu niihin omaisiin, vaan päinvastoin laadin kivunlievitystä koskevan yksityiskohtaisen hoitotahdon, mutta aina on ihmisiä, jotka ajattelevat näistä asioista toisin - kaikki eivät hyväksy kivunlievitystä, joka tehokkuudessaan voi aiheuttaa nopeutuneen kuoleman.