kiss kirjoitti:Käytän ehtool tuos 6.maissa kävelytiellä ja sitten vast aamuste5- 6mais. Annan vain pieniä annoksia ruokaa, ettei tule jano.Ja pisuhätä. On tämä kuulkaa ihan oikea asia, jonka takia saa järjestää erikoisolosuhteet, kun ei halua koiran kärsivän.


Helmenkalastaja kirjoitti:Kunpa tulitteet vain eivät paukkuisi niin kamalasti. Viime vuosina on pahimpina hetkinä tuntunut, kuin olisi sodassa.
Visuaalisesti ilotulitukset ovat minulle nimensä mukaisesti ilo ja nautinto.

Hilppa kirjoitti:On niistä toinenkin haitta. Jos ilma on täysin tyven, palokatku raskasmetalleineen jää ilmaan pitkäksi aikaa leijumaan savuna. Eikä välttämättä,voi edes tuulettaa kotona.

Psykopatologia kirjoitti:Nykyajan sodissa pauke taistelukentällä on niin kova, että käskyjä ei kuule
(kuten elokuvissa kuulevat). Mutta savua on vähemmän kuin ennen.
Paluu Yleistä ja ajankohtaista
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa