Kirja-arvostelu: Tavataan ensi viikolla
http://www.hankalapotilas.net/2013/02/k ... ment-22230
February 26, 2013 by Maija Haavisto
| 16 Comments En ole koskaan voinut ymmärtää, miten psykoanalytiikkaa – tai mitään Freudin teorioita – voidaan yhä pitää merkityksellisinä, saati sitten tieteenä, sillä sen kanssa niillä ei ole mitään tekemistä. Järkytyin pahasti saadessani tietää, että suomalaisista psykoterapeuteista noin 2/3 pohjaa terapiansa joko psykoanalyysiin tai psykodynamiikkaan (joka on pitkälle samaa, vaikka sohvat ja sikarit puuttuvatkin).
Olen kuitenkin halunnut perehtyä asiaan mahdollisimman hyvin, joten aloin lukea Richard Websterin erinomaisesti argumentoitua Why Freud Was Wrong -tiiliskiveä (josta luin osan jo Hankalaa potilasta kirjoittaessa). Luin myös Osmo Tammisalon kirjan Tavataan ensi viikolla – psykoanalyysin ja sen hoitovaikutusten kriittinen tarkastelu.
Tammisalon kirjasta toki puuttuu Freudin muiden sekoiluiden (kuten hysteria/neurastenia/konversiohäiriö, kuolemanvietti, infantiili seksuaalisuus jne) syvällisempi analyysi, koska ne menevät aiheen ulkopuolelle. Tässäkin kirjassa kyllä ruoditaan paljon esimerkiksi oidipuskompleksia, josta ei ole mitään näyttöä, sekä pohditaan myös itse Freudin persoonallisuutta sekä häneen liittynyttä, runsaasti itsemurhia aiheuttanutta henkilökulttia.
Tammisalon teos on aiheensa suhteen (ja kokoonsa nähden) varsin läpiluotaava, joskaan ei yhtä taitavasti kirjoitettu kuin Websterin. Tieteellisten tutkimusten ja kirjojen lisäksi Tammisalo on haastatellut monia asiantuntijoita sekä esimerkiksi kysellyt lisätietoja monien tutkimusten tekijöitä. Lainauksia on runsaasti,
Kirjassa perustellaan hyvin, miksi psykoanalyysi on pseudotieteellistä huuhaata – se perustuu Freudin joko spontaanisti tai potilaiden suggeroinnin avulla kehittämiin teorioihin, joita tämä tai kukaan muukaan ei ole koskaan todistanut (monia niistä ei edes voida falsifioida) ja joista monia hän alkoi itsekin viimeisinä vuosinaan epäillä.
Psykoanalyysi ja psykoanalyysiin perustuvat terapiat kyllä toimivat jossain määrin mielenterveysongelmien hoidossa, mutta ei ole näyttöä siitä, että ne toimisivat muita terapioita paremmin (joo, olen lukenut sen Kelan tutkimuksen). Kirjan toinen osa on omistettu kokonaan tälle aiheelle (ja sille, mitä psykoanalyysissa oikeasti tapahtuu).
Ennen näiden kahden kirjan lukemista olin sitä mieltä, että psykoanalytiikka on absurdiudessaan ja vaarallisuudessaan osapuilleen skientologian tasolla. Nyt ymmärrän, että se on kulttina kuitenkin paljon vaarallisempi, koska se otetaan vakavasti – jopa pelottavan monien suomalaisten yleislääkäreiden toimesta. Psykoanalyysi on hyvin kallista (koska sitä annetaan jopa vuosien ajan useita kertoja viikossa) ja psykologisesti vaativaa hoitoa, joka voi myös aiheuttaa merkittävää vahinkoa.
Freud-kirjoja lukiessa aina ällistyy, miten absurdeja ja kauheita asioita niistä löytyykään, ja sitten seuraavalla sivulla tulee vastaan jotain vielä sairaampaa. Koska tunsin jo Freudin sekoilut ja niiden seuraukset varsin hyvin, kirjan pelottavinta antia oli se, miten paljon Hesarissa on käsitelty myönteisesti psykoanalyysia – pelottavimpana esimerkkinä artikkeli, jossa psykoanalyytikko yhdisti lapsuuden ulostus- ja virtsaamiskokemukset aikuisiän rahankäyttöön.
Osmo Tammisalon kirjan kenties hyytävin kohta on jätetty viimeiselle sivulle ennen epilogia ja se on lainaus suomalaisesta tositapahtumiin perustuvasta kirjasta nimeltä Rakkauden kerjäläinen, kirjoittanut Hymy Kankaanpää.
“Tämä terapia on kaikista kohtaamistani valheista suurin. Olen antautunut valheen pauloihin lähes kolmen vuoden ajan, ja olen saattanut itseni kokonaan naurunalaiseksi. Uskoin, että hän on kiinnostunut asioistani ja elämästäni. Luulin löytäneeni hänessä sen, joka ymmärtää ongelmani. – - Hänen jokainen puheenvuoronsa näiden vuosien aikana on ollut valhetta ja silmänlumetta. Noina kolmena tuntina viikossa hän on keskittynyt manipuloimaan mieleeni sen kuvan, että hän olisi kiinnostunut ongelmistani. — Mutta minä olen hänelle vain rahan lähde – - Olen aikuinen, miten voin olla näin jymäytettävissä!”
(Minusta oli mielenkiintoista, että Yliopisto-lehdessä psykoanalyyttisesti suuntautunut psykoterapeutti Pertti Luukkonen arvioi Kankaanpään kirjan varsin positiivisesti, antaen ymmärtää, että se on koskettava, uraauurtava, mielenkiintoinen ja todenmukainen…)
Categories: Muiden kirjat, Muut hoidot, Psykiatriset sairaudet | Tags: helsingin sanomat, huijaukset, huuhaa, kirja-arvostelut, kultit, lapsuus, manipulointi, pseudotiede, psykoanalyysi, psykologia, psykoterapia, seksuaalisuus, sigmund freud | Permalink
16 COMMENTS
