Kirjoittaja minätäällä » 22.07.2010 13:28
Kolmen kuukauden kuluessa olisi lain mukaan pitänyt sen osastonlääkärin laittaa edes perusteltu kieltäytyminen, mutta ei, vaikka suullisesti kertoi jo kyllä, mitä "on vähän kaavaillut". Asia jäin minusta auki, ja kun sain tietää, ettei epikriisiäkään ole kirjoittanut, eikä vastannut useisiin kirjallisiinkaaan pyyntöihin ja soittoihin mitenkään, tein hallintokantelun. Tietosuojavaltuutetulle olisi myös voinut ilmoittaa, ja tämä olisi puuttunut myös asiaan.
Tuo kertomatta jättäminen ja asian jääminen roikkumaan, odotuttaminen, haittaa jo terapeutin mukaan terapiaani, hoitoani ja kuntoutumistani enemmän kuin minkään diagnoosin kertominen. Ja enpä usko että diagnoosin kertomisesta katsotaan enää nykyään olevan haittaa muuta kuin parhaillaan psykoosissa olevalle. Aivan käsittämätöntä, että istuin pakkohoidossa viisi viikkoa, enkä saa sitten edes tietää miksi. Asenne on toissavuosisadalta. Ja onhan Hermitillekin kerrottu oma diagnoosinsa. Minulle "kaavailtu" oli kumminkin sitä lievempi.
Kun tuo lääkäri ei ole noteerannut pyyntöjäni, minä en noteeraa hänen reseptejään sitten.
Ja sitäpaitsi lääkäri ja hoitaja provosoivat kliinisessä haastattelussa, joten en joka tapauksessa taida hyväksyä siten aikaansaatua diagnoosiakaan.