Asiantuntijat: työaika pidemmäksi!

Asiantuntijat: työaika pidemmäksi!

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 19.10.2014 12:36

Lännen Media:
Asiantuntijat vaativat työajan pidentämistä

TALOUS 19.10.2014 8:21 STT http://www.hs.fi/talous/a1413681641273

Asiantuntijat ehdottavat vastikkeetonta työajan pidentämistä ratkaisuksi Suomen talouden ongelmiin.
Palkkansa eteen joutuisi siis tekemään entistä enemmän työtä.

Asiasta kirjoittaa 12 maakuntalehden muodostama Lännen Media.

Työajan pidentämistä pidetään palkkojen leikkaamista parempana vaihtoehtona, koska jälkimmäinen
leikkaisi kuluttajien ostovoimaa.

Asiaa kannattavat Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen, OP-Pohjolan
pääekonomisti Reijo Heiskanen ja Elinkeinoelämän keskusliiton lakiasiainjohtaja Markus Äimälä.

"Vientinäkymät ovat niin huonot, että kaikkiin keinoihin pitää suhtautua ennakkoluulottomasti.
Nyt vaaditaan asennemuutosta", Heiskanen sanoo Lännen Medialle.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly kuitenkin torppaa esityksen. Hänen mielestään tärkeämpää on löytää
työtä työttömille.

Aiheet SUOMEN TALOUS TYÖAIKA
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Asiantuntijat: työaika pidemmäksi!

ViestiKirjoittaja Maaria » 19.10.2014 12:50

Mun äiti oli perushoitaja ja työskenteli mm. vuodeosastolla. Työ oli hänen puheistaan päätellen hyvinkin rankkaa ja esim. yövuorossa saattoi olla yksi hoitaja ja paljon vuodepotilaita.
Hän oli 8 tuntisen päivän jälkeen uupunut ja jos hän olisi joutunut vielä tekemään tunteja lisää
niin rankassa työssä ilman edes korvausta, olisi hän luultavasti joutunut ottamaan uupumuksen vuoksi sairaslomaa.
Maaria
 

Re: Asiantuntijat: työaika pidemmäksi!

ViestiKirjoittaja Golddigger » 20.10.2014 16:26

Jill kirjoitti:Mun äiti oli perushoitaja ja työskenteli mm. vuodeosastolla. Työ oli hänen puheistaan päätellen hyvinkin rankkaa ja esim. yövuorossa saattoi olla yksi hoitaja ja paljon vuodepotilaita.
Hän oli 8 tuntisen päivän jälkeen uupunut ja jos hän olisi joutunut vielä tekemään tunteja lisää
niin rankassa työssä ilman edes korvausta, olisi hän luultavasti joutunut ottamaan uupumuksen vuoksi sairaslomaa.


No töitä on monelaisia. Esim jotkut istuu perseellään kaiket päivät ja selailee psykopatoa ja feissiä. josta toki ottavat heti sairaslomaa kun saavat, onhan se niin raskasta.
Golddigger
 

Re: Asiantuntijat: työaika pidemmäksi!

ViestiKirjoittaja Hilppa » 20.10.2014 21:48

Hyvä ajatus. Sitten ei tarvitse siivota niin paljon kotona, kun ei kukaan ole sotkemassa paikkoja siellä. Eikä asunto kuluisi, kun siellä ei vietettäisiin niin paljon aikaa. Voitaisiin myös laittaa sossun hanat kiinni, niin valtion ja kuntien rahat säästyisivät. Eläköön libertalistinen talouspolitiikka.
Hilppa
 

Re: Asiantuntijat: työaika pidemmäksi!

ViestiKirjoittaja Maaria » 20.10.2014 22:02

On tää raskasta. Kun oon psykopatologialla alan saada silmäpussit ja harmaannun.
Välillä täytyy pelata angry birdsiä, jotta jaksaa taas.
Maaria
 

Re: Asiantuntijat: työaika pidemmäksi!

ViestiKirjoittaja Pinja » 20.10.2014 22:11

Kuka jaksaa hoitaa vielä lapset pitkän työpäivän päätteeksi, ruokaakin pitäis ehtiä heille väsäämään muutakin kuin valmisruokia. Pitkät työpäivät saattaisivat vähentää syntyvyyttä, enää ei ole aikaa hoitaa lapsia eikä jaksamista. Siitä sitten lisää mielenterveysongelmaisia -uupuneita. On paljon töitä, mitä ei ihan ilmaiseksi viittisi lisätunnein tehdä.
Pinja
 

Re: Asiantuntijat: työaika pidemmäksi!

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 24.10.2014 12:19

Työajan pidennysesitys saattaa olla vastaveto sille, että aiemmin on esitetty (epärealistista)
palkkojen alennusta. Mm. johtavissa asemissa olevat (suurituloiset), asiantuntijat ja yrittäjät
ovat aina tehneet töitä paljolti työn vaateiden - eivät työajan - mukaan. Kunnalla ja valtiolla
tehdyt sopimukset vaikuttavat niin, että ylimääräisestä työstä on "pakko" saada palkkaa (mikä
on useimmiten aivan oikein).

Kantani on pitkään ollut, että Suomen hyvinvoinnin ja elpymisen kannalta yleisiä työoloja
tulisi muuttaa työnantajia suosivaksi.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Asiantuntijat: työaika pidemmäksi!

ViestiKirjoittaja Hilppa » 24.10.2014 15:58

Psykopatologia: "Kantani on pitkään ollut, että Suomen hyvinvoinnin ja elpymisen kannalta yleisiä työoloja
tulisi muuttaa työnantajia suosivaksi."

Ja minun kantani, että voittoa tuottavan yrityksen tulee maksaa veronsa, eikä murentaa yhteiskuntajärjestelmäämme ja sen veropohjaa.

Mitä muuten tarkoitat "yleisillä työoloilla", joita pitäisi muuttaa työnantajia suosivaksi? Työhyvinvointi on hyvin tärkeää, jotta työntekijä voi tuottaa lisäarvoa yritykselle ja antaa maksimaalisen panoksensa. Edellytyksenä on hyvinvointi, jotta ylipäätään kykenee luoviin ratkaisuihin, tehokkuuteen, uuden kehittämiseen ja voiton tuottamiseen. Kun työntekijän nahoista puristetaan viimeinenkin irti kilpailun avulla, kuten niin monen arvomaailmaan nykyisin kuuluu, on kyseessä ihmispääoman loppuunkuluttaminen. Kyllä niitä tekeviä käsiä ja tehokkaita päitä löytyy Virosta, Puolasta, Kiinasta, Brasiliasta, Bangladeshista ja Intiasta, mutta valitettava totuus on, että nekin päät ja kädet kuluvat.
Hilppa
 

Re: Asiantuntijat: työaika pidemmäksi!

ViestiKirjoittaja Hilppa » 24.10.2014 16:19

Suomen tulosta voitaisiin ehkä parantaa kieltämällä alkoholin käyttö ja päännollaus päihteiden avulla ja valvomalla kieltoa järjestämällä työntekijöille tiheän aikavälin maksakokeet työterveyshuollon toimesta. Suomessa toimivat riistotyönantajat pakottaisin maksamaan veronsa Suomeen. Kiristäisin suuryritysten verotusta. Säännön pitäisi toteutua kaikkialla, eikä vain Suomessa, muutoin työpaikat vain karkaisivat halvemman verotuksen maihin.
Hilppa
 

Re: Asiantuntijat: työaika pidemmäksi!

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 24.10.2014 16:29

Hilppa kirjoitti:Psykopatologia: "Kantani on pitkään ollut, että Suomen hyvinvoinnin ja elpymisen kannalta yleisiä työoloja
tulisi muuttaa työnantajia suosivaksi."


Ja minun kantani, että voittoa tuottavan yrityksen tulee maksaa veronsa, eikä murentaa yhteiskuntajärjestelmäämme ja sen veropohjaa.

Mitä muuten tarkoitat "yleisillä työoloilla", joita pitäisi muuttaa työnantajia suosivaksi? Työhyvinvointi on hyvin tärkeää, jotta työntekijä voi tuottaa lisäarvoa yritykselle ja antaa maksimaalisen panoksensa. Edellytyksenä on hyvinvointi, jotta ylipäätään kykenee luoviin ratkaisuihin, tehokkuuteen, uuden kehittämiseen ja voiton tuottamiseen. Kun työntekijän nahoista puristetaan viimeinenkin irti kilpailun avulla, kuten niin monen arvomaailmaan nykyisin kuuluu, on kyseessä ihmispääoman loppuunkuluttaminen. Kyllä niitä tekeviä käsiä ja tehokkaita päitä löytyy Virosta, Puolasta, Kiinasta, Brasiliasta, Bangladeshista ja Intiasta, mutta valitettava totuus on, että nekin päät ja kädet kuluvat.

Tarkoitan tarkemmin määrittämätöntä (tietojeni puutteiden vuoksi).

Puhutaan mm. siitä, että työntekijän palkkaaminen on (pien)yrityksille kallista ja riskaabelia.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Asiantuntijat: työaika pidemmäksi!

ViestiKirjoittaja Hilppa » 24.10.2014 17:23

Yritykset ovat tuossa suhteessa keskenään hyvin eriarvoisessa asemassa. Veroja kiertävä monikansallinen yritys saa saman yhteiskuntarakenteen tuottamat palvelut käyttöönsä kuin pienyrityskin, mutta ei maksa verojaan Suomeen ja voi näin kilpailla pienempää vastaan suuren kilpailuedun turvin.

Osin pienten yritysten valitus on turhaa valitusta, kun eivät saa ilmaista työvoimaa palkatta turvaamaan heidän omaa rikastumistaan. Nykyisin ei haluta tehdä työtä, vaan pelkästään rikastua, mikä pätee myös pienyrittäjiin. Aivan samalla tavoin kuin työntekijöihinkin, jotka mieluummin nostavat sossusta kuin tekisivät pienipalkkaista työtä. Taannoin oli näköradiossa tällainen valitustuokiodokumentin tynkä vaatetusliikkeen omistajasta, joka valitti, kun ei pysty palkkaamaan työntekijää, koska joutuisi maksamaan tekijälle palkan + 1,3 kertoimen kulungit. Minä olen sitä mieltä, että ehkä liike oli sellaisessa paikassa, että ostajia ei ole riittävästi eikä kauppa käy, jotta hän kykenisi myymään tarpeeksi ja palkkaamaan työvoimaa. Tilanne on monimutkainen, mutta mielestäni hän ei voi vaatia ketään palkatta raatamaan itsensä eteen, että hän saisi voittoa ja voisi sitten vetää lonkkaa. Jos hän saa hyvän myyjän, synnynnäisen lahjakkuuden palkattua, menevät vaatteet kaupaksi ja voittoa tulee, jolloin hänellä on myös varaa maksaa normipalkka ja sivukulut. Jos liikeidea on huono ja liikepaikka huono eikä kauppa käy, ei ko. liikkeen pitäjä voi kuin haaveilla erinomaisista taseista ja ruikuttaa (kun kehtaa) työntekijöiden palkoista.
Hilppa
 

Re: Asiantuntijat: työaika pidemmäksi!

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 24.10.2014 21:31

Vaatetusliikkeen omistajatar saattaa raataa itsekin.
Minusta hänen pitäisi voida palkata duunari liki nälkäpalkalla.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Asiantuntijat: työaika pidemmäksi!

ViestiKirjoittaja Hilppa » 24.10.2014 21:41

Niin saattaa raataa, mutta minkä syiden vuoksi? Jos liikkeen vuokra on niin suuri, että katetta ei tule tarpeeksi, vaatteet eivät ole riittävän hyvin kaupaksi meneviä, ihmiset ostavat mieluummin viereisen kansainvälisen ketjun tuotteita, liikkeen tuotevalikoima ei ole riittävän houkuttava, palvelu ei ole riittävän hyvää, hinnat ovat kalliit verrattuna viereisen ketjun tuotteisiin jne. mahdollisesta palkattavasta työntekijästä riippumattomista tekijöistä johtuvien syiden vuoksi.
Hilppa
 

Re: Asiantuntijat: työaika pidemmäksi!

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 24.10.2014 21:45

Jos ja jos. Mutta nykyisellään hän ei "voi" palkata, vaikka joku olisi tulossa halvalla.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Asiantuntijat: työaika pidemmäksi!

ViestiKirjoittaja Hilppa » 24.10.2014 21:55

Psykopatologia kirjoitti:Vaatetusliikkeen omistajatar saattaa raataa itsekin.
Minusta hänen pitäisi voida palkata duunari liki nälkäpalkalla.

Kotini lähellä oli urheiluvaateliike. Ostin sieltä useamman vuoden ajan kaikki tarvitsemani urheiluvaatteet. Sitten liike lopetti. Omistajapariskunta ilmoitti, että ei kannata näillä vuokrilla ja myyntiluvuilla. He tekivät pitkää päivää molemmat, eikä liike kannattanut silti, ei, vaikka kyse ei ollut ulkopuolisen palkkatyön kalleudesta, vaan liiketoiminnan kannattavuudesta yleisesti. Liike kuului erääseen ketjuun.

Meillä on usein niin, että pienet liikkeet eivät kannata, koska ei ole riittävästi kysyntää, ihmiset eivät käy niissä ostoksilla, vaan ostavat mieluummin halvalla suurten ketjumyymälöiden valikoimista vaateroskaa, joka heitetään yhden käyttökerran jälkeen roskiin tai kierrätykseen.

Miksi meillä ei ole pienyritteliäisyyttä? Kahviloita, vaateliikkeitä, erikoisliikkeitä, palveluja? Koska meillä ei osteta kuin jättikonsertin tuotteita eikä käytetä palveluita. Kyse ei ole läheskään pääosin palkkatasosta vaan toimivien sisämarkkinoiden puutteesta.
Hilppa
 


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Tyy ja 4 vierailijaa