Kriittisyys kateissa sosiaalisessa mediassa

Kriittisyys kateissa sosiaalisessa mediassa

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 24.09.2014 12:40

Metro tänään 6:00 [keskiviikkona 24.9.2014] http://www.metro.fi/kolumnit/a1387807131829 (HS)

Meri Liukkonen Kolumni: Kriittisyys kateissa

On aiheita, joista lukeminen ärsyttää minua. Kun uutisessa tai vaikka Facebookissa jaetussa blogikirjoituksessa
mainitaan esimerkiksi masennuslääkkeet, rokotteet, ruoka tai ilmastonmuutos, varaudun verenpaineen nousuun.
Aiheissa ei ole vikaa, mutta niiden käsittelyssä yleensä on.

Lehdissä, televisiossa ja sosiaalisessa mediassa äänen saavat usein äärimmäisten mielipiteiden edustajat, koska
kärjistykset vetoavat moniin ja asiantuntijoiden kyseenalaistaminen on tullut muotiin. No, emmepähän ainakaan
ole kiltti ja kuuliainen lammaslauma.

Virallista kantaa kuitenkin läimitään usein kummallisin perustein. Koulutettu asiantuntijataho tuodaan esiin rahan-
ahneena ja aivopestynä, kun taas vastapuolesta maalaillaan kuvaa pyyteettömänä hyväntekijänä, joka on nähnyt
totuuden salaliittojen takaa. Kuitenkin itseoppineet ravintogurut ja muut vaihtoehtonäkökulman edustajat saattavat
tahkota rahansa palveluillaan. Harva tekee työtään täysin pyyteettömästi, sillä jokainen tarvitsee rahaa elämiseen.

Ja vaikka internet avaa mahdollisuuden päästä käsiksi valtavaan määrään tietoa, ei omatoiminen nettiopiskelu korvaa
virallista tutkintoa. Esimerkiksi yliopistossa opiskeleva joutuu todennäköisesti kahlaamaan läpi sellaisiakin oppisisältöjä,
jotka tuntuvat hänestä puisevilta ja joihin ei muuten tulisi ikimaailmassa perehdyttyä. Nämä samat asiat voivat kuitenkin
olla elintärkeitä vaikkapa kokonaiskuvan hahmottamiseksi jostakin aiheesta. Itseoppinut guru taas luultavasti lukee
lähinnä aineistoja, jotka vaikuttavat hänestä kivoilta ja kiinnostavilta. Kukapa käyttäisi vapaaehtoisesti aikaa mielestään
tylsien asioiden opetteluun?

Luotamme helpommin tietoon, joka tukee aiempia käsityksiämme maailmasta. Kriittinen ajattelu ei usein onnistu aivan
luonnostaan. Kouluissa lapset ja nuoret saavat mediakasvatusta, mutta kuka kouluttaisi aikuisia? Pistäisin mieluusti kaikki
suomalaiset – itseni mukaan lukien – pakolliselle täydennyskurssille, jolla opiskeltaisiin medialukutaitoa, lähdekriittisyyttä
ja toimimista sosiaalisessa mediassa.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kriittisyys kateissa sosiaalisessa mediassa

ViestiKirjoittaja Pinja » 24.09.2014 23:29

Parhaimmat kritiikin esittäjät eivät välttämättä ole lukeneita ihmisiä. Kyse on usein vain mielipiteistä. Ei ole yhtä oikeaa vastausta.
Pinja
 

Re: Kriittisyys kateissa sosiaalisessa mediassa

ViestiKirjoittaja saara » 25.09.2014 00:09

Meri Liukkonen Kolumni: Kriittisyys kateissa...

Tämäkään ei ole kaikenkattava kommentti, joskin monin paikoin olen samaa mieltä. Kuitenkin tässäkin on kyse vain yhden ihmisen mielipiteestä
saara
 

Re: Kriittisyys kateissa sosiaalisessa mediassa

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 25.09.2014 13:21

Minusta kommentti kattaa hyvin otsikon aiheen.

Missä olet eri mieltä.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kriittisyys kateissa sosiaalisessa mediassa

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 25.09.2014 13:23

Pinja kirjoitti:Parhaimmat kritiikin esittäjät eivät välttämättä ole lukeneita ihmisiä.
Kyse on usein vain mielipiteistä. Ei ole yhtä oikeaa vastausta.

Usein kuitenkin on ainakin oikeampi vastaus.
Lukemattomat esittävät tavallisesti huonoimman kritiikin.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kriittisyys kateissa sosiaalisessa mediassa

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 25.09.2014 20:56

Psykopatologia kirjoitti:Minusta kommentti kattaa hyvin otsikon aiheen.
Missä olet eri mieltä.

Mitä järkeä on ylipäätään vastata. jos ei sano mitään?
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa