Terapeutin oma vaikutus terapiaprosessiin?

[minätäällä]

0len nyt saanut aloitettua sen Alessandra Lemman (2003) kirjan (lomatauolla oikean terapian korvikkeeksi) Introduction to the Practice of Psychoanalytic Psychoteherapy (olen nyt sivulla 84), ja siinä kyllä kyseenalaistetaan kovasti terapeutin "neutraali" rooli. Psykoanalyyttisessa psykoterapiassa kai ollaan menossa yhä enemmän intersubjektiiviseen ja interaktionaaliseen suuntaan.

Mietin vaan tuota niinkin rankan jutun kuin diagnoosin kannalta. 11 vuotta sitten jo olisin saanut varmaan jonkun harhaluuloisuushäiriöän diagnoosin työuupumuksen ja neljän vuoden avioeroprosessin päätteeksi osastonlääkäriltä, jonka kanssa ei yhtään synkannut minun suureksi järkytyksekseni, mutta onneksi terapeutti-psykiatri, silloin julkisella, ehti ensin diagnosoida lievemmin ja nätimmin. Nyt tuo sadistipsykiatri sulki osastolle, ja arvatkaa vaan, rankin mahdollinen diagnoosi on varmaan tulossa, kun ei vaan synkkaa.

Toivottavasti voin tuolla perusteella vaatia toista psykiatria uudelleenarviointiin.
En usko, että hän on tietoinen sokeista pisteistään, luulen, että on perheterapeutti vaan. Tai muuten systeemi ei toimi, eikä pahimpiakaan sadisteja saada karsittua alalta.

[atte.n]

Mitähän haluat tällä keskustelusi aloituksella? Jotenkin tuntuu vaikealle uskoa, että jonkun psykiatrin tilanne olisi niin nolo, etteikö näkisi itseään motiiveineen. Toisaalta kirjoittamasi perusteella niin saattaa helposti uskoakin.
Olen myös nähnyt ryhmässä toimivan psykologiplantun toimineen juurikin noin ammattitaidottomasti. Tosin hänellä ei ole ollut uskottavuusarvoa. Eikä tilanteessa ole mikään liittynyt häneen, vaan hänen omaa väärinkäsitystään on ruokittu.

Hassua. Juurikin tänään törmäsin eräässä liikkeessä ihan hölmöön tilanteeseen. Siinä myyjä näki omat kokemuksensa asiakkaassa uskoen sen hyvinkin todeksi. Jopa ääneen lausuen. Minua meinasi harmistuttaa, mutta koska tilanne oli niin selkeä, en isosti jaksanut.
Nimimerkki Mirri:llä on täällä samantyyppistä oirehdintaa.

[minätäällä]

Toivoisin, että terapiassa tulkittaisiin transferenssia. Minusta siitä voisi oppia vaikka mitä. Ja on siinä vaikka mitä tulkittavaakin, vaikka yhteistyösuhde onkin enimmäkseen kai. Terapeutti säätelee transferenssia jo terapian tiiviyden avulla, en ole päässyt useammin kuin kerran viikossa koskaan. Keljuttaa.

[minätäällä]

Lukemassani kirjassa sanottiin, että joskus terapeutti voi "olla naimisissa" tietyn tulkinnan kanssa. Entäs sitten analysoimaton psykiatri? Vielä karmeampi lopputulos potilaan kannalta.

11 vuotta sitten lausunnossaan oli tekemässä minusta, terapiakirjallisuuden suurkuluttajasta, somatisoivaa aleksityymikkoa. Nyt sitten olen hänen mielestään harhaluuloisuushäiriöinen, ja valituksen jälkeen varmaan skitsofreeninen. Eikö mitään oikeusturvaa ole tuommoista psykiatria ja diagnosointia vastaan?