Kirjoittaja Psykopatologia » 03.07.2014 22:51
oheissairastavuus (oheishäiriintyneisyys),
ko|morbiditeetti, co-morbiditeetti (lat. cum kanssa, morbus sairaus), termi on (1970) yhdysvaltalaiselta lääkäriltä ja epidemiologilta Alvan Richard Feinsteiniltä (1925 – 2001). Oheissairastavuus on somaattisten sairauk-sien suhteen suhteellisen selvä: henkilöllä voi olla samaan aikaan esimerkiksi aivokuppa ja sokeritauti. Psykiatriassa oheissairastavuuden käsite alkoi levitä vasta 1980-luvun lo-pussa DSM-III:n ja DSM-III-R:n myötä. DSM:n diagnooseissa on aina poissulkulauseke (”ei johdu…”), ja on pyritty puhtaisiin diagnooseihin. Tämä on kuitenkin lisännyt samalle ihmiselle annettujen diagnoosien ja myös NOS-diagnoosien määrää. Suomessa nimikettä kaksois-diagnoosi on käytetty varsinkin silloin, kun henkilöllä on DSM:ssä sekä Axis I että Axis II -häiriö. Usein yhteen liittyvät mm. alkoholiriippuvuus (A-I) ja riippuvainen persoonallisuus (A-II) kuin myös depressio (A-I) ja alkoholiriipuvuus (A-I). (Näitä on sitten usein palloteltu A-klinikan ja psykiatrisen yksikön välillä.) Erilaiset kaksois- tai moni-diagnoosit ovat jollain ryhmillä pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Välillä oheis-sairastavuuteen on otettu mukaan koodi psykososiaalisista tai muista oloista (esimerkiksi köyhyydestä tai raskaudesta).
Saddock & Saddock (2010: 1) toteavat, että jos häiriön kriteerit täyttyvät, diagnoosin voi tehdä. Huonoimmillaan tämä voi kuitenkin olla idiootti-diagnostiikkaa, jolloin henkilöllä voi olla esimerkiksi useita ”limittäisiä” ahdistus-diagnooseja, jotka kattavat suunnilleen saman asian. Tällöin voisi olla paikallaan valita vain yksi olennaisin diagnoosi ja varata muut eri tyyppisillle häiriöille.
Esimerkiksi depressio ja ahdistus liittyvät usein yhteen. Tällöin herää kysymys, onko kyseessä kaksi eri(llistä) häiriötä, vai yksi perushäiriö, jonka eri puolet ilmenevät hieman erilaisina oireina. 2000-luvulta oheishäiriintyneisyyttä onkin lähestytty erilaisten statistis-ten faktori- ym. mallien kautta, jolloin eri häiriöillä on oletettu olevan yhteinen latentti tausta-muuttuja yms. Tällainen vertikaalisesti dimensionaalinen spektrumi-malli on myös uudessa DSM-5:ssä (2013, p. 12 – 13).