Mattila: Herkkyys ja sosiaaliset pelot (2014)

[Mirri]

Lähinnä esimerkiksi kokemukset muovaavat aivojen kytköksiä ja niin edelleen. Esimerkiksi aivoihin syntyy kaikenlaisia kytköksiä ja kehossa tapahtuu kaikenlaisia muutoksia kehityksen aikana, jotka liittyvät henkilökohtaiseen kokemukseen hetkestä hetkeen. Esimerkiksi lapsena tapahtunut traumaattinen kokemus, vaikkapa käärmeen purema, voi muuttaa hermostoa sillä tavalla, että kun myöhemmin henkilö tapaa uudestaa käärmeen tai jopa vain ajattelee käärmettä, niin se aiheuttaa hätääntymisen. Koko tuo asia kuitenkin tapahtuu vain hetki hetkeltä, ja kun ehkä juuri esimerkiksi se käärme-symbolin ajattelu aiheuttaa hätääntymisen. Siis ei ole mitään sellaista tietoisesta mielestä erillistä "alitajunnan maailmaa", vaan on vain tämän hetken kokemus, jota ohjaa ainakin suureksi osaksi aikaisemmat kokemukset, kehon sen hetkinen tila ja niin edelleen.

Voidaanko varhaisvuosinaan käärmeen puremasta traumatisoitunutta ihmistä hoitaa psykoterapialla ulos käsittämättömästä käärmepelostaan? Hän kun ei tietystikään muista joutuneensa vauvana käärmeen hyökkäyksen kohteeksi; voimakas ja lamaannuttava pelko vain nousee jostakin 'alitajunnan syövereistä'.

[Hermes]

Häntä "ohjaavaan" hermostoon on tullut tuossa tapauksessa sellainen "kytkös", että joko käärmeen näkeminen tai sen ajattelu aiheuttaa hätääntymisen. Puhun siis nyt hyvin yleistäen, mielestäni meillä ei ole vielä kauheasti tietoa siitä, miten esimerkiksi aivot tai keho toimii. Kuitenkin, yleisesti, kun hän näkee oikean käärmeen, niin aivojen kytkökset aiheuttavat hätäännyksen tai jopa paniikin. Se ei tule mistään "alitajunnasta" - nämä hetket, joita on mielestäni lukuisia sekunnin sisällä, ovat kaikki ainakin suureksi osaksi suoraan hermoston "ohjailtavina". Esimerkiksi jos lapsi on traumatisoitunut käärmeestä, niin se voi kokemuksellisesti tuntua esimerkiksi sellaiselta, että sen asian ajattelu aiheuttaa ahdistusta. Hermostollisesti on paljon erilaisia näkemyksiä siitä, mitä siinä tapahtuu. Siis nykyinen kokemus on tietysti koko historian muovaama, aikaisemmat kokemukset ovat muovanneet nykyisen tilanteen ja niin edelleen, mutta mielestäni ihmisillä ei ole ole "olemassa" tuollaista "alitajuntaa" kuin mistä esimerkiksi Mattila puhuu. Esimerkiksi minusta sellainen olisi jotenkin uskottavaa, että jos ihminen rentouttaa itsensä tarpeeksi terapeutin kanssa ja sen jälkeen tuo mieleensä niitä ahdistavia käärmeitä siinä rentoutuneessa tilassa ja pyörittelee niitä päässään, niin lopulta se käärmeisiin liittyvä negatiivinen assosiaatio vähenee. En siis tiedä, voiko noin käydä, mutta se on mahdollista. En kuitenkaan vieläkään ymmärrä, mitä tarkoittaa esimerkiksi se, että ihmisellä "on alitajunta", jossa yleisen käsityksen mukaan vieläpä tavallaan asuu kaikenlaisia myyttisiä hahmoja, jotka aina toisinaan "putkahtavat" ihmisen mieleen erilaisissa tilanteissa. Meillä on vain tämä nykyinen tajunta, joka koostuu lukuisista hyvin pienistä "havainnoista", joita ainakin ohjaavat tai joihin liittyy hyvin läheisesti kehon ja hermoston toiminta.

[Golden flower]

^Minäkin olen taipuvainen ajattelemaan noin. Uskon myös siihen, että pelkästään tiedostamalla omaa toimintaansa, pystyy hermostoaan muokkaamaan niin, että oma toiminta ja kokemukset ovat tarkoituksenmukaisempia ja tyydyttävämpiä. Tämä tietysti vaatii sen, että toiminnan tarkkaileminen on rehellistä ja tuomitsematonta. Tällöin toiminnasta vääjäämättä pikkuhiljaa jää pois sellainen, josta aiheutuu itselle ja ympäristölle "huonoa". En tosin tiedä pystyvätkö kaikki tällaiseen itsetiedostamiseen, mutta haluakaan ei usein ole, mikä on toisaalta ihan ymmärrettävää.

[Psykopatologia]

Minulle kävi eilen tiistaina ehkä ensi kertaa eläissäni niin,
etten herättyäni ainakaan tuntiin muistanut, että minulla
hammaslääkäri klo 10.30.

Sata vuotta sitten elämä oli onnellisempaa, kun ei ollut
hammalääkäreitä päivää pilaamassa.

[Golden flower]

^Miten tuo liittyi ketjun aiheeseen (varsinkin loppu)? Eilen oli muuten keskiviikko.

[Mirri]

^Minäkin olen taipuvainen ajattelemaan noin. Uskon myös siihen, että pelkästään tiedostamalla omaa toimintaansa, pystyy hermostoaan muokkaamaan niin, että oma toiminta ja kokemukset ovat tarkoituksenmukaisempia ja tyydyttävämpiä. Tämä tietysti vaatii sen, että toiminnan tarkkaileminen on rehellistä ja tuomitsematonta. Tällöin toiminnasta vääjäämättä pikkuhiljaa jää pois sellainen, josta aiheutuu itselle ja ympäristölle "huonoa". En tosin tiedä pystyvätkö kaikki tällaiseen itsetiedostamiseen, mutta haluakaan ei usein ole, mikä on toisaalta ihan ymmärrettävää.

Elämä on täynnä yllätyksiä. Etenkin vakavien elämänkriisien keskellä voi tehdä tiukkaa tarkkailla omaa toimintaansa ja muokkailla hermostoaan. Saati, että kriisien keskellä onnistuisi saamaan toimintansa ja kokemuksensa tarkoituksenmukaisemmiksi ja tyydyttävämmiksi.

Alitajuinen kokemusmaailma putkahtelee tietoisuuteen herkemmin juuri vakavien kriisien ja erilaisten elämän ääritilanteiden keskellä; kontrolli pettää sillä seurauksella, että avautuu ikään kuin suora linja tiedostamattoman puolelle hautautuneisiin elämänkokemuksiin. Haluaisinpa nähdä ihmisen, joka koko elämänsä ajan pystyy tarkkailemaan toimintaansa ja muokkailemaan hermostoaan tarkoituksenmukaisemmin ja tyydyttävämmin toimivaksi. Se on valitettavaa, että moni taitaa luulla pystyvänsä.

[Hermes]

Tietysti kehossa on esimerksi "tiedostamattomia" prosesseja, jotka vaikuttavat mielen toimintaan eikä kukaan ole aina "tietoinen" kaikeasta siitä mitä tapahtuu. Minusta vain sellainen freudilaistyylinen ajatus alitajunnasta ikään kuin paikkana, jossa on tietoisen mielen mielen ulkopuolisia "ajatuksia". Minulle se ei ole koskaan ollut hyödyllinen malli. Jos joku vaikka näkee kriisissä visioita, niin ajattelen sitä pikemminkin esimerkiksi niin, että hän on normaalista poikkeavassa tajunnantilassa.

Englanninkielisestä Wikissä on ainakin seuraavanlaista kritiikkiä alitajunnan käsitettä kohtaan:

Erich Fromm contends that, "The term 'the unconscious' is actually a mystification (even though one might use it for reasons of convenience, as I am guilty of doing in these pages). There is no such thing as the unconscious; there are only experiences of which we are aware, and others of which we are not aware, that is, of which we are unconscious. If I hate a man because I am afraid of him, and if I am aware of my hate but not of my fear, we may say that my hate is conscious and that my fear is unconscious; still my fear does not lie in that mysterious place: 'the' unconscious."[26]

John Searle has offered a critique of the Freudian unconscious. He contends that the very notion of a collection of "thoughts" that exist in a privileged region of the mind such that they are in principle never accessible to conscious awareness, is incoherent. This is not to imply that there are not "nonconscious" processes that form the basis of much of conscious life. Rather, Searle simply claims that to posit the existence of something that is like a "thought" in every way except for the fact that no one can ever be aware of it (can never, indeed, "think" it) is an incoherent concept. To speak of "something" as a "thought" either implies that it is being thought by a thinker or that it could be thought by a thinker. Processes that are not causally related to the phenomenon called thinking are more appropriately called the nonconscious processes of the brain.[27]

[Golden flower]

^Minäkin olen taipuvainen ajattelemaan noin. Uskon myös siihen, että pelkästään tiedostamalla omaa toimintaansa, pystyy hermostoaan muokkaamaan niin, että oma toiminta ja kokemukset ovat tarkoituksenmukaisempia ja tyydyttävämpiä. Tämä tietysti vaatii sen, että toiminnan tarkkaileminen on rehellistä ja tuomitsematonta. Tällöin toiminnasta vääjäämättä pikkuhiljaa jää pois sellainen, josta aiheutuu itselle ja ympäristölle "huonoa". En tosin tiedä pystyvätkö kaikki tällaiseen itsetiedostamiseen, mutta haluakaan ei usein ole, mikä on toisaalta ihan ymmärrettävää.

Elämä on täynnä yllätyksiä. Etenkin vakavien elämänkriisien keskellä voi tehdä tiukkaa tarkkailla omaa toimintaansa ja muokkailla hermostoaan. Saati, että kriisien keskellä onnistuisi saamaan toimintansa ja kokemuksensa tarkoituksenmukaisemmiksi ja tyydyttävämmiksi.

Alitajuinen kokemusmaailma putkahtelee tietoisuuteen herkemmin juuri vakavien kriisien ja erilaisten elämän ääritilanteiden keskellä; kontrolli pettää sillä seurauksella, että avautuu ikään kuin suora linja tiedostamattoman puolelle hautautuneisiin elämänkokemuksiin. Haluaisinpa nähdä ihmisen, joka koko elämänsä ajan pystyy tarkkailemaan toimintaansa ja muokkailemaan hermostoaan tarkoituksenmukaisemmin ja tyydyttävämmin toimivaksi. Se on valitettavaa, että moni taitaa luulla pystyvänsä.

Elämä on täynnä yllätyksi, niin totta! Kriisikin voi olla mahdollisuus kasvaa ihmisenä tai sitten ei. Jos ei yksin jaksa käydä kriisiä läpi voi tiedostaa asian ja hankkiutua ammattiauttajan pakeilla ja toivottavasti saada sieltä apua. En oikeastaan ymmärrä mihin pyrit tällä kannanotollasi. Onko oman toimintansa tiedostaminen sinun milestäsi jotenkin kannattamatonta tai väärin tms. ?

Ylipäätään kannattanee keskittyä omiin luuloihin kuin muiden, ei niihin paljoakaan voi vaikuttaa.

[Mirri]

Ei toki oman toiminnan tiedostaminen ole kannattamatonta, vääryydestä puhumattakaan. Tunne-elämä ei kuitenkaan ole yhtä kuin toiminta, ja läpi koko elämän tapahtuva oman tunne-elämän tiedostaminen on helpommin sanottu kuin tehty. Ihmisen mieli ei ole tietokone, eikä se ole myöskään matemaattinen ongelma, joka olisi ratkottavissa jotenkin systemaattisesti.

Mielestäni juuri tunne-elämä on voimakas, arvaamaton ja yllätyksiä aiheuttava tekijä, jonka vuoksi ihmisen on elämänsä varrella aika mahdotonta päästä tilaan, jossa hänen toiminnastaan on pikkuhiljaa jäänyt pois kaikki sellainen, josta aiheutuu hänelle tai muille 'huonoa'. Sinä taas uskot sellaisen tilan olevan vääjäämättä edessä, kunhan vain tarkkailee toimintaansa, tiedostaa ja muokkailee hermoratoja.

Ei taida mieli tunne-elämineen olla niin yksinkertainen laitos.

Vielä kriiseistä... Kriisi voi olla tunne-elämän kannalta yhtä aikaa sekä kasvattava että vahingoittava ilman, että ihminen mahtaa sille asialle yhtään mitään. Ei auta toiminnan tarkkailut tai muut hallintayritykset.

[Tuuve Maanvaiva]

Jos kriisiä tarkastelee jälkikäteen, se kyllä yleensä kasvattaa.

[Golden flower]

^^Mutta eihän elämä pelkkää kriisiä ole ja kriisinkin suuruus voi pitkälti olla riippuvainen omasta suhtautumisesta siihen. Omia tunteitaan voi tiedostaa ja kokea siten, etteivät ne vie mennessään. Ehkei kaikilla ole niin, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, että kenelläkään ei olisi niin. voit puhua omasta puolestasi ja minä omastani. Uskon täysin sinua.

[Mirri]

Noin on, nämä ovat hyvin yksilöllisiä asioita. Ja voihan olla niinkin, että keino, joka toimii tunteiden hallinnassa yhdessä elämänvaiheessa, ei toimikaan toisessa; niin elinikäisestä asiasta tunne-elämässä on kysymys.

[Golden flower]

Tietysti kehossa on esimerksi "tiedostamattomia" prosesseja, jotka vaikuttavat mielen toimintaan eikä kukaan ole aina "tietoinen" kaikeasta siitä mitä tapahtuu. Minusta vain sellainen freudilaistyylinen ajatus alitajunnasta ikään kuin paikkana, jossa on tietoisen mielen mielen ulkopuolisia "ajatuksia". Minulle se ei ole koskaan ollut hyödyllinen malli. Jos joku vaikka näkee kriisissä visioita, niin ajattelen sitä pikemminkin esimerkiksi niin, että hän on normaalista poikkeavassa tajunnantilassa.

Englanninkielisestä Wikissä on ainakin seuraavanlaista kritiikkiä alitajunnan käsitettä kohtaan:

Erich Fromm contends that, "The term 'the unconscious' is actually a mystification (even though one might use it for reasons of convenience, as I am guilty of doing in these pages). There is no such thing as the unconscious; there are only experiences of which we are aware, and others of which we are not aware, that is, of which we are unconscious. If I hate a man because I am afraid of him, and if I am aware of my hate but not of my fear, we may say that my hate is conscious and that my fear is unconscious; still my fear does not lie in that mysterious place: 'the' unconscious."[26]

John Searle has offered a critique of the Freudian unconscious. He contends that the very notion of a collection of "thoughts" that exist in a privileged region of the mind such that they are in principle never accessible to conscious awareness, is incoherent. This is not to imply that there are not "nonconscious" processes that form the basis of much of conscious life. Rather, Searle simply claims that to posit the existence of something that is like a "thought" in every way except for the fact that no one can ever be aware of it (can never, indeed, "think" it) is an incoherent concept. To speak of "something" as a "thought" either implies that it is being thought by a thinker or that it could be thought by a thinker. Processes that are not causally related to the phenomenon called thinking are more appropriately called the nonconscious processes of the brain.[27]

Mystifiointi saattaa vaikuttaa siihen, että yksilö voi kuvitella olevansa kykenemätön ottamaan vastuuta itsestään ja toimistaan, koska mieltää olevansa "alitajuntansa armoilla".

[Golden flower]

Noin on, nämä ovat hyvin yksilöllisiä asioita. Ja voihan olla niinkin, että keino, joka toimii tunteiden hallinnassa yhdessä elämänvaiheessa, ei toimikaan toisessa; niin elinikäisestä asiasta tunne-elämässä on kysymys.

Kyllä, olen aivan samaa mieltä. Jos ja kun tiedostaa tunteidenhallintakeinonsa uudessa elämäntilanteessa riittämättömiksi, pystyy niitä tietoisesti lähteä kehittämään tarvitsemaansa suuntaan. Jos taas ei tiedosta, on tilanne "hankalampi", mutta sekin voi olla opettavaista ja kasvattavaa jatkoa ajatellen tai sitten ei.

[Mirri]

Mystifiointi saattaa vaikuttaa siihen, että yksilö voi kuvitella olevansa kykenemätön ottamaan vastuuta itsestään ja toimistaan, koska mieltää olevansa "alitajuntansa armoilla".

Ei tarvita mystifiointia siihen, että ihmisen voidaan todeta olevan 'alitajuntansa armoilla'. Asia voidaan todeta vaikkapa oikeussalissa - tosin toisin sanoin.
Psykiatriset häiriöt ovat tiloja, joissa 'alitajunta' tulee esiin ja vakavissa häiriöissä jopa niin vahvasti, että henkilö on tiedostamattoman kokemusmaailmansa armoilla ihan oikeasti.

[Golden flower]

^Oletko esimerkiksi sinä syyntakeeton? Takerrut lillukanvarsiin.

[Mirri]

En pidä 'alitajunnan' olemassaolon kiistämistä lillukanvartena, päinvastoin erittäin isona asiana - virheenä.

[Golden flower]

Ajatteletko jotenkin niin, että psykiatristen häiriöiden olemassaolo todistaa alitajunnan olemassaolon?

[Mirri]

Kyllä.
Käsittääkseni tiedostamattomasta kokemusmaailmasta nousee monenlaisia yllykkeitä, jotka eivät ole järjen hallittavissa. Ne yllykkeet vaikuttavat ihmisen toimintaan ja reaktioihin, ja voivat olla aikamoinen mieltä ohjaileva voima. Psykiatrisissa häiriöissä tiedostamaton puoli pyrkii pintaan ja tulee näkyväksi. Samalla tietysti myös käsiteltäväksi ja hoidettavaksi - sikäli kuin on hoidettavissa.

[tris]

Tiedostamattoman olemassa oloon ei tarvita psyykkisiä häiriöitä. Tajunnassa on joka hetki vain pari asiaa. Kun vanha koulukaveri soittaa muistat yhtäkkiä vanhoja asioita koulusta joita et ole ajatellut aikoihin, pankkikortin tunnuslukukaan ei ole mielessä kuin silloin kun nostat rahaa. On satoja tuhansia asioita jotka ovat tallessa mielessä mutta aktiivisesti mielessä vain tarvittaessa.