Mitä Jeesukselle oikeasti tapahtui pääsiäisenä?
18.4.2014 8:38 | 62 | Juha Merimaa
Noin kaksituhatta vuotta sitten Jerusalemiin saapui pääsiäisjuhlan eli happamattoman leivän juhlan aikoihin galilealainen saarnaaja.
Hän julisti Jumalan valtakunnan pian tulevaksi, aiheutti häiriötä temppelialueella, hänet pidätettiin ja tuomittiin tapettavaksi ristillä.
Valtaosa paikallisista tuskin huomasi saarnaajan lyhyttä vierailua. Tarina pääsiäisestä jäi hänen seuraajiensa kerrottavaksi.
Kahdentuhannen vuoden aikana Jeesuksen viimeisistä päivistä on kasvanut
__________________________________________________________________________
Ristille joutuminen oli paitsi kammottava tapa kuolla myös häpeärangaistus.
maailman suurimman uskonnon tärkein juhla, jossa eri kirkkokunnat näkevät
omia merkityksiään
__________________________________________________________________________
Historiallisen pääsiäisen tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä. Yleisesti se ajoitetaan vuoden 30 kieppeille.
Ajoitusta auttavat kuitenkin tarinassa esiintyvät maaherra Pontius Pilatus ja juutalaisten ylipappi Kaifas. Pilatuksen valtakausi oli vuosina 26 – 36 ja Kaifaan vuosina 18 – 36.
Ei tiedetä edes sitä, kuinka paljon ennen pääsiäistä Jeesus seuraajineen saapui Jerusalemiin. Eikä Jeesuksen kohtaloa voida tarkalleen ajoittaa pääsiäispäiviin.
Jeesuksen viimeisistä päivistä väitellyt eksegetiikan eli raamatunselitysopin dosentti Matti Myllykoski uskoo joukkion saapuneen paikalle muutamia päiviä ennen pääsiäisjuhlaa.
Aasilla ratsastaminen suuren väkijoukon hurratessa hoosiannaa tuskin pitää paikkaansa.
"On vaikeaa olettaa, että häntä olisi laajalti tunnettu Jerusalemissa. Eihän heille ollut kaupungissa edes majapaikkaa."
Jeesus seuraajineen yöpyi Betanian kylässä, muutaman kilometrin päässä kaupungista.
Pääsiäisen tapahtumien aukoton selvittäminen on tuhansien vuosien jälkeen mahdotonta.
Myllykosken mukaan useimmat tutkijat pitävät varhaisimman, noin vuonna 70 kirjoitetun Markuksen evankeliumin kuvausta tarkimpana.
Markus kuvaa, kuinka Jeesus meni Jerusalemin temppelialueelle. Hän aiheutti siellä kohtauksen kaatamalla rahanvaihtajien ja kyyhkysenmyyjien pöytiä.
Se ei ilmeisesti herättänyt suurta huomiota.
"Roomalaiset sotilaat vartioivat temppelialuetta. Jos siellä olisi ollut huomattava mellakka, he olisivat olleet hetkessä paikalla", Myllykoski huomauttaa.
Yhden teorian mukaan Jeesuksen joukosta yksi, evankeliumeissa mainittu Juudas, olisi kuitenkin otettu kiinni. Hänet olisi myöhemmin pakotettu kavaltamaan seurueen leiripaikka.
"Yleisempi näkemys tosin pitää Juudasta Jeesukseen pettyneenä radikaalina, joka olisi toivonut Jeesusta johtamaan aseellista kapinaa", Myllykoski sanoo.
Rahan merkitys Jeesuksen kavaltamisessa sen sijaan korostuu vasta myöhemmin kirjoitetuissa evankeliumeissa.
Samana iltana evankeliumit kuvailevat Jeesuksen syöneen opetuslastensa kanssa juhlallisen pääsiäisaterian, viimeisen ehtoollisen. Myllykoski pitää ateriaa myöhempänä traditiona.
"Salin vuokraaminen kaupungista on epäuskottavaa. Jos heillä olisi ollut sali käytössään, kai he olisivat yöpyneet siellä eivätkä taivasalla Öljymäellä."
Tarina viimeisestä ehtoollisesta onkin Myllykosken mukaan dramatisoitu kuvaus, joka tukee ehtoollisrituaalia ja mielikuvaa Jeesuksesta kärsimykseensä valmiina ja kaikkitietävänä.
Evankeliumien mukaan karismaattinen ja arvaamaton saarnamies herätti ilmeisesti papiston huolen. He päättivät hankkiutua rettelöitsijästä eroon.
Sitten Jeesus pidätettiin yöllä ja tuomittiin seuraavana aamuna ristille.
Läntisille kirkoille pääsiäisen sanoman ydintä ovat ristikuolema ja Jeesuksen uhri, selittää dogmatiikan eli kirkon oppien tutkimisen professori Pekka Kärkkäinen.
"Jeesus tuomitaan väärin ja hänet tuomitsevat kaikki: papisto, roomalaiset ja jopa kansa", Kärkkäinen sanoo.
"Tulkinta on usein juridinen: Jeesus alistuu vapaaehtoisesti kohtaloonsa ja sovittaa uhrillaan kaikkien tekemät vääryydet."
Raamatun kuvaus tuomiosta on silti todennäköisesti liioiteltu.
"Vaikka Jeesuksen pidätys lähti ylimmäisestä papistosta, tuskinpa koko neuvostoa on keskellä yötä hälytetty tuomitsemaan yhtä rauhanhäiritsijää", Myllykoski toteaa.
Maaherra Pontius Pilatukselle tuomion antaminen jumalanpilkasta syytetylle oli puolestaan rutiinia tuon ajan Jerusalemissa.
Eikä verenhimoinen kansa todennäköisesti halunnut vapauttaa ryöväri Barabbasta ja tuomita Jeesusta.
Myllykosken mukaan mikään lähde ei tue käsitystä, että roomalaiset olisivat antaneet juutalaisten päättää huutoäänestyksellä tuomittujen kohtalosta.
Ristille joutuminen oli paitsi kammottava tapa kuolla myös häpeärangaistus.
Islamilainen perinne, jossa Jeesusta pidetään profeettana, kiistääkin ristiinnaulitsemisen. Profeetan loppu ei voi olla näin nöyryyttävä.
Kristillisessä perinteessä Jeesus kuitenkin kuolee ristille – tosin hyvin nopeasti. Evankeliumin mukaan kärsimys kestää vain muutamia tunteja.
Yleensä ristillä kiduttiin pari päivää.
Ortodoksien ristin vinoviiva symboloi kahta Jeesuksen vierille ristiinnaulittua ryöväriä, joista toinen kääntyy vielä ristillä Jeesuksen seuraajaksi.
Markus ei kääntymistä mainitse. Myllykoski pitää sitä myöhempänä tulkintana.
Ristillä kukaan ei luultavasti käynyt keskusteluja, tuskin oli edes tajuissaan.
Ristiltä Jeesus viedään hautaan, jonka mahtavuus kasvaa evankeliumi evankeliumilta.
Myllykoski itse epäilee Jeesuksen joutuneen joukkohautaan.
"Tuntemattomia vainajia haudattiin tavallisesti peltoon. On tosin mahdollista, että eräs neuvoston jäsen varmisti, että kuolleet juutalaiset saivat paikan kallioon hakatusta haudasta."
Evankeliumin mukaan Jeesuksen hauta löydetään kolmantena päivänä tyhjänä.
Historioitsijat eivät yleensä ota kantaa ylösnousemukseen. Kirkoille se on kuitenkin pääsiäisen keskeisintä sanomaa.
"Etenkin idän kirkot näkevät ylösnousemuksen kosmisena tapahtumana, jossa Jeesus voittaa kuoleman. Jeesushan ei ainoastaan palaa elämään, vaan muuttuu uudenlaiseksi, kuolemattomaksi Kristukseksi, joka esimerkiksi kävelee ovien läpi", Kärkkäinen kuvaa.
Sen pohtiminen ei kuitenkaan kuulu enää historiantutkimukselle.
Korjaus klo 11.18: Jutussa sanottiin pääsiäistä ensin virheellisesti happaman leivän juhlaksi. Kyse on happamattoman leivän juhlasta.
Muistatko vielä Kaanaan häät? – Testaa tietämyksesi HS:n Raamattu-visassa 13:25 http://www.hs.fi/kulttuuri/Muistatko+vi ... 5814295960
TAUSTA Suurta juhlaa on pitkitetty 2:00 http://www.hs.fi/tiede/Suurta+juhlaa+on ... 7736837697

