Väitös: Terveyskeskus & masennuspotilaat

[Mirri]

On tainnut masennuksen tunnistaminen ja hoitaminen olla siihenkin aikaan paikkakuntakohtaista. Minun paikkakunnallani päiviteltiin pitkiä jonoja ja tehtiin selväksi, että psykoosipotilaat ovat etusijalla. Olin aivan liian 'terve' päästäkseni psykiatriseen erikoissairaanhoitoon, silloiseen mielenterveystoimistoon. Kirkon perheasiainneuvottelukeskuksessa tosin oli konsultoiva psykiatri, joka työskenteli myös erikoissairaanhoidossa; hän oli sitä mieltä, että hoitoni menee huonommaksi, jos siirryn kirkon perheneuvonnasta mielenterveystoimiston puolelle. MTT kun oli tarkoitettu psykoositasoisille potilaille. Niin yleislääkärit kuin psykiatritkin kieltäytyivät kirjoittamasta lähetettä erikoissairaanhoitoon; vasta 2000-luvun puolella kohdalle osui psykiatri, joka sanoi, että pitää kirjoittaa lähete ja erikoissairaanhoitoon on päästävä. Ja sanoi senkin, ettei depressiopotilaiden hoidon tarve ikinä tule näkyviin, jos lääkärit eivät suostu edes kirjoittamaan lähetteitä.

Masennuslääkitystä olen tarvinnut 80-luvun puolivälistä lähtien - parikymmentä vuotta ennen kuin olin tarpeeksi sairas päästäkseni erikoissairaanhoidon potilaaksi. Niiden parinkymmenen vuoden aikana olin psykiatrin arvioitavana nelisen kertaa, ja 'vain' masennusta sairastavana kerta toisensa jälkeen liian terve saadakseni psykiatrista erikoissairaanhoitoa.
Tasan ei käy onnenlahjat - ei tässä oikein muuta voi tuumia ihmetellessä miten suuria vaihteluita hoidon tasossa on ollut ja on edelleen.

Valkosiipi, kiitos tiedosta. Minun on helpompi ymmärtää, kun kerroit, että jossakin sairaanhoitopiirissä ja jollakin paikkakunnalla depression hoito on aiemmin ollut paremmin kuin nykyisin. Etten kuvittele kaikkialla olleen samanlaista kuin omalla asuinpaikkakunnallani.

[Hilppa]

Vaikeat masennustilat kuuluvat edelleen erikoissairaanhoitoon - siitä huolimatta, että psykiatrista osaamista on tuotu terveyskeskuksiin. Terveyskeskuksen psykiatrinen sairaanhoitaja tunnistaa erikoissairaanhoitoon kuuluvan masennustilan, yleislääkäri välttämättä ei. Noin minun kokemukseni mukaan...

Hyvä, että kokemuksesi ovat hyviä. Jotain kummallista on mielestäni kuitenkin siinä, että "tarvitaan psykiatrian ammattilaisen, siis psykiatrisen sairaanhoitajan, osaamista tunnistamaan masennus" ja että tuon asiantuntemuksen perusteella tehdään diagnoosi ja määrätään hoitotoimenpiteet, tilanteen vaikeusaste, ym. Ja sekin yksityiskohta oli mielestäni aika kummallinen, että psykiatrian erikoislääkäri on konsultoiva henkilö (näkemättä potilasta????), psykiatrisen sairaanhoitajan (mikä on koulutus: sairaanhoitaja AMK???) viedessä tiedon työterveyshuollon lääkärille. En kysy näitä kyseenalaistaakseni hoitoasi, Mirri, vaan ainoastaan ihmettelen käytäntöä ja etenkin sitä, että miten alunperin hoitokontakti psykiatriselle sairaanhoitajalle on muodostunut. Kaikkihan eivät psykiatrian ammattilaisia noin vain tapaamaan pääse.

[tris]

Ilmeisesti minunkin toivotaan päättävän masennuspotilasurani terveyskeskuksen hellässä huomassa.

Olethan sinä jo julkisia resursseja kuluttanutkin? (En puuttuisi muuten asiaan mutta kun olet ystävällisesti laskeskellut minun aiheuttamaani rahanhukkaa sosiaalitoimistolle..)

[Kyllästynyt]

Ilmeisesti minunkin toivotaan päättävän masennuspotilasurani terveyskeskuksen hellässä huomassa.

Olethan sinä jo julkisia resursseja kuluttanutkin? (En puuttuisi muuten asiaan mutta kun olet ystävällisesti laskeskellut minun aiheuttamaani rahanhukkaa sosiaalitoimistolle..)

Muistutan taas kerran, että hoidostani huolimatta olen koko ajan ollut nettomaksaja.
Sitä sinä et ole käsittääkseni eläessäsi koskaan ollut.

[Mirri]

Vaikeat masennustilat kuuluvat edelleen erikoissairaanhoitoon - siitä huolimatta, että psykiatrista osaamista on tuotu terveyskeskuksiin. Terveyskeskuksen psykiatrinen sairaanhoitaja tunnistaa erikoissairaanhoitoon kuuluvan masennustilan, yleislääkäri välttämättä ei. Noin minun kokemukseni mukaan...

Hyvä, että kokemuksesi ovat hyviä. Jotain kummallista on mielestäni kuitenkin siinä, että "tarvitaan psykiatrian ammattilaisen, siis psykiatrisen sairaanhoitajan, osaamista tunnistamaan masennus" ja että tuon asiantuntemuksen perusteella tehdään diagnoosi ja määrätään hoitotoimenpiteet, tilanteen vaikeusaste, ym. Ja sekin yksityiskohta oli mielestäni aika kummallinen, että psykiatrian erikoislääkäri on konsultoiva henkilö (näkemättä potilasta????), psykiatrisen sairaanhoitajan (mikä on koulutus: sairaanhoitaja AMK???) viedessä tiedon työterveyshuollon lääkärille. En kysy näitä kyseenalaistaakseni hoitoasi, Mirri, vaan ainoastaan ihmettelen käytäntöä ja etenkin sitä, että miten alunperin hoitokontakti psykiatriselle sairaanhoitajalle on muodostunut. Kaikkihan eivät psykiatrian ammattilaisia noin vain tapaamaan pääse.

Ei erikoislääkäreitä ole niin paljon, että jokainen potilas voitaisiin lähettää erikoislääkärin luokse; siksi heitä käytetään perusterveydenhuollossa konsultointiin. Niinhän erikoissairaanhoidossakin tehdään: erikoislääkärit osaamisineen ovat muiden ammattilaisten käytettävissä, eivät läheskään aina itse paikalla näkemässä potilasta.

Se olin minä, joka kertoi psykiatrisen sairaanhoitajan näkemykset työterveyslääkärille. Sitä en tiedä mistä päättelit psykiatrisen sairaanhoitajan asettaneen diagnoosin. Ei se, että sairaanhoitaja näkee depressiota sairastavan potilaan tilan huonontuneen niin, että on kiire päästä psykiatriseen hoitoon, ole diagnosointia. Ja voihan psykiatrinen sairaanhoitaja todeta psykoosinkin ja kertoa havainnoistaan vaikkapa terveyskeskuslääkärille - lääkäri sitten asettaa diagnoosin ja kirjoittaa lähetteen erikoissairaanhoitoon.

Sanoit, että jotain kummallista ja että ihmettelet käytäntöä... Tarkemmin sanottuna mikä on kummallista, ja millainen käytännön pitäisi olla? Kun ei kaikkia ihan oikeasti voida ohjata suoraan julkisen sektorin erikoislääkäreille - ei edes sairaaloiden päivystyspoliklinikoilla. Julkisessa terveydenhuollossa ja sairaanhoidossa on tuiki tavallista, että muut ammattilaiset ottavat potilaat vastaan ja erikoislääkärit ovat heidän käytettävissään. Minä pääsin tällä kertaa psykiatrian poliklinikalle suoraan lääkärin vastaanotolle; asia, jota hämmästeltiin, koska usein potilaan ottaa ensin vastaan psykiatrinen sairaanhoitaja. Syynä hoitajan juttusilla käymisen välistä jäämiseen saattoi olla se, että olin jo yhden psykiatrian ammattilaisen arvioitavana terveyskeskuksessa.

Ei akateeminen koulutus tutkintoineen ole ainoa ammattilaisuuden ja asiantuntijuuden tae - ei mitään sinne päinkään.

Hoitokontakti terveyskeskuksen psykiatriseen sairaanhoitajaan syntyi, kun soitin hänelle ja kerroin, että olen depression vuoksi sairauslomalla ja nyt on hätä. Satun asumaan paikkakunnalla, jolla nimenomaan pääsee psykiatrisen sairaanhoitajan luokse, kun vain soittaa hänelle ja varaa ajan.
Mitä vahinkoa siitä olisi, jos kaikkialla olisi sama systeemi: ihmiset voisivat päästä lähimpään terveyskeskukseen psykiatrian ammattilaisen luokse jo samana tai seuraavana päivänä, tai edes muutaman päivän sisällä, kun soittaa hänelle ja kertoo tarvitsevansa apua?

[tris]

Ilmeisesti minunkin toivotaan päättävän masennuspotilasurani terveyskeskuksen hellässä huomassa.

Olethan sinä jo julkisia resursseja kuluttanutkin? (En puuttuisi muuten asiaan mutta kun olet ystävällisesti laskeskellut minun aiheuttamaani rahanhukkaa sosiaalitoimistolle..)

Muistutan taas kerran, että hoidostani huolimatta olen koko ajan ollut nettomaksaja.
Sitä sinä et ole käsittääkseni eläessäsi koskaan ollut.

Jos et olisi nettomaksaja niin ansaitsisit omastakin mielestäsi päätyä terveyskeskukseen?

[Hilppa]

...Ei akateeminen koulutus tutkintoineen ole ainoa ammattilaisuuden ja asiantuntijuuden tae - ei mitään sinne päinkään...

Toistaiseksi kuitenkin vielä lääkäreitä ja psykiatrian erikoislääkäreitä tarvitaan, sillä he päättävät hoidosta ja lääkityksestä. Ja käsittääkseni he ovat päävastuussa hoidosta.

Mutta kiitokset selventävästä vastauksestasi.

[Psykopatologia]

Debressiohoitajien koulutuspaketista ei ole tietoja.

Luulen, että olennaista on ko. hoitajan henkilökohtainen soveltuvuus.

[Mirri]

Googlailemalla selviää, että ns. depressiohoitajat yleensä ovat psykiatriaan erikoistuneita sairaanhoitajia, ja he ovat hankkineet ammattikokemusta psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa ennen terveyskeskuksen psykiatrisiksi ammattilaisiksi siirtymistään. Ehkä olisi selvempää, jos kaikki terveyskeskukset alkaisivat käyttää selkeää ammattinimikettä psykiatrinen sairaanhoitaja, ja epämääräinen nimike 'depressiohoitaja' pantaisiin romukoppaan.
Googlailemalla ei selvinnyt, että moniko depressiohoitaja olisi koulutukseltaan jotakin muuta kuin psykiatrinen sairaanhoitaja.

Psykoterapiana voidaan käyttää ns. interpersoonallista psykoterapiaa, joka on havaittu tehokkaaksi depression hoidossa (jos depressio ei ole vuosikymmenten saatossa pitkittynyt ja mutkistunut...). Koulutusta samaan psykoterapiamuotoon tarjoaa esim. Mehiläinen omalle henkilöstölleen.

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyski ... &p_selaus=

Psykopatologian kanssa olen samaa mieltä siitä, että hoitajan henkilökohtainen soveltuvuus on olennaista. Toivottavasti terveyskeskuksiin ei kelpuuteta psykiatrisia sairaanhoitajia suoraan koulun penkiltä; käsittääkseni työ on yksinäistä ja vaativaa verrattuna työskentelyyn erikoissairaanhoidon osastoilla ja poliklinikoilla. Tarvitaan kokemuksen tuomaa ammattiosaamista.
Tiedän, että minun kohdalleni osui pätevä ja ammatillisesti kokenut henkilö; sen asian olen kuullut hänet tuntevilta psykiatreilta. Mutta varmaan toisenlaisia kokemuksiakin ihmisillä on - ainakin, jos 'depressiohoitajien' pätevyysvaatimuksia ei pidetä työn vaatimusten tasoisina.

Tässä Mehiläisen järjestämä !PT-koulutus:
http://www.mehilainen.fi/ipt-koulutus?loc=41

[Kyllästynyt]

Millä eväillä ja osaamisella??? Lyhyt depressiohoitajan kurssitus ei tee kenestäkään "depression asiantuntijaa" - ja jos joku sellaista kuvittelee; hän asettaa depressiopotilaat hengenvaaraan!

Mikä ihmeen lyhyt kurssitus; nehän ovat psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa työskennelleitä psykiatriaan erikoistuneita sairaanhoitajia...

Eivät ole.

... Mikä depressiossa verrattuna muihin psykiatrisiin sairauksiin on niin erikoista, ettei psykiatriaan erikoistuneen ja psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa kokemusta hankkineen sairaanhoitajan osaaminen riitä? ...

Se, että depressio ei ole mikään diabetes (jonka seuranta voidaan toteuttaa käynneillä diabeteshoitajan luona) vaan masennus; sairaus jota ei kykene lyhyen kurssin käyneet depressiohoitajat hoitamaan.

... Eihän psykiatrisen potilaan hoitoa kokonaan heille jätetä sen enempää kuin psykiatrisessa erikoissairaanhoidossakaan poliklinikoineen...

Hah!
Koska psykiatrisessa erikoissairaanhoidossakin saatetaan psykiatrisen potilaan hoito jättää kokonaan sairaanhoitajan varaan, miksi terveyskeskuksessa ei muka niin tehtäisi?

Depressiohoitaja perusterveydenhuollossa:
http://www.stm.fi/c/document_library/ge ... -10779.pdf

Oma kokemukseni terveyskeskuksen psykiatrisesta sairaanhoitajasta on vähintäänkin myönteinen. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, etten ole uskonut kaikkea nettifoorumilla syötettyä propagandaa, vaan olen hakenut - ja saanut - perusterveydenhuollon 'depressiohoitajalta' erittäin pätevää hoitoa. Ehdottomasti oli hyvä, että terveyskeskuksella oli tarjota suora yhteys psykiatrian ammattilaiseen ja pikavauhdilla.
Ilmeisesti käytännöt ovat vaihtelevaisia; jossakin pitää ensin mennä lääkärille päästäkseen psykiatriselle sairaanhoitajalle, jossakin taas terveyskeskuksen 'depressiohoitajalle' voi soittaa suoraan ja ajan voi saada jopa siltä istumalta, jos vain pääsee lähtemään vastaanotolle.

Laitoin depressiohoitajan sitaatteihin, koska kaikkialla ei sellainen nimitys ole käytössä, vaan nimikkeenä on psykiatrinen sairaanhoitaja.

Ja minulla on aivan päinvastaiset kokemukset psykiatrian erikoissairaanhoidon erikoissairaanhoitajista - joilla pitäisi olla enemmän kokemusta ja koulutusta kuin pikakoulutetuilla depressiohoitajilla.

[Kyllästynyt]

... Mitä vahinkoa siitä olisi, jos kaikkialla olisi sama systeemi: ihmiset voisivat päästä lähimpään terveyskeskukseen psykiatrian ammattilaisen luokse jo samana tai seuraavana päivänä, tai edes muutaman päivän sisällä, kun soittaa hänelle ja kertoo tarvitsevansa apua?

Se sama vahinkomahdollisuus joka syntyy valelääkäreistä; puoskaroidaan yli oman osaamisen asettamien rajojen ja rajoitusten.

Erikoislääkäreitä ei ole tarpeeksi, mutta ongelman ratkaisu ei saisi olla se, että tyydytään sitten sekundahoitoon - ja jeesustellaan sen muka olevan hyvää hoitoa.

[Kyllästynyt]

Ilmeisesti minunkin toivotaan päättävän masennuspotilasurani terveyskeskuksen hellässä huomassa.

Olethan sinä jo julkisia resursseja kuluttanutkin? (En puuttuisi muuten asiaan mutta kun olet ystävällisesti laskeskellut minun aiheuttamaani rahanhukkaa sosiaalitoimistolle..)

Muistutan taas kerran, että hoidostani huolimatta olen koko ajan ollut nettomaksaja.
Sitä sinä et ole käsittääkseni eläessäsi koskaan ollut.

Jos et olisi nettomaksaja niin ansaitsisit omastakin mielestäsi päätyä terveyskeskukseen?

Nuo ovat kaksi aivan eri asiaa.

[Mirri]

...Ei akateeminen koulutus tutkintoineen ole ainoa ammattilaisuuden ja asiantuntijuuden tae - ei mitään sinne päinkään...

Toistaiseksi kuitenkin vielä lääkäreitä ja psykiatrian erikoislääkäreitä tarvitaan, sillä he päättävät hoidosta ja lääkityksestä. Ja käsittääkseni he ovat päävastuussa hoidosta.

Kyllä tarvitaan, ja psykiatreista on jopa pulaa. Mutta mitä kokeneempi ja pätevämpi (erikois)lääkäri sitä paremmin hän tietää olevansa yksinään - ilman muita psykiatrian ammattilaisia - depression edessä aika avuton ja 'kädetön'. Juuri depressio on psykiatrinen sairaus, jonka hoitamiseen tarvitaan paljon 'kannattelevia käsiä', jotka ovat valmiusasemissa ja nopeasti käytettävissä. Nopea tunnistaminen ja viipymättömän kokonaisvaltaisen avun tarjoaminen on ehkä kaikkein tehokkain masennuksen pitkittymisen ja mutkistumisen estäjä.

Googlaillessani löysin kirjoituksen, jossa terveyskeskuslääkäri kuvasi mielestäni osuvasti depressiohoitajan/psykiatrisen sairaanhoitajan tärkeyttä terveyskeskustyössä. Hän kertoi, että aiemmin terveyskeskuslääkäri saattoi jättää potilaansa psyykkisen puolen kokonaan avaamatta, koska ei kymmenessä minuutissa ollut mitään keinoa ryhtyä selvittämään masennuksen mahdollisuutta. Ei vaikka lääkäri saattoikin arvella taustalta löytyvän hoitoa vaativaa masennusta. Sen sijaan nykyisin sitäkin asiaa uskaltaa ryhtyä selvittämään, koska omassa terveyskeskuksessa on psykiatrian ammattilainen, jolle potilaan voi ohjata nopeasti.
Päivystysvastaanoton kymmenminuuttinenkin voi riittää siihen, että potilas ohjataan pikavauhdilla terveyskeskuksen 'depressiohoitajan' luokse - sinne kun ei tarvita lähetettä, eikä potilaan tarvitse olla hirveän sairas, kuten yleensä tarvitsee, jotta kannattaa edes yrittää lähettää erikoissairaanhoitoon.

[Mirri]

... Mitä vahinkoa siitä olisi, jos kaikkialla olisi sama systeemi: ihmiset voisivat päästä lähimpään terveyskeskukseen psykiatrian ammattilaisen luokse jo samana tai seuraavana päivänä, tai edes muutaman päivän sisällä, kun soittaa hänelle ja kertoo tarvitsevansa apua?

Se sama vahinkomahdollisuus joka syntyy valelääkäreistä; puoskaroidaan yli oman osaamisen asettamien rajojen ja rajoitusten.

Rinnastat psykiatriaan erikoistuneet sairaanhoitajat valelääkäreihin ja sanot heidän puoskaroivan...????
No, terveyskeskusten psykiatriset sairaanhoitajat/depressiohoitajat sentään 'puoskaroivat' lääkäreiden luvalla ja jopa lääkäreiden toivomuksesta - lääkäreiden apuna ja tukena.

[Kyllästynyt]

... Mitä vahinkoa siitä olisi, jos kaikkialla olisi sama systeemi: ihmiset voisivat päästä lähimpään terveyskeskukseen psykiatrian ammattilaisen luokse jo samana tai seuraavana päivänä, tai edes muutaman päivän sisällä, kun soittaa hänelle ja kertoo tarvitsevansa apua?

Se sama vahinkomahdollisuus joka syntyy valelääkäreistä; puoskaroidaan yli oman osaamisen asettamien rajojen ja rajoitusten.

Rinnastat psykiatriaan erikoistuneet sairaanhoitajat valelääkäreihin ja sanot heidän puoskaroivan...????
No, terveyskeskusten psykiatriset sairaanhoitajat/depressiohoitajat sentään 'puoskaroivat' lääkäreiden luvalla ja jopa lääkäreiden toivomuksesta - lääkäreiden apuna ja tukena.

No mitä muuta kuin puoskarointia tuo sitten on:

... Googlaillessani löysin kirjoituksen, jossa terveyskeskuslääkäri kuvasi mielestäni osuvasti depressiohoitajan/psykiatrisen sairaanhoitajan tärkeyttä terveyskeskustyössä. Hän kertoi, että aiemmin terveyskeskuslääkäri saattoi jättää potilaansa psyykkisen puolen kokonaan avaamatta, koska ei kymmenessä minuutissa ollut mitään keinoa ryhtyä selvittämään masennuksen mahdollisuutta. Ei vaikka lääkäri saattoikin arvella taustalta löytyvän hoitoa vaativaa masennusta. Sen sijaan nykyisin sitäkin asiaa uskaltaa ryhtyä selvittämään, koska omassa terveyskeskuksessa on psykiatrian ammattilainen, jolle potilaan voi ohjata nopeasti.
Päivystysvastaanoton kymmenminuuttinenkin voi riittää siihen, että potilas ohjataan pikavauhdilla terveyskeskuksen 'depressiohoitajan' luokse - sinne kun ei tarvita lähetettä, eikä potilaan tarvitse olla hirveän sairas, kuten yleensä tarvitsee, jotta kannattaa edes yrittää lähettää erikoissairaanhoitoon.

Lihavoinnit minun

[Hilppa]

...Ei akateeminen koulutus tutkintoineen ole ainoa ammattilaisuuden ja asiantuntijuuden tae - ei mitään sinne päinkään...

Toistaiseksi kuitenkin vielä lääkäreitä ja psykiatrian erikoislääkäreitä tarvitaan, sillä he päättävät hoidosta ja lääkityksestä. Ja käsittääkseni he ovat päävastuussa hoidosta.

Kyllä tarvitaan, ja psykiatreista on jopa pulaa. Mutta mitä kokeneempi ja pätevämpi (erikois)lääkäri sitä paremmin hän tietää olevansa yksinään - ilman muita psykiatrian ammattilaisia - depression edessä aika avuton ja 'kädetön'. Juuri depressio on psykiatrinen sairaus, jonka hoitamiseen tarvitaan paljon 'kannattelevia käsiä', jotka ovat valmiusasemissa ja nopeasti käytettävissä. Nopea tunnistaminen ja viipymättömän kokonaisvaltaisen avun tarjoaminen on ehkä kaikkein tehokkain masennuksen pitkittymisen ja mutkistumisen estäjä...

Lihavointi minun.

Nopeaan tunnistamiseen ja kokonaisvaltaisen avun antamiseen kykenee ainoastaan lääkäri. Minä ainakin käsitän, että kyse on diagnoosin tekemisestä ja hoidon käynnistämisestä. Mitä pätevämpi (erikois)lääkäri on, ei hän voi olla sitä "kädettömämpi" oman alansa potilaan tullessa kohdalleen.

Se on totta, että 10 min. ei riitä vastaanottoajaksi.

[Kyllästynyt]

Mirri,

Mitä käytännössä on se työ jota sinun mielestäsi nuo maanmainiot depressiohoitajat pystyvät masennuspotilaan hoidossa tekemään?

Oma kokemukseni sairaanhoitajista (eräästä niistä kaikkein kokeneimmista ja ylilääkärin ylistämästä) alansa (Mirriä lainatakseni) "raudanlujista ammattilaisista" on:

Vastaanotto n:

Hoitaja, empaattisella äänellä, pää kallellaan: "Sinä et ole enää yksin. Me kuljemme sinun kanssasi..."

Vastaanotto n+1:

Hoitaja: "Me olemme nyt tiimissä päättäneet, että harvennetaan näitä sinun käyntejäsi ja jatkossa käyt sitten kerran neljässä viikossa..."

Potilas: "Keitä tuohon hoitotiimiin kuuluu? Minähän en ole tavannnut ketään muuta kuin sinut."

Hoitaja: "Meillä on sellainen käytäntö, ettei nimiä kerrota"

Potilas: "Entä minkä alan/koulutuksen edustajia ko. tiimiin kuuluu?"

Hoitaja: "Se on moniammatillinen työryhmä."

Potilas: "Niin, mutta minkä viran/ammatin/koulutuksen edustajia siihen kuuluu? Kuuluuko siihen psykiatria?"

Hoitaja: "Se on moniammatillinen työryhmä, ja lääkäriä meillä ei nyt ole ollut käytettävissä, mutta se on moniammatillinen työryhmä."

Potilas: "Miten tuo moniammatillinen työryhmä voi päättää minun hoidostani, minua koskaan tapaamatta?"

Hoitaja: "Ymh ymmymmm..."

Potilas: "Ja jos minä en pärjää näillä kahden viikon välein tapahtuvilla tapaamisilla - joista puolet teidän toimestanne muutenkin peruutetaan - miten te kuvittelette minun selviävän tapaamisilla kerran neljässä viikossa?"

Hoitaja: "Meillä on täällä umpipsykoosissakin olevia potilaita, emmekä me voi heillekään tarjota kuin seurantakäyntejä kerran kuukaudessa."

Potilas: "Mutta lain mukaan minulla on oikeus hoitoon, eikä masennuksen "Käypä hoito" -suositus ole sairaanhoitajan seurantakäynnit kerran neljässä viikossa ja lääkereseptien uusiminen lääkäriä tapaamatta. Ettehän te ole vieläkään kyennyt järjestämään minulle edes lääkärin tapaamista, vaikka aikaa on kulunut yli 6 kuukautta. Te olette kyllä aina luvannut ja antaneet ajan kuukauden päähän, mutta se aika on nyt neljä kertaa peräkkäin peruttu."

Hoitaja: "Ymmhh ymmhh. Jotkut potilaat ottavan ihan pankkilainaa hoitoa saadakseen."

Potilas: "Tarkoitatteko te, että minun pitäisi ottaa pankkilainaa saadakseni tarvitsemaani hoitoa? Minkä pankin te kuvittelette myöntävän lainaa tuollaiseen tarkoitukseen - vai tuletteko te lainan takaajiksi?"

Hoitaja: "Ymmmh ymmhh...."

[Kahvi]

Onko tämä depressiohoitaja sellainen ns "matalan kynnyksen" taho, joka ottaa sen ensimmäisen kopin asiakkaasta? Ja jatkossa seuraa potilaan vointia yms. Siis niin, että varsinainen psykiatrinen hoito ym tapahtuu jonkun muun tahon toimesta?

[Mirri]

Nopeaan tunnistamiseen ja kokonaisvaltaisen avun antamiseen kykenee ainoastaan lääkäri. Minä ainakin käsitän, että kyse on diagnoosin tekemisestä ja hoidon käynnistämisestä. Mitä pätevämpi (erikois)lääkäri on, ei hän voi olla sitä "kädettömämpi" oman alansa potilaan tullessa kohdalleen.

Se on totta, että 10 min. ei riitä vastaanottoajaksi.

Usko pois, depressiota voidaan hoitaa jo ennen diagnosointia; mikään ei estä käynnistämästä hoitoa ennen kuin lääkäri on asettanut diagnoosin - jos vain on käytettävissä depression tunnistava ammattilainen. Juuri sellaisia psykiatriset sairaanhoitajat ovat; he kykenevät tunnistamaan akuutin ja hoitoa vaativan depression... Ja toisaalta: diagnosointi ei ole yhtä kuin kokonaisvaltaisen avun antaminen.
Mitä hyötyä diagnosoinnista on, jos ei ole tarjota pitkää tapaamisaikaa mihinkään ennen kuin vasta viikkojen päästä? Kun keskusteluterapian piiriin pitäisi päästä siltä istumalta, eikä vasta joskus tulevaisuudessa...

Terveyskeskuksen psykiatrinen sairaanhoitaja on psykiatrian ammattilainen, jolla parhaassa tapauksessa on mahdollisuus käynnistää hoito heti hänen todetessaan hänelle soittaneen henkilön tarvitsevan psykiatrista apua. Hoito voi alkaa ensimmäisestä puhelinkeskustelusta ja pikaisen tapaamisajan sopimisesta.
Miksi pitäisi odottaa lääkärille pääsyä ja diagnoosin asettamista, jos - ja kun - terveyskeskusten psykiatristen sairaanhoitajien turvin depression hoito olisi mahdollista aloittaa jo ennen sitä?

Psykiatri voi hyvin olla 'kädetön', jos hänellä ei ole psykoterapeuttikoulutusta eikä muutakaan taitoa (tai resursseja) tarjota potilaalleen keskusteluterapiaa. Ja miksei kokeneen ja potilastyötä paljon tehneen psykiatrisen sairaanhoitajan antama keskusteluhoito olisi laadukasta siinä kuin potilaitaan harvakseltaan tapaavan erikoislääkärin? Ainakin julkisessa sairaanhoidossa potilastyötä tekevät psykiatrit tulevat ja menevät, psykiatriset sairaanhoitajat taas pysyvät - ja saavat ammattikokemusta omassa työssään. Lisäksi yhä useampi julkisessa sairaanhoidossa työskentelevä psykiatrinen hoitaja on hankkinut/saanut psykoterapeuttikoulutuksen oman työnsä tarpeiden vuoksi. Silti vaikka ammattinimikkeenä on ja pysyy psykiatrinen sairaanhoitaja.

[Kyllästynyt]

Onko tämä depressiohoitaja sellainen ns "matalan kynnyksen" taho, joka ottaa sen ensimmäisen kopin asiakkaasta? Ja jatkossa seuraa potilaan vointia yms. Siis niin, että varsinainen psykiatrinen hoito ym tapahtuu jonkun muun tahon toimesta?

Mutta kun sitä "muuta hoitoa" ei ole! Eikä sitä katsota niin hirveän kipeästi edes tarvittavan, koska (Mirrin sanoja lainatakseni) on käytettävissä depressiohoitajia, noita "psykiatrian ammattilaisia" - jotka sitten voivat tarvittaessa konsultoida erikoislääkäriä.