Hilppa kirjoitti:...
Uutisen otsikko saattaa aiheuttaa ahdistusta yksin asuvissa vanhuksissa tai vastaavassa tilanteessa elävien omaisissa. Onko uutinen sosiaalipornoa vai tahdotaanko sillä vaikuttaa yksineläviin vanhuksiin, että he ilmoittaisivat viranomaisille listan henkilöistä, joita saa informoida heidän tilastaan?
Ei kai viranomaisten vakavista virheistä ja laiminlyönneistä uutisointia pidetä sosiaalipornona.
Epäilemättä uutinen aiheuttaa ahdistusta, mutta silti on tärkeää tuoda julki, että tuollaistakin tapahtuu elävässä elämässä. Emme me, joita asia tavalla tai toisella koskee, tule autetuiksi sillä, että meitä suojellaan uutisen aiheuttamalta ahdistuneisuudelta. Eivät tosiasiat katoa mihinkään vaikenemalla niistä. Päinvastoin muutosta saadaan aikaan juuri sillä, että epäkohtia tuodaan julki.
Lienee selvää, että virheitä on tapahtunut, jos sukulainen - tai vaikka joku sivullinen - pyytämällä pyytää, että viranomaiset kävisivät katsomassa miten vanhus voi, mutteivät hänen pyyntönsä synnytä toimenpiteitä. Heitteille jättö on lain mukaan rikos, ja sellainen rikos voi tapahtua vaikkapa silloin, kun viranomaisiin tai muuhun työnsä puolesta asioita hoitavaan henkilöön otetaan yhteyttä ja ilmoitetaan mahdollisesti apua tarvitsevasta ihmisestä, jota pitäisi käydä katsomassa hänen kotonaan, muttei ilmoituksen saaja tee asian eteen mitään.
Meille omaisille ja muille läheisille tällaiset uutiset tosiaan ovat ankeita ja ahdistavia. Omainen tai muu läheinen voi asua vaikka maapallon toisella puolella, tai hän voi itse olla liian sairas kyetäkseen lähtemään paikan päälle katsomaan mikä on tilanne. Hänen tulisi voida luottaa siihen, että hänen pyyntönsä ja ilmoituksensa otetaan tosissaan. Ja ennen kaikkea vanhusten itsensä pitäisi voida luottaa siihen, että joku ammattilainen tulee tarvittaessa ja pyydettäessä.
Eivätkä vanhukset läheisineen ja sukulaisineen ole ainoita, joita tällainen tapaus koskettaa. Psykiatriset potilaat, vammaiset, jne... Onhan heitä (meitä), jotka tavalla tai toisella ovat sen varassa, että joku lähtee jostakin liikkeelle ja menee asuntoon katsomaan mitä asukkaalle kuuluu, jos jollakin 'maallikolla' herää huoli ja hän ilmoittaa, että nyt pitäisi jonkun käydä paikan päällä. Laiminlyöntien, virheiden ja jopa heitteille jätön puolelle siirrytään siinä vaiheessa, kun huolehtivainen lähimmäinen on ilmoittanut, pyytämällä pyytänytkin, muttei kukaan ole työnsä ja virkansa puolesta toiminut.
Kyllä on parasta, että tällaiset tapaukset uutisoidaan ja mahdollisimman näyttävästi. Ahdisti ihmisiä tai ei.
14.54. Lisäys. Mielestäni tässä sanotaan ydinasia:
Menehtynyt vanhus oli lapseton ja perheetön. Kun hän lopetti yhteydenpidon sukulaisiinsa, sukulaiset huolestuivat ja pyysivät Helsingin kaupungin kotipalvelusta turhaan apua.
Menehtyneen vanhuksen sukulainen ihmettelee, miksi kaupunki ei selvittänyt vanhuksen kuntoa, vaikka hän pyysi sitä useampaan kertaan. Hän kertoo olleensa useasti yhteydessä kaupungin kotipalveluun, ja pyytänyt heiltä tietoa oman tätinsä tilasta.
Juuri noinhan lähimmäisten pitäisi toimia; ottaa yhteyttä viranomaisiin...