Epätasa-arvoisuus satuttaa -menetetty itsepuolustuskyky

[untuva]

Minun mielestä yksi rankimpia asioita on se, että ihmiseltä viedään oikeus puolustaa itseään. Minulla se on ollut kasvatuksessa. Sain isältä selkään, vaikka veljeni oli lyönyt ekana, mutta sitten kun sanoin siitä isälle, että veli löi ensin, niin hän alkoi tappelemaan minun kanssani viimeisestä sanasta (hän pakotti tahtonsa alle): Sinä et sano viimeistä sanaa! Isä oli olevinaan oikeassa vaikka oli väärässä, eikä hyväksynyt puolustani siitä, että en ollut aloittaja. Jatkossa, kun isä tuli antamaan minulle selkään en voinut enää puolustaa itseäni, vaikka tiesin, että veli teki ensin väärin, vaikenin (mielessäni sitten syytin itseäni miksen puolustanut itseäni isälle ja koin syyllisyyttä siitä ja pahoja omantunnon tuskia). Tulin väärinkohdelluksi. Tapahtumasta minulle tuli sellainen ajatus, että vain sillä on merkitystä mitä minä teen muille, mutta sillä ei ole merkitystä mitä muut tekevät minulle (viety puolustuskyky). Jos joku tekee minua kohtaan väärin niin, minun pitää kuitenkin tehdä sitä väärintekijää kohtaan oikein, vaikka väärintekijä tekee minua kohtaan väärin (itse olen puolustuskyvytön). Epätasa-arvoisuus. Olen joutunut jo monta kertaa elämässäni tilanteen uhriksi. Mielessäni tietenkin puolustan itseäni, mutta ulospäin ikään kuin puolustankin toista ihmistä, koska en puolusta itseäni (ikään kuin olisin puolustanut veljeäni, vaikka tiesin, että hän oli ekasyyllinen ja oma puolustukseni lensi samalla harakoille). Minun mielestäni olisi oikein, että vastaa sillä mitä itse saa. Olen paljon pohtinut sitä, miksi moni tapahtuma elämässäni on ollut sellainen, että minä olen itse se hyväntekijä, mutta sitten kuitenkin saan paskaa päälleni ja sitten syytän itseäni siitä, että mitä menin puolustamaan toista enkä itseäni; Se tekee liian kipeää (toinen teki väärin, mutta minä olenkin syyllinen; ns. marttyyri). Minulle on ollut tärkeää se, että olen kuitenkin puolustanut itseäni, vaikka vain itselleni. Se, merkkaa sitä, että minäkin olen olemassa. En elä muita varten vaan itseäni ennen kaikkea. Onko teillä muilla ollut tämän tapaista ongelmaa kuin minulla? Tai mitä ajatuksia tämä kertomani teissä herättää?

[Kahvi]

Joo jotain tuon suuntaista on ollut olemassa. Ikäänkuin kokonaistilanteeseen ei muut/joku kiinnittäisi huomiota, vaan ainoastaan siihen mitä itse on tehnyt väärin/huonosti. Se on kieltämättä ikävä tunne, kun ei tunne tulevansa kohdelluksi tasapuolisesti. Semmoista typerää suurennuslasin alla olemista.

[untuva]

Ensin, kun tiedostin tuon ongelmani niin asia tuntui valtavalta, mutta nyt kun kirjoitin sen, niin sen jälkeen asia alkoi tuntua merkityksettömältä. Olen huomannut tämän piirteen itsessäni aiemminkin, että jokin asia voi ensin tuntua tosi suurelta, mutta loppupeleissä mitättömältä asialta. Onneksi näin, niin pärjää kaiken sen kanssa mitä on tapahtunut paljon paremmin, kun tunnemerkitys ei ole suuri. Toisaalta masentaa se, että asiat menettävät merkityksensä, juuri kun on löytänyt jotakin suurta. Tuntuu, että mikään ei ole merkityksellistä ja mitä saavutuksellista nyt tuossakin ongelmani löytämisessä oli. Haluaisin, että elämässäni olisi asioita, jotka pysyisivät tärkeinä menettämättä merkitystään.

[untuva]

Ihminen voi olla jopa suutuksissa itseensä jonkin asian suhteen. Se on tietyllä tavalla jopa vähän pelottavaa. Yleensä se suuttumus lähtee itseensä siitä, että on kokenut tekeneensä jotakin väärin itseään kohtaan.

[Kahvi]

Minullakin kirjoittaminen on hyvä tapa jäsentää asioita ja saada tolkkua oman ajukoppani suhteen.