Kyllästynyt kirjoitti:Golden flower kirjoitti:Hyväksymättömyys ja paheksuminen ovat kaksi eri asiaa. Voi olla hyväksymättä ja toimia rakentavasti asian ratkaisemiseksi tai sitten ryhtyä paheksumaan, mikä useimmiten on kaiketi pelkkää oman egon pönkitystä ja siksi usein vaan tuottaa lisätuhoa...
Millä perusteella paheksuminen ja hyväksymättömyys olisivat niin erilaisia asioita, että hyväksymättömyys olisi hyväksyttävää, mutta paheksuminen paha asia?
Jos kuka tahansa työkykyinen, harkiten ja tarkoituksella jättäytyy muiden elätettäväksi, kyse ei ole asiasta johon kyseinen henkilö ei voi itse lainkaan vaikuttaa ja jota asian pakollisen/väistämättömän luonteen takia ei olisi perusteltua paheksua.
Suorastaan vituttaa selitykset siitä, ettei ihmisen tahallista tekoa saisi paheksua - tai että muille haittaa ja/tai vahinkoa tuottavan teon paheksuminen muka olisi pelkkää oman egon pönkitystä.
Millä perusteella se sitä olisi, ja millä perusteella pitäisi hyväksyä (mitä se sitten tarkoittaakaan) ihminen joka tuollaista harkitusti ja tahallisesti tekee, ja joka vieläpä kehtaa esittää, että hänellä omasta mielestään on siihen oikeus.
Kuten Helmenkalastaja jossain viestissään ilmaisi, tulisi erottaa ihminen ja ihmisen toiminta. Ihminen voi toimia "väärin", mutta ihmisarvo lähtökohtaisesti pysyy aina. Jos ihminen toimii "väärin", ja halutaan ihmisen muuttavan toimintatapaansa "oikeammaksi", on erittäin tärkeää, että tätä ihmistä kohdellaan kunnioittavasti, että hän kokee ihmisarvonsa pysyvän ja perustellaan rakentavasti, miksi koetaan, että ihmisen tulisi muuttaa toimintapaansa ja annetaan hänelle mahdollisuus muuttaa toimintaansa ilman, että hänen itsetuntonsa saa merkittäviä kolhuja. Jos muuttamista ryhdytään tekemään paheksumisen kautta, on erittäin todennäköistä, että ko. ihminen nousee puolustusasemiin, eikä sen jälkeen suostu edes kuuntelemaan, mitä sanotaan. On varmaan myös ihmisiä, joihin pahksuminen toimii, mutta loogisesti voisi otaksua, että työnvieroksunnan "valinneet" eivät kuulu tähän ihmistyyppiin, asenne on joko kapinallinen tai sitten jostain syystä kyetä työtä hakemaan tai tekemään ja työnvieroksunta on valittu defenssinä tähän. Paheksunta voi siis ainoastaan syventää kapinaa tai epätoivoa, joten melko varmasti siitä ei näissä tapauksissa ole hyötyä (kuin korkeintaan itselle, tosin mielestäni ei voida puhua varsinaisesta hyödystä eli paheksunnasta on ainoastaa haittaa kaikille osapuolille).
Kannattanee myös pohtia sitä, kuinka varmasti itse on mielipiteineen "oikeassa". Minä en ainakaan tässäkään tapauksessa pysty sanomaan, mikä on oikein ja mikä väärin. Se riippuu niin paljon siitä, mistä kulmasta asiaa tarkastelee. Pitäisi siis tietää, mikä on oikea tarkastelunäkökohta, mutta mistä senkään voi tietää (kun jossain viestissäsi viittasit mielipiteeseeni niin, minulla ei ole sellaista varsinaisesti vaan yritän pohtia tilannetta eri näkökulmat huomioiden, pyrkien mahdollisimman "oikeelliseen" ratkaisuun, mutta ymmärtäen samalla, ettei sitä suurella varmuudella ole mahdollista saavuttaa)? Valtiontalouden näkökulmasta Anttiviljamit ovat vapaamatkustajia, mutta esim. heidän hiilijalanjälkensä on radikaalisti pienempi kuin keskiverokuluttajalla. Uskon siis, että meillä voisi olla paljon opittavaa näiltä ihmisiltä, jotka täällä länsimaisessa yhteiskunnassa pystyvät elämään pienellä kulutuksella (vaikkakin "muiden siivellä"), joten he voivat olla siltä kannalta myös "järjen ääni". Se tosiasia, että meidän hyvinvointiyhteiskuntamme on rakennettu luonnon ja muiden ihmisten riistämiselle on taas tavallaan jokaisen meidän vikamme, ketkä siihen osallistumme (itse näen omista lähtökohdistani pahempana rikkeenä kuin vapaamatkustamisen), ja vääränlainen kuluttaminen (tehotuotanto, kulutushysteria yms) sahaa sitä oksaa, jolla yhteiskuntamme epävarmana tasapainoilee, kulutuksen lisääminen laittaa sahaan lisää kierroksia. Jonkinlainen ulospääsy tästä tilanteesta pitäisi keksiä (pian!), ja luulen vahvasti, että se on tärkeämpää ja oleellisempaa kuin keskittyä Anttiviljameitten vapaamatkustajuuteen.