UUTISET >> KAUPUNKI http://www.hs.fi/kaupunki/Vantaan+Pelto ... -art-top-4
Krp sai valmiiksi pitkän talousrikostutkinnan
Vantaan Peltomäkeä epäillään törkeästä lahjonnasta
ja rahanpesusta
1.10.2013 9:14 Päivitetty 1.10.2013 10:18 19 Katja Kuokkanen
Vantaan entistä kaupunginjohtajaa Jukka Peltomäkeä (sd) epäillään törkeistä virka- ja lahjusrikoksista.
Keskusrikospoliisi (krp) on tänään tiistaina saanut valmiiksi pitkän talousrikostutkinnan. Esitutkinta-aineisto on noin 8 000-sivuinen.
Peltomäkeä on kuultu esitutkinnassa epäiltynä törkeästä lahjuksen ottamisesta sekä törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.
Peltomäkeä epäillään myös törkeästä rahanpesusta tai rahanpesusta. Rahanpesusta epäiltyinä on kuultu yhteensä kahdeksaa ihmistä.
"Rahanpesuepäily liittyy siihen, että Peltomäelle epäillään annetun taloudellisia etuja hänen liittyen virkatehtäviinsä. Etuja on ohjattu myös muille kuin Peltomäelle itselleen", kertoo krp:n tutkinnanjohtaja Veli Matti Räsänen.
Rahanpesun epäillään ajoittuneen vuosiin 2006–2011, jolloin Peltomäki oli ensin Vantaan maankäytön apulaiskaupunginjohtaja ja kesäkuusta 2011 kaupunginjohtaja.
Rahanpesuepäilyjen kohteina olevat epäillyt eivät ole Vantaan kaupungin työntekijöitä, virkamiehiä tai luottamushenkilöitä. Räsänen ei halua julkistaa epäiltyjen nimiä.
"Nimien antaminen ei ole välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi tai epäiltyjen kiinni saamiseksi", Räsänen perustelee.
Arkkitehtitoimisto Forma-Futuran ainoaa omistajaa Leila Tuomista epäillään lahjuksen antamisesta virkamiehenä toimineelle Peltomäelle. Tuomista on kuulusteltu epäiltynä törkeästä lahjuksen antamisesta.
"Kyse on törkeistä rikosepäilyistä. Ne ovat vakava asia, sillä tässä on kyse sekä aktiivisesta että passiivisesta lahjonnasta ja törkeästä virkarikoksesta", Räsänen arvioi.
Krp:n esitutkinta alkoi heinäkuussa 2011 sen jälkeen, kun HS oli kertonut Peltomäen asuvan markkinahintaa selvästi edullisemmalla vuokralla arkkitehtitoimisto Forma-Futuran tytäryhtiön omistamassa asunnossa Vantaan Myyrmäessä.
Esitutkinnassa on selvitetty useita asemakaavojen muutoksia sekä rakennuslupahankkeiden sekä uuden kaupunginosan Marja-Vantaan suunnittelun etenemistä. Tutkituissa hankkeissa rakennusliikkeiden konsulttina on toiminut rakennusarkkitehti Tuominen.
"Rahanpesulla ei ole suoranaista yhteyttä muihin tutkittuihin hankkeisiin", Räsänen sanoo.
Tutkinnan aikana kuulusteluista vuosi myös epäily, että Peltomäki on saanut Forma-Futuralta satojentuhansien eurojen lainoja, joita ei ole lyhennetty eikä maksettu takaisin. Nyt Krp:n esitutkinta paljastaa, että kyse on noin 500 000 euron taloudellisista eduista.
Peltomäki-tutkinnassa on kuultu kymmentä epäiltyä. Kaikki rikoksesta epäillyt ovat kiistäneet heihin kohdistetut rikosepäilyt.
Lisäksi Krp on kuulustellut esitutkinnassa noin kuuttakymmentä todistajaa. Kirjallisina on tutkittu kymmeniä hyllymetrejä asiakirja-aineistoa ja suuri määrä sähköistä asiakirja-aineistoa.
"Tutkinnan aikana on tehty myös kotietsintöjä ja takavarikointeja sekä ihmisten kiinniottoja ja pidättämisiä. En yksilöi, keihin niitä on käytetty", Räsänen sanoo.
Esitutkinta-aineisto annettiin asianosaisille loppulausuntojen antamista varten touko-kesäkuun vaihteessa 2013. Rikostutkinta siirtyy nyt syyteharkintaan.
AIKAJANA Vantaan Peltomäki nousi nuorena ja kaatui kahdesti 9:18
http://www.hs.fi/kaupunki/Vantaan+Pelto ... 0513727409
