Kirjoittaja Mirri » 24.03.2013 15:15
En häpeä; olisi elämä silloin kestämätöntä, ainakin muutenkin hauras työkyky olisi mennyttä. Tyytyväinen en ole läheskään aina, ja kaikenlaista rempallaan olevaa ja korjattavaakin näen. Tyytymättömyyden kanssa pärjään, häpeä murskaisi.
Niin vanhaksi en kuitenkaan vielä ole päässyt, ettenkö äitini edessä edelleenkin pikkuisen häpeäisi... Äitini ei enää yli pariin kymmeneen vuoteen ole kajonnut minun ulkonäkööni, mutta muistan miten hän on vuosikymmenestä toiseen paheksunut ihmisten ulkonäköä, kenen mistäkin syystä. Olenkin ajatellut, että oikeastaan minun nykyinen enemmän ja vähemmän repsahtanut ja ränsistynyt ulkonäköni on vähän kuin vastaisku ja irtiotto äidistä, jonka muistan ylväänä ja tyylikkäänä kaunottarena - ja joka on myös ollut hyvin ylpeä upeasta olemuksestaan. Syystäkin tosin; hän on vielä vanhuudessaankin ulkoiselta olemukseltaan varsin viehättävä nainen.