Kirjoittaja Psykopatologia » 26.04.2010 23:16
.
11. Identifikaatio aggressoriin
Identifikaatio aggressoriin on samastumista ulkoiseen uhkaan.
Identifikaatio aggressoriin on Anna Freudin (1936) oma keksintö: Samastuminen hyökkääjään, joka on usein ad hoc -defenssi.
Samastuminen voi tapahtua ainakin
(1) aktuaaliin todelliseen tekoon (ja osin hyökkääjään),
(2) kokemuksen pohjalta todennäköisesti odotettuun todelliseen tekoon (ja osin hyökkääjään),
(3) pelättyyn mahdolliseen tekoon (ja osin "hyökkääjään"),
(4) kuviteltuun tekoon ja hyökkääjään tai
(5) hyökkääjään, jolloin teot ovat symbolisia tai muita joita asianomaiseen on kohdistettu.
E s i m e r k k e j ä:
(1) Poika kaataa maitolasin ja alkaa huutaa läsnä olevalle äidilleen.
(2) Poika kaataa maitolasin ja alkaa huutaa äidilleen sitten kun äiti tulee kotiin.
(3) Emäntä sanoo vierailleen: "Kahvi taitaa olla liian laihaa." Nuorukaisen on terapiassa vaikea puhua itsetyydytyksestä. Hän alkaa moittia terapeuttia puritaaniseksi.
(4) Tyttö kulkee yöllä hallin halki viuhtoen merkillisesti käsillään ja jaloillaan; hän on muuttunut kummitukseksi.
(5) Poika saa koulussa opettajalta karttakepistä sormilleen. Kotona hän alkaa leikkiä koulua ja opettaa pienempiä sisaruksiaan lempeään ja ystävälliseen tyyliin!
Identifikaatiossa aggressoriin defenssin käyttäjä pyrkii kääntämään passiivisuuden aktiivisuudeksi ja täten pääsemään ahdistuneisuuden herraksi, mutta ei aina. Kyseessä voi olla enemmän myös sopeutuminen ja mukautuminen (mikä voi lapsilla organisoida persoonallisuutta) tai (aikuisilla) yksinkertaisesti vain ahdistuksen väistäminen (kuten Tukholman syndroomassa).
Anna Freud ja itävaltalais-yhdysvaltalainen (1938–) lää- käri ja psykoanalyytikko René Arpad Spitz (1887–1974)
pitävät identifikaatiota aggressoriin tärkeänä lapsen yliminän muodostumisessa: Aluksi lapsi ei ota vanhempien opetuksia yms.– 'oikein' tai 'väärin' – osaksi itseään vaan "hyökkää" ne pois. Mutta kun prosessi toistuu, rupeaa lapsi introjisoimaan tämän kasvatukseksikin kutsutun.
Identifikaatio aggressoriin -prosessi on ollut mukana mm. kaappausdraamoissa. – Tukholman syndrooman tarkastelussa on apuna tapahtumista tehty Håkan Lindhén (1965–) draamaelokuva Norrmalmstorg (2003) ja Mikael Hylinin (1962–) TV-dokumentti Mitä tapahtui Norrmalmstorgilla? (TV2 5.7.2004).
23. elokuuta 1973 vankikarkuri Jan-Erik (Janne) Olsson (s. 1941) meni konepistoolilla aseistautuneena Sveriges Kreditbankenin konttoriin Tukholman Normalmstorgilla ja ilmoitti (englanniksi), että "juhlat ovat alkaneet!". Hän otti neljä panttivankia (kolme naista ja yhden miehen) ja vaati paikalle entisen vankitoverinsa, paraikaakin tuomiota kärsivän Clark Olofssonin (s. 1947). Olofsson selittää taustoja, että aiemmin vankilassa hän oli kertonut Jannelle, "Plösölle", hurjia juttuja jotka kiihottivat "Plösöä" niin että kerran hänen täytyi jopa heti päästä "paskalle". Jannen mukaan he taas olisivat sopineet tällaisesta yhteisestä keikasta sitten kun hän itse on vapaa.
Panttivankidraama kesti viisi ja puoli vuorokautta (131 tuntia), jona aikana panttivangit samastuivat hyökkääjiin. Tätä on myös selitetty siten, että he kokivat poliisiin uhkana, mihin toki oli aihettakin. Esimerkiksu pääministeri Olof Palme (1927–1986) höpötti puhelimessa panttivanki Kristin Ehnmarkille (23-v.) suunnilleen, että eikö olisi hienoa kuolla työnsä ääressä. Kuitenkin panttivankien käytös oli tuntuvan myönteistä, ja Sven Safstrom (25) tarjoutui Olssonille reiteen ammuttavaksi, jotta poliisit uskoisivat että nyt on tosi kyseessä. Myöhemmin Ehnmark ja Olafsson ovat pitäneet yhteyttä.
Patricia (Patty) Hearst (s. 1954) oli ollut pari kuukautta kateissa, kunnes hän 15. toukokuuta 1974 oli Symbionese Liberation Armyn (SLA) riveissä tekemässä pankkiryöstöä San Franciscossa! Ilmeisesti identifikaatio aggressoriin oli ollut helpottamassa aivopesua vankeusaikana.
Itävaltalais-yhdysvaltalainen (1939–) psykologi ja psykoanalyytikko Bruno Bettelheim (1903–1990) on kuvannut omien vajaan vuoden keskitysleirikokemustensa (1938–1939) pohjalta (The Infomed Heart, 1960), että leireillä jotkut vangitut samastuivat SS-vartijoihin.
David Leanin Kwai-joen sillassa (1957) eversti Nicholson (Alec Guinness) samastuu japanilaisiin siinä määrin, että vaivoin rakennettu silta meinaa jäädä räjäyttämättä!
Myös nimitykset hostage identification syndrome ja survival identification syndrome ovat olleet käytössä.
.