Koirat haukkuvat, karavaani kulkee

Re: Koirat haukkuvat, karavaani kulkee

ViestiKirjoittaja Mirri » 21.03.2013 22:30

Ihan järkevää olla piittaamatta kaikesta koirien räksytyksestä, koirilla voi olla haukku turhan herkässä.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 22310
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Koirat haukkuvat, karavaani kulkee

ViestiKirjoittaja Hermes » 21.03.2013 22:33

Joskus kissoillakin on nau'unta turhan herkässä.
Hermes
 

Re: Koirat haukkuvat, karavaani kulkee

ViestiKirjoittaja Mirri » 21.03.2013 22:36

Kyllästyneen laittamassa sitaatissa kerrotaan arabialaisen sanonnan taustaa:
Tässä arabialaisessa sanonnassa piilee suuri viisaus. Pitkien välimatkojen päässä toisistaan sijaitsevat yhdyskunnat käyvät kauppaa heille elintärkeistä tuotteista. Ainoa väline siihen on karavaani, jonka juhdat, kamelit, pystyvät vähäisellä vesimäärällä taivaltamaan erämaassa päivästä toiseen. Karavaani on välttämättömyys, jota edes koirien haukunta ei voi pysäyttää.

Arabien kyläyhteisössä vilisee koiria. Niiden tehtävänä on ilmoittaa jonkun lähestyvän heidän reviiriään. Koiralla on siis ilmoitusvelvollisuus isäntäänsä kohtaan. Kaikki tulevat haukutaan, mutta tuttujen kohdalla vaietaan heti kun tunnistaminen samanmieliseksi on todettu. Toista on vieraasta kylästä tulijan kohdalla. Silloin yksi haukkuja saa toiset samanmieliset mukaan kilpahaukuntaan ja näin ne herättävät haukunnallaan koko kyläyhteisön. Jotkut viitseliäät heittävät haukkujia kapuloilla, jolloin osumisen paljastaa kuuluva älähdys. Tosin arabiyhteisössä puu on arvokasta materiaalia, eikä sen tuhlaaminen koiriin ole kannattavaa. (Raimo Myöhäsen nettiblogista)

Sanonta on myönteinen; on hyvä asia, että karavaanit eivät piittaa koiralaumojen haukunnasta, eivätkä tottele räksyttäviä koiria.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 22310
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Koirat haukkuvat, karavaani kulkee

ViestiKirjoittaja Mirri » 21.03.2013 23:54

Tässä on lisää sanontoja, joissa puhutaan eläimistä, lähinnä kissoista ja koirista:
Kielijuttu: Kissa kiitoksella elää
Sunnuntai | Turun Sanomat 11.6.2006 02:31

Sanonnoissa ja puheenparsissa vilahtelevat kissat ja koirat. Kaikki tietävät, mitä tapahtuu, kun kissa on poissa tai kun omat koirat purevat.
Sanakirjoihinkin tällaisia sananparsia on päätynyt. Niillä havainnollistetaan jonkin sanan käyttöä tai selitetään sen merkitystä vakiintuneessa fraasissa. Jos häntä heiluttaa koiraa, vähäpätöiset asiat määräävät tärkeämpien asioiden kulkua - itse eläimestä ei nähdä hännäntupsuakaan.
Nykykirjoista löytää silti vain kalpean näytteen Suomen kansan sananlaskuviisaudesta. Uusimmassa sanakirjassa on lemmikkisanontoja runsaat kaksikymmentä, sananlaskukirjasta niitä löytää satakunta.

Sanontoja on niin paljon, koska samasta teemasta on monia muunnelmia. "Hyväntekeväisyys ei kannata" voidaan todeta sanomalla Auta koira avannosta - puistelee veden korviin tai Nosta koira, kasta koira - katso ettei kätees pure. Samantapaisia varoittavia sanaparsia on puolenkymmentä, joissa kiittämättömyyden perikuvana on koira.

Sanakirjoista on jäänyt moni mirri- ja mustifraasi, sillä ne on korvattu toisilla eläimillä. Sananlaskun idea elää silti. Ei koira koiran häntää polje tarkoittaa samaa kuin fraasi Ei korppi korpin silmää noki. Samalla tavalla sanonta Ei se koira oravaa hauku, joka väkisin metsään viedään kuuluu muodossa Ei kukko käskien laula.
Yleisistä totuuksista halutaan kertoa monin tavoin, ei pelkästään eläinten avulla. Ei halli valetta hauku, luppakorva luskuttele eli ei savua ilman tulta. Ennakolta iloitsemisesta varoittaa Älä kiitä kissaas ennen kuin hiiren tuo - älä siis nuolaise ennen kuin tipahtaa.

Moni sanonta on alunperin ollut kaksiosainen, nyt siitä käytetään vain alku. Kissa kiitoksella elää, koira päänsilityksellä. Anna katille kaikkia mitä se naukuu, katso kaikkia mitä koira haukkuu (eli hölmö täyttää ahneen pyynnöt).

Eläinten erilaisuudesta huolimatta on sananlaskuja, joissa on voinut seikkailla kissa tai koira. Merkitys on silti pysynyt samana. Kauanko makkara koiran kaulassa? tarkoittaa samaa kuin Ei panna kissaa makkaraa kaitsemaan. Kun on haluttu torjua pyyntöjä, on niistä yritetty luikerrella eroon toteamalla Kielletty kissa kirkosta on tai Kielletty koira kirkosta on.

Sanonnoissa kerrotaan pikaisella silmäyksellä vain eläinten luontaisesta käyttäytymisestä: Söisi kattikin kalaa muttei kastaisi käpäliänsä. Selkää silittäen kissa häntäänsä nostaa. Erityisesti koiran haukkuminen ja sen seuraukset on pantu merkille. Koirat haukkuvat, karavaani kulkee, Ei haukkuva koira pure. Peitellysti on kuitenkin varoitettu toisen ihmisen käytöksestä. Ei haukkuva koira jänistä saa eli paljon melua pitävä ei saa valmista aikaan.

Sananlaskuissa eläimeen vertaaminen tai eläimestä puhuminen eivät juuri kohdetta mairittele. Ei koiralla ole kunniata eikä häijyllä häpyä. Sananparsi Syö koira oksennuksens, paha vaimo antimens viittaa lupauksen pitämiseen - kunniallinen ihminen ei syö sanaansa vaan tekee lupaamansa. Pieni ja mitätön, kuten kissa, on kamala valtaan päästessään: Koska kissa karhuksi pääsee, niin siitä tulee helvetin eläin.

RIITTA HYVÄRINEN
kielentutkija

http://www.ts.fi/teemat/sunnuntai/10741 ... sella+elaa
Avatar
Mirri
 
Viestit: 22310
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Koirat haukkuvat, karavaani kulkee

ViestiKirjoittaja Hermes » 22.03.2013 00:43

En ole ihan samaa mieltä tuon kirjoittajan lopun mielipiteestä.

Sananlaskuissa eläimeen vertaaminen tai eläimestä puhuminen eivät juuri kohdetta mairittele. Ei koiralla ole kunniata eikä häijyllä häpyä. Sananparsi Syö koira oksennuksens, paha vaimo antimens viittaa lupauksen pitämiseen - kunniallinen ihminen ei syö sanaansa vaan tekee lupaamansa. Pieni ja mitätön, kuten kissa, on kamala valtaan päästessään: Koska kissa karhuksi pääsee, niin siitä tulee helvetin eläin.


Kyse ei ole siitä, että vertauksella tehdään ihmisestä pieni ja mitätön. Pikemminkin vertauksilla muistutetaan, miten ihmisenkin käyttäytyminen muistuttaa aika paljon eläinten käyttäytymistä. Kissa ei ole mitenkään pieni ja mitätön.
Hermes
 

Re: Koirat haukkuvat, karavaani kulkee

ViestiKirjoittaja Kahvi » 22.03.2013 09:51

Kyllästynyt kirjoitti:Eli jatkamaan entiseen tapaansa, entistä tietään - ja olla piittaamatta niistä jotka kulkua arvostelevat!

Tai olemaan pysähtymättä kokonaan.
Kahvi
 


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa