Monen psykoterapeutin ongelma

[untuva]

Useimmat psykoterapeutit ovat hiljaa silloin, kun potilas puhuu jostakin vaikeasta asiasta. On aivan uskomatonta, että monta vuotta terapiakoulutuksessa ollut terapeutti ei pysty auttamaan. Jopa minä tavallinen tallaaja taidan homman paremmin, uskon että jokaiseen asiaan voin auttaa tavalla tai toisella vaikenematta. Julmaa touhua terapeutilta vaieta. Terapian pääasiallinen tarkoitus on auttaa vaikeissa ongelmissa, sillä niiden käsittely johtaa paranemiseen.

[Psykopatologia]

Tarkoitatko, että psykoterapeutin tulisi - hiljaisuuden sijasta -
jollain tavalla rohkaistatai auttaa potilasta, kun tämä puhuu vaikeista?

[untuva]

Sanotaan näin, että ihan mitä muuta vain kuin, että hiljenisi. Varmasti rohkaisu ja myötäily sekä lohduttaminen olisivat mielestäni parhaita keinoja. Pitäisi myötäillä siten, että osoittaa myötäilyllä ymmärrystä. Ja lohduttaa siten, että toiselta lähtee pahaolo. Rohkaista potilasta kehumalla ja kannustamalla. Eihän äiti eikä isäkään voi vaieta tai olla puuttumatta, jos lapsi kertoo vaikeita. Jotain on tehtävä tai muuten satuttaa lasta ja lapsi voi joutua kärsimään pitkään selviämättömästä asiasta. Lapsia on siinä mielessä helpompi lohduttaa sillä lasta voi silittää ja halata, mutta mielestäni sekään ei pelkästään riitä vaan tarvitaan sanojakin.

[Psykopatologia]

Kyllä - pitäisi jollain tavalla osoittaa myötätuntoa yms.

[untuva]

Sanoit osuvasti.

[untuva]

Pertti olet käynyt psykoterapiakoulutuksen, kuinka paljon siellä koulutuksessa painotetaan myötätunnon käyttöä psykoterapiatyössä?

[Helmenkalastaja]

Minulle se hiljeneminen kuuntelemaan antaa juuri tunteen siitä, että minua ymmärretään ja vaikeudelleni annetaan tilaa.
Tietysti terapeuttini jossain vaiheessa tuo sen myös julki, että on ymmärtänyt. Eikä sen tarvitse tapahtua edes samalla kerralla.

Muilta tärkeiltä ihmisiltä odotan selkeämmin ilmaistua eläytymistä kertomaani. He kuitenkaan harvoin tajuavat niitä
syvyyksiä, mitä terapeuttini tajuaa. Heiltä saan myötäilyä ja vertaistukea. Niitä en odotakaan terapeutilta.

[untuva]

Minä taas ajattelen niin, että kun kerron itselleni vaikeasta asiasta ja jos terapeutti on tällöin hiljaa niin koen, että joudun käymään vaikean tilanteen täysin yhtä satuttavana kuin silloin kun olen sen alunperin kokenut tapahtumana. Mitään ei tapahdu, jollei terapeutti tule ns. vastaan myötätunnollaan. Minua satuttaa se, että terapeutti vaikenee. Haluan muutosta ja odotan siitä syystä myötätuntoa. Pelkkä asioiden kertominen ei riitä minua lohduttamaan -kaipaan lämpöä. Jään yksin, jos terapeutti on hiljaa.
Kertokaa te muutkin kokemusta asiasta?

[Psykopatologia]

Terapeutin pitäisi oivaltaa, että eri ihmiset tarvitsevat erilaista kuuntelua.

Koulutuksesta huolimatta terapeuttien tyyli muotoutuu enimmin hänen
persoonallisten ominaisuuksiensa mukaan.

[untuva]

Itse olen törmännyt siihen, että terapeutti kyllä osoittaa sanallisessa mielessä myötätuntoa, mutta eleet ja äänenpaino osoittavat muuta kuin myötätuntoisuutta. Silloin, kun haluaa antaa myötätuntoa pitäisi se saada näkyviin myös ulosannissa. Kummatkin ovat huonoja vaihtoehtoja sekä vaikeneminen että myötätunnon osoittaminen jähmeästi; Jää jotenkin sellainen tasapaksu tylsä fiilis. Ikävää, että persoonallisuus pääsee liikaa vaikuttamaan lopputulokseen, niin ettei terapeutti pysty käyttämään hyödykseen opiskeluissa saamaansa neuvoa.

[Psykopatologia]

Terapeutit suojautuvat tunne-neutraaliuteen.

[untuva]

Voitko kertoa syyn, että miksi suojautuvat tunne-neutraaliuteen? Ja tekevät kaikki terapeutit niin?

[untuva]

Otin terapeuttini kanssa esille asioita, joita joissa hän on mokannut terapiassani. Terapeuttini vastasi kritiikkiini siten, että miksi otan nämä asiat esille nyt ja että hän ei halua, että näistä asioista puhun hänen kanssaan. Sama suhtautuminen kuin äideillä: ei halua myöntää virheitään eikä halua niistä puhuttavan.

[Psykopatologia]

Voitko kertoa syyn, että miksi suojautuvat tunne-neutraaliuteen?
Ja tekevät kaikki terapeutit niin?

Työ on helpompaa niin. - En tiedä.

[Mirri]

Minä taas ajattelen niin, että kun kerron itselleni vaikeasta asiasta ja jos terapeutti on tällöin hiljaa niin koen, että joudun käymään vaikean tilanteen täysin yhtä satuttavana kuin silloin kun olen sen alunperin kokenut tapahtumana.

Kyllä kai psykoterapialla voi ollakin juuri sellainen tarkoitus, että asioita käydään läpi niin satuttavina kuin ne on alunperin koettu. Siksi psykoterapeutti voi käyttäytyä näennäisen 'kylmästi', ja hän yrittää parhaan kykynsä mukaan olla sekaantumatta ja menemättä mukaan potilaansa tunnekokemuksiin.

Kuitenkin samalla psykoterapeutin pitäisi onnistua viestittämään myötäelävää läsnäolemistaan ja turvana olemistaan, vaikkei hän pyrikään lievittämään ja helpommiksi potilaansa tunnekokemuksia tämän sukeltaessa elämänsä toinen toistaan satuttavampien tunnemuistojen keskellä. Lievittäminen ja helpommaksi muuttaminen tapahtuvat pikkuhiljaa psykoterapian edetessä; niinpä yksittäinen terapiaistunto voi olla täyttä tuskaa, eikä psykoterapeutti näytä tekevän mitään tuskan lievittämiseksi.

Näin minun kokemukseni mukaan psykoanalyyttisessa psykoterapiassa. Mielestäni Helmis kuvaa näitä asioita hyvin. Psykoterapeutti on turvallisesti läsnä ja osoittaa läsnäolonsa hiljentymällä kuuntelemaan...

[Mirri]

Otin terapeuttini kanssa esille asioita, joita joissa hän on mokannut terapiassani. Terapeuttini vastasi kritiikkiini siten, että miksi otan nämä asiat esille nyt ja että hän ei halua, että näistä asioista puhun hänen kanssaan. Sama suhtautuminen kuin äideillä: ei halua myöntää virheitään eikä halua niistä puhuttavan.

Untuva, tuossa olisi paljon asiaa mietittäväksi terapiassa. Toivottavasti kerrot terapeutillesi, että hänen suhtautumisensa oli mielestäsi sama kuin äideillä.

[untuva]

Voitko kertoa syyn, että miksi suojautuvat tunne-neutraaliuteen?
Ja tekevät kaikki terapeutit niin?

Työ on helpompaa niin. - En tiedä.

Tuokin on niin ihmisestä kiinni, itse olen sellainen, että laitan itseäni likoon ollakseni enemmän toisille. Siksi toivon myös muilta samaa.

[untuva]

Otin terapeuttini kanssa esille asioita, joita joissa hän on mokannut terapiassani. Terapeuttini vastasi kritiikkiini siten, että miksi otan nämä asiat esille nyt ja että hän ei halua, että näistä asioista puhun hänen kanssaan. Sama suhtautuminen kuin äideillä: ei halua myöntää virheitään eikä halua niistä puhuttavan.

Itse, jos olisin äiti ja saisin lapseltani myöhemmässä vaiheessa kritiikkiä suhtautuisin täysin erilailla kuin että raivostuisin ja alkaisin kirota. Jos lapseni haukkuisi äidin taitojani sanoisin, että olisinpa osannut olla parempi äiti ja että olen hyvin surullinen, että en ollut niin hyvä kuin olisi pitänyt olla ja toivon, että voin olla jatkossa parempi äiti opittuani tämän asian.

[ve e]

Usein terapeuteilta vaaditaan ihan paljon. Mikä on ihan inhimillistä ja varmaan paikallaankin. Ihan välttämätöntä ei ihmiselle välttämättä ole, että terapeutti on täydellisen moitteeton, kun aika tavallinen, läsnäoleva ihminenkin voi kaikesta huolimatta monelle olla riittävästi.

Varmaan täydellinen terapeutti toteaisi moitteita kohdatessaan täsmälleen niinkun untuva kuvaa, että tekisi, jos oma lapsi moittisi häntä suoriutumisesta äitiydessä. Avun saamisen kannalta riittävän hyviä voivat kuitenkin mahdollisesti olla jopa sellaiset terapeutit, jotka muutaman hetken kakistelevat vastaan, ennen kuin löytävät jonkinlaisen siivun untuvan kuvaamasta asenteesta itsestään. Tämä kaikki tietenkin sanottua tuntematta untuvan tapausta tai olematta asian erityinen tuntija.