Vaasankadusta kävelykatu

Vaasankadusta kävelykatu

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 28.02.2013 00:19

Kuva
Vaasankadusta suunnitellaan kävelykatua. [Kuva on pohjoisesta etelään.]

UUTISET >> KAUPUNKI

Baareistaan tunnetusta Vaasankadusta tulossa ensi kesänä kävelykatu
27.2.2013 21:52 | 3 | Joonas Laitinen

Helsingin kaupunginvaltuusto haluaa muuttaa baareistaan ja thaihieromapaikoistaan tunnetun Vaasankadun kävelykaduksi.

Valtuusto päätti keskiviikkona äänin 37–33, että kaupunki kokeilee ensi kesän ajan kadun käyttöä kävelykatuna.

Kokeilu on määrä toteuttaa mahdollisimman pienin kustannuksin.

"Kävelykadun saa halvimmillaan aikaan sillä, että laittaa kadun toiseen päähän pari betoniporsasta ja toiseen päähän
kävelykatu-liikennemerkin. Rahaa operaatioon kuluu muutamia tonneja", sanoi kävelykadun kesäkokeilua ehdottanut
Hannu Oskala (vihr).

Katukokeilua kannattivat vihreät, vasemmistoliitto, Rkp, Skp, perussuomalaisten Helena Kantola ja keskustan Laura Kolbe.
Demareiden äänet jakautuivat.

"Ei tarvitse mennä kuin Tukholmaan, kun nähdään, että kävelykadut luovat elävää ja taloudellisesti kannattavaa kaupunkiympäristöä",
perusteli Mari Holopainen (vihr).

Kokeilua vastustavat poliitikot kantoivat huolta alueen asukkaiden parkkipaikoista, liikuntarajoitteisten liikkumisesta ja
hälytysajoneuvojen pääsemisestä paikalle.

"Katu toimii jo nyt aika hyvin. En usko, että siitä mitään Reperbahnia kaivataan", sanoi Tuomo Valokainen (sd).

"Voin ilokseni todeta, että siellä on kivijalkakauppaa ja kaupunginosatoiminta on virinnyt oikein hyvin. Ei se mikään Reberbahn ole,
ehkä Valokaisella on vanhentuneet tiedot", sanoi Astrid Thors (r).

Osmo Soininvaara (vihr) oli sitä mieltä, ettei alueella pitäisi olla pulaa parkkitilasta.

"Se on ainoa asukaspysäköintialue, jossa asukaspysäköintitunnuksia on vähemmän kuin parkkipaikkoja."

Valtuusto käsitteli asiaa Emma Karin (vihr) ja Laura Rissasen (kok) valtuustoaloitteesta.

He ehdottivat kadun pysyvää muuttamista kävelykaduksi, sillä kadulla on paljon ravintoloita ja vähän läpiajoliikennettä.

Kaupunginhallitus piti tammikuussa ideaa sinänsä hyvänä, mutta katsoi, ettei kaupungilla ole rahaa rakentaa kävelykatuja
ydinkeskustan ulkopuolelle.

Asia siirtyy kaupunkisuunnitteluviraston valmisteluun.
_
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Vaasankadusta kävelykatu

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 28.02.2013 00:20

Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Vaasankadusta kävelykatu

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 28.02.2013 00:30

Nuorena tuli suhteellisen harvoin vierailtua Vaasiksella, vaikka katu oli 150 m päässä Flemarin (13) asunnosta.
Hesari oli välissä, ja kulku kävi enemmän Karhupuiston ja Hakaniemen suuntaan.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa