Keskiviikkona 30.1.2013 järjestettiin Jyväskylän kaupunginkirjastossa Äärioikeisto Suomessa -pamfletin markkinointitilaisuus. Teoksen ovat kirjoittaneet suurelle yleisölle melko tuntemattomat mutta äärivasemmistolaisissa piireissä sitäkin tunnetummat Dan Koivulaakso, Li Andersson ja Mikael Brunila. Kaksi ensinmainittua toimii myös Vasemmistoliiton kunnanvaltuutettuna. Koivulaakso on vuosien saatossa harrastanut ulkoparlamentaarista, laitonta toimintaa kuten talonvaltauksia ja ilkivaltaa.
Tilaisuuden yhteydessä sattui välikohtaus, jossa joukko "patriooteiksi" nimettyjä henkilöitä pyrki saliin sisälle. Tämän pyrkimyksen tultua torjutuksi yksi sanotuista henkilöistä tuikkasi sisäänpääsyn estänyttä henkilöä teräaseella selkään. Vammat eivät tiettävästi olleet vakavia. Selitys sisäänpääsyn eväämiselle on hiukan elänyt matkan varrella. Aluksi kerrottiin, että "patrioottien" epäiltiin aikovan aiheuttaa häiriötä. Myöhemmin annettiin ymmärtää, että sali oli täynnä. Viimeisten tietojen mukaan järjestystä oli valvomassa henkilöitä, joilla ei ole järjestyksenvalvontaan pätevyyttä ja jotka kantoivat laittomasti mukanaan mm. teleskooppipamppua ja teräasetta. Kumpikin osapuoli oli selkeästi valmistautunut autorisoimattomaan väkivallan käyttöön.
Kokemustuntija kirjoitti:Ei Suomessa ole äärivasemmistoa, jonka toimilla olisi poliittinen siunaus. Toista se on oikeiston joukoissa.
Kokemustuntija kirjoitti:Kahvi, esim. kansanedustajat Eerola ja Halla-aho ilmeisesti mielellään haluavat löytää syyn itse teoksen tekijöistä, vaikka syy on aivan muualla.
http://www.halla-aho.com/scripta/jyvaskylasta.htmlJussi Halla-aho kirjoitti:Kansakunta on pääkirjoitustoimittajia ja poliittista kermaa myöten ollut järkyttynyt, tyrmistynyt ja pöyristynyt Jyväskylän tapahtumista. "Isku", sikäli kuin tämä on oikea sana kuvaamaan kaljakassimiesten tekemää puukotusta, on nähty hyökkäyksenä yhtä yhteiskuntamme perusarvoa, sananvapautta ja sen käyttäjien koskemattomuutta, vastaan. Huoleen on tietysti aihetta, ja siihen pitää yhtyä. On täysin asiatonta vihjata, että minkäänlainen poliittinen tai yhteiskunnallinen toiminta voisi millään tavoin oikeuttaa väkivallan.
Kokemustuntija kirjoitti:Mites Eerola sitten? Halla-ahon aiempi blogisanoma on voinut lyödä kyllä bensaa liekkeihin, vaikka en tuota täysin pitävästi voikaan osoittaa.
Juho Seppo Antero Eerola (s. 24. helmikuuta 1975 Kymi) on suomalainen poliitikko ja kansanedustaja. Hänet valittiin eduskuntaan vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Perussuomalaisten listoilta.[1] Puolueen 2. varapuheenjohtajaksi hänet valittiin 18. kesäkuuta 2011.[2] Kymen Perussuomalaisten puheenjohtaja Eerola oli 2008–2009.[3][4]
Ammattikoulutukseltaan Eerola on lähihoitaja.[1] Hän on työskennellyt tulkkikoordinaattorina Kotkan maahanmuuttopalveluissa ja yrittäjänä ravintola-alalla,[15] sekä mielisairaanhoitajana Laajakosken mielisairaalassa
Kokemustuntija kirjoitti:Täs hyvä linkki: http://lehtilehti.fi/2013/02/juho-eerol ... otempuksi/
Paluu Yleistä ja ajankohtaista
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa