Finanssikapitalismi

Finanssikapitalismi

ViestiKirjoittaja Riidankylväjä » 02.02.2013 16:24

Esko Seppänen
Kun finanssitaloudessa tuotetaan rahaa rahasta, sen ylituotannosta syntyy virtuaalirahaa. Se on rahaa, joka on kiinnittynyt raha- eli finanssituotteisiin mutta ei mene kaupaksi eikä lähde kiertoon.

Virtuaalirahaa voidaan verrata katolisen kirkon ehtoolliseen ja kirkon vanhaan oppiin siitä, että öylätti ja viini ovat Kristuksen ruumis ja veri. Ne ovat uskonnollisia virtuaalituotteita. Virtuaaliraha puolestaan on finanssikapitalismin virtuaalituote, sen ruumis ja veri.

Ei voi käsittää, jos ei ole käsitteitä. Virtuaaliraha ja -talous ovat sellaista uutta todellisuutta, jota voidaan kuvata vain virtuaalikäsittein. Vanhan kapitalismin käsitteistö ei ulotu kuvaamaan nykyisen finanssikapitalismin ja tulevan ubiikkiyhteiskunnan sosiaalisia ulottuvuuksia.
Virtuaalirahan massatuottajat

Kun reaalitaloutta ovat kasvu, investoinnit ja työllisyys, finanssitalous on tuotteistettu rahatalous. Pankit myyvät toisilleen finanssituotteita, joilla ne kykenevät tuottamaan käyvän rahan veroista virtuaalirahaa ilman tavaroiden tuottamisen riesaa. Suurin osa katteettomasta virtuaalirahasta tuotetaan kahden pankin välisin kaupoin, salaa valvojilta, ohi pörssien ja muiden julkisten kasinopelisalien.

Suurin osa virtuaalirahasta kiinnittyy arvopaperistettuihin finanssituotteisiin ja 10–15 maailman suurimman (SIFI-)pankin liikkeelle laskemiin johdannaisiin.

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kot ... -matamunat
Riidankylväjä
 

Re: Finanssikapitalismi

ViestiKirjoittaja ve e » 03.02.2013 02:37

Riidankylväjä kirjoitti:Esko Seppänen
Kun finanssitaloudessa tuotetaan rahaa rahasta, sen ylituotannosta syntyy virtuaalirahaa. Se on rahaa, joka on kiinnittynyt raha- eli finanssituotteisiin mutta ei mene kaupaksi eikä lähde kiertoon.

Virtuaalirahaa voidaan verrata katolisen kirkon ehtoolliseen ja kirkon vanhaan oppiin siitä, että öylätti ja viini ovat Kristuksen ruumis ja veri. Ne ovat uskonnollisia virtuaalituotteita. Virtuaaliraha puolestaan on finanssikapitalismin virtuaalituote, sen ruumis ja veri.

Samaa rahaa kai se on kuin aina ennenkin. Sitä vain painetaan liian nopeasti. Minulla on kuva, että espanjalaiset toivat Amerikasta hirveän määrän hopeaa, ja ajattelivat rikastuvansa sillä ennen kuulumattomasti. Mutta ei kai siinä kuitenkaan ihan niin käynyt, kun sekin oli jossain mielessä "virtuaalirahaa", ja hopean (silloisen rahan) ostovoima laski.

Paljon nykyisin rahaa sijoitetaan johdannaisiin ym. Niitä aika harvat ymmärtävatkään. (Kaukana minusta.) Seppänen niitä sitten selittää. Hän on toisaalta aika lailla poliittisesti motivoitunut selittäjä. Tuntuu, että "finanssikapitalismi ja virtuaalirahatalous" halutaan ottaa poliittisen retoriikan tasolla käsitteellisesti haltuun pikemmin kuin ajattelun ja ymmärryksen. Mun mielestä ihan yhtä konna kuin kaikki muutkin. Jos ei konnempikin.
ve e
 

Re: Finanssikapitalismi

ViestiKirjoittaja Riidankylväjä » 03.02.2013 10:13

Seppänen on tietysti mitä suurimmassa määrin poliittisesti motivoitunut. Onneksi hänellä ei ole valtaa.

Seppäsen kritiikissä on kuitenkin myös perää. Nykyinen liberalistinen talouspolitiikka on poikinut skandaalin toisensa perään. Jos muistellaan, kun Suomessa alettiin rahan liikkeitä vapauttaa. Skop-pankki innostui ensimmäisenä tekemään riskisijoituksia sillä seurauksella, että riskit realisoituivat. Pankki aikoi tyynesti maksattaa tappiot tavallisilla asuntovelallisilla ja sai siihen tukea mm. presidentti Koivistolta. Se oli vain jäävuoren huippu ja koko hommasta seurasi Suomeen kaikkien aikojen lama, jonka laskut tietysti maksoivat tavalliset veronmaksajat. Voittajiakin oli. Esimerkiksi Nalle Wahlroos ja jotkut muut vähemmän tunnetut sijoittajat, jotka ymmärsivät kotiuttaa voittonsa oikeaan aikaan.

Maailmalla on kuljettu sen jälkeen finanssiskandaalista toiseen. Enron, Subrime kriisi, Eurokriisi ja runsaasti erilaisia huijauksia ja kupruja, joissa yhteisenä tekijänä tuppaa olemaan, että ovat toinen toistaan suurimpia.

Finanssitalot ovat kehitelleet erilaisia tuotteita, joissa on vipua suuriin voittoihin, mutta myös valtavat riskit. Joskus tuntuu, että talousjärjestelmä on vain valtava velkakupla, jota pyöritetään ympäri maapalloa kiihtyvällä nopeudella.

Koko kupla sitten lepää pelkästään markkinoiden luottamuksen varassa. Se luottamus on oikeastaan kauhun tasapaino, jossa jokainen kyttää miten saisi huijattua toisilta rahat.
Riidankylväjä
 

Re: Finanssikapitalismi

ViestiKirjoittaja ve e » 03.02.2013 12:04

Niin se taitaa olla, ettei Seppäsen kirjoittelussa oikein ole punaista lankaa. Taloussanomien Jan Hurrin jutuissa esim. minusta on tuntunut olevan. Hänen kirjoittelunsa perussävyssä on paljon samaa Seppäsen kanssa. Hänen juttujaan pitäisi Itäkeskuksen uimahallin saunan miesten pikemmin lukea, kuin Seppäsen tai muitten populistien.

Syyn etsintä on aina käytännönläheistä toimintaa. Nykyiselle tilanteellekin monenlaisia vaihtoehtoisia selityskehyksiä löydettävissä. Yksi on tietenkin syyttää rahamarkkinoitten sääntelyn keventämistä, jossa Koivisto ym. olivat osaltaan mukana. USA:sta se lienee alkanut. Toinen on, että jossakin vaiheessa on otettu linja, että jotkin yritykset ovat liian suuria kaatumaan ja niille luvatun julkisen tuen vuoksi. Seppänen mainitsee 29 maailman suurinta pankkia. Tämän kuulemma on aloittanut Reagan (ei Seppäsen, vaan Nassim Talebin mukaan), jonka kuulemma olisi pitänyt antaa jonkin tietyn pelastamansa suuren pankin kaatua malliksi muille, muistuttamaan, että suurtenkin pankkien omistajat voivat menettää rahansa.

Yksi selityskehys on, että pankit ovat käyttäneet kelvotonta riskienhallintamatematiikkaa, ja sen vuoksi tehneet lyhytnäköisiä päätöksiä. Taloustieteen syytä, tavallaan, siis (kun on kehitetty huonoa matematiikkaa ja jaettu siitä Nobel-palkintoja). Yksi on vangin dilemma -kehys: Kasvun vuosina ahneet ja nopeat syövät hitaat ja varovaiset, riskinotossaan pidättyvät pois, jolloin kenenkään ei oikeastaan ole mahdollista olla varovainen (varsinkaan kun valtiovalta "liian suuri kaatumaan" -opeillaan ja vapauttamalla säännöstelyä vielä tukee sitä, ettei kannata olla varovainen).

Sitten on myös moraalinen kehys: On ollut huonoja päättäjiä remmissä. Olisi pitänyt olla paremmat miehet hommissa, niin olisi mennyt paremmin. Koska paremmat miehet olisivat tehneet oikeat toimet oikeaan aikaan. Globalisaatiokehys olisi ehkä sellainen, että Aasian ym. voiman kasvu on pakottanut Lännen elämään velaksi ja löytämään kasvunsa sittemmin epävaikaiksi osoittautuneista finanssi-instrumenteista ja niitten seurausten kontrolloimiseksi sittemmin rahan pumppaamisesta markkinoille tms. (kuvittelen). Euroalueen valuvikakehyksessä ongelmat syntyivät kun saksalaiset valtasivat ongelmamaitten markkinat tuotteillaan, ja pumppasivat heiltä saamansa rahat takaisin ongelmamaihin, jotka ostivat sitten samoilla (nyt saksalaisilta lainatuilla) rahoilla saksalaisilta lisää tavaraa.

Nämä olivat vain minun suosikkikehyksiäni. Vailla erityistä asiaan liittyvää asiantuntemusta.
ve e
 


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa