Tämä teos on hyvin viehättävä kuvaus Hapenensaarella sijainneesta kartanosta, jossa Benedict Zilliacus vietti lapsuutensa kesät:
Benedict Zilliacus: Kertomus kadonneesta saaresta
http://www.pori.fi/material/attachments ... aresta.PDF”Kun vene on lipunut tiheään ruovikkoon, ruo’onkorret taas nousevat ja sulkevat suojaavan porttinsa. Vene on nyt oma erillinen maailmansa, jota ympäröi kahiseva vihreä esirippu, eikä sillä ole muun maailman kanssa muuta yhteistä kuin heleänsininen elokuun taivas ja sen lähes trooppisena porottava aurinko... Niin täyttyvät moninkertaisesti kaikki pojan onnenmitat tässä eristyneessä, rajallisessa maailmassa: hän tuntee auringon paahteen keskikesän ruskettamilla hartioillaan ja käsivarsillaan; haistaa evääksi ottamiensa kalpeanvihreiden astrakaanien, kesän ensimmäisten pudokkaiden tuoksun; hän on mielissään aamuvarhaisen onkimatkansa runsaasta kalansaaliista; ja mieltä hivelee tieto, että vielä on jäljellä muutama täysi kesälomaviikko ennen kuin koulu taas alkaa kaukana pääkaupungissa.”
Poika joka makaa veneessä ruovikon keskellä on Benedict Zilliacus (s.1921). Teoksessaan Kertomus kadonneesta saaresta (alkuteos Båten i vassen) hän kuvaa lapsuutensa kesäparatiisia sukunsa kotikartanossa Viipurinlahden Hapenensaarella. Muistelmateoksen lähtökohtana on vuoden 1934 kesä nuoren pojan kokemana. Jokainen päivä on pojalle auringonpaisteinen seikkailu. Zilliacus kuvaa idyllistä elämää saarella, sen arkielämän rituaaleja ja juhlaa, perhettään, sukuaan ja laajaa ystäväpiiriä, joka kesän mittaan vieraili saaressa. Keskipisteenä on Hapenen kartanomiljöö laajoine puutarhoineen ja ympäristöineen. Zilliacus muistaa hämmästyttävän tarkasti kaikki kadotettujen maisemien yksityiskohdat. Lapsuuskesän kuvauksen lisäksi teos on myös pala oman aikansa kulttuurihistoriaa. Se antaa elävän kuvan myös kirjailijan isän, kuuluisan tiedemiehen, runoilijan ja kirjallisuudentutkijan Emil Zilliacuksen yksityishahmosta. Merkittävä osa hänen runoudestaan ja klassisten kielten käännöksistään syntyi juuri tässä ympäristössä ja sen innoittamana.
Vuosi 1934 oli viimeinen rikkumattoman onnen vuosi, sillä seuraavana vuonna perheen äiti sairastuu ja kuolee. Viisi vuotta myöhemmin sota tuhoaa idyllin ja jättää saaren rajan taakse tavoittamattomiin. Herkkien lapsuusmuistojen rinnalle Zilliacus tuo myös toisenlaisen kuvan Hapenensaaresta: talvisodan ja etenkin vuoden 1944 rajut taistelut ja niiden jäljiltä täydellisen tuhon. Erityisen elävästi hän kuvaa erään puna-armeijan sotilaan kokemat kauhun hetket tämän maatessa viikkokausia loukkaantuneena veneessä samassa ruovikossa, johon kirjoittajalla oli tapana lapsuudessaan veneineen piiloutua. Tämä kuva sumentaa pitkään hänen päivänpaisteisia lapsuusmuistojaan:
”Toisinaan en ole tiennyt kumpi meistä muistaa liejun ja auringonpaahtaman veneenlaidan hajun, kumpi näkee valon siilautuvan ruokoverhon läpi ja sudenkorennon siipien värisevän silmiensä edessä." Teoksen epilogissa Zilliacus palaa vuosikymmenten jälkeen ruohon peittämällekotisaarelleen ja voi ilman katkeruutta todeta: ”Poissa minun mielikuvistani on nyt se sydäntä riipaiseva kaksoiskuva, jossa yhtaikaa näkyvät sodan tuhot ja varhaisvuosien viaton idylli. Nyt minun lapsuudenmaailmani subjektiivinen kuva sulautuu pehmeästi tämänhetkiseen näkyyn, joka objektiivisinkin silmin katsottuna on yhäti kaunis.”
Benedict Zilliacus on suomenruotsalainen kirjailija ja toimittaja. Hän toimi vuosina 1948- 1982 Hufvudstadsbladetin toimittajana ja pakinoitsijana (nimimerkki Bez). Hänen laaja tuotantonsa käsittää sekä kaunokirjallisuutta että asiaproosaa. Hän on myös tunnettu monista näytelmistään, kuunnelmistaan sekä elokuva- ja televisiokäsikirjoituksistaan. Kertomus kadonneesta saaresta oli Finlandia-palkintoehdokkaana 1990, samana vuonna se sai Karjala-palkinnon ja vuonna 1991 Kiitos kirjasta -palkinnon. Kirjailija itse sanoo Karjala-palkinnostaan: ”Olen iloinen, että tuossa kuvassa taitaa olla jotain yleispätevää karjalaista, vaikka miljöö on aika kaukana klassisen Karjala-kuvan siintävistä vaaroista, runolauluista, rajaseudun mystiikasta. Nostan hattua Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön ennakkoluulottomuudelle sen palkitessa ruotsinkielisen kirjailijan ruotsalaisen perheen saaristossa sijaitsevan herraskartanon elämän kuvauksen...”
