Neuroottinen koira

[Hilppa]

Jos hän olisi tiennyt miten ongelma hoituu, hän tuskin olisi päätynyt luopumiseen.

Tuo on aika vahva väite, koska tuolloinhan hän olisi toiminut väärin antaessaan tieten tahtoen ongelman eteenpäin.

Ongelman antaminen tieten tahtoen eteenpäin oli monin verroin parempi vaihtoehto kuin sen lopettaminen. Tai antaminen jatkua ja pahentua suuressa koiralaumassa.

En maininnut omaa koiraani tämän ketjun lähtökohdaksi, vaan ainoastaan lähtökohdaksi (motivaattoriksi) sille, että olen alkanut miettiä koirien psykopatologiaa ja kiinnostua aiheesta entistä enemmän.
Kuten siteerauksestasi näkyy:

Voiko psyykkisesti ongelmainen koira olla neuroottinen, vai luokitellaanko koirien mt-ongelmat aina 'persoonallisuuden' häiriöiksi eli luonnevikaisuudeksi?
Tällainen kysymys putkahti mieleeni omaa koiraani ihmetellessäni.

Jos hän ajatteli arkuusongelman loppuvan kotia vaihtamalla hänellä varmasti silloin on siihen olemassa ratkaisukeinoja ja helpotusta. Koiraa ei kuitenkaan uudessa kodissakaan voi eristää muista koirista kokonaan.

On aika vahvasti johdateltu aloitusviestissä, kun sinä esität asenteellisten kysymyksen, jonka kerrot tulleen mieleesi omaa koiraasi ihmetellessäsi. Ihmettele sinä vaan rauhassa, mutta lähtökohtana luonnehäiriöisyyden tai neuroottisuuden pohtiminen ei ole ratkaisukeskeistä.

[Mirri]

Jos hän ajatteli arkuusongelman loppuvan kotia vaihtamalla hänellä varmasti silloin on siihen olemassa ratkaisukeinoja ja helpotusta. Koiraa ei kuitenkaan uudessa kodissakaan voi eristää muista koirista kokonaan.

Kokenut koirakasvattaja uskoi arkuusongelman lievenevän koiran päästessä rauhalliseen kotiin, jossa saa olla ainoana koirana. Tuskin hänkään kuvitteli ongelman katoavan tai loppuvan; lieveneminen sellaiseksi, että koira voi hyvin eikä elä jatkuvasti stressaantuneena ja pelkäävänä, on ihan hyvä tavoite. Siihen on onneksi päästy.

Ja olet oikeassa: minulla on koiran eliniän ajan vastuu siitä, ettei sen arkuusongelma pääse pahenemaan vaan että se pysyisi niin lievänä että koira pärjää sen kanssa. Se, että koirapelko loppuisi kokonaan, on mielestäni tässä tapauksessa epärealistinen tavoite, koska se on vuosien varrella jo päässyt aika pahaksi. Ei auta ratkaisukeskeisyys; realismi ja tosiasioiden hyväksyminen sekä niiden mukaan eläminen on paljon järkevämpi vaihtoehto.
Yrität näköjään suorastaan epätoivoisesti etsiskellä koirani koirapelkoon vikaa minusta, mutta turha toivo; olen onnistunut pelokkaan koiran 'kuntouttamisessa' paremmin kuin hyvin. Ja silti koirani hyvin suurella todennäköisyydellä pelkää toisia koiria koko lopun ikänsä; minun turvaamanani se vain pärjää pelkonsa kanssa entistä paremmin. Koiruli on sillä tavoin psyykkisesti rajoittunut tai vammautunut, ja se asia on otettava aina huomioon; sen kanssa eletään ja tullaan toimeen.

[Hilppa]

Jos hän ajatteli arkuusongelman loppuvan kotia vaihtamalla hänellä varmasti silloin on siihen olemassa ratkaisukeinoja ja helpotusta. Koiraa ei kuitenkaan uudessa kodissakaan voi eristää muista koirista kokonaan.

Kokenut koirakasvattaja uskoi arkuusongelman lievenevän koiran päästessä rauhalliseen kotiin, jossa saa olla ainoana koirana. Tuskin hänkään kuvitteli ongelman katoavan tai loppuvan; lieveneminen sellaiseksi, että koira voi hyvin eikä elä jatkuvasti stressaantuneena ja pelkäävänä, on ihan hyvä tavoite. Siihen on onneksi päästy.

En usko hänen tarkoittaneen, että arkuus hälvenee pois muista koirista olemalla vaan totuttautumalla turvallisemmassa ympäristössä vähin erin pienemmin annoksin muihin koiriin. Juurikin siten, että löytyisi joku koirakaveri, jonka kanssa sujuu hyvin. On päästy vasta ensimmäinen askel, mutta matka jatkuu.

Ja olet oikeassa: minulla on koiran eliniän ajan vastuu siitä, ettei sen arkuusongelma pääse pahenemaan vaan että se pysyisi niin lievänä että koira pärjää sen kanssa. Se, että koirapelko loppuisi kokonaan, on mielestäni tässä tapauksessa epärealistinen tavoite, koska se on vuosien varrella jo päässyt aika pahaksi. Ei auta ratkaisukeskeisyys; realismi ja tosiasioiden hyväksyminen sekä niiden mukaan eläminen on paljon järkevämpi vaihtoehto.
Yrität näköjään suorastaan epätoivoisesti etsiskellä koirani koirapelkoon vikaa minusta, mutta turha toivo; olen onnistunut pelokkaan koiran 'kuntouttamisessa' paremmin kuin hyvin. Ja silti koirani hyvin suurella todennäköisyydellä pelkää toisia koiria koko lopun ikänsä; minun turvaamanani se vain pärjää pelkonsa kanssa entistä paremmin. Koiruli on sillä tavoin psyykkisesti rajoittunut tai vammautunut, ja se asia on otettava aina huomioon; sen kanssa eletään ja tullaan toimeen.

Ratkaisukeskeisyys nimenomaan on realismia, tosiasioiden hyväksymistä, että ymmärrät koiran luonnetta yksilönä etkä ala luokitella koiraa ongelmalähtöisesti. Nimenomaan sinun kanssasi koira pärjää pelkonsa kanssa paremmin ja oppii kohtaamaan muita koiria, kun luot sille turvallisen ympäristön kohtaamistilanteissa. Etukäteen ei voi ennustaa/päättää miten koirasi tulee suhtautumaan muihin koiriin tulevaisuudessa eikä koiraasi voi luokitella psyykkisesti rajoittuneeksi tai vammaiseksi. Se ei ole se lähtökohta, vaan että pärjäät sen kanssa ja että se vähin erin tulee luottavaisemmaksi muihin koiriin tai ainakin joihinkin koiriin. Jos ajattelet luokittelevasti ja jo lähtökohtaisesti ongelmaisena pidät, ei hyvä.

[Mirri]

Taitaa olla makuasia, ajatellaanko arka ja pelkäävä koira psyykkisesti ongelmaisena/häiriöisenä vai eikö ajatella.

Onhan asia niinkin, että pelko on koiramaailmassa luonnollinen itsesuojelukeino, ja ihminen on jalostuksen avulla pyrkinyt kitkemään koirista monenlaisia pelkoja pois ihmisen tarpeiden mukaan.
Jospa rohkeat ja pelkäämättömät koirat ovatkin häiriintyneitä ja ongelmaisia, ikään kuin luonnonvastaisia?

[eea]

No, ovatko rohkeat ihmisetkin häiriintyneitä ja luonnonvastaisia?

[Mirri]

Kummallinen kysymys.

Koiria on koulutettu ja myös jalostettu taistelukoiriksi, jotka tappelevat vielä henkihieverissäkin. Se on erittäin luonnonvastaista, eivätkä sellaiset koirat ole psyykkisesti terveitä. Pelkääminen ja pakeneminen on koirille luonnollisempaa käyttäytymistä kuin hakeutuminen yhteenottoihin lajitoveriensa kanssa.

En tiedä, voitaisiinko samaa ajattelua soveltaa ihmisiin - että esimerkiksi rohkeaksi taistelijaksi kouluttautunut/koulutettu ihminen on häiriintynyt tyyppi. Jalostamisesta ei kai sentään ihmisten kohdalla voida puhua, mutta koulutuksesta ja tietoisesta hakeutumisesta sellaisiin koulutuksiin voidaan puhua. Luulen, että ihmisellekin olisi luonnollisempaa pelätä ja paeta kuin ryhtyä hyökkäykseen.

[eea]

Oli meidän edesmennyt tiibetinspanielimmekin rohkea ja pelkäämätön - vaikka todennäköisesti sen menestys taistelukoirana olisi ollut vaatimaton. Mirrin kannattaisi ymmärtää ettei rohkea ole aggressiivisen synonyymi. Eläimellä saati ihmisellä.

[Mirri]

Koirista on jalostuksen keinoin tietoisesti kitketty luonnollista pelkäämistä pois, toisin sanoen niistä on tekemällä tehty rohkeampia ja pelottomampia kuin mitä olisivat luonnostaan. Arkuus ja pelko eivät kuulu hyväksyttyjen ominaisuuksien joukkoon ilmenivät ne sitten aggressiivisuutena tai pakenemisena. Asia, jonka ihmiset ovat määritelleet koirille.

Minusta ihmisen ja koiran rohkeus eivät ole sama asia eivätkä rinnastettavissa toisiinsa. Koirat taas eivät ole luonnostaan rohkeita ja pelottomia ihmisen tahtomalla tavalla. Mutta ihmiset ovat tehneet lujasti töitä saadakseen koirista ihmisten mielestä haitalliset ominaisuudet, kuten pelkäämisen, katoamaan.
Taistelukoirat ovat ääriesimerkki tiettyyn tarkoitukseen pelottomiksi muokatuista koirista, mutta eivät ollenkaan ainoa esimerkki.

Eläimen terveeseen itsesuojeluvaistoon kuuluvaa arkuutta ja pelokkuutta kitketään koirista pois esimerkiksi näin:

Jalostukseen käytettävän koiran tulee olla terve, hyväkuntoinen ja luonteeltaan terve, itsevarma ja tasapainoinen.
Pelokasta(arkaa), ääniarkaa tai aggressiivista tiibetinspanielia ei saa käyttää jalostukseen.

https://www.tiibetinspanielit.fi/images ... 1-2025.pdf (127 s.)

[Hilppa]

Koirista on jalostuksen keinoin tietoisesti kitketty luonnollista pelkäämistä pois, toisin sanoen niistä on tekemällä tehty rohkeampia ja pelottomampia kuin mitä olisivat luonnostaan. Arkuus ja pelko eivät kuulu hyväksyttyjen ominaisuuksien joukkoon ilmenivät ne sitten aggressiivisuutena tai pakenemisena. Asia, jonka ihmiset ovat määritelleet koirille.

Minusta ihmisen ja koiran rohkeus eivät ole sama asia eivätkä rinnastettavissa toisiinsa. Koirat taas eivät ole luonnostaan rohkeita ja pelottomia ihmisen tahtomalla tavalla. Mutta ihmiset ovat tehneet lujasti töitä saadakseen koirista ihmisten mielestä haitalliset ominaisuudet, kuten pelkäämisen, katoamaan.
Taistelukoirat ovat ääriesimerkki tiettyyn tarkoitukseen pelottomiksi muokatuista koirista, mutta eivät ollenkaan ainoa esimerkki.

Eläimen terveeseen itsesuojeluvaistoon kuuluvaa arkuutta ja pelokkuutta kitketään koirista pois esimerkiksi näin:

Jalostukseen käytettävän koiran tulee olla terve, hyväkuntoinen ja luonteeltaan terve, itsevarma ja tasapainoinen.
Pelokasta(arkaa), ääniarkaa tai aggressiivista tiibetinspanielia ei saa käyttää jalostukseen.

https://www.tiibetinspanielit.fi/images ... 1-2025.pdf (127 s.)

Et taida ymmärtää populaatiogenetiikasta juuri mitään. Populaatiossa (luonnonpopulaatio tai vaikka sadan samanrotuisen koiran populaatio) esiintyvät kaikki ominaisuuksien ääripäätkin, vaikka jalostuksella niitä yritetään kitkeä pois. Se on sitä luonnon omaa vaihtelua, eikä sitä voi kitkeä kokonaan pois, vaikka miten yrittäisi. Eli vaikka esimerkiksi portugalinvesikoiranartulla, jota käytetään jalostukseen, ei ohjeiden mukaan saa esiintyä arkuutta, sitä toisinaan esiintyy portugalinvesikoirilla. Ei ominaisuus ole luonnoton. Se vain ei aina vastaa sitä ihmisen luomaa ihannekäsitystä koiran ominaisuudesta. Jalostusohjeessa sanotaan näin:

Rotumääritelmässä hylkäävinä virheinä mainitaan vihainen tai arka luonne. Rotumääritelmän vastaiset ominaisuudet kuten arkuus ja pelokkuus eivät ole toivottuja luonteenominaisuuksia, ja näitä esiintyy joskus koirillamme.

https://www.kennelliitto.fi/sites/defau ... ikoira.pdf
Sivulta 20 alkaa seikkaperäinen luonnekuvaus jalostuskoirille. Arvostelussa käytetään asteikollisia numeroarvoja eri ominaisuuksille.

[eea]

Luonnossa on oma luonnonvalinta ja ihmisen luomassa ympäristössä toinen ja nämä menevät osin yksi yhteen. Arkuus ei ole evoluutiossa mikään erityinen etu - päinvastoin. Johtava susiuros pääsee jatkamaan sukua ja tuottaa rohkeampia jälkeläisiä kun aremmat ja alistuvammat. Niinpä sudet eivät jalostu luonnossakaan aremmiksi eivätkä arat sudet pääse sielläkään lisääntymään.

Vaikka sama mitä tuon Mirrin kanssa jaarittelee...

[Mirri]

...Populaatiossa (luonnonpopulaatio tai vaikka sadan samanrotuisen koiran populaatio) esiintyvät kaikki ominaisuuksien ääripäätkin, vaikka jalostuksella niitä yritetään kitkeä pois. Se on sitä luonnon omaa vaihtelua, eikä sitä voi kitkeä kokonaan pois, vaikka miten yrittäisi. Eli vaikka esimerkiksi portugalinvesikoiranartulla, jota käytetään jalostukseen, ei ohjeiden mukaan saa esiintyä arkuutta, sitä toisinaan esiintyy portugalinvesikoirilla. Ei ominaisuus ole luonnoton. Se vain ei aina vastaa sitä ihmisen luomaa ihannekäsitystä koiran ominaisuudesta.

Täsmälleen noin. Arkuus ja pelokkuus eivät ole luonnottomia asioita vaan päinvastoin erittäin luonnollisia. Ja koirassakin sitä voi ilmetä, vaikka miten on yritetty jalostuksella kitkeä pois, ja vaikka olisi miten yritetty opettaa ja totuttaa koiraa pois luontaisesta arkuudestaan.

Perhoskoirani hyvänä esimerkkinä. Sitä voitaisiin pitää luonnehäiriöisenä, neuroottisena, traumatisoituneena, mutta toisaalta voidaan ajatella arkuuden (ja koirapelon) olevan sille luonnollinen ominaisuus, joka ei ole koiran vaan ihmisen ongelma. Eikä ole tehtävissä juuri muuta kuin sopeutuminen koiran luonteeseen. Samoin on monien koirien kohdalla; luonnollisten ominaisuuksiensa vuoksi ne eivät sopeudu ympäristöönsä ja leimautuvat ongelmakoiriksi, koska ihmisten on vaikea sopeutua siihen, että koira on toisenlainen kuin ihminen on odottanut. Arkuus ja pelokkuus ovat ominaisuuksia, joita ihmisten on vaikea hyväksyä.

Minun hiljaa pelkäävä koirani vielä menettelee ja on ihmisten sietokyvyn rajoissa - monen mielestä hellyyttäväkin jopa - mutta jos se olisi pelkonsa vuoksi remmirähjä, sitä pidettäisiin huonosti ja vastenmielisesti käyttäytyvänä koirana, ja sen omistajaa kelvottomana koska ei osaa panna koiraansa kuriin. Ja tosiaan koira saatettaisiin leimata luonnehäiriöiseksi huonona pidetyn käyttäytymisensä vuoksi vain siksi, että se on arka.

[Hilppa]

Perhoskoirani hyvänä esimerkkinä. Sitä voitaisiin pitää luonnehäiriöisenä, neuroottisena, traumatisoituneena, mutta toisaalta voidaan ajatella arkuuden (ja koirapelon) olevan sille luonnollinen ominaisuus, joka ei ole koiran vaan ihmisen ongelma.

Ei voida pitää luonnehäiriöisenä. Luonnehäiriöinen koira käyttäytyy aivan toisenlaisesti kuin mitä olet kuvannut. Usko nyt hyvä ihminen edes tämä, äläkä enää palaa tähän luonnehäiriö-asiaan. Se ei koske koiraasi. Unohda nyt se.
Koiran mikä tahansa ominaisuus, vaikka on luontainen, voi esiintyä häiritsevän voimakkaana myös koiralle itselleen, eikä silloin ole ainoastaan ihmisen ongelma vaan myös koiran. Eean viestissä tärkeä asia arkuudesta.

Eikä ole tehtävissä juuri muuta kuin sopeutuminen koiran luonteeseen. Samoin on monien koirien kohdalla; luonnollisten ominaisuuksiensa vuoksi ne eivät sopeudu ympäristöönsä ja leimautuvat ongelmakoiriksi, koska ihmisten on vaikea sopeutua siihen, että koira on toisenlainen kuin ihminen on odottanut. Arkuus ja pelokkuus ovat ominaisuuksia, joita ihmisten on vaikea hyväksyä.

On täysin mahdotonta sanoa, miten paljon kyseinen ominaisuus on koiran luonnetta ja miten paljon tilanteesta riippuvaista käytöstä. Tärkeintä olisi, että luot koiralle turvallisen ympäristön koirien kohtaamistilanteissa. Siten koira tulee paremmin toimeen luonteensa kanssa ja voi alkaa nauttia enemmän koiran elämästä. Niinhän sinä olet kuvannut tehneesikin.

[Mirri]

Perhoskoirani hyvänä esimerkkinä. Sitä voitaisiin pitää luonnehäiriöisenä, neuroottisena, traumatisoituneena, mutta toisaalta voidaan ajatella arkuuden (ja koirapelon) olevan sille luonnollinen ominaisuus, joka ei ole koiran vaan ihmisen ongelma.

Ei voida pitää luonnehäiriöisenä. Luonnehäiriöinen koira käyttäytyy aivan toisenlaisesti kuin mitä olet kuvannut. Usko nyt hyvä ihminen edes tämä, äläkä enää palaa tähän luonnehäiriö-asiaan. Se ei koske koiraasi. Unohda nyt se.

Menipä käskemiseksi ja komentamiseksi: usko näin, älä tee noin, tottele kun sanotaan - äläkä ainakaan pohdi mitään...

[Hilppa]

Perhoskoirani hyvänä esimerkkinä. Sitä voitaisiin pitää luonnehäiriöisenä, neuroottisena, traumatisoituneena, mutta toisaalta voidaan ajatella arkuuden (ja koirapelon) olevan sille luonnollinen ominaisuus, joka ei ole koiran vaan ihmisen ongelma.

Ei voida pitää luonnehäiriöisenä. Luonnehäiriöinen koira käyttäytyy aivan toisenlaisesti kuin mitä olet kuvannut. Usko nyt hyvä ihminen edes tämä, äläkä enää palaa tähän luonnehäiriö-asiaan. Se ei koske koiraasi. Unohda nyt se.

Menipä käskemiseksi ja komentamiseksi: usko näin, älä tee noin, tottele kun sanotaan - äläkä ainakaan pohdi mitään...

Aivan. Sävy ei ole käskevä, vaan lähinnä epätoivoinen. Olet aika monta kertaa tämän ketjun aikana ottanut uudelleen ja uudelleen esille tuon luonnehäiriö-sanan. Sellaista voisi sanoa jopa jankkaamiseksi, mutta en tietenkään sano. Ja ennen kaikkea siitä muodostuu kuva, että et välitä, mitä sinulle kirjoitetaan, jos se ei tue sinun ennakkokäsityksiäsi ja edistä avaamaasi teemaa haluamallasi tavalla.

[Mirri]

Mikä sanassa luonnehäiriö on niin kauheaa, ettei sitä asiaa sopisi edes pohtia julkisesti. Kennelliitto tuntee käsitteen terveluonteinen koira, jonka vastakohtana tietysti on luonteeltaan sairas tai häiriintynyt. Todisteltiin täällä mitä hyvänsä minun koirani ei kuulu terveluonteisten koirien joukkoon.

Eikä siinä asiassa ole mitään pahaa, ja koira on mitä ihastuttavin otus. Koirani ei myöskään vahingoitu millään lailla siitä, että minä mietin koirien sielunelämää julkisesti tässä ketjussa. En ollenkaan käsitä miksi olet epätoivoinen pohdintojen vuoksi. Pelkäätkö, että joku lukija vahingoittuu, vai mitä?

[Katla]

ompas ärsyttävä asenne, ekaks haluu puhua koirastaan, jonka on päätellyt (niinkuin kaikki tapaamansa ihmisetkin) jollaina lailla päästään ongelmaiseksi. Sit ongelma onkin yleisesti ajateltava- Ketä kiinostaa täällä noin yleisesti pohtia koiran päänsisäisyyksiä. Vie se räykkys tapaaman oman lajinsa tovereita, joilla on sama elekieli, näät ettei sillä ole mitn. vikaa.

[Kyllästynyt]

Minusta tuntuu, että koirasi lukee sinua paremmin kuin sinä koiraasi. Koirasi huomaa sinun hätäilevän ja hermostuvan aina kun joku toinen koira lähestyy. No, siitähän se päättelee tilanteen olevan vaarallinen, ja joko ryhtyy pontevasti kuviteltua uhkaa torjumaan tai osoittaa selkeää pelkoa ja ahdistuneisuutta.

[Mirri]

... Ketä kiinostaa täällä noin yleisesti pohtia koiran päänsisäisyyksiä...

Sitä emme tiedä.

[Mirri]

Minusta tuntuu, että koirasi lukee sinua paremmin kuin sinä koiraasi. Koirasi huomaa sinun hätäilevän ja hermostuvan aina kun joku toinen koira lähestyy. No, siitähän se päättelee tilanteen olevan vaarallinen, ja joko ryhtyy pontevasti kuviteltua uhkaa torjumaan tai osoittaa selkeää pelkoa ja ahdistuneisuutta.

Oletatko koiran pelon syntyneen tai pahentuneen minun luonani?

[Katla]

"Todisteltiin täällä mitä hyvänsä minun koirani ei kuulu terveluonteisten koirien joukkoon."
Mistä päättelit, että koirasi ei ole terveluontoinen? Siitä kun hän ei halua tutustua kaikkiin ohikulkeviin haiseviin spurguihin(jos ajatellaan niinkuin ihminen) miksi sen pitäisi leikkiä itseleen epämiellyttävien otusten kanssa. Ei muakaan huvittais haistaa joakista vastaantulijaa vaikka se kuinka pyrkisi iholle. Ja kyllä kolmevuotias jo tietää mitä haluaa. Tuntuu vähän siltä että se kärsii siksi kun odotat sen tutustelevan muita, kun se ei halua. Ei halua. Ei kertakaikkiaan halua. Eihän se ole luonnevika?