Ostan lahjat ja kortit kaupoista. En osaa tekstiilitöitä. Peruskoulussakin olin teknisessä työssä eli puu- ja metallihommissa.
Nekin taidot ovat kyllä jo ruostuneet, mutta faijan aputyttönä osaan olla, mut se ei enää huvita, kun näin kolmekymppisenä on muutakin puuhaa kuin autotallissa hääräily.
Yritän kuitenkin, että joululahjoissani olisi jokin ajatus eli, että lahjat miellyttäisivät sekä minua ja, että niiden saajaa. Joulukortit valitsen niiden ulkonäön mukaan. Tänä vuonna lähti läheisille Muumi-kortteja ja tuttaville tonttukortteja. En kuitenkaan koita vihjata, että tuttavani olisivat tonttumaisia.

Itse muuten luulin vielä aikuisiälläkin Muumeja jonkinlaisiksi virtahevoiksi, kun niissä on samaa näköä. No, sit mulle kerrottiin, et Muumit ovat vaan satuhahmoja, eikä niiden tarkoitus ole muistuttaa mitään eläinlajia. t. haller