Mitä hyötyä on intohimottomasti kyhätystä gradusta?
Pro gradu -tutkielma on humanistille kypsyyskoe, jolla ei ole juuri roolia
reaalielämässä. Voisiko asia olla toisin?
KULTTUURI 6.9.2014 9:31 | 14 | KULTTUURI 6.9.2014 9:31 Silja Massa HELSINGIN SANOMAT
http://www.hs.fi/kulttuuri/Mit%C3%A4+hy ... 9894363628
Graduahdistus, gradupaniikki ja roikkumaan jäänyt gradu ovat kliseitä – ja niin yleisiä ilmiöitä, että niiden
kliseisyyden ymmärtää.
Gradua vaille valmiita maistereita riittää. Jyväskylän yliopiston teettämän tutkimuksen mukaan heitä oli
Suomessa vuonna 2010 noin 15 000. Kun lasketaan mukaan ne, jotka eivät enää ole kirjoilla yliopistoissa,
luku on huomattavasti suurempi.
Monen opiskelijan hyvin edenneet opinnot tyssäävät juuri graduun.
10 – 15 prosenttia Helsingin yliopiston opintopsykologin vastaanotolle tulevista hakeutuu sinne gradu-
ahdistuksen vuoksi, kertoo opintopsykologi Anu Keski-Koukkari.
Joidenkin ahdistus on kasvanut niin suureksi, että opinnäytetyön tekoa on alettu kokonaan vältellä.
Vaikka ylempään korkeakoulututkintoon vaadittavan pro gradu -työn suositusmitta on nykyään vain
noin 60 – 80 sivua, se voi kasvaa opiskelijan päässä epäinhimillisiin mittoihin.
Ahdistusta helpottamaan on kirjoitettu graduoppaita ja perustettu tsemppaussivustoja. Yksi
tunnetuimmista oppaista on Helsingin yliopiston Kielikeskuksessa äidinkieltä opettavan Kimmo
Svinhufvudin Gradutakuu (2009) ja siihen liittyvä samanniminen nettisivusto.
Svinhufvudin samoin kuin useimpien muidenkin graduoppaiden mantrat kuuluvat: huono gradu
on parempi kuin tekemätön gradu; Kukaan ei kysy myöhemmin gradusi arvosanaa; Tärkeintä on,
että saat sen tehtyä.
Opinnäytetöiden ohjaamisen asiantuntija, Jyväskylän yliopiston professori Juha T. Hakala
kehottaa gradun kanssa panikoivia laskemaan tavoitteitaan ja tähtäämään approbaturin graduun.
Liiallisen perfektionismin hylkääminen onkin varmasti viisasta, mutta kenelle on hyötyä intohimot-
tomasti kyhätyistä 80-sivuisesta tekstinivaskasta? Valmiina se jää yliopiston arkistoon pölyttymään,
ja sitä selailee korkeintaan joku tulevaisuuden opinnäytetyön tekijä etsiessään lähdeaineistoa omaan
tutkielmaansa.
Graduissa ei tietenkään ratkota koko maailman ongelmia, mutta valmistumassa olevat opiskelijat ovat
usein hiljattain perehtyneet oman alansa uusimpaan tietoon. Eikö tätä tietoa voisi hyödyntää tehok-
kaammin kuin käyttämällä monta kuukautta approbaturin arvoisen tekstin kanssa tuskailuun?
Helsingin yliopiston nettisivuille on listattu gradunteon tavoitteet. Ne ovat opiskelijan harjaannutta-
minen "itsenäiseen tutkimustyöhön, lähteiden käyttöön, akateemisten tutkimusmenetelmien hallintaan
ja tieteelliseen esitystapaan".
Hyviä taitoja, etenkin jos sattuu haluamaan tutkijaksi. Valtaosa opiskelijoista ei halua.
Kimmo Svinhufvudin mukaan gradu onkin "luokkahuonetekstilajien" kuningas: se tehdään vain,
koska opettaja käskee, ilman omaa motivaatiota.
Helsingin yliopiston suomen kielen professori Matti Larjavaara kirjoitti vuonna 2001 Helsingin Sanomissa,
että gradujen teettämisen päätarkoitus on seuloa opiskelijoista tutkijatyyppejä jatkokoulutettaviksi.
Tämä tehdään hänen mukaansa "normaalin korkeakoulun ulkopuolelle tähtäävän opiskelijan" kustan.-
nuksella. Larjavaaran artikkeli oli otsikoitu: Ison gradun pakollisuudesta pitäisi päästä eroon.
Riittäisikö niille, joita tutkimus ammatillisessa mielessä ei kiinnosta, itsenäisen tutkimustyön harjoittelu
kandidaatintutkielmassa? Jos kandityössä osoittaisi hallitsevansa akateemiset tutkimusmenetelmät,
voisiko gradu olla jotakin muuta? Esimerkiksi akateemisen yritysidean kehittely pienryhmässä?
Tällainen malli korostaisi kandityön merkitystä ensisijaisena akateemisena opinnäytteenä. Ajatus johtaa
väistämättä viime aikoina paljon käytyyn keskusteluun siitä, tarvitsevatko kaikki nykyiset maisterit
tutkintoaan työelämässä.
Harvardissa opiskeleva Matti Parpala kirjoitti keväällä Aalto-yliopiston ylioppilaslehti Ainoon artikkelin
otsikolla Näin yliopisto korjataan.
Artikkeli puolsi kandin- ja maisterintutkintojen erottamista toisistaan Suomessa samoin kuin on tehty
Yhdysvalloissa.
"Jos kanditutkinto olisi selvästi erilainen kokonaisuus suhteessa maisteritutkintoon, se voisi rohkaista
myös opiskelijoita hakemaan työelämäkokemusta kandi- ja maisterivaiheiden välissä. Tämä voisi tuottaa
motivoituneempia maisteriopiskelijoita. Maisterivaiheeseen palaavilla opiskelijoilla olisi kokemusta
erilaisilta aloilta", Parpala kirjoittaa.
Valtaosa suomalaisopiskelijoista käy kuitenkin töissä jo nyt, opintojen ohessa.
Onkin luonnollista, että työelämän organisaatioiden kanssa tehtävät tilaus- ja toimeksiantogradut ovat
yleistyneet parissakymmenessä vuodessa kaikilla akateemisilla aloilla. Esimerkiksi Turun yliopiston
yhteydessä on toiminut vuodesta 1994 alkaen Turun akateemiset rekrytointipalvelut, joka järjestää
opiskelijoille gradutoimeksiantoja.
Helsingin yliopisto käynnisti vuonna 1996 rekrytointipalvelujensa yhteyteen gradujen välityspalvelun.
Toimeksiantogradut voivat auttaa opiskelijoita verkostoitumaan työelämään, ja niistä maksetaan usein
jopa palkkaa.
Gradutakuu-sivuston ylläpitäjän Kimmo Svinhufvudin kokemuksen mukaan toimeksiantogradu on kuitenkin
usein kaksiteräinen miekka. Hänen mukaansa on edelleen opiskelualoja, joille toimeksiantogradujen käytäntö
ei ole vakiintunut, ja opiskelija joutuu hankalaan rooliin yrittäessään luovia yliopiston ja toimeksiantajan
asettamien vaatimusten välissä.
"Monesti yliopiston ja jonkin yksityisen yrityksen intressit ovat täysin erilaiset. Opinnäytetyön ohjaaja
haluaa tieteellisen gradun, toimeksiantaja jotain ihan muuta", Svinhufvud sanoo. "Yritys ei välttämättä
edes ymmärrä mitä opiskelija opiskelee, ja näkee hänet vain edullisena työvoimana."
Vaihtoehtona perinteiselle tekstimuotoiselle gradulle yliopistot ovat alkaneet tarjota niin sanottua moni-
muotogradua. Luonnontieteissä monimuotogradut ovat olleet jo pitkään arkipäivää, mutta pikku hiljaa niitä
on alettu tehdä myös humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla. Helsingin yliopistosta ensimmäiset
monimuotogradun tehneet humanistit valmistuivat vuonna 2012.
Monimuoto- eli nippugradu koostuu osista, jotka voivat olla tekstien lisäksi esimerkiksi ääntä tai kuvaa
sisältäviä tiedostoja. Monimuotogradu voi koostua myös tieteellisissä aikakausjulkaisuissa julkaistusta
artikkeleista.
Vain harva humanistisia tai yhteiskuntatieteellisiä graduja ohjaava professori tai lehtori kuitenkaan esittelee
opiskelijoilleen monimuotogradua varteenotettavana vaihtoehtona perinteiselle gradulle. Opiskelijan täytyy
olla määrätietoinen ja selvittää itse mahdollisuuksiaan monimuotogradun toteuttamiseen.
Vaihtoehto sopii itsenäisille ja päämäärätietoisille opiskelijoille. Niille, joille perinteisenkään gradun
tekeminen tuskin olisi ongelma.
Jos toimeksiantogradujen tieteellisistä vaatimuksista voitaisiin joustaa tai monimuotogradun ohjaukseen
panostettaisiin enemmän, olisi humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä ehkä mahdollista kehittää toinen,
tasavertainen gradumalli perinteisen gradun rinnalle. Näin luotaisiin kaksi graduntekolinjaa: teoreettisempi
tutkijalinja ja toinen, enemmän työelämään suuntautuva linja.
Yliopistolla on kuitenkin pitkät perinteet. Ammatillisesti suuntautuneen graduntekolinjan lanseeraaminen
sinne olisi Kimmo Svinhufvudin mielestä vaikeaa. "Gradujen ohjaajat ovat tutkijoita. Ajatus, että he ohjaisivat
tutkimustyönsä ja perinteisten gradujen lisäksi vielä muunkin tapaisia lopputöitä, on kaukainen."
Myös gradun pakollisuutta vastustaneen Matti Larjavaaran kirjoitus Helsingin Sanomissa herätti vasta-
reaktioita. "Miten yliopistot aikovat erottua ammattikorkeakouluista, jos gradusta luovutaan?", kysyttiin HS:n
pääkirjoitussivulla.
Moni ajattelee, ettei gradunteon tarvitsekaan olla helppoa.
"Ainahan valmistumiseen kuuluu tietty koetus – katsotaan, onko sinusta tähän", Svinhufvud sanoo.
Gradunteko nähdään siirtymäriittinä, jossa opiskelija kamppailee itseään vastaan. Kamppailu voi olla opiskelijalle
palkitsevaa. Paremmalla motivaatiolla tehty, todellisuuteen tiiviimmin linkittyvä gradu kuitenkin hyödyttäisi
muitakin. Viivästyvä opinnäytetyö ei ole yksin opiskelijan ongelma. Gradua vailla olevat "melkein maisterit"
eivät kartuta yliopistonsa kassaa sentilläkään.
Akateemiset perinteet ovat arvokkaita. Silti voi kysyä, mikä merkitys on huonoilla, hampaat irvessä väännetyillä
graduilla, joiden arvosanaa "kukaan ei koskaan kysy".
Silja Massa silja.massa@hs.fi
Kirjoittaja on kulttuuritoimittaja.
Korjaus kello 9.31: Matti Parpalan nimi korjattu oikeaan muotoonsa.
