Jill kirjoitti:Mun äiti oli perushoitaja ja työskenteli mm. vuodeosastolla. Työ oli hänen puheistaan päätellen hyvinkin rankkaa ja esim. yövuorossa saattoi olla yksi hoitaja ja paljon vuodepotilaita.
Hän oli 8 tuntisen päivän jälkeen uupunut ja jos hän olisi joutunut vielä tekemään tunteja lisää
niin rankassa työssä ilman edes korvausta, olisi hän luultavasti joutunut ottamaan uupumuksen vuoksi sairaslomaa.
Hilppa kirjoitti:Psykopatologia: "Kantani on pitkään ollut, että Suomen hyvinvoinnin ja elpymisen kannalta yleisiä työoloja
tulisi muuttaa työnantajia suosivaksi."
Ja minun kantani, että voittoa tuottavan yrityksen tulee maksaa veronsa, eikä murentaa yhteiskuntajärjestelmäämme ja sen veropohjaa.
Mitä muuten tarkoitat "yleisillä työoloilla", joita pitäisi muuttaa työnantajia suosivaksi? Työhyvinvointi on hyvin tärkeää, jotta työntekijä voi tuottaa lisäarvoa yritykselle ja antaa maksimaalisen panoksensa. Edellytyksenä on hyvinvointi, jotta ylipäätään kykenee luoviin ratkaisuihin, tehokkuuteen, uuden kehittämiseen ja voiton tuottamiseen. Kun työntekijän nahoista puristetaan viimeinenkin irti kilpailun avulla, kuten niin monen arvomaailmaan nykyisin kuuluu, on kyseessä ihmispääoman loppuunkuluttaminen. Kyllä niitä tekeviä käsiä ja tehokkaita päitä löytyy Virosta, Puolasta, Kiinasta, Brasiliasta, Bangladeshista ja Intiasta, mutta valitettava totuus on, että nekin päät ja kädet kuluvat.
Psykopatologia kirjoitti:Vaatetusliikkeen omistajatar saattaa raataa itsekin.
Minusta hänen pitäisi voida palkata duunari liki nälkäpalkalla.
Paluu Yleistä ja ajankohtaista
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa