Tukholmassa siirryttiin sukupuolineutraaliin teiden auraukse

Re: Tukholmassa siirryttiin sukupuolineutraaliin teiden aura

ViestiKirjoittaja Hilppa » 18.01.2015 12:16

Täysin höpöä. Ei millään karhulla aurata päiväkodin pihoja.

Mutta myös käsin tehtäviin lumitöihin pitää satsata. Monet paikat kuten VR:n päärautatieaseman asemasilta on ollut viime vuosina luokattoman huonossa kunnossa. Ihmiset ovat henkensä kaupalla laskeutuneet junista alas ja pyllähtäneet polanteeksi rakentuneen huippuliukkaan jääkuhmuran päälle tantereeseen. Miten voi olla noin? Enää ei pidetä tärkeänä junasta asemasillalle siirtyvien turvallisuutta, kunhan ovat lippunsa maksaneet. Mutta enää eivät sitäkään kaikki tee.
Hilppa
 

Re: Tukholmassa siirryttiin sukupuolineutraaliin teiden aura

ViestiKirjoittaja Hilppa » 18.01.2015 13:11

Ei tuosta ole eikä tule suomalasiversiota. Ne on eri miehet ja kalustot, kun auraa teitä, ja eri miehet, kun tekee käsilumityöt. Liikkeellelähtö määräytyy hälytyksen mukaan, mikä taas perustuu tehtyyn sopimukseen, jossa yksi vaikuttava tekijä on muodostuneen lumikerroksen paksuus cm:inä.
Hilppa
 

Re: Tukholmassa siirryttiin sukupuolineutraaliin teiden aura

ViestiKirjoittaja Hilppa » 18.01.2015 13:30

Eri koneilla, eri miehistö ja eri hälytysyksikkö. Ainakin pk-seudun taajamissa. Ei tiekarhulla mitään pyörä- eikä kävelyteitä aurata. Bobbarilla tai Villellä tms. aurataan kevyen liikenteen väylät, jalkakäytävät, julkisten kiinteistöjen ja taloyhtiöiden pihat. Julkisten kiinteistöjen rappuset ja porraspielet tehdään käsilumitöinä lapioilla ja kolalla. Kukin omakotitalon omistava tekee (tai teettää) pihansa lumityöt kuten haluaa, vaikka lumilingolla, jos omistaa ja huvittaa.
Hilppa
 

Re: Tukholmassa siirryttiin sukupuolineutraaliin teiden aura

ViestiKirjoittaja Helmenkalastaja » 18.01.2015 13:51

Jaska kirjoitti:
RUOTSI --- Uuden sukupuolineutraalin aurauksen ansiosta liukkaus ei enää estä ihmisiä jäämästä koteihin huonon kelin aikana.

Niinpä niin.
Mitä sukupuolineutraalia on siinä, että priorisoidaan aurausjärjestys nimenomaan sukupuolen mukaan? Ajotiet = miehet, jalankulkutiet = naiset.
Helmenkalastaja
 

Re: Tukholmassa siirryttiin sukupuolineutraaliin teiden aura

ViestiKirjoittaja Hilppa » 18.01.2015 13:53

Rahojen allokointi voidaan tehdä eri tavoin, mutta aikajärjestykseen se ei vaikuta, koska molemmat aurataan kutakuinkin samaan aikaan, sillä eri miehet ja hälytysyksiköt tekevät eri osat. Ei jalkakäytäviä aurata tieauraukseen sopivalla kalustolla. Usko nyt hyvä hölmö.

Kiinteistöjen aurauskulut tulevat asukkaiden maksettaviksi, jolloin esille ottamasi prioriteettiajatus on absurdi. Taloyhtiöiden asukkaat (niin miehet kuin naisetkin) päättävät myös aurauskuluista ja mistä palvelut ostetaan.
Hilppa
 

Re: Tukholmassa siirryttiin sukupuolineutraaliin teiden aura

ViestiKirjoittaja Helmenkalastaja » 18.01.2015 13:57

Minä olen ajatellut sen enemmän autot-ihmiset -akselilla kuin sukupuoliasiana.
Helmenkalastaja
 

Re: Tukholmassa siirryttiin sukupuolineutraaliin teiden aura

ViestiKirjoittaja Hilppa » 18.01.2015 14:06

Vanhukset, lapset, teinit, himopyöräilevät miehet, koululaiset, opiskelijat, työssäkäyvät, eläkeläiset siis jalankulkijat käyttävät jalankulku- ja kevyen liikenteen väyliä. Eivät ainoastaan naiset.

Suomessa panostetaan kevyen liikenteen väyliin taajamissa, koska ihmisiä halutaan kannustaa julkisten liikennevälineiden ja pyörän käyttöön sekä kävelyyn.

On olemassa aurauskategoriat, joiden mukaan syrjäisemmät vähäisemmällä käytöllä olevat tiet kuuluvat eri prioriteettiin, mutta kaupunkien keskustoissa ja vilkkaimmilla kulkuväylillä myös pyörätiet ja jalkakäytävät aurataan aamulla kutakuinkin samoihin aikoihin kuin ajoväylät. Itse olen päässyt kokemaan tuon jo monta kertaa tänäkin talvena. Koko käyttämäni pyöräilyväylä (3km) on avoin jo seitsemältä, vaikka yöllä on satanut 10 cm lunta.
Hilppa
 

Re: Tukholmassa siirryttiin sukupuolineutraaliin teiden aura

ViestiKirjoittaja Helmenkalastaja » 18.01.2015 14:43

Jaska kirjoitti:
Helmenkalastaja kirjoitti:Minä olen ajatellut sen enemmän autot-ihmiset -akselilla kuin sukupuoliasiana.

Siellä autonkin sisällä asuu pieni ihminen.

... joka voi olla yhtä hyvin nainen. Ja usein onkin.
Helmenkalastaja
 

Re: Tukholmassa siirryttiin sukupuolineutraaliin teiden aura

ViestiKirjoittaja Helmenkalastaja » 18.01.2015 14:45

Jaska kirjoitti:Ruåtsissa tehdyn tutkimuksen mukaan enemmistö autoteiden käyttäjistä on miehiä ja jalkakäytävillä ja pyöräteillä kulkee enemmän naisia, joten eihän se sovi, että tiet aurattaisiin ensin.

Minä olen taas sitä mieltä, että autolla selviää kyllä pienessä lumessakin, mutta esim lastenrattailla, pyörätätuoleilla, pyörillä ja kävellen on hankala kahlata lumessa, joten kaupungeissa kevyen liikenteen väylien puhdistaminen ensisijaisesti on hyvä päätös.

Tästä olen kyllä täysin samaa mieltä.
Helmenkalastaja
 

Re: Tukholmassa siirryttiin sukupuolineutraaliin teiden aura

ViestiKirjoittaja Mirri » 18.01.2015 16:16

Uuden sukupuolineutraalin aurauksen ansiosta liukkaus ei enää estä ihmisiä jäämästä koteihin huonon kelin aikana.

Onkohan tuossa kielikukkanen, vai ajattelenko minä nyt jotenkin oudosti?
Kun ensimmäiseksi tuli mieleeni, että eihän kävelyteiden liukkaus ole ennenkään estänyt ihmisiä jäämästä kotiin, vaan päinvastoin sehän suorastaan pakottaa esim. vanhukset jäämään koteihinsa odottelemaan liukkauden ohi menoa.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 22313
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Tukholmassa siirryttiin sukupuolineutraaliin teiden aura

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 18.01.2015 16:33

Kunnanvaltuustoissakin edellytetään nykyisin, että päätöksiin liitetään
feminismin pohjalta tuleva perustelu. Esimerkiksi kirjastopalvelut ja
uimahallit ovat suhteellisen sukupuolineutraaleita mutta ampuma-
ratojen avustaminen ei olisi.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tukholmassa siirryttiin sukupuolineutraaliin teiden aura

ViestiKirjoittaja Helmenkalastaja » 18.01.2015 16:50

Mirri kirjoitti:
Uuden sukupuolineutraalin aurauksen ansiosta liukkaus ei enää estä ihmisiä jäämästä koteihin huonon kelin aikana.

Onkohan tuossa kielikukkanen, vai ajattelenko minä nyt jotenkin oudosti?
Kun ensimmäiseksi tuli mieleeni, että eihän kävelyteiden liukkaus ole ennenkään estänyt ihmisiä jäämästä kotiin, vaan päinvastoin sehän suorastaan pakottaa esim. vanhukset jäämään koteihinsa odottelemaan liukkauden ohi menoa.

Minä huomasin saman ja kopioin ja lihavoinkin tuon kohdan kirjoituksesta ensimmäiseen viestiini tässä ketjussa, mutta kukaan ei reagoinut mitenkään. Minua ainakaan ei liukkaus ole koskaan estänyt jäämästä kotiin huonon kelin aikana...
Helmenkalastaja
 

Re: Tukholmassa siirryttiin sukupuolineutraaliin teiden aura

ViestiKirjoittaja Mirri » 18.01.2015 23:47

Helmenkalastaja, hyvä tietää, ei minuakaan. :D
Avatar
Mirri
 
Viestit: 22313
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Tukholmassa siirryttiin sukupuolineutraaliin teiden aura

ViestiKirjoittaja Helmenkalastaja » 18.01.2015 23:48

:D
Helmenkalastaja
 

Re: Tukholmassa siirryttiin sukupuolineutraaliin teiden aura

ViestiKirjoittaja Kahvi » 19.01.2015 11:37

Joo hyvin olen minäkin pystynyt jäämään kotiin mm huonosta kelistä huolimatta.

Melko outoa kyllä minusta on se, että pidetään ikäänkuin vähemmän epätasa-arvoisena sitä, että miehet autoilee ja naiset kävelee - mutta sukupuolineutraalina taas sitä, että naisten käyttämät väylät hoidetaan ensin.

Ensinnäkin jos haluaa nähdä epätasa-arvon paikkoja, niin eikös tuo autoilija-kävelijä -asetelma suorastaan hyppää silmille!

Toisekseen: mitä tasa-arvoista on siinä, että toista sukupuolta (tässä naisia) suositaan? Oikeaa tasa-arvoa olisi kait se, että molempien väylät hoidetaan samanaikaisesti.

No ehkäpä Ruotsi on Ruotsi, itsekin ajattelen pikemminkin autolijat/kävelijät kuin miesautoilijat/naiskävelijät.
Kahvi
 

Re: Tukholmassa siirryttiin sukupuolineutraaliin teiden aura

ViestiKirjoittaja Helmenkalastaja » 19.01.2015 21:23

Kahvi, tuotahan minäkin jo ihmettelin ihan ensimmäisessä viestissäni tässä ketjussa:

Helmenkalastaja kirjoitti:Mitä sukupuolineutraalia on siinä, että priorisoidaan aurausjärjestys nimenomaan sukupuolen mukaan? Ajotiet = miehet, jalankulkutiet = naiset.


Eri asia olisi, jos kerrottaisiin, että vastaisuudessa sekä ajotiet että jalankulkutiet aurataan yhtaikaa niin, että sekä naiset että miehet pääsevät liikkumaan mahdollisimman esteettä (ihan sama tapahtuuko se kunkin osalta jalkaisin tai autolla).
Helmenkalastaja
 

Re: Tukholmassa siirryttiin sukupuolineutraaliin teiden aura

ViestiKirjoittaja Kahvi » 21.01.2015 12:33

Helmenkalastaja kirjoitti:Kahvi, tuotahan minäkin jo ihmettelin ihan ensimmäisessä viestissäni tässä ketjussa:

Helmenkalastaja kirjoitti:Mitä sukupuolineutraalia on siinä, että priorisoidaan aurausjärjestys nimenomaan sukupuolen mukaan? Ajotiet = miehet, jalankulkutiet = naiset.


Eri asia olisi, jos kerrottaisiin, että vastaisuudessa sekä ajotiet että jalankulkutiet aurataan yhtaikaa niin, että sekä naiset että miehet pääsevät liikkumaan mahdollisimman esteettä (ihan sama tapahtuuko se kunkin osalta jalkaisin tai autolla).

Niin ihmettelitkin, toki sen huomasin.

Omitusta tuo ruotsalaisten "sukupuolineutraaliuus" on, jos se kerran tuommosta tosiasiallista naisten suosimista on.
Kahvi
 


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa