Kirjoittaja Maaria » 29.09.2013 21:36
Kauan sitten oli lehdessä kuva, jossa kuun pintaa näytettiin
ja tekstissä luki jotain että kuun pinnalla näkyisivät kasvot,
riippuen siis katsojan omista kyvyistä hän saattoi hahmottaa
hahmon, silmät, suun.
Minä en heti nähnyt niitä ja oikeastihan ne olivat kai kraatereita,'kun asiaa tutkittiin.
Hahmon saattoi kuitenkin löytää.
Jollain tavalla ihminen näkee, mitä haluaa nähdä.
Ihmiset antavat asioille eri nimiä ja merkityksiä.
Lähelläni on ranta, jonka toisella puolella on tietenkin vastaranta ja yleensä
se ranta on hyvin hämärästi näkyvä.
Jos keli on oikein kurja, näkyvät vain osat ääriviivoista.
Silloin, kun ei näe asioita selvästi, silloin rupeaa kuvittelemaan, unelmoimaan.
Ehkä myös, hyvin voimakkaissa tapauksissa, uskomaan unelmiinsa.