Kahvi kirjoitti:Tässä myös määritellään samaa asiaa jatkuvasti jankkaavat idiooteiksi. Kuten myös idiootti on sellainen, joka vastaa miten sattuu ja ei erota tyhmiä kysymyksiä järkevien joukosta.
Satunnaiset raivarit eivät ole minustakaan nettikiusaamista.
Sekä idiotismissa että satunnaisissa raivareissa voi olla kysymys tilanteesta, jossa sairautemme puhuu.
Pohdittuani asiaa tarkemmin korjaan kantaani satunnaisten raivareiden osalta: Satunnaiset raivarit eivät minusta ole nettikiusaamista, mutta eivät välttämättä tilanne, jossa sairaus puhuu.
Satunnainen pulttaaminen on kaiketi ihan inhimillistä, eipä siihen tarvita kuin pa5kan päivän generoima über-v1tutus ja itsekontrolli pettää: ns karjalasta kajahtaa ja kunnolla. Moista tapahtunee meille kaikille enempi tai vähempi. Silloin ei siis sairaus puhu, vaan ihminen meissä.
Puhun nyt yleisellä tasolla, en siis kenestäkään nimimerkistä.
Joskus kysymyksessä on systemaattinen toiminta: raivoaminen, kaikkien asiallisena (ja laillisinakin) pidettyjen rajojen ylittäminen kerta toisensa jälkeen suunnitelmallisena toimintana - kuten jatkuva suoranaisesti asiayhteyteen liittymättömien väitteiden, solvausten ja uhkausten syytäminen. Tämmöisessa tapauksessa minusta voidaan puhua jo siitä, että sairaus puhuu - ei ihminen itse.
Onko tuo (myös) kiusaamista? Minusta on; sairauden aiheuttamaa sellaista.
Ajojahtimaisena, vuodesta toiseen toistuvana moinen toiminta voi kertoa jostain kovemman luokan mt-häröstä. Siitä kun voi tavallaan rivien välistä lukea, että esim hyvin voimakas split aiheuttaa sen, että uhri on totaalinen 180% pahis vailla mitään hyviä ominaisuuksia. Näinollen tavallaan koetaan oikeudeksi olla mahdollisimman ilkeä ja pyrkiä sillä tavoin vahingoittamaan uhria mahdollisimman pahasti. Kenties moinen toiminta koetaan jopa velvollisuudeksi ja sille haetaan (näennäinen) oikeutus yleisesti hyväksytystä "kauniista ajatuksesta" (uhrin toiminnan ala-arvoisuus, provosoivuus ym).
Joskus voinee olla niinkin, että kiusaajalla on myös paranoidisia oireita. Hän on varma siitä, että tuo toinen on liikenteessä kuitenkin pahat mielessä ja ihankohtajust tekee jotain pahaa - on siis syytä toimia ennaltaehkäisevästi tms. Ilmiöön liittynee myös käytännössä fanaattinen omasta kannastaan kiinnipitäminen - hän ei siis ole huomaavinaan "tikun nokassa" hänen eteensä tuotuja faktoja, jotka osoittavat hänen näkemyksensä olevan väärässä. Esitetyn syytöksen falsifioiva fakta siis tavallaan nollataan - pahimillaan se käännetään "mustasta-valkoinen" -tekniikalla jopa omaa ajatusta tukevaksi todisteeksi.
Näinollen voi olla siis tilanteita, joissa ei ihminen itse puhu - vaan sairaus hänessä puhuu. Kaikki kiusaamisen tunnusmerkistöt kieltämättä täyttyvät, moinen voi olla sairauden takia ymmärrettävää - mutta ei tietenkään koskaan hyväksyttävää.
Kysymys lienee siis loppujen lopuksi se, että mikä olisi järkevin ja viisain tapa suhtautua ja reagoida sellaiseen ihmiseen, josta pongaa sairauden puhuvan?
Tämä siis yleisenä pohdintana, ei todellakaan ketään tiettyä nimimerkkiä/nimimerkkejä koskien. Ehkä noin ultimate-tapausta sairauden suhteen ei ole olemassakaan - vaan kysymys onkin moisten kiusaajien huonosta itsetunnosta tms ja displacement-defenssi, jossa omalle naamalle heitetty pa5ka heitetään lähimmän mahdollisen ihan-sama-kenen naamalle?
Mene ja tiedä. Kunhan pohdin.