Crocodile Gena kirjoitti:Ahaa. Vaikka eivät edes tunnu oikein tietävän, mitä terapiassa tapahtuu? Vastustus ilmeisesti aika totaalista: Koska kaikkea ei ole tarpeen puhua, ei puhuta mitään.
Ehkä vähän suuripiirteinen olettama, että eivät tuntuisi oikein tietävän. Voi olla niin monella tavalla. Esimerkiksi niin, että on huomannut itselleen olevan vaikea päästä terapeuttiseen suhteeseen siten, kun kuvittelee terapeuttisen suhteen ihanteellisimmillaan olevan. Jos pitäisi avautua tunteistaan tilanteessa, jossa ei koe voivansa luottaa täysin tulevansa ymmärretyksi. Eli antaa luottavaisena toisen myös kritisoida ja kyetä vastaanottamaan eri näkökulmia sekä löytämään itsestään jotain uutta. Itse koen, että epäonnistuin monessa asiassa terapiassani, mutta sain silti jotain siitä.
Minusta Erikssonin puheessa kuvastuu ajalle ominainen keskustelevan yhteydenpidon kritiikki. Kännykät, internet ja monet muut jatkuvan yhteydenpidon välineet ovat mielestäni tehneet ihmisistä lörpötteleviä "small talk"-hömpän veistäjiä sosiaalisessa kanssakäymisessään. Se on haaste myös psykoterapialle, joka perustunee enemmän vanhanaikaiseksi käyneeseen keskusteluun.