T r a n s f e r e n s s i

[Psykopatologia]

Tuoksumatta?

[xxccz]

Mutta kun (ainakin minun mielestäni) yksikään (psyko)terapeutti ei saisi tehdä kenellekään tuollaista.
Miksi hän kuitenkin teki?

Ehkäpä juurikin siksi? Koki itsensä roistoksi sinun kanssasi työskennellessään ja sitten vielä kokemus ohjasi toimintaa? Tyhmä ja keskeneräinen tyyppi. Hyvä, ettet joutunut jatkamaan moisen kanssa työskentelyä. Näpeille olisi mennyt, veikkaan.

Toivonpa että samanlainen sokeus sumentaisi minunkin silmäni, mutta ei; paskaa ei voi olla näkemättä.

No, näkisinpä riittävän ajoissa kyeten tekemään oikeat arviot. Tämä ei ole kivaa, kun tajuaa vasta jälkeenpäin, vaikka hajusta tosiaan olisi voinut edes aavistaa..

[Varjolilja]

En tiedä, onko näin, mutta tuli mieleeni taas kerran, että ihmisten pitää ensin olla rehellisiä itselleen ja vasta sitten voi olla rehellinen muille. Olin tässä parina päivänä tekemisissä sellaisen henkilön kanssa, joka itse ei ollut tehnyt mitään väärin eikä ollut edes vihainen, vaikka minusta hän oli suuttunut useita kertoja ja välit olivat menneet poikki moneen suuntaan. Näin hän kertoi ja kuuntelin hänen juttujaan useita tunteja noina kahtena päivänä. Tosin omassa hänen perheessään kaikki olivat hyviä, mutta muualla ei.

Hän on jo varttunut rouvashenkilö, mutta silti tuntui herne menevän nenään yhä helpommin, hän oli tullut entistäkin äkkivääremmäksi. On vaikea ajatella, että lähes kaikki muut ovat pahoja ja tämä henkilö yksin hyvä tai ettei hän olisi tehnyt mitään väärin, kuten hän kertoi tapahtuneen. Vähitellen olen vanhemmiten tullut sellaiseksi, että ikään kuin näen ihmisten lävitse, mutta muutamia päiviä pitää haudutella asiaa havaintojen tekemisestä johtopäätösten tekemiseen. Varmaan kokeneet terapeutit näkevät paljon enemmän kuin minä ja paljon nopeammin.

Taitaa olla niin, että vähitellen kaikkien muiden tullessa yhä kamalammiksi ehkä sittenkin itsessäkin on jotain hankaluutta. Ehkä sittenkin on niin, että suurin osa ihmisistä on henkisesti terveitä tai melko terveitä ja vähemmistö tällaisia hulluja kuten minä. Ainakin koen saavani ymmärrystä vain harvoilta tahoilta tämän omituisen ajatusmaailmani tai olemukseni vuoksi. Ei tätä pohjatonta voimattomuuttani ainakaan juuri kukaan ymmärrä, ei ainakaan sellainen, joka ei ole sitä itse kokenut.

[Pertti Luukkonen]

Tietysti vaatii munaa kertoa terapeutille jatkuvasta tyytymättömyydestään, koska terapeutti on herra ja hidalgo, jota ei saa loukata, tai sitten hän on rouva tai neiti hidalgo. Muuten menee pieleen, ja pieleen voi mennä silti, jos maine hankalana potilaana kasvaa.

[Varjolilja]

Jokaisen pitäisi olla rehellinen itselleen, ei vain terapeuttien hoidokkien, vaan heidän itsensäkin. Mutta itseään on vaikea nähdä, ainakin minulle se on vaikeaa. Voin omasta mielestäni olla hyvinkin rehellinen ja "oikeassa", mutta silti jonkun toisen mielestä asia on toisin. Oma kokemukseni on kuitenkin minulle se oikea ja todellinen. Minua haittaavat suuresti pohjaton väsymykseni ja hajanaisuuteni. Ehkä on jokin defenssi sekin, että kieltää oman esimerkiksi vihan tunteensa, kuten se henkilö, josta kirjoitin, enkä tosiaan kertonut Kyllästyneestä vaan aivan muusta rouvashenkilöstä, joka asuu täällä maalla eikä suinkaan Espoossa. Minua jäi vaivaamaan hänen "täydellinen rehellisyytensä ja totuutensa", sillä monet muutkin kuin minä ilmeisesti olivat kokeneet ne asiat aivan toisin kuin hän itse. Ehkä pitäisi valottaa asiaa niillä kertomuksilla, joita hän minulle kertoi, mutta en koe sitä sopivaksi näin julkisesti. Mutta ehkä voisin kirjoittaa niistä vaikka Kyllästyneelle, jos vain jaksaisin, aivan yleisesti, miten ihmeellistä voi ihmisen käytös olla, eikä hän silti ollut yhtään suuttunut kenellekään omasta mielestään. Hän ei vain tunnistanut tunteitaan.

[Biancaliina]

Tuntuu painajaiselta, epätodelliselta.

[Varjolilja]

En epäile kertomastasi yhtään mitään. Uskon kyllä, että olet ollut ajoissa, ottanut kaikki tarjotut ajat vastaan ym. aivan kaiken uskon ja senkin uskon, että kokemuksesi niistä kaikista on oikea ja todellinen. Huomaistko, että mainitsin, etten kirjoittanut sinusta, vaan eräästä toisesta henkilöstä. Sattui vain tulemaan noita ajatuksia mieleeni enkä sensuroinut niitä, vaan kirjoitin, kun tuli mieleeni kirjoittaa niistä. Lähinnä ajatukseni oli, että terapeutinkin pitää olla rehellinen itselleen, aina ongelmien syynä ei ole pelkästään hoidokki. Terapeutinkin pitää miettiä, missä mättää, kun terapia ei onnistu edes niin, että istunnot järjestettäisiin sovitun mukaisesti. En tiedä mitään, mitä niissä on tapahtunut enkä välitä tietääkään. Olen ollut huomaavinani, että siitä asiasta tullut trauma ei ole vieläkään selvinnyt, kun se näyttää edelleen vaivaavan sinua. Toivottavasti saat vähitellen rauhan siitä.

Kirjoitin horinoitani, kun satuin joutumaan tekemisiin sen henkilön kanssa ja minua ihmetytti, miten kaikki ihmiset olivat niin hankalia hänen mielestään ja hän vakuutti perustavansa kaiken totuuteen. Mutta se oli hänen subjektiivinen totuutensa, joista moni muu oli sanonut hänelle jotain poikkiteloista, siitäkin ,ett yhäkö hän edelleen on työssä ja juuri siinä työssä. Todellisuudessa hänen terveytensä on niin huono, että s-loma on jatkuvana uhkana. Mutta hän sanoi, ettei voi olla huonompi kuin yksi miestyötoveri, joka jäi vaikean sairauden vuoksi eläkkeelle hieman ennen kuin täytti 68 vuotta. Tällä henkilöllä on siihen etappiin vielä matkaa, mutta terveys reistaa ja hän on epävarma työntekijä sen vuoksi. Kesken päivänkin hän saattaa mitään ilmoittamatta jäädä s-lomalle ja sen tiedon tarvitsija saa sen virallista kautta, itse hän ei sitä pysty kertomaan, kun se ei käy hänen luonnolleen, kun hän ei kestä itsessää sellaista heikkoutta, että joutuisi s-lomalle ym.

Minua todella jäi askarruttamaan, miksi hänellä oli noita ongelmia, miksi oli vain yksi kaukainen sukulainen, jonka kanssa hän enää saattoi olla tekemisissä, miksi hän sanaa sanomatta vain laittoi välejä poikki. Mietin vain, milloin teen jonkin kohtalokkaan virheen, jonka jälkeen olen minäkin hänelle pelkkää ilmaa, miksi hän ei selvitä asioita, vaan kaikki jää tosiaan ilmaan, lakkaa olemasta olemassa hänelle. En ole hänen sukulaisensa tai naapurinsa, mutta työn vuoksi jouduin tekemisiin hänen kanssaan tilapäisesti. Mietin, mikä transferenssi se on, kun sanoi, ettei ollut yhtään vihainen tai suuttunut, vaikka hänen läheisensä päätteli hänen olevan ja minunkin mielestäni hänen käytöksensä kertoi hänen suuttuneen ja olleen vihainen ja laittaneen välit poikki tähänkin henkilöön. Hän siirsi oman vihansa toiseen ihmiseen ja kielsi itse olevansa/olleensa vihainen.

Tämä mielestäni on transferenssia, mutta jos ei ole, niin sopii poistaa nämä hölinäni.

[Pertti Luukkonen]

Varjoliljan kirjoitukset herättävät voimakkaita intohimoja, hän on pelännyt (tai todennut).

[xxccz]

´
K! Mikä siinä lausunnossa pilasi sinun juhlapyhät?

Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että vika oli heissä, ei sinussa. Tai systeemissä. Mutta ei asiakaslähtöinen syy kuitenkaan.
Hassua saada hankalan potilaan maine jos haluaa asiallista hoitoa. Kyllä se on hoitavan tahon defenssiä, jos ei eroteta huonoa hoitoa haastavasta (vaativasta) potilaasta.

[xxccz]

´
Jaa.. aa.
Olitko kenties värianalyysissä? Humpuuki-info. Mitä terapiaa saa tuollaisella lausunnolla?
Jos terapeutti on piitaamaton lupauksilleen tai mitäänsanomaton noin muutenkin, niin miksi annat sellaisen älykääpiön satuttaa itseäsi syvältä?

[xxccz]

´
Kuulostaa mielenkiintoiselta. Myös lakimiehet toimivat noin.

Ei se olekaan muuta kuin helppoa todeta toiselle. Myös minä olen saanut nenäni eteen hyvin epärelevanttia ja loukkaavaa materiaalia. Itsestäni. No, voin vaan todeta, että lähde on muualla ja minä tiesin nuo seikat, tietääkö henkilö itse?

[Varjolilja]

Kyllästynyt, ole hyvä ja kerro, milloin "joka kerta" olen kirjoittanut näitä sopimattomia lausuntojani. En ymmärrä noita valtavia intohimojasi mitättömiä viestejäni kohtaan. Olenhan tähdentänyt, etten ole kirjoittanut sinusta, oletko huomannut sen asian? Kirjoitin eräästä muusta henkilöstä, jonka en-kokenut-mitään-vihaa -reaktiota jäin miettimään ja kirjoitin siitä myös terapeutilleni paljon vuolaammin ja yksityiskohtaisemmin kuin tällä palstalla. Hän arvioi kyseisen henkilön ristiriitaiseksi niin, että hän on samanaikaisesti hyvä ja vaikea, huomaa ihmisten puutteita liiaksi asti.

Sinusta, hyvä Kyllästynyt, en ole vaivautunut kirjoittamaan, vaan toisesta ihmisestä, yli 60-vuotiaasta rouvashenkilöstä. En ole ollut tekemisissä kanssasi ainakaan työasioissa, en juuri muutenkaan, paitsi joskus vähän nettipalstalla. Koeta ymmärtää, että olen kirjoittanut muusta asiasta. En voi sille mitään, jos sinä reagoit kirjoituksiini kuten reagoit. Voit itse miettiä, mikä herättää valtavat intohimosi ja tunnereaktiosi, muistuttavatko ne sinua ehkä jostain muusta, oletko kovin epäluuloinen suhteessa minuun tai muihinkin kirjoittajiin? Et ole elämässäni sillä tavoin tärkeä ihminen, että ajattelisin sinua tai viestejäsi muulloin kuin silloin, kun satun niitä lukemaan. Unohdan myös niiden sisällön hyvin nopeasti luettuani ne. Minun on vaikea ajatella, että olisin vähine kirjoituksineni sinulle jonkinlainen uhka. Tämä on vasta 40. viestini tällä palstalla. Tyylini kirjoittaa on ehkä suora. Mutta olen myös puhuessani suora, kun osaa muutenkaan ilmaista itseäni.

[Pertti Luukkonen]

Vastaus on helppo:
Kyllästyneen viestit stimuloivat Varjoilijaa tuomaan esiin samankaltaista materiaalia omasta elopiiristään.

[xxccz]

Vastaus on helppo:
Kyllästyneen viestit stimuloivat Varjoilijaa tuomaan esiin samankaltaista materiaalia omasta elopiiristään.

Juurikin näin. Kerrankin voin pitää Perää ja ensilukemalta.

[Pertti Luukkonen]

Ei, koska toisessa tapauksessa kyse on paranoiasta.

[Pertti Luukkonen]

Minusta Varjoilijan kuvaus on kuin oppikirjasta.

[Maria]

Vastaus on helppo:
Kyllästyneen viestit stimuloivat Varjoilijaa tuomaan esiin samankaltaista materiaalia omasta elopiiristään.

Sanoisin, että stimuloi tuomaan esiin oman näkemyksensä mukaisesti samankaltaista materiaalia omasta elopiiristään. Minä en miellä samankaltaisuutta. Lisäksi en myöskään käsittänyt rehellisyyden korostamisen tärkeyttä puhuttaessa psykoterapiasta. En käsitä psykoterapiaa rippinä, vaikka sellainen tunne ikävä kyllä helposti tuli terapiaan mennessä. En tietenkään tarkoita, että potilaan pitäisi olla rehellisen vastakohta, patologinen valehtelija tai jutunkertoja; nuo lienevät oma sairauden tyyppinsä, sellaisesta eivät myöskään esimerkit kertoneet.

Avoimena, vastaanottavaisena, luovana, luottavaisena kunpa voisi mennä. Jos koko ajan joudun ajattelemaan, että olepa nyt Maria rehellinen (tai koivuniemen herra muistuttaa), niin pipariksi tulee menemään. Rehellisyyttä korostetaan suomalaisessa kulttuurissa hyvin paljon. Ehdotonta rehellisyyttä pidetään hyvyyden edellytyksenä ja monesti puhutaan rehellisyyden nimissä. Ja missä pitää olla rehellinen? Ohjailla omia tunteitaan siten, että ne kestäisivät rehellisten silmien tarkastelua vai tuntea rehellisesti sitä mitä aidosti tuntee?

Ja millä tavalla rehellisyyteen yhä enemmän pyrkiminen auttaa masentunutta tai masennuksen kaltaisiin sairauksiin sairastunutta? On myös esitetty, että masentunut ihminen näkee omat huonot puolensa keskimääraistä rehellisemmin kuin terve. Jos terapiatilanne tuo esiin omia huonoja puolia lisää, niin millä tavalla masentunutta auttaisi se, että hänen huonot puolensa, joista hän jo muutoinkin on liiankin hyvin perillä, tuotaisiin vielä paremmin ja korostaen esille? Viimeinen kysymykseni oli Varjoliljalle. Miten voi myöskään tietää, kuka on rehellinen ja kuka ei? Riippuu kenen näkemystä tarkastellaan.

Aikaisemmassa viestissäsi Pertti Luukkonen toit esiin väärinkäsityksen mahdollisuuden. Oli mielestäni hienosti muotoiltu viesti, jota xxccx kiitteli myös.

[Maria]

....Kesken päivänkin hän saattaa mitään ilmoittamatta jäädä s-lomalle ja sen tiedon tarvitsija saa sen virallista kautta, itse hän ei sitä pysty kertomaan, kun se ei käy hänen luonnolleen, kun hän ei kestä itsessää sellaista heikkoutta, että joutuisi s-lomalle ym.

En myöskään ilmoita aina sairaslomaani kaikille, vaan ainoastaan tiedon virallisesti eteenpäin toimittavalle henkilölle. Syynä omat kokemukset. Sairaslomalle jäädessäni en jaksa jäädä vastaamaan kysymyksiin ja heittoihin, mikä sinulla nyt on ja se ja se kyllä auttavat ja ai miten se nyt niin, ei minulla vaan tollasta, sen siitä saa kun urheilee...

Minua todella jäi askarruttamaan, miksi hänellä oli noita ongelmia, miksi oli vain yksi kaukainen sukulainen, jonka kanssa hän enää saattoi olla tekemisissä, miksi hän sanaa sanomatta vain laittoi välejä poikki. Mietin vain, milloin teen jonkin kohtalokkaan virheen, jonka jälkeen olen minäkin hänelle pelkkää ilmaa, miksi hän ei selvitä asioita, vaan kaikki jää tosiaan ilmaan, lakkaa olemasta olemassa hänelle. En ole hänen sukulaisensa tai naapurinsa, mutta työn vuoksi jouduin tekemisiin hänen kanssaan tilapäisesti. Mietin, mikä transferenssi se on, kun sanoi, ettei ollut yhtään vihainen tai suuttunut, vaikka hänen läheisensä päätteli hänen olevan ja minunkin mielestäni hänen käytöksensä kertoi hänen suuttuneen ja olleen vihainen ja laittaneen välit poikki tähänkin henkilöön. Hän siirsi oman vihansa toiseen ihmiseen ja kielsi itse olevansa/olleensa vihainen.

Harvat ovat ne sukulaiset, joiden kanssa jaksan olla tekemisissä. Toisaalta voin todeta, että kovin on ollut yksipuolista kanssakäyminen. Sosiaalinen tuki siltä suunnalta on jäänyt minimiin tai negatiiviseksi. Minusta on myös todettu olevani vihainen ihminen. Eräs ihminen ilkeästi sen totesi, kun puhui minusta kolmannelle osapuolelle puhelimessa unohtaen, että satun olemaan paikalla. Yhdessä nauroivat sitten ilkeää naurua minusta. Ei ollut mikään mieltä ylentävä kokemus. Ja juoruja voidaan jatkaa ja ryhtyä pitämään minua paranoidisena.

Ihmisen sisintä ei voi väkisin avata. Koskaan ei voi tietää, mitä ihmisen päässä oikeasti liikkuu, jos hän ei suostu kertomaan tai jos hänen kykynsä tuoda esiin todellista minäänsä on rajallinen (mikä lienee aina totta).

Helpoin tapa tehdä ihminen vihaiseksi on sanoa tätä vihaiseksi ja esittää asia paheksuvaan sävyyn (että sikäli en yhtään ihmettele ystäväsi vihaisuutta). Nimim. kokemusta on. Jos ei ole oppinut pelaamaan psykologisia pelejä kuten minä en, on vähän heikoilla. Mutta hyvää vauhtia tässä opitaan ja perästä päin tullaan! Jotkut osaavat sen taitavasti hymyilevät ja toteavat "ai olenks mä vihainen entä sinulla onko huono päivä itselläsi?"

[Varjolilja]

Kiitos, Pertti! (Olisin laittanut tähän sen punaisen sydämen, mutta se näkyy puuttuvan valikoimasta.)

Minäkin olen tunnistanut paranoian, mutta usein on viisainta olla hiljaa havainnoista. Olen läheltä seurannut paranoiaa ja sen kehittymistä. Lopulta se teki läheiseni niin epäluuloiseksi, että hän asuikin monen lukon takana, piti nimenhuudon ennen kuin aukaisi ulko-oven. Lopulta hän lukitsi myös tuulikaapin oven ja dementiassaan hänellä oli vaikeuksia avata ne lukot päästääkseen välttämättömät ihmiset sisään. Hän oli näkevinään mörköjä kaikkialla, kuuli ääniä, kun joku muka liikkui hänen talossaan ja oli maannutkin sängyssä (toisessa huoneessa kuin hän itse). Sitten katselin hänen kanssaan, miltä se sänky näytti, ja se näytti siltä, että lapsemme olivat istuneet sen päällä ja katselleet televisiota. Nähtyään sen ja puhuttuani hänen kanssaan hän rauhoittui. Monet ihmiset hän oli leimannut varkaiksi ja tiesmiksi eivätkä mitkään järkevät puheet auttaneet todistamaan, ettei hänen luuloissaan ollut mitään perää. Toinenkin läheiseni oli paranoidinen ja elämä hänen kanssaan oli yhtä hankalaa kuin ensimmäisenkin läheiseni kanssa. Hänkin koki muiden olevan hänelle uhkana, vaikka siinä ei ollut mitään perää. Yhden auttajansakin hän leimasi varkaaksi. Tämä ystävällinen rouva oli muka varastanut häneltä kaksi hopeaesinettä. Kun hänen kuoltuaan selvitimme hänen kotiaan, nekin esineet löytyivät ja toinen oli uushopeaa eikä oikeaa hopeaa. Pyysimme rouvalta anteeksi läheisemme käytöstä.

Niin, onkohan tämäkin keskustelu transferenssiä, tunteensiirtoa muihin ilman, että huomaa siirtävänsäkään mitään, eikös se niin ollut se transferenssin määritelmä? Koen hieman hankalaksi kirjoittaa palstalle, jos minut leimataan syylliseksi tiesmihin pelkän epäluuloisuuden vuoksi. Olen silti tottunut olemaan syyllinen ilman todellista syytä. Sen opetti minulle tämä ensimmäinen läheiseni. Hänelle oli erittäin tärkeää aina löytää kaikkeen syyllinen, tietysti joku muu kuin hän itse, sillä hän ei ollut (omasta mielestään) koskaan syyllinen mihinkään. Hän oli raivarinsa vallassa ehkä hieman Trissen tapaan, kuitenkin ilman lääkkeitä ja päihteitä. Jotta olisin selvinnyt hengissä niistä kohtauksista, opin suostumaan syylliseksi, sillä siten hänen kohtauksensa meni nopeimmin ohitse ja minä pääsin siitä hirveästä tilanteesta ehkä vain kourallisen tukkaani menettäneenä ja hieman lisää (edellisten käsittelyjen lisäksi) mielen traumaa saaneena. Niitä traumoja voisin hieman jaella pois itsestäni, mutta en tavoita niitä tällä hetkellä enkä muutenkaan. Voin muistaessani kertoa niistä yhtä helposti ja vailla tunneyhteyttä kuin kahvipaketista tai jauhopussista.

Huomautus ja varoitus Kyllästyneelle! Olen kertonut eri henkilöstä kuin sinä. Jos kirjoitukseni tuo mieleesi jotain "tuttuja" asioita, ne tulevat sinun sisäisestä maailmastasi eivätkä minun muisteloistani. Ne voivat silti - tietämättäni - muistuttaa toisiaan. Elävässä elämässä olen hyvin vaaraton henkilö, kuten olen nettipalstallakin.

Marialle sanon, että tämä henkilö, josta kirjoitin, on mieleltään terve, ei yhtään masentunut, mutta hänellä on fyysisiä sairauksia. Hän on hyvin pirteä ja vikkelä. Yhdestä lääkkeillä itsemurhan tehneestä hän sanoi, että tämä oli vain hakenut huomiota itselleen. Hän oli yrittänyt itsemurhaa jo useita kertoja, mutta pelastunut, kun oli viety sairaalaan. Sanoin siihen, että saattoi hän silti olla ollut aivan tosissaan, sillä tiedän, ettei masennus ole leikin ja vähättelyn asia.

[Maria]

Marialle sanon, että tämä henkilö, josta kirjoitin, on mieleltään terve, ei yhtään masentunut, mutta hänellä on fyysisiä sairauksia. Hän on hyvin pirteä ja vikkelä. Yhdestä lääkkeillä itsemurhan tehneestä hän sanoi, että tämä oli vain hakenut huomiota itselleen. Hän oli yrittänyt itsemurhaa jo useita kertoja, mutta pelastunut, kun oli viety sairaalaan. Sanoin siihen, että saattoi hän silti olla ollut aivan tosissaan, sillä tiedän, ettei masennus ole leikin ja vähättelyn asia.

Mistä tiedät, etteivät fyysiset sairaudenkokemukset olisi masentaneet ystävääsi ja muuttaneet häntä enemmän negatiivisesti ajattelevaksi?