"Vakava" ja vakava masennus

[Mirri]

Meitä?

[Gyver]

Ja ennen kaikkea depressiopotilas oireilee omasta tahdostaan/tahdottomuudestaan riippumatta; hänen oireensa eivät synny ajatuksista, eivätkä oireet ole hallittavissa ajatusten avulla. Synkät ajatukset johtuvat vakavasta depressiosta; ei niin, että vakava depressio johtuisi synkistä ajatuksista...

Molempi väärin; synkät ajatukset ovat depressiota.

[Hilppa]

--
... Mutta huijaako depressiopotilas, jos hän sanoo pitkäaikaista, uusiutuvaa, ja vaikeahoitoista depressiotaan vakavaksi masennukseksi?

Onko potilas itse keksinyt määreen pitkäaikainen, uusiutuva ja vaikeahoitoinen depressio alias vakava masennus?

F34 Pitkäaikaiset mielialahäiriöt

Jatkuvia ja tavallisesti vaihtelevia mielialahäiriöitä, joiden useimmat yksittäiset jaksot eivät ole niin vaikeita, että niitä voisi kuvata lieviksi manioiksi tai lieviksi masennusjaksoiksi. Koska ne kestävät vuosia ja joskus lähes suurimman osan henkilön aikuisikää, ne aiheuttavat huomattavaa kärsimystä ja vajaakykyisyyttä. Joissakin tapauksissa jatkuvan mielialahäiriön ohelle voi ilmaantua toistuvia tai yksittäisiä mania- tai masennusjaksoja.
F34.0 Mielialan aaltoiluhäiriö (syklotomia)
Jatkuva mielialan epävakaisuus, johon sisältyy lukuisia masennusjaksoja ja mielialan lievän kohoamisen jaksoja, joista mikään ei vaikeutensa tai kestonsa perusteella riitä kaksisuuntaisen mielialahäiriön (F31) tai toistuvan masennuksen (F33) diagnoosiin. Tätä häiriötä on monesti kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavien potilaiden sukulaisilla. Joillekin potilaille kehittyy lopulta kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Affektiivinen persoonallisuus
Sykloidinen persoonallisuus
Syklotyyminen persoonallisuus

F34.1 Pitkäaikainen masennus (dystymia)
Pitkäaikainen, ainakin useita vuosia kestävä alakuloisuus, joka ei ole riittävän vaikea tai jonka yksittäiset jaksot eivät ole riittävän pitkäkestoisia, jotta voitaisiin asettaa vaikean, keskivaikean tai lievän toistuvan masennusjakson diagnoosi (F33).

Depressiivinen neuroosi
Depressiivinen persoonallisuus
Neuroottinen depressio
Pitkäaikainen ahdistus- ja masennustila

Ei sisällä:
- (Lievää tai väliaikaista) ahdistus- ja masennustilaa (F41.2)

Katso myös: Dystymian kuvaus Peter D. Kramerin kirjassa "Mielen muuttajat ..."!
F34.8 Muut määritetyt pitkäaikaiset mielialahäiriöt

F34.9 Määrittämätön pitkäaikainen mielialahäiriö

http://www.ahjos.net/luokitus/F30.htm#F34

Tuskin on mitään syytä olettaa pitkäaikaisesta mielialahäiriöstä kärsivän potilaan itse keksineen asiaa - huijaamisesta puhumattakaan. Mutta onko hän hakoteillä kuvatessaan sairauttaan vaihtelevaisine oireineen ja enemmän tai vähemmän vaikeine (vakavine) depressiojaksoineen vakavaksi depressioksi?

Hieno lainaus. Mutta missä mainitaan sana vaikeahoitoinen?

[Mirri]

Ei missään. Silti vakava masennus voi olla hyvin vaikeahoitoinen, ja jopa parantumaton. Tuskin parantumattomuttakaan mainitaan tautiluokituksissa. Ja kuitenkin mitä syvemmin depressio on persoonallisuuden rakenteissa sitä vaikeahoitoisempi se on - ja sitä parantumattomampi.

Ei ole mitään syytä olettaa pitkäaikaista mielialahäiriötä sairastavan henkilön itse keksineen, että hänen depressionsa on vaikeahoitoinen; sitä syvälle persoonallisuuden rakenteisiin punoutuneet depressiot nimenomaan ovat - vaikeahoitoisia.

[Psykopatologia]

Mitä horiset? Eihän tautiluokituksessa ole vakavaa masennusta ollenkaan.

Ei niin. Mutta maallikkokielessä vakava masennus ei ole korvattavissa vaikealla masennuksella, koska tautiluokituksessa vaikea masennus tietysti tarkoittaa vaikeaa masennusta - keskivaikea on eri asia...

Kyllä kai maallikot voivat kirjoittaa depressiosta tuntematta tautiluokitusta ja sen diagnooseja? Maallikoiden on järkevää puhua vakavasta masennuksesta, jos ja kun ei ole tietoa onko kyseessä tautiluokituksen mukainen keskivaikea vai vaikea masennus. Ja vaikka olisikin diagnoosikoodi tiedossa, silti voi olla hyvin perusteltua ja järkevää kirjoittaa vakavasta masennuksesta yrittämättä määritellä vakavaa depressiota keskivaikeaksi tai vaikeaksi.

Minun (maallikko)sanavarastossani vakava masennus kattaa ICD-tautiluokituksen mukaiset keskivaikean ja vaikean masennuksen, sekä lisäksi pitkäaikaiset mielialahäiriöt, jotka hyvin voivat ylläpitää vakavaa masennusta - silti, vaikkei aina olisikaan diagnosoitavissa keskivaikeaa tai vaikeaa masennusta/masennusjaksoa.

Vaadit kohtuuttomia, jos mielestäsi maallikoiden pitäisi osata puhua/kirjoittaa depressiosta tautiluokituksen sanoin, ja muu on horisemista...

Koko ketju oikeastaan pohjaa tuohon depressio-huijaukseen, so. vakavaan masennukseen.

Ainakaan siinä ei ole mitään huijausta, että vakavasti masentunut depressiopotilas käyttää sairaudestaan käsitettä vakava masennus syventymättä miettimään onko masennus keskivaikeaa vai vaikeaa... Mutta huijaako depressiopotilas, jos hän sanoo pitkäaikaista, uusiutuvaa, ja vaikeahoitoista depressiotaan vakavaksi masennukseksi?

[Psykopatologia]

Et oikeastaan tee mitään semmoista, mitä lääkäritkään eivät tekisi: olet mukana depressiohuijauksessa. Jos katsot
Duodecimin tekstejä (esimerkiksi Huttunen), siellä on samaa sotkua.

Vaikka puhut maallikko-tekstissä, esität ja pyrit ammatti-tekstiin.

Viimeksi Breivikistä puhuttaessa puolustit myös maallikko-kieltä, kun et erottanut deluusiota ja hallusinaatiota.
Asiasta tuli sotkua ja turhaa väittelyä. - Mitä hyvää termien sotkemisessa muka on?

[Psykopatologia]

Masennus kumpuaa (kaiketi) useimmiten toistuvista epäonnistumisista yhdellä tai useammalla elämän kannalta oleellisella alueella.

Varmaan noinkin. Kuitenkin jos elämän perusturvallisuus on hyvällä mallilla, ihminen on aika kestävä elämänsä varrella kohtaamiensa pettymysten ja epäonnistumisten suhteen. Ne voivat aiheuttaa masennusreaktioita, mutta tuskin mitään kovin vakavaa ja/tai pitkäaikaista masennusta.

Luulen, että mitä vakavammasta ja sinnikkäämmästä - vaikeahoitoisemmasta - depressiosta on kysymys sitä varmemmin sen juuret juontavat varhaislapsuuden toistuneisiin hylkäämiskokemuksiin. Vakavan ja/tai pitkäaikaisen depression juuret ovat lapsuuden hylkäämisissä ja puutteellisessa perusturvallisuudessa. Silloin aikuisuudenkin pettymykset ja epäonnistumiset sun muut elämän kolhut järkyttävät mielenrauhaa ylläpitäen varhaisvuosina syntynyttä masennusta ja lisäksi aiheuttaen toistuvia vakavia masennusjaksoja.

Noin ainakin minulla, joten kirjoitan omasta kokemuksesta; 'kroonistuneena' masennuspotilaana. Masennusjaksot tulevat ja menevät; hyvällä hoidolla ne on viime vuosina saatu lievenemäänkin, vaikka tuskin niitä kokonaan saadaan pysymään poissa. Dystymia kuitenkin on ja pysyy; sen kanssa on parasta opetella elämään, ja opetella tuntemaan, jos dystymia osuu omalle kohdalle. Uusiutuville depressiojaksoille on pääsääntöisesti jokin ulkoinen laukaiseva tekijä, dystymia taas on 'sisäsyntyistä', syvällä persoonallisuuden rakenteissa (depressiivinen persoonallisuus), ja sen juuret on jäljitetty kauas varhaislapsuuteen.
Myöskään dystymia ei liity ajatuksiin tai 'ajatusten voimaan'; se kun on syntynyt jo kauan ennen kuin on ollut verbaalista ajattelua - sekin on hyvin kokonaisvaltainen juttu, kuten vakavat depressiot yleensä.

Jos pari vuotta sitten opetin sinulle, että depressiiviivinen persoonallisuus rinnastetaan dystymiaan.

Sanoit joo.

Nyt esität taas samaa. oletko muuttanut kantaasi termien suhteen?

[Psykopatologia]

Eikö se ole pakkomiellettä ja viehtymystä ikäviin ajatuksiin?

"Kyllä olen huono. Kaikki ajattelee niin."

Vähän kuin lapsi, tekee liian yleistäviä johtopäätöksiä. Eihän kukaan voi tietää, mitä kaikki ajattelee. Ja itsekin lopulta huomaa, kuinka pöhköjä omat ajatukset ovat. Ja sekös vasta ketuttaakin, sen huomaaminen.

Ei masennus ole niin yksinkertainen asia, että se olisi 'viehtymystä ikäviin ajatuksiin'. Mitä vakavammin masentunut henkilö on sitä varmemmin hänen päässään ei ole viehtymystä minkäänlaisiin ajatuksiin - ei edes ikäviin. Vakavasti masentuneen ihmisen voimat eivät riitä ajattelemiseen, saati siihen, että hän pyörittelisi ajatuksia päässään. Siksipä itsemurhankin tekeminen on yleensä ylivoimaista, kun on tarpeeksi vakavasti masentunut - aivan liian paljon työtä ja ajateltavaa...

Lievään masennukseen sen sijaan varmaankin sopii kuvaus ajatusten kiertämisestä negatiivisissa asioissa, ja kielteisten yleistävien johtopäätösten tekeminen. Vaikea masennus taas on hyvin kokonaivaltainen juttu, jolla on ajatusten kanssa hyvin vähän tekemistä. Lamaannus sanan varsinaisessa merkityksessä; ihminen on lamaantunut sekä psyykkisesti että fyysisesti - ei silloin kulje ikävätkään ajatukset. Ne valtaavat mielen depression alkaessa helpottaa niin, että tulee voimia, jotta jaksaa synkistellä...

Masennusalttius voi olla myös persoonallisuuden häiriintyneisyyttä, eli persoonallisuushäiriötä - depressiivinen persoonallisuus. Ja se voi olla kehittynyt hyvin varhain lapsuudessa siinä kuin muutkin persoonallisuushäiriöt. Nykyisin tiedetään vauvojenkin voivan sairastua depressioon. Se ei tietystikään ole samanlaista kuin aikuisen ihmisen masennus, mutta sen sijaan masentumiselle altistuva vauva tietysti saa depression miltei synnyinlahjaksi osaksi persoonallisuuttaan. Noin etenkin, jos hänen varhaisessa elämässään on toistuvia masennuksen syitä, jotka panevat hänet masentumaan kerta toisensa jälkeen.

Lievä masennus = vakavan | masennuksen leiväasteinen jakso

Dystymia = vakavan | masennuksen lieväasteista jaksoa lievempiasteinen masennus

Mirri sanoo kirjoittavansa maallikkona mutta tukeutuu silti tautiluokitukseen.

[Psykopatologia]

Masennus kumpuaa (kaiketi) useimmiten toistuvista epäonnistumisista yhdellä tai useammalla elämän kannalta oleellisella alueella.

Varmaan noinkin. Kuitenkin jos elämän perusturvallisuus on hyvällä mallilla, ihminen on aika kestävä elämänsä varrella kohtaamiensa pettymysten ja epäonnistumisten suhteen. Ne voivat aiheuttaa masennusreaktioita, mutta tuskin mitään kovin vakavaa ja/tai pitkäaikaista masennusta.

Luulen, että mitä vakavammasta ja sinnikkäämmästä - vaikeahoitoisemmasta - depressiosta on kysymys sitä varmemmin sen juuret juontavat varhaislapsuuden toistuneisiin hylkäämiskokemuksiin. Vakavan ja/tai pitkäaikaisen depression juuret ovat lapsuuden hylkäämisissä ja puutteellisessa perusturvallisuudessa. Silloin aikuisuudenkin pettymykset ja epäonnistumiset sun muut elämän kolhut järkyttävät mielenrauhaa ylläpitäen varhaisvuosina syntynyttä masennusta ja lisäksi aiheuttaen toistuvia vakavia masennusjaksoja.

Noin ainakin minulla, joten kirjoitan omasta kokemuksesta; 'kroonistuneena' masennuspotilaana. Masennusjaksot tulevat ja menevät; hyvällä hoidolla ne on viime vuosina saatu lievenemäänkin, vaikka tuskin niitä kokonaan saadaan pysymään poissa. Dystymia kuitenkin on ja pysyy; sen kanssa on parasta opetella elämään, ja opetella tuntemaan, jos dystymia osuu omalle kohdalle. Uusiutuville depressiojaksoille on pääsääntöisesti jokin ulkoinen laukaiseva tekijä, dystymia taas on 'sisäsyntyistä', syvällä persoonallisuuden rakenteissa (depressiivinen persoonallisuus), ja sen juuret on jäljitetty kauas varhaislapsuuteen.
Myöskään dystymia ei liity ajatuksiin tai 'ajatusten voimaan'; se kun on syntynyt jo kauan ennen kuin on ollut verbaalista ajattelua - sekin on hyvin kokonaisvaltainen juttu, kuten vakavat depressiot yleensä.

Tavallisesti ajatellaan, että dystymia eli vanha neuroottinen depressio on ulkosyntyistä ja reaktiivista
ja että vaikeammat depressiot - joissa on usein somaattinen oireyhtymä - ovat sisäsyntyisiä, endogeenisia.

[Psykopatologia]

--Myöskään dystymia ei liity ajatuksiin tai 'ajatusten voimaan'; se kun on syntynyt jo kauan ennen kuin on ollut verbaalista ajattelua - sekin on hyvin kokonaisvaltainen juttu, kuten vakavat depressiot yleensä.

Millä tavalla ajattelet vakavan depression olevan kokonaisvaltainen juttu?

Vakavaa depressiota sairastava ihminen oireilee hyvin monin tavoin, niin fyysisesti kuin psyykkisesti - vakava depressio muokkaa myös ajattelua siinä kuin se vaikuttaa ihmisessä kaikkeen muuhunkin.

Ja ennen kaikkea depressiopotilas oireilee omasta tahdostaan/tahdottomuudestaan riippumatta; hänen oireensa eivät synny ajatuksista, eivätkä oireet ole hallittavissa ajatusten avulla. Synkät ajatukset johtuvat vakavasta depressiosta; ei niin, että vakava depressio johtuisi synkistä ajatuksista...

Ja ennen kaikkea depressiopotilas oireilee omasta tahdostaan/tahdottomuudestaan riippumatta; hänen oireensa eivät synny ajatuksista, eivätkä oireet ole hallittavissa ajatusten avulla. Synkät ajatukset johtuvat vakavasta depressiosta; ei niin, että vakava depressio johtuisi synkistä ajatuksista...

Depressio on kokooma-nimike synkille ajatuksille ja synkälle mielelle yms. Jotta voitaisiin sanoa, että jotkut oireet j o h t u v a t
depressiosta, olisi depressio määritettävät muilla tavoin kuin oireiden pohjalta (ajatukset, mielentila), esimerkiksi aivo-patologian
perusteella (mitä nykyään ei pystytä tekemään).

[Mirri]

Tavallisesti ajatellaan, että dystymia eli vanha neuroottinen depressio on ulkosyntyistä ja reaktiivista
ja että vaikeammat depressiot - joissa on usein somaattinen oireyhtymä - ovat sisäsyntyisiä, endogeenisia.

Eikö silloin ajatella virheellisesti? Dystymia eli depressiivinen persoonallisuus(häiriö) ei ole reaktiivinen depressio. Toki se on joskus alkuvaiheessaan ollut sellainen, muttei enää muututtuaan kasvuvuosien kuluessa depressiiviseksi persoonallisuudeksi.

Tautiluokituksen mukaisina diagnooseina depressiivinen persoonallisuus ja vaikeampi depressio somaattisine oireyhtymineen voidaan asettaa samalle henkilölle molempien ilmetessä yhtaikaa. Dystymiaa sairastava voi sairastua myös muuhun depressioon/depressiojaksoon samanaikaisesti ja toistuvasti. Toipumisvaiheessa se vaikeampi depressio(jakso) somaattisine oireyhtymineen alkaa helpottaa, eikä enää ole diagnosoitavissa, dystymia on sinnikkäämpi. Noin ainakin minulla.

Outo ajatus, että dystymia, jos ja kun se ymmärretään depressiivisenä persoonallisuutena, olisi reaktiivista. Silloinhan dystymialla tarkoitettaisiin jotakin muuta kuin pitkäaikaista masennusta, jota se tautiluokituksen mukaan on. Sen sijaan dystymian lisänä ilmenevät muut vakavat masennusjaksot (toistuva masennus) usein ovat nimenomaan reaktiivisia; niille pääsääntöisesti on jokin ulkoinen laukaiseva tekijä. Noin siis minulla, en muista masennushistoriani ajalta yhtäkään vakavaa depressiojaksoa, joka olisi 'paukahtanut päälle' tuosta noin vain ilman ilmiselvää ulkoista syytä.

Olisi kiva saada tietää millä perusteella dystymian (depressiivisen persoonallisuuden?) ajatellaan olevan ulkosyntyistä ja reaktiivista.
Tautiluokitus kertoo dystymiasta näin:

F34.1 Pitkäaikainen masennus (dystymia)
Pitkäaikainen, ainakin useita vuosia kestävä alakuloisuus, joka ei ole riittävän vaikea tai jonka yksittäiset jaksot eivät ole riittävän pitkäkestoisia, jotta voitaisiin asettaa vaikean, keskivaikean tai lievän toistuvan masennusjakson diagnoosi (F33).

Depressiivinen neuroosi
Depressiivinen persoonallisuus
Neuroottinen depressio
Pitkäaikainen ahdistus- ja masennustila

[Repee]

"Dystymia eli depressiivinen persoonallisuus(häiriö)"

Onko pitkäaikainen masentuneisuus (dystymia) sama asia kuin tautiluokituksesta poistettu (?) depressiivinen persoonallisuushäiriö?
Vaikkakin joku tietty voidaan diagnoosi vaihtaa toiseen ajan saatossa, tekeekö se asioista saman...

About tämän verran vielä jaksan kysellä mykiltä seiniltä. Sitten olkoot.

[Mirri]

Minun käsitääkseni on sama asia. Diagnoosi F34.1 (dystymia) sisältää nykyisin depressiivisen persoonallisuuden. Asettaessaan dystymiadiagnoosin (F34.1) psykiatri voi erikseen kirjata näkyviin määritelmän depressiivinen persoonallisuus, jos hänen mielestään kysymys on siitä.

[Psykopatologia]

Depressiivinen persoonallisuushäiriö on vain DSM:ssä koe-diagnoosina.

Ennen nykyistä depressio-huijausta (1980) neuroottinen depressio (nykyinen dystymia)
sisälsi nykyisen vakavan | masennuksen *lievän asteen* ja *keskivaikean asteen ilman
somaattista oireyhtymää*.

"Kansantauti" on saatu aikaan depression kriteereitä lieventämällä; kaksi viikkoa riittää.

[Mirri]

F34-diagnoosin (pitkäaikaiset mielialahäiriöt) asettamiseksi psykiatrin pitää kuitenkin havaita potilaassaan masentuneisuutta pitkään, parin viikon depressiojakso ei ollenkaan riitä. Ja käsittääkseni nimenomaan havaita; depressio voi olla niin lievää ja myös potilaalle itselleen vuosien varrelta niin tuttu olotila, ettei hän tunnista sitä depressioksi - hän tunnistaa itsensä masentuneeksi vain joutuessaan vakavan masennusjakson syövereihin. Niinpä F34-diagnoosi syntyy psykiatrin havaintojen perusteella, ei niin, että potilas sanoo olevansa masentunut. Ilman psykiatrin havaintoa potilaansa masentuneesta olotilasta diagnoosi voisi olla pelkästään esim. toistuva masennus (F33), mutta psykiatrin huomatessa potilaallaan depressiota tämän itsensä kokiessa selviytyneensä masennusjaksosta, voi toiseksi diagnoosiksi tulla pitkäaikainen masennus. Noin siis minun kokemukseni mukaan...

Yleislääkärit tuskin asettavat F34- ja F33- diagnooseja, he käyttävät masennuksen diagnosoidessaan F32- koodia. Tarkempi diagnosointi on erikoislääkärin alaa; jo senkin vuoksi, että jos depressio on toistuvaa ja/tai pitkäaikaista, eikä ota parantuakseen tai selkeästi lieventyäkseen muutamien viikkojen kuluessa, potilas pitää lähettää erikoissairaanhoitoon.

[Hilppa]

Eikö se ole pakkomiellettä ja viehtymystä ikäviin ajatuksiin?

"Kyllä olen huono. Kaikki ajattelee niin."

Vähän kuin lapsi, tekee liian yleistäviä johtopäätöksiä. Eihän kukaan voi tietää, mitä kaikki ajattelee. Ja itsekin lopulta huomaa, kuinka pöhköjä omat ajatukset ovat. Ja sekös vasta ketuttaakin, sen huomaaminen.

Ei masennus ole niin yksinkertainen asia, että se olisi 'viehtymystä ikäviin ajatuksiin'. Mitä vakavammin masentunut henkilö on sitä varmemmin hänen päässään ei ole viehtymystä minkäänlaisiin ajatuksiin - ei edes ikäviin. Vakavasti masentuneen ihmisen voimat eivät riitä ajattelemiseen, saati siihen, että hän pyörittelisi ajatuksia päässään. Siksipä itsemurhankin tekeminen on yleensä ylivoimaista, kun on tarpeeksi vakavasti masentunut - aivan liian paljon työtä ja ajateltavaa...

Mistäs Mirri tiedät tarkasti, kuinka monimutkainen asia masennus oikein on?

Lievään masennukseen sen sijaan varmaankin sopii kuvaus ajatusten kiertämisestä negatiivisissa asioissa, ja kielteisten yleistävien johtopäätösten tekeminen. Vaikea masennus taas on hyvin kokonaivaltainen juttu, jolla on ajatusten kanssa hyvin vähän tekemistä. Lamaannus sanan varsinaisessa merkityksessä; ihminen on lamaantunut sekä psyykkisesti että fyysisesti - ei silloin kulje ikävätkään ajatukset. Ne valtaavat mielen depression alkaessa helpottaa niin, että tulee voimia, jotta jaksaa synkistellä...

Ei vaan kuvasin erästä mahdollista tapahtumaketjua ja masennuksen olemusta ja syntyhetkeä, minkä ajatuksena myöhemmin teilasit täysin. Missään en ole väittänyt, että ajatuksia hallitsemalla ja ohjailemalla masennusta voisi estää; myöskään päinvastoin en ole väittänyt. Kuitenkin on olemassa vaihe tai hetki, jolloin masennus on kulminaatiopisteessään, joko se pitkittyy tai menee ohi. Ikään kuin määräytymisen hetki, kummaksi tunnetila muuttuu. Miksi jotkut ihmiset selviytyvät tuosta hetkestä sairastumatta kliiniseen masennukseen ja toiset eivät?

Masennusalttius voi olla myös persoonallisuuden häiriintyneisyyttä, eli persoonallisuushäiriötä - depressiivinen persoonallisuus. Ja se voi olla kehittynyt hyvin varhain lapsuudessa siinä kuin muutkin persoonallisuushäiriöt. Nykyisin tiedetään vauvojenkin voivan sairastua depressioon. Se ei tietystikään ole samanlaista kuin aikuisen ihmisen masennus, mutta sen sijaan masentumiselle altistuva vauva tietysti saa depression miltei synnyinlahjaksi osaksi persoonallisuuttaan. Noin etenkin, jos hänen varhaisessa elämässään on toistuvia masennuksen syitä, jotka panevat hänet masentumaan kerta toisensa jälkeen.

Kuulostaa julman kliiniseltä ja lattean ahdistavalta toteamukselta "nykyisin tiedetään vauvojenkin voivvan sairastua depressioon". Jos vauva ei saa lohdutusta itkuunsa eikä vauvaa rakkaudella hoivata, voivat seuraukset mielestäni olla huomattavasti ikävämmät kuin lievästi ilmaistu "synnyinlahjaksi saatu depressio". Alakulo ja ei-kliininen depressio kun ovat jokaisen ihmisen elämään kuuluvia tunteita.

Yhtä lailla aikuinen ihminen tarvitsee lohdutusta ympäristönsä läheisiltä ihmisiltä, kun kokee menetyksiä ja pettymyksiä. Toisten ihmisten läheisyyttä, lohdutusta ja myönteistä vuorovaikutusta, mitä myös rakkaudeksi tai ystävyydeksi jotkut kutsuvat.

[Psykopatologia]

Klo 11.05

Mirri
Kiitos selvityksestä, joka ainakin minulle selvensi sitä, kuinka perusteellisesti diagnostinen käytäntö
on muuttunut. - Itse olen esittänyt termin "vakavasti otettava masennus", joka sisältäisi depression
vaikeimmat muodot, alarajana keskivaikea masennus somaattisin oirein.

Masennuksen (major depressive disorder) elinaikaiseksi prevalenssiksi on eritetty (mm.)
naisilla 10 - 24 % ja miehillä 5 - 12 %; piste-prevalenssiksi naisilla 5 - 9 % ja miehillä 2 - 3 %.

Dystymian elinaikaiseksi prevalenssiksi on esitetty naisilla 4,1 % ja miehillä 2,2 %.

Minkään muun häiriön tai sairauden kohdalla ei ole koskaan esitetty,
että sairauden lievemmät muodot olisivat vähemmän yleisiä kuin
sairauden vaikeammat muodot. Depressiivisissä häiriöissä lievimmät
muodot (dystymia) ovat muka vähemmän yleisiä kuin vaikeammat
("vakavat" masennukset).

Psykiatrisessa yhteisössä kuvastaa suurta tyhmyyttä ja sokeutta,
että moista epäloogisuutta ei kukaan kommentoi.

[Psykopatologia]

Psykiatrian uusimmassa painoksessa (2011) Isometsä tuo esiin (Terveys 2000),
että Suonmessa (vakavan) masennuksen vuoden prevalenssi on n. 5 % ja
dystymian 1,9 %.

Kuka osaa selittää tuon?

[Riidankylväjä]

Onko kyse eri sairaudesta, vaikka oireet ovat samansorttisia?

[Mirri]

Mistäs Mirri tiedät tarkasti, kuinka monimutkainen asia masennus oikein on?
.....
Kuulostaa julman kliiniseltä ja lattean ahdistavalta toteamukselta "nykyisin tiedetään vauvojenkin voivvan sairastua depressioon". Jos vauva ei saa lohdutusta itkuunsa eikä vauvaa rakkaudella hoivata, voivat seuraukset mielestäni olla huomattavasti ikävämmät kuin lievästi ilmaistu "synnyinlahjaksi saatu depressio". Alakulo ja ei-kliininen depressio kun ovat jokaisen ihmisen elämään kuuluvia tunteita.

En mistään; en tietääkseni väitäkään tietäväni tarkasti. Sen kuitenkin tiedän, että sairaus nimeltä depressio on monimutkainen asia.

Valitettavasti 'synnyinlahjaksi' saatu depressio on erittäin julma asia; se voi pilata koko elämän, ja jälkeläistenkin elämän, ellei depressiopotilas saa tehokasta hoitoa, ja vielä mieluiten mahdollisimman ajoissa. Kertonee sinun vähäisestä tietämyksestäsi se, että pidät varhaislapsuudessa depressioon sairastumista lievänä asiana. Toisaalta kuitenkin sanot siitä puhumista julman kliiniseksi...
Tosiaan erittäin julmasta asiasta varhaislapsuudessa alkaneessa depressiossa on kysymys, vaikka ilmaisu miten kuulostaisi sinun korvissasi lattealta ja laimealta. Se kun on kaiken kukkuraksi vielä depressiomuoto, jota on hyvin vaikea havaita; ihmetellään vain lapsen kummallisuutta - kenelläkään ei tule mieleen, että pikkulapsikin voi sairastaa depressiota ja oireilla sen mukaisesti. Moinen salakavala depression muoto ehtii tehdä vuosien varrella ihmisessä ja hänen elämässään paljon tuhoja - se, jos mikä on julmaa.

Mikä sinusta vauvalle ja pikkulapselle voisi olla ikävämpää ja pahempaa kuin sairastua depressioon jo kehdossa?