Kyllästynyt kirjoitti:Miksei kiusaamisen suhteen noudateta 0-toleranssia niin, ettei ole olemassa mitään syytä jonka perusteella kiusaamista voi jatkaa tai se pitäisi hyväksyä?
Mainitsemasi nollatoleranssi on lasten ja nuorten keskuudessa mahdoton toteutettava, jos ei etsiskellä kiusaajana olemisen ja kiusatuksi tulemisen syitä - ja noin etenkin, koska hyvin usein sama henkilö sekä kiusaa että on kiusattu. Ja niinkin voi käydä ihan oikeasti, että kiusaaminen syntyy siitä, että henkilö kokee joutuneensa kiusatuksi tilanteissa, joissa kiusaamista ei ole tapahtunut - esimerkkinä se, että ruokajonossa vahingossa syntyneestä hipaisusta seuraa tönäisy tai mottaus; siis aivan suhteettoman ylimitoitettu reaktio hipaisun kohteelta.
Miten nollatoleranssi olisi toteutettavissa yliherkkien ja liian voimakkaasti reagoivien aikuisten kohdalla, sitä en tiedä. Luulen, että aistiherkillä aikuisillakin on vaarana joutua sekä kiusaajiksi että kiusatuiksi - ja on mahdollista kokea kiusaamista tilanteissa, joissa sitä ei ole - jos eivät itse tunnista omaa yliherkkyyttään ja herkkyytensä aiheuttamia voimakkaita reaktioita. Aikuisuudessa viimeistään voisi olla hyvä aika tunnistaa asia itsessään ja saada siihen myös apua niin, että saisi sietokykyään kasvatettua - onnistuisi 'hipaisun' kestäminenkin ilman, että heti tuntee tarvetta puolustautua 'huitaisemalla'. Ja ehkä yliherkkien aikuisten olisi hyvä huomata se, että yliherkkyys voi synnyttää kiusaajan siinä kuin kiusatun; on itsensä pettämistä ajatella, että liiallinen herkkyys olisi suoja kiusaajaksi tulemista vastaan. Sitä se nimenomaan ei ole; päinvastoin liiallinen herkkyys voi 'panna' ihmisen kiusaamaan, kun on vaikea sietää sitä, että toiset ihmiset tuntuvat rassaavan herkkiä hermoja. Ihan samaan malliin kuin kosketusherkkä lapsi huitaisee kaveria, joka vahingossa hipaisee jonossa seistäessä...
Kysyit miten yliherkkyys määritellään. Nykyisin onneksi on mahdollista arvioida ja tutkia aistiherkkyyttä. Tämä on tärkeä asia kasvuikäisten kohdalla, koska varhainen aistiyliherkkyyden tunnistaminen ja ymmärtäminen voisi auttaa 'vahvistamaan' lasta niin, että vältyttäisiin toinen toistaan vakavammilta mielenterveyden ongelmilta, joita (kasvu)vuosien varrella syntyy oikeastaan väistämättä, jos henkilö ei mistään saa tukea herkkyytensä kanssa pärjäämiseen ja sen ymmärtämiseen - eikä saa tukea sietokykynsä vahvistamiseen ('siedätystä').
Ja kai asian tietäminen voisi auttaa kasvattajiakin. Kun lapsi ilmoittaa tarhan tädille, ettei voi istua vieruskaverin vieressä, koska kaveri haisee ja hänelle tulee hajusta paha olo, täti osaisikin ymmärtää, ettei lapsi ole ilkeä tai huonotapainen, eikä tahdo kaverille mitään pahaa, vaan että hänelle ongelma on todellinen...
Luulen, että synnyinlahjanaan aisteiltaan 'normaalia' herkempi (tai yliherkkä) lapsi tarvitsisi paljon tukea, jottei hänestä kehkeytyisi kiusattua eikä kiusaajaa, ja että hän lisäksi kasvaisi suht tasapainoiseksi ja joustavaksi aikuiseksi, joka tulee toimeen aistiherkkyytensä kanssa, ja jonka aistiherkkyyden kanssa muutkin ihmiset pärjäävät...

