Nettielämä voi ruokkia näytösluonteisia väkivaltatekoja

[Riidankylväjä]

Näre katsoo, että monilla nuorilla on ongelmia tunteidensa sanoittamisessa. Kun sanat eivät riitä, tunteita ilmaistaan viime kädessä väkivallalla. Väkivaltainen kuvasto, visuaalinen häirintä, väkivaltapelit ja -ohjelmat tunkeutuvat Näreen mukaan lasten tajuntaan yhä nuorempina, jolloin on vaikeampi saada rauhaa omaehtoiseen kuvitteluun.

"Esimerkiksi satujen lukeminen lapselle parantaa kuvittelukykyä, koska tarinat on kuvitettava itse", Näre sanoo.

Myös leikki on kuvittelukyvyn harjoittamista.

Vanhemmuus on tutkijoiden mukaan nettiaikana vaikeutunut, sillä lasten huomiosta kilpailevat vanhempien ohella välkkyvät ruudut ja lukuisat muut tahot. Jos vanhempien rooli jää kovin heikoksi, voi lapsi ajautua ongelmiin.

http://www.hs.fi/kotimaa/Tutkijat+Netti ... 5571971123

[Hilppa]

Luin tuon kirjoituksen aamulla.

Olisi mielekästä pohtia yhdessä Kahvin Lauri-avauksen ja Riidankylväjän peräkammarinpoika-avauksen kanssa.

viewtopic.php?f=8&t=6589

viewtopic.php?f=8&t=6592

[Kahvi]

Eronen muistuttaa kuitenkin, että Hyvinkään ampumiset edustavat poikkeustapausta suomalaisissa henkirikoksissa.

Nuorten miesten väkivalta ei ole viime vuosina lisääntynyt. Edelleen henkirikoksen tyypillisin tekijä on humalainen keski-ikäinen mies, jonka uhrina on hänen humalassa oleva kaverinsa tai tuttavansa.

Väkivaltapelejä ja -leffoja on aina niin helppoa syyttää muuttuneesta väkivaltakäyttäytymisestä - joka sitten kuitenkaan ei ole muuttunut?

[Hilppa]

Kuvittelukyvyn puute altistaa väkivallalle
HS Vieraskynä 30.5.2012 Sari Näre

Tukea tarvitsevan lapsen osattomuuden tunne kasvaa, jos hän joutuu kilpailemaan samoin ehdoin kuin muut


Hy­vin­kään am­pu­ma­tra­ge­dia osoit­ti jäl­leen, et­tä ai­kaam­me lei­maa­vat jul­ki­suus­ha­kui­suus ja vir­tuaa­li­suus ovat omiaan li­sää­mään näy­tös­luon­teis­ta vä­ki­val­taa.
Täl­lai­sel­le vä­ki­val­lal­le on tyy­pil­lis­tä, et­tä te­ko tun­tuu jär­jet­tö­mäl­tä ja sen mo­tii­via on vai­kea ym­mär­tää. Jouk­ko- ja kou­lu­am­pu­mi­set ovat per­for­ma­tii­vis­ta vä­ki­val­taa, jon­ka taus­tal­la on te­ki­jän tar­ve näyt­tää jul­ki­ses­ti, mil­tä tun­tuu, kun sa­no­ja ei ole. Se on ää­rim­mäi­nen ta­pa yrit­tää ker­toa tun­ne­ti­las­ta, jo­ta ei osaa il­mais­ta sa­noin – edes vi­ha­pu­heel­la.
Psy­ko­ana­lyy­tik­ko Pe­ter Fo­na­gy on tut­ki­nut vä­ki­val­tai­sia nuo­ria ja ha­vain­nut, et­tä heil­le on yh­teis­tä ky­vyt­tö­myys men­ta­li­soi­da tun­tei­taan. Men­ta­li­soin­ti tar­koit­taa ky­kyä jä­sen­tää tun­ne­ti­lo­ja ku­vin tai sa­noin, mie­li­ku­vin. Jos tä­mä ky­ky on puut­teel­li­nen tai es­ty­nyt esi­mer­kik­si trau­man ta­kia, kas­vaa ris­ki, et­tä tun­ne muut­tuu toi­min­nak­si, ku­ten vä­ki­val­lak­si.
Vä­ki­val­las­sa on usein ky­se hä­peäs­tä, jo­ta ei ole pys­tyt­ty men­ta­li­soi­maan.

KY­KY jä­sen­tää mie­li­ku­via muo­vau­tuu vuo­ro­vai­ku­tus­suh­teis­sa. Men­ta­li­saa­tio­ky­ky pe­rus­tuu kiin­ty­mys­suh­tei­siin, mut­ta sii­hen vai­kut­ta­vat myös muut vuo­ro­vai­ku­tus­suh­teet esi­mer­kik­si päi­vä­ko­dis­sa, kou­lus­sa ja työe­lä­mäs­sä.
Neu­ro­lo­gi­set häi­riöt voi­vat hai­ta­ta men­ta­li­saa­tio­ky­vyn ra­ken­tu­mis­ta, ja sik­si nii­den var­hai­nen tun­nis­ta­mi­nen jo neu­vo­la­iäs­sä on eri­tyi­sen tär­keää vä­ki­val­lan eh­käi­sys­sä. Kil­pai­lu- ja suo­ri­tus­yh­teis­kun­nas­sam­me tuen tar­pees­sa ole­van lap­sen osat­to­muu­den tun­ne kas­vaa, jos hän jou­tuu kil­pai­le­maan sa­moin eh­doin kuin muut lap­set.
Vi­sua­li­soi­tu­nut kult­tuu­rim­me aset­taa omat haas­teen­sa mie­li­ku­vien oma­eh­toi­sel­le ra­ken­ta­mi­sel­le, kos­ka vä­ki­val­tai­set ku­vas­tot työn­ty­vät las­ten ta­jun­taan yhä var­hem­min. Sa­mal­la kun ky­ky ku­vi­tel­la heik­ke­nee, tar­ve ku­vi­tel­ta­vis­sa ole­van näyt­tä­mi­seen kas­vaa.
Las­ten suo­jaa­mi­nen liian var­hai­sel­ta vä­ki­val­ta­ku­vas­ton koh­taa­mi­sel­ta on osa vä­ki­val­lan eh­käi­syä: kun lap­si saa rau­has­sa ra­ken­taa omaa mie­li­ku­vi­tus­taan, hän voi har­joit­taa myös ky­kyä men­ta­li­soi­da asioi­ta.

TUT­KIES­SA­NI 1980-lu­vun lo­pus­sa kou­lu­lais­ten san­ka­ri­kä­si­tyk­siä lap­sien jou­kos­ta löy­tyi eri­tyi­nen fik­tio­suun­tau­tu­nut ryh­mä, jo­hon kuu­lu­via yh­dis­ti ko­ke­mus sii­tä, et­tä heil­lä oli mää­räys­val­ta ko­to­na. Täl­le ryh­mäl­le oli tyy­pil­lis­tä ihail­la voi­maa ja vä­ki­val­taa se­kä in­ho­ta heik­kout­ta, kou­lua ja van­hem­piaan.
Ryh­mään kuu­lui en­si­si­jai­ses­ti poi­kia. Heil­lä oli tai­pu­mus sa­mas­tua ido­liin­sa, jo­ka oli kes­ki­mää­räis­tä vä­ki­val­tai­sem­pi. To­del­li­suu­den ja fik­tion vä­li­sen ra­jan ve­tä­mi­nen tun­tui ole­van heil­le ta­van­omais­ta vai­keam­paa.
Kun to­del­li­suu­den hah­mot­ta­mi­nen ja hal­lin­ta tun­tuu vai­keal­ta, yk­si ta­pa ra­ken­taa hal­lin­nan tun­net­ta on pe­laa­mi­nen. Pe­lien ri­tuaa­li­sil­la tois­toil­la voi­daan yrit­tää hal­li­ta to­del­li­suut­ta. Mo­ni jouk­ko­mur­haa­ja on­kin viet­tä­nyt ai­kaan­sa vä­ki­val­tais­ten tie­to­ko­ne­pe­lien maail­mas­sa. Hy­vin­kään mur­haa­jan pe­li­ym­pä­ris­tö ra­ken­tui so­ta­pe­lien li­säk­si fyy­si­sen maail­man air­soft-tais­te­lu­pe­lis­tä, jos­sa am­mu­taan vä­ri­kuu­lil­la.
Psy­ko­ana­lyy­tik­ko Pe­ter Lang­man on tut­ki­nut yh­dys­val­ta­lais­ten kou­lu­am­pu­jien psy­ko­lo­gis­ta taus­taa ja luo­ki­tel­lut hei­tä psy­ko­paat­ti­siin, psy­koot­ti­siin ja trau­ma­ti­soi­tu­nei­siin. Yh­teis­tä heil­le on ol­lut em­pa­tia­ky­vyn puu­te, ek­sis­ten­tiaa­li­nen rai­vo ja ah­dis­tus, tai­pu­mus yli­rea­goin­tei­hin, hä­peän ja ka­teu­den tun­teet se­kä mie­hi­syy­teen liit­ty­vät on­gel­mat.
Tär­keä te­ki­jä näy­tös­luon­tei­sen vä­ki­val­lan taus­tal­la on myös vieh­ty­mys asei­siin. Lang­ma­nin ha­vain­to­jen mu­kaan se on tyy­pil­lis­tä mo­nen am­pu­jan per­he­taus­tas­sa­kin.

ASEI­DEN mää­rä suh­tees­sa vä­ki­lu­kuun on Suo­mes­sa maail­man suu­rim­pia. Jouk­ko­am­pu­mis­ten ris­ki siis tus­kin pie­ne­nee.
Kan­sal­li­seen sel­viy­ty­mis­ee­tok­seem­me on ikään kuin kuu­lu­nut va­rau­tu­mi­nen it­sen­sä puo­lus­ta­mi­seen vii­me kä­des­sä asein. Yk­si esi­merk­ki täs­tä on so­dan­jäl­kei­nen asei­den­kät­ken­tä. Po­liit­ti­sen ti­lan­teen vuok­si kes­ti pit­kään en­nen kuin so­ta­trau­mo­ja pääs­tiin työs­tä­mään, ja per­hei­siin jäi pal­jon ki­pua, jo­ka on jää­nyt men­ta­li­soi­mat­ta.
Hy­vin­kään jouk­ko­am­pu­ja sur­ma­si uh­rin­sa ihan­noi­man­sa tark­ka-am­pu­jan Si­mo Häy­hän kei­noin. Jouk­ko­mur­han juon­teet ker­to­vat sii­tä, et­tä so­dan jät­tä­män post­trau­maat­ti­sen stres­sin jäl­jet nä­ky­vät ny­kyään­kin.

Kir­joit­ta­ja on Hel­sin­gin yli­opis­ton so­sio­lo­gian do­sent­ti.

http://www.hs.fi/digilehti/30052012/paa ... altistaa+väkivallalle/a1338334155463

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Kuvitt ... altistaa+väkivallalle/a1338334155463

----------------------------------------------------------------
Tilaa HS Digilehti

[Psykopatologia]

(- -)
Hy­vin­kään jouk­ko­am­pu­ja sur­ma­si uh­rin­sa ihan­noi­man­sa tark­ka-am­pu­jan Si­mo Häy­hän kei­noin.
Jouk­ko­mur­han juon­teet ker­to­vat sii­tä, et­tä so­dan jät­tä­män post­trau­maat­ti­sen stres­sin jäl­jet nä­ky­vät ny­kyään­kin.

Kas kun ei kansalaissodan traumat.

Fysiikassa esimerkiksi gravitaation, magnetismin ja
räjähdyksen voima vähenee nopeasti etäisyyden kasvaessa.

Tässäkin tapauksessa selitystä on etsittävä läheltä.

[Riidankylväjä]

Kyllähän ammuskeluja on ollut ennenkin, esim 8 surmanluotia. Mutta nykyään piinaavat kouluammuskelut ovat tapahtuneet "nettiaikana" 2000 luvuilla.

Onko noissa nähtävissä joku korrelaatio?

Vai onko Rambo- yms elokuvista ja peleistäkin saatu malli massiivisiin kostohyökkäyksiin?

[Kahvi]

Olisi mielekästä pohtia yhdessä Kahvin Lauri-avauksen ja Riidankylväjän peräkammarinpoika-avauksen kanssa.

Uskon kanssa, että nämä asiat liittyvät jotenkin toisiinsa. Vähintäänkin tuo tarvittavaa uutta näkökulmaa asiaan.

[Kahvi]

Kuvittelukyvyn puute altistaa väkivallalle
HS Vieraskynä 30.5.2012 Sari Näre
(--)

Kiitos mielenkiitoisen kirjoituksen postaamisesta!

Hieman onnahtavia kohtia tuossa ikävä kyllä on. Airsoft aseet eivät ole värikuula-aseita, vaan muovikuula-aseita - osuessaan eivät sottaa. Ero on kenties merkittävä asian kannalta, nimittäin airsoft-vempeleet on erittäin aidon näköisiä ja tuntuisia kopioita oikeista aseista. Kerran pitelin käsissäni airsoft asetta, joka oli kopio AK-47:sta. Samasta kuuluisasta rynnäkkökiväärin kopio on myös Puolustuvoimiemme perusase. Ulkonäkö, paino yms olivat hyvin realistisen tuntuisia, vain hyvin tarkkaan katsomalla löysin eroja inttiaikojeni "morsiameeni".

Samoiten asekätkennän vertaaminen henkilökohtaiseen tarpeeseen puolustautumiseen viimekädessä asein, on mielestäni onnahtavaa ajattelua. Itse näen noilla kahdella merkittävän eron.

Mutta ei pitäisi antaa teknisten kömmähdyksien yms sinänsä häiritä varsin huomioon otettavaa kirjoitusta. Sanotaan, että aseet eivät tapa, vaan ihmiset tappavat. Osin kyllä totta, mutta taas toisaalta... jos suutuspäissään olevalla ei olekkaan puukkoa saatavilla, niin surmatyö todnäk jää tekemättä.

[Kahvi]

Kuvittelukyvyn puute altistaa väkivallalle
HS Vieraskynä 30.5.2012 Sari Näre

(--)
Täl­lai­sel­le vä­ki­val­lal­le on tyy­pil­lis­tä, et­tä te­ko tun­tuu jär­jet­tö­mäl­tä ja sen mo­tii­via on vai­kea ym­mär­tää. Jouk­ko- ja kou­lu­am­pu­mi­set ovat per­for­ma­tii­vis­ta vä­ki­val­taa, jon­ka taus­tal­la on te­ki­jän tar­ve näyt­tää jul­ki­ses­ti, mil­tä tun­tuu, kun sa­no­ja ei ole. Se on ää­rim­mäi­nen ta­pa yrit­tää ker­toa tun­ne­ti­las­ta, jo­ta ei osaa il­mais­ta sa­noin – edes vi­ha­pu­heel­la.

(lihavointi minun)

Tuo vihapuhe on ollut kovasti tapetilla viimeaikoina. Semmoista ei tunnuta sallittavan yhteiskunnassamme. Kuten ei oikein mitään muutakaan aggression (tms) purkamiskeinoa. Olen lukenut vertauksen höyrykattilaan: kaikennäköisen tunnepitoisenkin kritiikin kieltämäinen on sama, kuin pistäisi höyrykattilan varoventtiilin kiinni. Semmoinen on tunnetusti hyvin vaarallista puuhaa, kun jatkuvasti lisääntyvä paine ei pääse purkautumaan mihinkään, niin lopputuloksena on räjähdys.

Voi olla niinkin, että väkivaltapelien pelaaminen on ainoa edes jotenkin sosiaalisesti hyväksytty tapa purkaa aggressioitaan. Halonhakkuukin on hyvä, kuten "Laurikin" teki, mutta urbaanissa yhteiskunnassa halonhakkuuseen on niukasti mahdollisuuksia.

Ehkä niinkin, että väkivaltapelien pelaaminen ampuu pahasti yli, kun sitä käytetään liian intensiivisesti aggressoiden purkamiseen. Ei kuitenkaan mielestäni niin, että jos lapsi pelaa (paljon) moisia pelejä, niin hänestä tulee vääjäämättä joukkomurhaaja. Porttiteoria ei oikein toimi, mutta ei voi sanoa, että noilla peleillä ei olisi mitään merkitystä asian kannalta.

[Hilppa]

Kuvittelukyvyn puute altistaa väkivallalle
HS Vieraskynä 30.5.2012 Sari Näre

Tukea tarvitsevan lapsen osattomuuden tunne kasvaa, jos hän joutuu kilpailemaan samoin ehdoin kuin muut


--

TUT­KIES­SA­NI 1980-lu­vun lo­pus­sa kou­lu­lais­ten san­ka­ri­kä­si­tyk­siä lap­sien jou­kos­ta löy­tyi eri­tyi­nen fik­tio­suun­tau­tu­nut ryh­mä, jo­hon kuu­lu­via yh­dis­ti ko­ke­mus sii­tä, et­tä heil­lä oli mää­räys­val­ta ko­to­na. Täl­le ryh­mäl­le oli tyy­pil­lis­tä ihail­la voi­maa ja vä­ki­val­taa se­kä in­ho­ta heik­kout­ta, kou­lua ja van­hem­piaan.
--

http://www.hs.fi/digilehti/30052012/paa ... altistaa+väkivallalle/a1338334155463

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Kuvitt ... altistaa+väkivallalle/a1338334155463

----------------------------------------------------------------
Tilaa HS Digilehti

En osaa arvioida postaukseni hyvyyttä, arvoa tms. Valitsin tuon kirjoituksen oikeastaan siinä esitetyn lihavoimani yksityiskohdan takia. Mielestäni tuo kuvaa sitä kasvatuksellista piirrettä, joka ei ole tullut kovin usein mainituksi ja joka saattaa selittää tai olla yksi yhteinen tekijä koulusurmille. Mistä muusta ylenmyydentunto muihin nähden ja kyky täysin unohtaa empatia kavereita kohtaan voivat syntyä kuin jonkinlaisesta rajojen totaalisesta puutteesta tai välinpitämättömyydestä kotona tai koulussa?

[Kahvi]

Mistä muusta ylenmyydentunto muihin nähden ja kyky täysin unohtaa empatia kavereita kohtaan voivat syntyä kuin jonkinlaisesta rajojen totaalisesta puutteesta tai välinpitämättömyydestä kotona tai koulussa?

Viittaat ilmeisesti aikoinaan muodissa olleeseen vapaaseen kasvatukseen? Ajatuksessa voi hyvinkin olla vinha perä.

Tosin tuli mieleeni, että ao ryhmään kuului ensisijaisesti poikia, joilla oli muita vaikeampaa vetää raja todellisuuden ja fiktion väliin. Entäs tytöt? Mieleen tulee anorektia ja bulimia, joiden on sanottu olevan tapa rakentaa hallinnan tunnetta. Kuten kirjoittaja näkee ao poikien kohdalla olevan syy väkivaltapelien rituaalinomaiselle pelaamiselle.

[Gyver]

Mistä muusta ylenmyydentunto muihin nähden ja kyky täysin unohtaa empatia kavereita kohtaan voivat syntyä kuin jonkinlaisesta rajojen totaalisesta puutteesta tai välinpitämättömyydestä kotona tai koulussa?

Ylemmyydentunto esimerkiksi siitä että tullaan potkituksi, muttei potkita takaisin.

[Hilppa]

Olen samaa mieltä, että järjestelmällisen johdonmukaisen ja jatkuvan pitkäkestoisen kiusaamisen kohteeksi joutuminen voi ruokkia kostoväkivaltaa. Etenkin, jos kiusaaminen vain jatkuu ja jatkuu.

Kostoa voi kuitenkin ajatella toisinkin. Ja ennen kaikkea kenen tulee huolehtia väkivallan loppumisesta? Ja mikä on kosto ja hyvitys itse kullekin?

Silmä silmästä, hammas hampaasta on peräisin Babyloniasta Hammurabin laista, joka tunnetaan myös raamatullisena lakina Vanhassa Testamentissa ja joka Uuden Testamentin Vuorisaarnassa tunnetaan toisenlaisessa Talio-periaatteen muodossa.

Mistä käsitys, että minun kuuluu saada samanlainen hyvitys kuin mitä olen joutunut kärsimään, on peräisin? Kaikkea ei voi koskaan hyvittää. Jos kasvatus (koulu ja vanhemmat) ei ole kyennyt ilmaisemaan noin tärkeää asiaa ja on samalla laiminlyönyt jotakin oleellista eli lapsen suojelun kiusaamiselta, on se epäonnistunut.

Eivät koulusurmat johdu yhdestä ainoasta tekijästä. Monia yhteisiä nimittäjiä voi löytyä. On esitetty, että syitä olisivat esimerkiksi syrjäytyneisyys (jättäytyminen opintojen, työn ja tavallisen suorittavan elämän ulkopuolelle), pitkäkestoisen koulukiusaamisen kohteeksi joutuminen, valta-asema perheessä jo lapsena, viehtymys aseisiin ja väkivaltapeleihin ja fantasiakyvyn puute. Ei noiden tekijöiden yhdistelmä ainakaan hyvältä kuulosta.

[Kahvi]

Mielenkiintoinen näkökulma tuo kostamisen tarve. Se jotenkin liittyy ihmislajiin oleellisena elementtinä, koston suloisuudesta nauttivat käsittääkseni jo esivanhempamme luolissaan.

Koston kierteestäkin puhutaan.

Ja onhan se kostaminen tämän päivän lainsäädännössä mukana. Oikeus passittaa vankilaan lakia rikkoneen kansalaisen vähän silläkin periaatteella, että mitäs läksit, kärsi nyt. Toinen merkittävä elementti on tietysti rangaistuksien ennaltaehkäisevä vaikutus.

Voinee myös ajatella niin, että Hammurabin laki rajasi kostonhalua edes jotenkin järkeviin mittoihin. Lain mukaan ei ole soveliasta katkoa kahta kättä, vaikka kuinka mieli tekisi.

Sen "Laurinkin" kirjoituksissa oli koston elementti välillä hyvinkin vahvasti läsnä. Tosin kohteella ei ollut (aina) väliä, pääasia että joku kärsii.

Mielenkiintoinen uusi näkökulma jokatapauksessa!

[Riidankylväjä]

Riippuu tietysti siitä haluaako kiusattu lopettaa kiusaamisen. Siihen voi kokeilla erilaisia keinoja.

Mutta onko sellaisia tapauksia, että kiusattu alitajuisesti haluaa masokistisesti riutua kiusattuna?

[Mirri]

... Mutta onko sellaisia tapauksia, että kiusattu alitajuisesti haluaa masokistisesti riutua kiusattuna?

Ai niinkö? Mistäs tiedät?
Vai onko tuo vain sivustakatsojan oman omatunnon rauhoittelemista?

Kyllästynyt, sinulla jäi Riidankylväjän viestissä kysymysmerkki huomaamatta; kysymysmerkki kertoo kysymyksestä, ei väitteestä.

[Riidankylväjä]

Ai niinkö? Mistäs tiedät?

Vai onko tuo vain sivustakatsojan oman omatunnon rauhoittelemista?

En minä tiedäkään. Siksi esitin kysymyksen.

[Mirri]

Riippuu tietysti siitä haluaako kiusattu lopettaa kiusaamisen. Siihen voi kokeilla erilaisia keinoja.

Mutta onko sellaisia tapauksia, että kiusattu alitajuisesti haluaa masokistisesti riutua kiusattuna?

Tärkeä kysymys mietittäväksi. Käsittääkseni kiusaamiskierteitä on mahdollista saada katkeamaan, jos jatkuvasti kiusatuksi itsensä kokeva hoksaa kysyä itseltää mikä toistuvan kiusattuna olemisen kokemuksen synnyttää. Toki kiusaaminen voi olla totta, mutta onko se aina totta, vai onko se liiallisen herkkyyden synnyttämä kokemus.

Nykyisin onneksi puhutaan siitä, että lapsi voi olla liian herkkä, yliherkkä; hän reagoi herkästi ja voimakkaasti, ja voi myös tulkita väärin (itselleen kielteisesti) toisten ihmisten käyttäytymistä - hän voi jopa tuntea tulevansa kiusatuksi siellä missä kiusaamista ei todellisuudessa ole. Toki hän sitten yliherkkyytensä kanssa joutuu ryhmässä helposti kiusatuksi, muttei siinä asiassa auta se, että toisia syyllistetään heidän reaktioistaan yliherkän lapsen reaktioiden edessä; pitäisi jotenkin onnistua auttamaan sitä yliherkkää lasta niin, ettei hän näkisi ympäröivää maailmaa ihmisineen itselleen jatkuvana uhkana, jota vastaan pitää olla jatkuvassa hälytys- ja puolustautumisvalmiudessa.

Lapsen yliherkkyyden ja liian voimakkaiden reaktioiden toteaminen ei ole kiusatun syyllistämistä; ei, vaikka se helposti nähdään sellaisena. Ehkä nykyisin, kun on alettu puhua oikeasti herkistä lapsista, joiden herkkyys voi mennä överiksi, on helpompi ymmärtää liiallisen herkkyyden voivan aiheuttaa omistajassaan käyttäytymistä, joka altistaa herkän lapsen lopulta kiusaamiselle. Liian herkästi - ja kielteisesti - maailmaan reagoiva lapsi tarvitsisi apua; ei niinkään loputonta suojelua 'pahoja kiusaajia' vastaan...

[Gyver]

Ja jos "reaktio" käytännössä kuitenkin tarkoittaa kiusaamista, miksi yliherkkä olisi ikään kuin vapaata riistaa kiusattavaksi (edes siedätyshoidon varjolla)?

Siedätyshoidosta sen verran, että monilla herkillä ei ole tunnevoimakkuusskaalassa harmaata mustan ja valkoisen välissä ja siksi siedätys ei toimi. Siedätyshoito on lähinnä sellaisia ihmisiä varten jotka eivät omaa herkkyys-ominaisuutta.

[Mirri]

Esim. kosketusherkkä lapsi tai äänille herkkä lapsi voi tuntea itsensä uhatuksi hälisevässä lapsilaumassa, jossa on vaikea olla toisista niin kaukana, ettei kukaan vahingossakaan koskettaisi, tai ettei kukaan aiheuttaisi herkkää lasta rassaavaa ääntä. Sama tietysti hajujen sun muun kanssa - liian aistiherkkä lapsi voi kärsiä jopa ympärillään leijuvista erilaisista hajuista, joita toiset eivät edes huomaa. Ja hän nimenomaan kärsii; kärsimys näkyy hänen käyttäytymisessään hänen mahtamatta itse asialle mitään.
Toisille hänen käyttäytymisensä tietysti näyttäytyy sillä tavoin eriskummallisena, että kiusaamiskuvio kehittyy herkästi; joukossa on lapsia, jotka reagoivat hänen herkkyyksiinä. Ja vielä enemmän reagoivat, jos esim. kosketusherkkä lapsi jouduttuaan jonossa kaverin hipaisemaksi tönäisee tai mottaa säikähdettyään hipaisua...

Uskon myös, etteivät nämä aistiyliherkät lapset ole ainoastaan kiusattuja, vaan heistä kehkeytyy myös kiusaajia. Jos toisten lasten äänet, hajut, kosketukset, vaatteet, ja ties vaikka mikä raastaa yliherkän lapsen hermoja, hän saatta alkaa käyttäytyä rassaantuneiden hermojensa ohjeistamana; edellä mainittu hipaisusta seuraava mottaaminen yhtenä hyvänä esimerkkinä...
Vakaasti olen sitä mieltä, että aistiyliherkkyyden ymmärtäminen voisi auttaa ymmärtämään kiusaamiskuvioita lasten kohdalla, mutta miksei myös aikuisten. Jotta ymmärrettäisiin, olisi pakko pohtia mikä ärsyttää, mikä rassaa - ja mitä voitaisiin tehdä herkän ihmisen sietokyvyn lisäämiseksi niin, ettei tarvitsisi olla niin herkästi ja voimakkaasti reagoiva. Ennen kaikkea lasten kohdalla mielestäni pitäisi miettiä näitä asioita; yliherkkiä lapsia pitäisi auttaa ja ajoissa, jottei heistä kehittyisi kiusaajia sen enempää kuin kiusattujakaan.

Eikä tämä ole pelkästään kiusaamiskysymys; yliherkillä lapsilla on oikeasti mielenterveys vaarassa, vaikka korkea herkkyys sinänsä olisikin temperamenttipiirre.