Mikä on psykoterapiaa?

[Mirri]

Minätäällä, kiitos. Löytyi; tässä kiinnostuneille linkki:
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/han ... sequence=1

Tutkimuksessa kerrotaan psykiatristen potilaiden hoitosuhdekeskusteluista (tarkoittaako 'keskusteluhoitoa'?) kaikenlaista kiinnostavaa. Selviää esim. se, että suurin osa psykiatristen potilaiden hoitamiseen liittyvistä potilaskeskusteluista toteutuu muiden kuin psykoterapeuttien toimesta. Silmäilin vähän, joten uskallan sanoa, että kannattaa lukea...

Heräsi kysymys: jossakin Suomen ulkopuolellako on käytäntönä, että psykiatristen potilaiden hoitosuhdekeskusteluja käyvät psykoterapiakoulutuksen saaneet psykoterapian ammattilaiset? Minun on vaikea uskoa, että muualla tarjottaisiin julkisen terveydenhuollon piirissä psykiatrisille potilaille (kuten skitsofreenikoille) yhtään sen pätevämpää osaamista hoitosuhdekeskusteluissa kuin mitä Suomessa tarjotaan. Suomessa ei pystytä tarjoamaan koulutettua psykoterapeuttia jokaisen psykiatrisen potilaan jokaiseen hoitosuhdekeskusteluun, mutta tuskin pystytään muuallakaan.
Niinpä tyydytään psykiatrian ammattilaisiin ja heidän osaamiseensa - kuten psykiatristen potilaiden parissa työskenteleviin hoitajiin... Luotetaan siihen, että psykiatrinen hoitaja osaa käydä hoitosuhdekeskusteluja potilaidensa kanssa, eikä tarvita psykoterapeuttia - kun ei niitä ole tarpeeksi, jotta voitaisiin järjestää oma psykoterapeutti jokaiselle potilaalle ja jokaiseen hoitosuhdekeskusteluun.

Pitäisikin kouluttaa psykiatrian yksiköissä työskenteleviä hoitajia niin, että heillä olisi psykoterapeuttisia valmiuksia hyödynnettäväksi potilaiden kanssa käytävissä hoitokeskusteluissa. Ei ollenkaan niin, että vähäteltäisiin hoitajuutta, ja vaadittaisiin toinen toistaan korkeammin koulutettuja psykoterapeutteja hoitajien tilalle...
Noin silloin, kun puhutaan vaikeasti sairaista potilaista, jotka tarvitsevat itselleen jatkuvan ja tukevan hoitajakontaktin eivätkä kykene (tai halua) mitään psykoterapiaa. Kyllä silloin on iso apu siitä, että hoitajalla on hoitosuhteessa psykoterapeuttinen ote, vaikkei ollenkaan olisi tarkoitus yrittää mitään psykoterapiaa.

[Kuutar]

Mirri:

Pitäisikin kouluttaa psykiatrian yksiköissä työskenteleviä hoitajia niin, että heillä olisi psykoterapeuttisia valmiuksia hyödynnettäväksi potilaiden kanssa käytävissä hoitokeskusteluissa.

Hoitajat sopivat sellaisiin tehtäviin, jotka sisältävät ihmisten hoitamista ja huolenpitoa. Heitä tarvitaan esimerkiksi sairaaloissa, palveluasunnoissa ja kotipalvelussa. Mielenterveyshoitajilla on kait yleensä sosiaali- ja terveysalan perustutkinto joka on 2-3 vuotinen.
http://www.opintoluotsi.fi/fi-FI/koulut ... 38266d4b8d
Erityistason psykoterapeutin koulutus on 3-vuotinen. Samassa ajassa kuin koulutetaan hoitajia, voitaisiin siis kouluttaa myös ET-tason psykoterapeutti. Tämän jälkeen on olemassa vielä YET -tason ( ylempi erityistaso) ja VET -tason ( vaativa erityistaso) koulutusohjelmat.
http://www.therapeia-saatio.fi/psykoterapiakoulutukset/
Keskusteluapua antavilla pitäisi mielestäni olla edes jonkin tasoinen psykoterapeuttinen koulutus, jos ja kun sitä toteutetaan samalla tavalla, kuin oikeaa psykoterapiaa, ilman että se todellisuudessa on sitä.

Mirri:

Niinpä tyydytään psykiatrian ammattilaisiin ja heidän osaamiseensa - kuten psykiatristen potilaiden parissa työskenteleviin hoitajiin.

Ovatko hoitajat psykiatrian alan ammattilaisia? Minusta heitä ovat lähinnä psykiatrit, eivät hoitajat tuon parin kolmen vuoden koulutusjaksonsa aikana ehdi kyllä kovin syvällisesti perehtyä lääketieteeseen.

[Mirri]

Mirri:

Niinpä tyydytään psykiatrian ammattilaisiin ja heidän osaamiseensa - kuten psykiatristen potilaiden parissa työskenteleviin hoitajiin.

Ovatko hoitajat psykiatrian alan ammattilaisia? Minusta heitä ovat lähinnä psykiatrit, eivät hoitajat tuon parin kolmen vuoden koulutusjaksonsa aikana ehdi kyllä kovin syvällisesti perehtyä lääketieteeseen.

Erikoissairaanhoidossa työskentelee erikoislääkäreiden lisäksi muitakin kuhunkin lääketieteen erikoisalaan perehtyneitä ammattilaisia.

Tässä kerrotaan psykiatriaan erikoistuneiden hoitajien työstä: [Em. Jarmo Kontusen lisensiaattityö. PP]

https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/han ... sequence=1
Myös muilla lääketieteen erikoisaloilla työskentelee hoitajia oman erikoisalansa osaajina ja ammattilaisina; kätilöt ja terveydenhoitajat esimerkkeinä. Erikoissairaanhoitajia ei nykyisin ole, mutta silti sairaanhoitajat koulutuksessaan suuntautuvat johonkin - vaikkapa psykiatriaan, anestesiaan, tai kirurgiaan.

Tässä on yksi esimerkki siitä, että sairaanhoitaja ihan oikeasti on jonkin lääketieteellisen erikoisalan pätevä ammattilainen ja osaaja:
http://www.kantti.net/artikkeli/2010/12 ... ei-tunneta

[Psykopatologia]

Ammattilainen on 1) jossakin ammatissa työskentelevä tai 2) jonkun alan spesialisti.

[Maria]

Mielenterveyshoitajilla on kait yleensä sosiaali- ja terveysalan perustutkinto joka on 2-3 vuotinen.

(Lyhensin lainausta, koska kommenttini koskee ainoastaan kyseistä lausetta.)

Tuntemani henkilö, joka on mielenterveyshoitaja koulutukseltaan, oli toiminut pitkään koulutustaan vastaavissa tehtävissä hoitoalalla psykiatrisissa hoitoyksiköissä ja eräässä nuorisopsykiatrian hoitoyksikössä, jonka virkaa haki eikä sitä saanut. Tehtävään valittiin AMK-tutkinnon suorittanut sosionomi. Mielenterveyshoitajia toimii vastaavissa tehtävissä (vanhemman polven työntekijöitä, jotka ovat aikoinaan virkansa saaneet silloisia koulutusvaatimuksia noudattaen), mutta nykyisin kyseisiin virkoihin vaaditaan AMK-tutkinto (hoitoalalta).

"Ammattilainen on 1) jossakin ammatissa työskentelevä tai 2) jonkun alan spesialisti."

Ammattilainen on myös kirvesmies ja puuseppä. Nimittäisin kuitenkin psykiatrian alan asiantuntijoiksi ainoastaan lääketieteellisen koulutuksen saaneita psykiatreja. Mutta onko välttämätöntä, että psykoterapeutilla on psykiatrin koulutus? Eikö ole myös henkilökohtainen mieltymysasia, millaisen terapeutin itselleen valitsee ja haluaa? Itse suosisin akateemista linjaa (psykologi/psykiatri).

[Psykopatologia]

Yleisesti ottaen ja keskimäärin psykiatrian el tutkinto on paras lähtökohta psykoterapia-opinnoille,
ei ko. lääketieteen vuoksi vaan siksi, että heillä on jo takanaan pitkä psykiatrinen palvelu.
Tämän rinnalle nousee kliininen psykologi, jolla on taustassaan psykiatrista palvelua.

Psykoterapian opintojen suhteen ("sopiva") psykologian opintojen tausta on parempi
kuin peruslääkärin, mitä kompesoi, jos lääkäri on psykiarian el.

Teologin ym. humanistinen akateeminen loppututkinto on psykoterapeutin opintojen
suhteen hyvä, mutta kun psykiatrinen palvelu on puutteellinen, heiltä menee monta
vuotta siihen, että heillä on riittävää kokemusta psyykkisten häiriöiden kirjosta
in vivo.

[Mirri]

Mutta onko välttämätöntä, että psykoterapeutilla on psykiatrin koulutus? Eikö ole myös henkilökohtainen mieltymysasia, millaisen terapeutin itselleen valitsee ja haluaa? Itse suosisin akateemista linjaa (psykologi/psykiatri).

Ei ole ollenkaan välttämätöntä psykoterapeutin olla akateeminen. On epärealististakin ajatella, että psykoterapeutin pitäisi olla akateeminen; ei akateemisia psykoterapeutteja ole riittävästi niin, että kaikki halukkaat saisivat itselleen sellaisen. Vielä epärealistisempaa on ajatella, että akateemisen psykoterapeutin pitäisi olla juuri psykologi tai psykiatri - heitä ei ole senkään vertaa kuin akateemisia psykoterapeutteja yhteensä. Voihan akateeminen psykoterapeutti olla teologi, tai yleislääkäri, tai yliopistotutkinnon suorittanut sosiaalityöntekijä, tai...

Raha on yksi, joka voi panna miettimään, että kannattaako haluta itselleen korkeasti koulutettu psykiatri psykoterapeutiksi. Psykiatri yksityisenä psykoterapeuttina on todennäköisesti kalliimpi kuin esim. psykiatrian erikoissairaanhoitaja, teologi, tai sosiaalityöntekijä. Voi joutua maksamaan turhasta, koska ei pohjakoulutus kerro psykoterapeutin pätevyydestä ja osaamisesta psykoterapeuttina yhtään mitään; psykoterapiakoulutus on tärkein. Minä esim. tunnen muutaman tunnustetusti ja tunnetusti erittäin pätevän psykoterapeutin, jotka ovat pohjakoulutukseltaan teologeja. Heidän monipuolinen ja laaja psykoterapeuttinen pätevyytensä tulee psykoterapiaopinnoista, ja siinä asiassa pohjakoulutus on sivuseikka. Akateemisuudellakaan ei ole muuta merkitystä kuin, että se viestittää henkilön opiskelu- ja oppimiskyvystä. 'Lanttu leikkaa', kuten PP ilmaisi asian.

On myös paljon entisiä psykiatrian sairaanhoitajia, jotka ovat luoneet itselleen työuran pätevinä ja monipuolisesti psykoterapian alalla koulutettuina psykoterapeutteina. Ei ole mitään järjellistä syytä kuvitella heidän olevan psykoterapeutteina vähemmän päteviä kuin akateemiset psykoterapeutit; hehän voivat olla psykoterapian alalla paljon monipuolisemmin ja laajemminkin oppineita kuin mitä psykiatri on. Minusta pitäisi psykoterapeutin pätevyyttä mietittäessä vertailla psykoterapiakoulutuksen monipuolisuutta ja laajuutta, ei pohjakoulutuksia. Esim. systeemisen yksilöterapian (perheterapia) ja analyyttisen psykoterapian pätevyyden hankkinut ei-akateeminen psykoterapeutti on psykoterapeuttina pätevämpi kuin psykiatri, jolla on pätevyys vain yhdessä psykoterapiasuuntauksessa.

Ja vielä... Siinä kuin psykiatri opiskelee psykiatriaa monet vuodet ja vasta niiden opintojen päälle hankkii psykoterapeutin pätevyyden, sairaanhoitaja vaatimattomammalla pohjakoulutuksella ehtii opiskella useamman psykoterapiasuuntauksen pätevyyden itselleen. Niinpä sairaanhoitaja voi olla aika monen psykoterapiasuuntauksen pätevä asiantuntija, ja hän on voinut hankkia itselleen pitkän käytännön kokemuksenkin psykoterapeuttina psykiatrin vasta aloitellessa omia psykoterapiaopintojaan. Sama tietysti pätee muihinkin ei-akateemisiin ja lyhyemmän pohjakoulutuksen omaaviin psykoterapeutteihin; heillä on ollut mahdollisuus opiskella varsinaista omaa alaansa - psykoterapiaa - ties miten kauan, kun eivät ole lähteneet hankkimaan itselleen akateemista pohjakoulutusta.

Tuossa voisi olla yksi selitys siihen, että psykoterapeuttien psykoterapeuttista koulutusta vertailtaessa voidaan huomata, että aivan kuin sairaanhoitajilla ja muilla vaatimattomamman pohjakoulutuksen omaavilla henkilöillä olisikin laajempi ja monipuolisempi psykoterapiakoulutus... Psykiatri onkin opiskellut vain yhden terapiasuuntauksen pätevyyden siinä kuin sairaanhoitajalla on pätevyys moneen terapiasuuntaukseen niin yksilö- kuin muissakin psykoterapioissa.

[Psykopatologia]

Ammattilainen saattaa olla sellainen, joka pystyy suhteellisen itsenäiseen työskentelyyn
ammatissaan: kirvesmies pystyy työtehtävien luonteen vuoksi; "psykiatrinen" perushoitaja
ei ehkä pysty - tehtävien luonteen vuoksi.

Ko. perushoitaja on mielestäni ammattilainen em. (1) ykkösmerkityksessä;
ei (2) asiantuntijana.

[Mirri]

Tulisikohan psykoterapian ammattilaisuus ja asiantuntijuus selkeämmin esille, jos pitäisikin/saisikin opiskella psykoterapiaa yliopistossa ja suorittaa siitä akateeminen loppututkinto, jotta saisi psykoterapeutin pätevyyden? Olisivat sitten kaikki psykoterapeutit akateemisen loppututkinnon suorittaneita psykoterapeutteja - pohjakoulutuksistaan ja psykoterapiasuuntauksistaan riippumatta. Jospa psykoterapiakoulutuksen selkeyttäminen ja akateemistaminen vähentäisi ihmisten tarvetta vertailla ja painottaa psykoterapian asiantuntijoiden ja ammattilaisten pohjakoulutuksia.

Kyllä kai psykoterapeuteiksi haluavat yhtä hyvin hankkisivat pätevyytensä virallisesti yliopistossa kuin nykyisen tyylin mukaisesti vähän siellä sun täällä säätiöiden sun muiden järjestämissä koulutuksissa. Ja yliopistot voisivat opettaa eri terapiasuuntauksia siinä kuin säätiötkin. Sitä paitsi yliopisto-opettajia kai ne kouluttajat käytännössä ovat, vaikka koulutuksen tarjoajana onkin jokin muu taho kuin yliopisto.

[Psykopatologia]

Psykoterapian kouluttajat ovat yliopiston opettajia lähinnä vain lääketieteen alueella,
jos ovat tri-desantteja tms.

[Psykopatologia]

http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/view/1547389#fi

[minätäällä]

Mirri, tietysti psykoterapeutin psykoterapiaopintojen määrä ja suuntaus on kriteeri, kun verrataan kahden terapeutin pätevyyttä juuri psykoterapeuttina, siinä tehtävässä. Minusta PL kuitenkin huomautti ihan oikein, että teologilla, sosiaalityöntekijällä ja useimmiten psykologillakaan ei ole takanaan semmoista kliinistä kokemusta kaikenlaisista mt-ongelmistä kärsivistä potilaista ja kaikista heidän hoitoonsa liittyvistä aspekteista aina potilaan tilan arviointiin ja diagnosointiin sekä lääkehoitoonkin asti kuin psykiatrian erikoislääkärillä. Heillä ei ole kykyä nähdä tietty mt-ongelma yhtä laajasta ja asiantuntevasta perspektiivistä kuin psykiatrin pohjakoulutuksen ja työkokemuksen hankkineella. Minun kokemukseni mukaan tuo osaaminen yhdistettynä pitkään psykoterapiakoulutukseen antaa parhaan lopputuloksen. Kustannukset eivä ole isommat, koska lääkäriterapeutin luona käynnistä saa normaalin lääkärikäynnin kelakorvauksen.

Oma analyysi ja oma terapia ovat minusta tärkeitä, ettei terapeutille jäisi kovin paljon sokeita pisteitä itsensä suhteen. Perheterapiaan suuntautuneilla se ei kuulu terapiakoulutukseen.

Olipa pohjakoulutus mikä hyvänsä, minusta terapeutti on parhaimmillaan humaani, suvaitseva, rohkea, luova ja tietää mitä tekee ja miksi.

[Mirri]

Mirri, tietysti psykoterapeutin psykoterapiaopintojen määrä ja suuntaus on kriteeri, kun verrataan kahden terapeutin pätevyyttä juuri psykoterapeuttina, siinä tehtävässä. Minusta PL kuitenkin huomautti ihan oikein, että teologilla, sosiaalityöntekijällä ja useimmiten psykologillakaan ei ole takanaan semmoista kliinistä kokemusta kaikenlaisista mt-ongelmistä kärsivistä potilaista ja kaikista heidän hoitoonsa liittyvistä aspekteista aina potilaan tilan arviointiin ja diagnosointiin sekä lääkehoitoonkin asti kuin psykiatrian erikoislääkärillä. Heillä ei ole kykyä nähdä tietty mt-ongelma yhtä laajasta ja asiantuntevasta perspektiivistä kuin psykiatrin pohjakoulutuksen ja työkokemuksen hankkineella.

Esim. 'Furmanin koulukunta' psykoterapeutteina ei ollenkaan ajattele psykoterapia-asiakkaita lääketieteellisesti potilaina, vaan nimenomaan asiakkaina - pitävät lääketieteen sairauksineen ja oireineen mahdollisimman visusti erossa psykoterapiaprosesseista.

Psykoterapiassa lienee suuntaus- ja koulukuntakysymys se, että tarvitaanko psykoterapian onnistumiseen kuinkakin paljon sairauskeskeistä ajattelua, vai tarvitaanko ollenkaan sitä, että psykoterapian avulla hoidettava henkilö nähtäisiin psykiatrisena potilaana.

[Maria]

Tietysti ihmisenä, mutta myös potilaana. Miten muutoin voisi auttaa?

[Mirri]

Tässä on yksi esimerkki siitä, etteivät kaikki muodollisesti koulutetut ja pätevät psykoterapeutit todellakaan tunne tarvetta ajatella asiakasta potilaana voidakseen auttaa:

Mitä on integratiivinen psykoterapia?

Integratiivisuus psykoterapiassa on ennen kaikkea ajattelutapa, ei varsinainen teoria tai psykoterapiatekniikka. Integratiivisesti työskentelevä psykoterapeutti mieltää, että psyykkisiä ilmiöitä on hyödyllistä tarkastella monesta eri näkökulmasta. Lähestymistavassa pyritään vertailemaan ja yhdistämään sitä tietoa ja ymmärrystä, jota psykoterapian eri teoriaperinteet (esimerkiksi psykoanalyyttinen ja kognitiivinen suuntaus) ja psykoterapiatutkimus ovat tuottaneet tehokkaasta ja toimivasta psykoterapiasta. Psykoterapiasta tiedetään olevan selvää hyötyä suurimmalle osalle asiakkaista, mutta eri psykoterapiasuuntausten vaikuttavuuksissa ei ole toistaiseksi löydetty selkeitä eroja. Integratiivinen psykoterapia painottaakin eri suuntauksille yhteisiä muutosta tuovia tekijöitä, kuten hyvää yhteistyösuhdetta asiakkaan ja terapeutin välillä.

Kenelle integratiivinen psykoterapia sopii?

Tutkimusten perusteella tiedetään, että erilaiset asiakkaat tarvitsevat erilaista psykoterapiaa ja siksi integratiivisessa psykoterapiassa on tärkeää huomioida yhteisten tekijöiden lisäksi myös asiakkaan yksilölliset ominaisuudet. Integratiivisessa psykoterapiassa asiakas ja terapeutti neuvottelevat yhdessä asiakkaan yksilöllisistä tavoitteista ja hänelle soveltuvista työtavoista. Myös psykoterapian pituudesta ja tiheydestä sovitaan asiakaskohtaisesti. Integratiivisesti työskentelevä terapeutti käyttää terapiamenetelmiä teoreettisesti perustellusti ja joustavasti asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden mukaan. Tärkeää on myös terapeutin valmius asettua vuorovaikutukseen sellaisella tavalla, joka on asiakkaan persoonallisuuden, toimintatyylin ja terapian vaiheen perusteella tarkoituksenmukainen. Myös potilaan läheisiä ja verkostoa voidaan tavata osana psykoterapiaa.

Mihin integratiivisella psykoterapialla pyritään ja miten se auttaa?

Integratiivinen psykoterapia tähtää asiakkaan psyykkisen hyvinvoinnin lisääntymiseen ja toimintakyvyn parantumiseen. Yleisenä tavoitteena on asiakkaan elämässä toistuvien oireiden ja ongelmien poistuminen, lieventyminen tai uudenlaisen suhteen muodostuminen ongelmallisiksi koettuihin asioihin. Näitä tavoitteita kohti päästään terapiassa erityisesti itseymmärryksen lisääntymisen ja tunteiden säätelyn kehittymisen myötä. Koska ihmisen suhtautuminen itseensä ja muihin perustuu siihen, mitä hän on aikaisemmissa vuorovaikutussuhteissaan oppinut, on usein tärkeää tunnistaa ja tutkia asiakkaan kokemuksia sekä nykyisissä ihmissuhteissa että menneisyydessä ja myös niitä kokemuksia, joita herää vuorovaikutuksessa terapeutin kanssa. Integratiivisen psykoterapian yleisimpiä työtapoja ovatkin asiakkaan mielenliikkeiden havainnoiminen ja tutkiminen sekä uusien toimintatapojen kokeileminen ja omaksuminen vuorovaikutuksessa terapeutin kanssa. Tähän liittyen terapeutit voivat käyttää erilaisia terapeuttisia tekniikoita, kuten harjoituksia tai kotitehtäviä asiakkaan tarpeista ja omista lähtökohdistaan riippuen.

Integratiivinen psykoterapia Suomessa

Integratiivista psykoterapeuttikoulutusta on järjestetty Suomessa yliopistollisena erikoispsykologikoulutuksena vuodesta 1997. Tässä koulutuksessa on painotuksena edellä kuvattu kehityksellinen näkökulma psyykkisten ongelmien ymmärtämisessä sekä asiakkaan ja terapeutin välisen yhteistyösuhteen keskeinen merkitys terapian tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Lisäksi osa Suomessa nykyään vallalla olevista psykoterapiasuuntauksista on jo itsessään integratiivisia eli niissä on yhdistelty elementtejä eri suuntauksista (esimerkiksi kognitiivis-analyyttinen terapia). On myös yleistä, että terapeutit, joilla on useamman eri psykoterapiasuuntauksen osaamista, tekevät työtään integratiivisesti. Oleellisimpana integratiivisen psykoterapeutin ominaisuutena voidaan pitää integratiivista asennoitumista, joka tarkoittaa avoimuutta ja joustavuutta suhteessa eri psykoterapiateorioihin ja työtapoihin sekä vapautta koulukuntaisesta ajattelusta.

Teksti löytyy Integratiivisen psykoterapian yhdistyksen sivustolta; http://www.integratiivinenpsykoterapia.fi

[minätäällä]

Ei lääkärin pohjakoulutuksella toimiva psykoterapeuttikaan nää terapia-asiakasta potilaana. Omanikin on todennut moneen otteeseen, ettei diagnoosi ole niin tärkeää terapiassa. Mutta ei laajasta ja monipuolisesta, tutkimukseen pohjautuvasta tiedosta, kokemuksesta ja osaamisesta haittaakaan ole vaikkapa silloin, kun joutuu arvioimaan sitä, miten ja mihin asioihin terapialla on ylipäätään mahdollista vaikuttaa tai milloin asiakkaan muuttunut tilanne ja terveydentila vaatii sairaalahoitoa tai lääkitystä. Koulutus antaa varmuutta ja rohkeutta tehdä itsenäisiä päätöksiä työssään terapeuttina ja myös laajan tietämyksen siitä, mitä muita palveluja on käytettävissä silloin kun asiakkaan tilanne vaatii sitä.

Enpä usko, että Fuhrmankaan niin rohkeasti voisi auttaa asiakkaitaan lyhytterapian paradoksien avulla, ellei hänellä psykiatrina olisi vankka näkemys myös siitä, millaisia asiakkaita lyhytterapian avulla voi auttaa ja milloin tarvitaan muunlaistakin apua.

Minusta on ihan kummallista vääntää kättä siitä, onko koulutettu ammatinharjoittaja kouluttamatonta pätevämpi. Ja sairaanhoitaja EI ole PSYKIATRIAN, SISÄTAUTIEN, REUMASAIRAUKSIEN, KEUHKOSAIRAUKSIEN ym. asiantuntija vaan TERVEYDENHUOLLON / sairaanhoidon ammattilainen. Heillähän on nykyään se oma HOITOTIETEENSÄ ja TERVEYDENHUOLLON MAISTERIN ja TOHTORIN tutkintonsa. Väitätkö, ettei terveydenhuollon maisterin ja sairaanhoidon opettajan tutkinto anna sen laajempaa näkemystä eikä parempaa osaamista kuin hänen omilla oppilaillaan, sairaanhoidon opiskelijoilla on? Miksi sitten vaahdota osaamisesta ja sen mukaisesta palkasta ja työtehtävistä, jos koulutuksella ei ole väliä?

Psykoterapeutin ammatillinen kehitys ja ammattitaitojen päivitys vaatii myös ammattikirjallisuuden ja oman alan tutkimusten seuraamista työnohjauksen lisäksi. Minun kokemukseni on, että monelle sairaanhoitajalle ja sairaanhoidon opettajallekin tuo on lähes ylivoimainen tehtävä siksi, että tutkimukset kirjallisuus ovat vieraskielistä. Hoitajan koulutus ei myöskään anna automaattisesti taitoa arvioida kriittisesti tutkimuksia ja niiden tuloksia ja muodostaa perusteltuja näkemyksiä oman alan uusista suuntauksista.

Mutta palkkaa sinä vaan Mirri naapurin poika korjaamaan autoasi korjaamon autonasentajia mieluummin.

Mirri: INTEGRATIIVINEN tarkoittaa, että yhdistetään eri suuntauksia ja nähdään asia monesta näkökulmasta. Laaja pohjakoulutus juuri antaa osaamista, arviointikykyä ja rohkeutta tuommoiseen kriittiseen arviointiin ja monien tekniikoiden ja näkemysten hyödyntämiseen psykoterapeuttina. Ruotsalainen psykiatri Johan Cullberg on esimerkiksi kirjoittanut mielestäni parhaan, laajimman ja asiantuntevimman psykooseja käsittelevän kirjan minkä olen lukenut. Hänen kirjansa näkemys psykooseista oli INTEGRATIIVINEN. Terapeutti tunnustautui samojen näkemysten kannattajaksi.

Psykiatrina toimiminen, sairaanhoitajan työ jne. ovat kaikki ERI AMMATTEJA kuin psykoterapeutin ammatti. Siksi siihen pätevillä on lailla suojatti ammattinimikekin. Miksi psykiatrin pohjakoulutuksella olisi psykoterapeutin työssä kyvytön toiminaan psykoterapeuttina asiakkaalleen, mutta hoitaja ei erehdy terapiassa vaihtamaan vaippoja tai katetroimaan asiakasta? Kumma käsitys sinulla.

[Maria]

Minusta on ihan kummallista vääntää kättä siitä, onko koulutettu ammatinharjoittaja kouluttamatonta pätevämpi. Ja sairaanhoitaja EI ole PSYKIATRIAN, SISÄTAUTIEN, REUMASAIRAUKSIEN, KEUHKOSAIRAUKSIEN ym. asiantuntija vaan TERVEYDENHUOLLON / sairaanhoidon ammattilainen. Heillähän on nykyään se oma HOITOTIETEENSÄ ja TERVEYDENHUOLLON MAISTERIN ja TOHTORIN tutkintonsa. Väitätkö, ettei terveydenhuollon maisterin ja sairaanhoidon opettajan tutkinto anna sen laajempaa näkemystä eikä parempaa osaamista kuin hänen omilla oppilaillaan, sairaanhoidon opiskelijoilla on? Miksi sitten vaahdota osaamisesta ja sen mukaisesta palkasta ja työtehtävistä, jos koulutuksella ei ole väliä?

Olen sairaanhoitajan pätevyydestä samaa mieltä kuin minätäällä edeltävässä viestissään.

[Mirri]

Minusta on ihan kummallista vääntää kättä siitä, onko koulutettu ammatinharjoittaja kouluttamatonta pätevämpi. Ja sairaanhoitaja EI ole PSYKIATRIAN, SISÄTAUTIEN, REUMASAIRAUKSIEN, KEUHKOSAIRAUKSIEN ym. asiantuntija vaan TERVEYDENHUOLLON / sairaanhoidon ammattilainen. Heillähän on nykyään se oma HOITOTIETEENSÄ ja TERVEYDENHUOLLON MAISTERIN ja TOHTORIN tutkintonsa. Väitätkö, ettei terveydenhuollon maisterin ja sairaanhoidon opettajan tutkinto anna sen laajempaa näkemystä eikä parempaa osaamista kuin hänen omilla oppilaillaan, sairaanhoidon opiskelijoilla on? Miksi sitten vaahdota osaamisesta ja sen mukaisesta palkasta ja työtehtävistä, jos koulutuksella ei ole väliä?

Olen sairaanhoitajan pätevyydestä samaa mieltä kuin minätäällä edeltävässä viestissään.

Niin Kela kuin Valvirakin pitävät sairaanhoitajia pätevinä psykoterapeutteina siinä kuin psykiatrejakin, jos nämä ovat opiskelleet psykoterapeuteiksi; ja psykiatrin taas pitää opiskella psykoterapeutiksi siinä kuin sairaanhoitajienkin tullakseen muodollisesti päteväksi (Valviran hyväksymiksi) psykoterapeutiksi. Mutta ehkä Kela ja Valvira ovat erehtyneet kuvitellessaan henkilön voivan tulla päteväksi psykoterapian asiantuntijaksi vaatimattomammallakin pohjakoulutuksella...

Tosin psykiatri, jolta puuttuu psykoterapeutin muodollinen pätevyys, voi kyllä leikkiä psykoterapeuttia potilaan tietämättä, koska Kela korvaa psykiatrikäynnit lääkärinpalkkioina. Milläs potilas sen sitten selvittää onko psykiatri oikeasti psykoterapeutti vai eikö ole, jos psykoterapiakoulutusta vailla oleva psykiatri sanoo olevansa pätevä psykoterapeutti. Pitäisi hoksata kysyä Valvirasta onko psykiatri laillistettu psykoterapeutti vai eikö ole, koska Kela ei taida tietää sitä asiaa lääkäreiden kohdalla korvatessaan näiden palkkiot lääkärissä käynteinä. Esim. sairaanhoitajien kohdalla tilanne on selvä; Kelakin tietää onko sairaanhoitajalla Kelan hyväksymää psykoterapeutin pätevyyttä ja oikeuksia vai eikö ole.

Onko Valvira tehnyt virheen siinä, että hyväksyy päteviksi psykoterapeuteiksi esim. sairaanhoitajia, jotka ovat opiskelleet psykoterapeuteiksi?

Tuli vielä mieleeni... Minä kävin pitkän analyyttisen psykoterapian erään keskussairaalan psykoterapiapoliklinikalla, jossa oli enimmillään kai viisi analyyttista psykoterapeuttia; neljällä sairaanhoitajan pohjakoulutus, yhdellä psykologin. Jos sairaanhoitajilla ei olisi ollut mahdollisuutta hankkia psykoterapeutin pätevyyttä ja toimia psykoterapeutteina, heidän tilallaan olisi pitänyt olla neljä analyyttisen psykoterapeutin pätevyyden hankkinutta psykologia/psykiatria, jotta kyseinen sairaala olisi pystynyt tarjoamaan psykoanalyyttista terapiaa sitä tarvitseville. Mistähän ihmeestä se sairaala olisi napannut tarvitsemansa määrän päteviä psykoterapeutteja, jos sairaanhoitajuus ei olisi ollut kelvollinen psykoterapeutin pohjakoulutukseksi? Ei psykiatreja ole niin paljon, että heitä olisi varaa käyttää psykoterapiatyöskentelyyn; ja mahtaako sopivia psykologejakaan olla riittävästi, jotta sairaanhoitaja-psykoterapeutit olisi korvattavissa psykologi-psykoterapeuteilla.

Ainakin Valvira ilmeisesti ajattelee realistisesti; päteviä psykoterapeutteja ei olisi senkään vertaa kuin nykyisellään on, jos sairaanhoitajat ja muut ei-akateemiset eivät voisi opiskella ja pätevöityä laillisiksi psykoterapeuteiksi.

[Maria]

Mielestäni kutsuminen asiakkaaksi korostaa ostotapahtumaa ja psykoterapia muuttuu neutraaliksi siis "kliiniseksi" aikaveloitusprosessiksi. Käsite potilas tai kutsuminen potilaaksi pitää mielestäni sisällään myös lämpöä. Asiakas olen, kun menen hierojalle hierottavaksi tai fysioterapeutille kevyeen nk. mobilisointiin. En kovasti tykkää, jos hieroja tekee aloitteen ja alkaa valistaa tai hoitaa henkistä puoltani esim. tyrkyttämällä terveys- ja liikuntaohjeita tai utelemalla kuulumisiani. (Em. käsitykset edustavat omia subjektiivisia näkemyksiäni ja mielipiteitäni.)

[Psykopatologia]

Kuluttaja.