Mikä on psykoterapiaa?

[minätäällä]

Mirri, kommentoin lähinnä masennuksen hoitoa, mutta lisäyksen kaikkein vakavimmin sairaat ovat tietysti psykoottisia. En usko, että itsetuntemusta ei voisi lisätä ja oireiden taustoja ei voisi asiantuntevasti selittää psykoottisellekin ja uskon, niinkuin tuolla kuuloharhaketjussa kirjoitinkin, että jos selittää potilaalle kuuloharhat liian ankaran yliminän ilmauksena, lapsen ymmärryksellä syntyneenä käsityksenä vanhempien vaatimuksiata ja toiveista jne, en usko tuosta olevan ainakaan haittaa kuuloharhoista kärsivälle. Eipä tarvitsisi enää selittää ääniä aivan itse keksityillä selityksillä.

En tunne ketään skitsofreniasta ja kuuloharhoista kärsivää ja minun tietoni ovat vain kirjoista, joita olen lukenut. Kirjoittajat ovat kumminkin olleet alansa asiantuntijoita, ja jotkut ottaneet tehtäväkseen psykoottistenkin oireiden tulkinnan ja terapoinnin ihan hyvällä menestyksellä.

[minätäällä]

VET-tason psykoterapeutti ja psykiatri, lääketieteen tohtori sanoi minulle, että potilaan subjektiutta, siis itsemääräämis- ja ihmisoikeuksia kenties ainakin, on aina edistettävä ja kunnioitettava mahdollisuuksien mukaan. Minusta kouluttamaton terapeutti ja hoitaja ei kykene näin tiedon ja valtuuksien puuttumisen takia tekemään, ja seurauksena ovat potilaalle kenties tarpeettomat traumaattiset ja itsetuntoa edelleen heikentävät tapahtumat ja kokemukset.

Minusta koulutus ja tieto lisäävät parhaassa tapauksessa suvaitsevaisuutta, inhimillisyyttä, humaanisuutta, ymmärtämystä, joustavuutta, luovuutta, rohkeutta ja vaikka mitä arvokkaita ominaisuuksia terapeutissa. Koulutuksen, kokemuksen ja tiedon puute kyllä minusta usein edistää stereotyyppisiä ratkaisuja ja sovinnaisia uskomuksia, joiden tieteellistä paikkaansapitävyyttäkään ei edes osata arvioida.

[Gyver]

.

[Mirri]

VET-tason psykoterapeutti ja psykiatri, lääketieteen tohtori sanoi minulle, että potilaan subjektiutta, siis itsemääräämis- ja ihmisoikeuksia kenties ainakin, on aina edistettävä ja kunnioitettava mahdollisuuksien mukaan. Minusta kouluttamaton terapeutti ja hoitaja ei kykene näin tiedon ja valtuuksien puuttumisen takia tekemään, ja seurauksena ovat potilaalle kenties tarpeettomat traumaattiset ja itsetuntoa edelleen heikentävät tapahtumat ja kokemukset.

Korkeasti koulutettu psykoterapeuttiko uskoo, että hän terapeuttina lisää psykoterapiassa potilaansa itsetuntemusta, ja lisäksi vielä selittää potilaalleen tämän oireiden taustoja asiantuntevasti?

En usko, että itsetuntemusta ei voisi lisätä ja oireiden taustoja ei voisi asiantuntevasti selittää psykoottisellekin ja uskon, niinkuin tuolla kuuloharhaketjussa kirjoitinkin, että jos selittää potilaalle kuuloharhat liian ankaran yliminän ilmauksena, lapsen ymmärryksellä syntyneenä käsityksenä vanhempien vaatimuksiata ja toiveista jne, en usko tuosta olevan ainakaan haittaa kuuloharhoista kärsivälle. Eipä tarvitsisi enää selittää ääniä aivan itse keksityillä selityksillä.

Minusta psykoterapeutti luulee itsestään liikoja, jos kuvittelee potilaan tarvitsevan psykoterapiassaan psykoterapeutin asiantuntevia selityksiä itsetuntonsa lisäämiseksi ja oireidensa taustoittamiseksi. Psykoterapiassa potilaan on kyettävä työskentelemään itsensä kanssa; psykoterapeutti menee metsään, jos yrittää selittää potilaalleen asioita tai yrittää lisätä tämän itsetuntemusta.

Noin ajatellen on ehkä parempikin, ettei psykoterapeutti ole kovin pätevä esim. lääketieteessä; ettei hänelle tule houkutusta loistaa psykoterapiassa potilaansa edessä. Vaikkapa puhumalla ja selittämällä potilaan asioita, tai yrittämällä lisätä potilaansa itsetuntemusta tämän puolesta... Psykoterapeutti, joka selittää potilaalleen tämän asioita ja muuten työskentelee psykoterapiaprosessissa aktiivisesti tämän hyväksi vaikkapa yrittämällä lisätä potilaansa itsetuntemusta, on vaarassa unohtaa potilaansa subjektiuden.
Kirjoituksistasi tuli mieleeni, että tuollainen vaarahan on juurikin korkeasti koulutetuilla ja paljon (esim. lääketieteestä tai psykologiasta) tietävillä psykoterapeuteilla - heillä on vaarana innostua psykoterapiassa selittämään ja työskentelemään potilaansa puolesta.

Ehkä vaatimattomammalla pohjakoulutuksella varustettu psykoterapeutti jättää herkemmin selittämisyritykset sikseen, eikä edes kuvittele pystyvänsä lisäämään potilaansa itsetuntemusta, vaan hän antaa potilaan tehdä itse työn psykoterapiaprosessissa. Siinä sitten tullaankin siihen, että potilas voi olla liian sairas kyetäkseen työskentelemään aktiivisesti psykoterapiassa itsensä hyväksi. Ja kuitenkin esim. pitkän analyyttisen psykoterapian tarkoitus on nimenomaan se, että potilas itse työskentelee aktiivisesti.

Ja vielä... Esim. lääketieteen tohtoriudella ei tehdä psykoterapiaprosessissa yhtään mitään, koska psykoterapiassa potilas on aktiivinen työskentelijä, ei ollenkaan psykoterapeutti. Niinpä psykoterapeutti voi oikein hyvin olla pohjakoulutuksen suhteen vaatimattomamminkin varusteltu ja silti psykoterapeuttina oikein pätevä ja taitava. Sitä paitsi tärkeimpänä työvälineenäkin psykoterapeutilla on oma persoonallisuus, ei pohjakoulutus.

[Gyver]

.

[Psykopatologia]

Mirri (10:15)
(- -)
Minusta psykoterapeutti luulee itsestään liikoja, jos kuvittelee potilaan tarvitsevan psykoterapiassaan
psykoterapeutin asiantuntevia selityksiä itsetuntonsa lisäämiseksi ja oireidensa taustoittamiseksi.
Psykoterapiassa potilaan on kyettävä työskentelemään itsensä kanssa; psykoterapeutti menee metsään,
jos yrittää selittää potilaalleen asioita tai yrittää lisätä tämän itsetuntemusta. (- -)

Hyvät selitykset ovat paikallaan, ja ovathan tulkinnatkin "selityksiä".
Myös psykoedukaation osuus voi olla merkittävä.

[Biancaliina]

-

[Mirri]

Nyt kyllä olen ihan eri linjoilla kuin Mirri. En ole koskaan kokenut jonkun ystävällisyyttä jakaa omaa tietoaan tiedon prassaamisella, vaan minua on asia aina kiehtonut. Oikein imen kaikkea informaatiota innostuen kovastikin sitä kautta etenemään asiassa. Ja jos tulkitaan, on ne hyvä tuoda esiin, koska tulkinta on voinut mennä ihan pieleen.

Mahtaako psykoterapiassa kuitenkaan olla tärkeintä se, että psykoterapeutti jakaa tietoa potilaalle tulkitsee ja selittää hänen sairauttaan oireineen? Jos se on kovin tärkeää, silloin tietysti on ymmärrettävää se, että psykoterapeutin pohjakoulutuksen ja esim. lääketieteellinen pätevyyden merkitys korostuu.

Minusta tiedon välittäminen psykoterapeutilta potilaalle on vain yksi pieni osa psykoterapiaprosessia; eikä tiedon hankintaan välttämättä ollenkaan tarvita psykoterapeuttia tai psykoterapiaa. Eikä ammattilaisen tarvitse olla koulutukseltaan psykoterapeutti kyetäkseen selittämään potilaalle monenlaisia tämän sairauteen ja oireiluun liittyviä asioita.
Niinpä en oikein ymmärrä sitä, että miksi psykoterapeutin pitäisi olla mahdollisimman korkeasti koulutettu psykiatrian tai psykologian ammattilainen voidakseen olla hyvä psykoterapeutti; eihän psykoterapia ole yhtä kuin psykiatria tai psykologia. En usko siihen, että korkea oppineisuus psykiatriassa tai psykologiassa mitenkään oleellisesti lisää psykoterapeutin pätevyyttä psykoterapiassa. Ja toisaalta; henkilö voi olla hyvinkin laajasti koulutettu psykoterapian asiantuntija olematta silti psykiatri tai psykologi.

On epärealistista ajatella, että psykoterapeutin pitäisi olla akateemisesti mahdollisimman korkeasti koulutettu (tohtoriksi väitellyt?) voidakseen olla pätevä psykoterapian ammattilainen; sellaisen vaatimuksen edessä psykoterapian tarvitsijat jäävät vaille psykoterapeuttia. Kuka hyötyy siitä, että laillistettua psykoterapeuttia pidetään epäpätevänä ja taitamattomana psykoterapeuttina, jos hänellä ei satu olemaan psykiatrin tai psykologin pätevyyttä? Ja eivät kai kaikki psykoterapiasta hyötyvät ihmiset tarvitse itselleen psykologia tai psykiatria, he voisivat hyvin tulla autetuiksi muunkinlaisen pohjakoulutuksen omaavien pätevien psykoterapeuttien toimesta. Jäisivät sitten psykiatriaan erikoistuneet psykoterapeutit vaikeammin sairaille ihmisille, joiden hoidossa tarvitaan psykiatrian erityisosaamista.

Korjaussarja, kiitos linkistä.

[Kuutar]

Mirri:

Minusta psykoterapeutti luulee itsestään liikoja, jos kuvittelee potilaan tarvitsevan psykoterapiassaan psykoterapeutin asiantuntevia selityksiä itsetuntonsa lisäämiseksi ja oireidensa taustoittamiseksi. Psykoterapiassa potilaan on kyettävä työskentelemään itsensä kanssa; psykoterapeutti menee metsään, jos yrittää selittää potilaalleen asioita tai yrittää lisätä tämän itsetuntemusta.

Eihän sen noin tarvi mennä, että psykoterapeutti vaan paasaisi potilaalle, jos hän kertoo näkemyksiään. Voi se olla myös molempien välistä ajatusten vaihtoa ja voi se potilas kertoa, mitä mieltä on psykoterapeutin käsityksistä. Itse ainakin pitäisin siitä, että psykoterapeutti haastaisi minut älyllisesti ja esittäisi omia näkemyksiään ajatusmaailmastani ja tunne-elämästäni, kuin että vain myötäilisi puhettani. Minua kiinnostaa kuulla niitä teoreettisiakin näkemyksiä, mutta ymmärrän että jotkut haluavat vain kuuntelijaa ja heille sopii sentyyppinen terapia.

Mirri:

Eikä ammattilaisen tarvitse olla koulutukseltaan psykoterapeutti kyetäkseen selittämään potilaalle monenlaisia tämän sairauteen ja oireiluun liittyviä asioita.

Riippuu tietysti siitä, mitä terapialta odottaa, mutta kyllä minusta eron huomaa psykoterapeutin ja terapeutiksi kouluttamattoman, esim. mielenterveyshoitajan kanssa käydyn istunnon välillä. ( Hoitajien pitämää " terapiaa" tarjotaan usein mielenterveystoimistoissa)

Lääkäri voi toki selittää asioita lääketieteen näkökulmasta, mutta niistä selityksistä puuttuu usein tulkinta.

Mirri:

Noin ajatellen on ehkä parempikin, ettei psykoterapeutti ole kovin pätevä esim. lääketieteessä; ettei hänelle tule houkutusta loistaa psykoterapiassa potilaansa edessä.

Onko lääkäreillä sitten tapana " loistaa potilaansa edessä" ?

[Psykopatologia]

jotkut haluavat vain kuuntelijaa ja heille sopii sentyyppinen terapia.

Huonosti sopii. Potilas voi "pakottaa" terapeutin kuuntelijaksi ja impotentiksi.
Kyllä terapeutillekin kuuluu sanan säilä ja puhumisen käsiraudat.
Joidenkin kanssa voi joutua olemaan valmiina ottamaan nokkapokkaa.

[Biancaliina]

-

[Psykopatologia]

Sama.

[minätäällä]

Minusta juuri mahdollisimman monelta kantilta psyykkisiä ongelmia tunteva, pitkän käytännön kokemuksen psyykkisien sairauksien diagnosoinnista ja hoidosta omaava, pitkän psykoterapiakoulutuksen ja sen avulla saavutettua itsetuntemusta ja omien sokeiden kohtien havaitsemista hankkinut terapeutti ymmärtää, että luennointi, oman itsen korostaminen ja omien näkemyksien tyrkyttäminen toiselle ei lainkaan kuulu psykoterapiaan eikä ole potilaan ja asiakkaan eduksi.

Tuolla tukari2:lla possu kertoi omasta, terapeutin pätevyydellä ylpeilevästä sosiaalihoitajastaan ja tämän terapiasta minusta ihan karmeita asioita.

Mirri, tulkitsevan terapian olennainen osa lienevät tulkinnat, ongelmien juurien ja alkuperän löytäminen lapsuuden kokemuksista ja ongelmallisen asian aiheuttavan psyykkisen mekanismin tulkitseminen. Osoitetaan tiedostamaton kielletty tarve tai pyrkimys ja sitä vastaan valjastettu defenssi ja osoitetaan oireiden tehtävä ja hyöty sekä haitta potilaalle. Osoitetaan tulkinnan pätevyys terapiasuhteessa ilmenevän transferenssin tulkitsemisen avulla. Ei tuohon ilman koulutusta ja omaa terapiaa pystyne .Eikä myöskään arvioimaan oikein potilaan kertomien oireiden vakavuutta ja mahdollista itsemurha- ym. riskiä ilman kliinistä kokemusta ja koulutusta.
Monenlaiset vastatransferenssi-ilmiöt ja ylilyönnit sekä haitalliset asiat ovat kouluttamattoman terapeutin terapiassa mahdollisia ja todennäköisiäkin.

Tuo oli oma maallikon käsitykseni tulkitsevasta terapiasta. Eroja on menneisyyden esille ottamisessa ja sen käsittelyn laajuudessa ja monessa muussa suhteessa, tavoitteiden ja käsiteltävien asioiden laajuudessa, terapian pituudessa ja painotuksissa ym.

Koulutus edistää minusta yleensä ainakin ennakkoluulotonta asennetta, luovaa soveltamista. suvaitsevaa, humaania asennetta, estää kielteisten vastatransferenssitunteiden pitkittynyttä ilmenemistä, kitkee monenlaisia potilaan tilannetta pahentavia menetelmiä ja asenteita, kuten tämän tarpeeton passivointi ja infantilisointia... mitä kaikkea vielä, en edes jaksa luetella.

Ei oma terapeuttini suinkaan loista ja luennoi terapiassa, vaikka onkin koulutettu, eikä semmoista terapeutin tietämyksen korostamista ja tiedon ylhäältä alas jakamista, luennointia kuin psykoedukaatiossa kukaan vähänkin asiaan perehtynyt pitäisi terapiassa toimivana ja asiallisena. Kumma käsitys sinulle on syntynyt siitä, millaista terapiaa minä pidän hyvänä ja arvostan.

[Psykopatologia]

VET-tason psykoterapeutti ja psykiatri, lääketieteen tohtori sanoi minulle, että potilaan subjektiutta, siis itsemääräämis- ja ihmisoikeuksia kenties ainakin, on aina edistettävä ja kunnioitettava mahdollisuuksien mukaan. Minusta kouluttamaton terapeutti ja hoitaja ei kykene näin tiedon ja valtuuksien puuttumisen takia tekemään, ja seurauksena ovat potilaalle kenties tarpeettomat traumaattiset ja itsetuntoa edelleen heikentävät tapahtumat ja kokemukset.

Korkeasti koulutettu psykoterapeuttiko uskoo, että hän terapeuttina lisää psykoterapiassa potilaansa itsetuntemusta, ja lisäksi vielä selittää potilaalleen tämän oireiden taustoja asiantuntevasti?

En usko, että itsetuntemusta ei voisi lisätä ja oireiden taustoja ei voisi asiantuntevasti selittää psykoottisellekin ja uskon, niinkuin tuolla kuuloharhaketjussa kirjoitinkin, että jos selittää potilaalle kuuloharhat liian ankaran yliminän ilmauksena, lapsen ymmärryksellä syntyneenä käsityksenä vanhempien vaatimuksiata ja toiveista jne, en usko tuosta olevan ainakaan haittaa kuuloharhoista kärsivälle. Eipä tarvitsisi enää selittää ääniä aivan itse keksityillä selityksillä.

Minusta psykoterapeutti luulee itsestään liikoja, jos kuvittelee potilaan tarvitsevan psykoterapiassaan psykoterapeutin asiantuntevia selityksiä itsetuntonsa lisäämiseksi ja oireidensa taustoittamiseksi. Psykoterapiassa potilaan on kyettävä työskentelemään itsensä kanssa; psykoterapeutti menee metsään, jos yrittää selittää potilaalleen asioita tai yrittää lisätä tämän itsetuntemusta.

Noin ajatellen on ehkä parempikin, ettei psykoterapeutti ole kovin pätevä esim. lääketieteessä; ettei hänelle tule houkutusta loistaa psykoterapiassa potilaansa edessä. Vaikkapa puhumalla ja selittämällä potilaan asioita, tai yrittämällä lisätä potilaansa itsetuntemusta tämän puolesta... Psykoterapeutti, joka selittää potilaalleen tämän asioita ja muuten työskentelee psykoterapiaprosessissa aktiivisesti tämän hyväksi vaikkapa yrittämällä lisätä potilaansa itsetuntemusta, on vaarassa unohtaa potilaansa subjektiuden.
Kirjoituksistasi tuli mieleeni, että tuollainen vaarahan on juurikin korkeasti koulutetuilla ja paljon (esim. lääketieteestä tai psykologiasta) tietävillä psykoterapeuteilla - heillä on vaarana innostua psykoterapiassa selittämään ja työskentelemään potilaansa puolesta.

Ehkä vaatimattomammalla pohjakoulutuksella varustettu psykoterapeutti jättää herkemmin selittämisyritykset sikseen, eikä edes kuvittele pystyvänsä lisäämään potilaansa itsetuntemusta, vaan hän antaa potilaan tehdä itse työn psykoterapiaprosessissa. Siinä sitten tullaankin siihen, että potilas voi olla liian sairas kyetäkseen työskentelemään aktiivisesti psykoterapiassa itsensä hyväksi. Ja kuitenkin esim. pitkän analyyttisen psykoterapian tarkoitus on nimenomaan se, että potilas itse työskentelee aktiivisesti.

Ja vielä... Esim. lääketieteen tohtoriudella ei tehdä psykoterapiaprosessissa yhtään mitään, koska psykoterapiassa potilas on aktiivinen työskentelijä, ei ollenkaan psykoterapeutti. Niinpä psykoterapeutti voi oikein hyvin olla pohjakoulutuksen suhteen vaatimattomamminkin varusteltu ja silti psykoterapeuttina oikein pätevä ja taitava. Sitä paitsi tärkeimpänä työvälineenäkin psykoterapeutilla on oma persoonallisuus, ei pohjakoulutus.

Ja vielä... Esim. lääketieteen tohtoriudella ei tehdä psykoterapiaprosessissa yhtään mitään, koska psykoterapiassa potilas on aktiivinen työskentelijä, ei ollenkaan psykoterapeutti. Niinpä psykoterapeutti voi oikein hyvin olla pohjakoulutuksen suhteen vaatimattomamminkin varusteltu ja silti psykoterapeuttina oikein pätevä ja taitava. Sitä paitsi tärkeimpänä työvälineenäkin psykoterapeutilla on oma persoonallisuus, ei pohjakoulutus.

Pohjakoulutus ei ole erityisen olennainen varsinkaan tason puolesta; sisältö on tärkein. Kuitenkin trendi on akateemisen suuntaan,
koska ajatellaan, että niillä lanttu leikkaa paemmin.

(- -) potilas on aktiivinen työskentelijä, ei ollenkaan psykoterapeutti.
Terapeutin manifesti aktiivisuus vaihtelee. Analyyttisessä terapeutti on aktiivisessa unessa.

[minätäällä]

Löysin psykoterapian määritelmää etsiessäni netistä Jarmo Kontusen erikoispsykologikoulutuksen lisensiaattityön (Jyväskylän yliopisto, psykologian laitos -97) Psykiatriset hoitosuhdekeskustelut ja perustason psykoterapiaopetus.

Kontunen tutki, miten psykiatriset hoitosuhdekeskustelut muuttuivat, kun hoitajille, joilla ei ollut psykoterapeutin pätevyyttä, annettiin 80 tuntia teoriaopetusta ja 40 tuntia työnohjausta dynaamisesta psykoterapiasta tai kriisiterapiasta. Johdannossa jo todettiin, että tutkimusten mukaan koulutetumman terapeutin terapiat ovat tuloksellisempia, asiakkaat tyytyväisempiä ja terapian keskeytykset harvinaisempia kuin kouluttamattomalla.

Ennen koulutusta hoitajat kuvasivat enemmän etäistä kuuntelemista ja vierauden tunteita, vaikeuksia samastua potilaan kokemuksiin ja tunteisiin ja vaikeita vastatunteita, joita ei käsitelty missään. Hoitajat kertoivat myös kuvauksissaan ilmaisevansa ärtymistä, kyllästymistä ym. negatiivisia tunteitaan suoraan potilaalle. Kuvaukset olivat konkreettisia ja painottivat vaikeuksia, jotka johtuivat potilaiden vaikeuksista ilmaista itseään tms. Potilaat kärsivät psykooseista, mielialahäiriöistä tai itsetuntovaikeuksista ja hoitajat työskentelivät monenlaisissa yksiköissä.

Koulutuksen jälkeen hoitajat painottivat kuvauksissaan enemmän molemminpuolista vuorovaikutusta ja siihen pyrkivää kuuntelua, vastatunteiden tutkimista ja käsittelyä, terapiasuhteen reflektointia, myötäelävää kuuntelemista ja parempaa kykyä samastua potilaan kertomaan myös omien kokemusten avulla. He eivät enää nähneet sairauden ja terveyden välistä rajaa niin jyrkkänä.

Minusta nuokin tulokset puhuvat selvää kieltä psykoterapiakoulutuksen tärkeydestä ja sen myönteisistä vaikutuksista terapiassa.

Mirri, tulkitsevan TERAPIAN avulla potilaan itsetuntemus lisääntyy. Tietenkin hän ITSE tekee työn, tai oikeastaan kai kuitenkin vuorovaikutyksessa ja yhteistyösuhteessa terapeutin kanssa. Ei nyt itsestäänselvyyksiä sentään kannata väännellä muuksi ja käsittää tahallaan väärin. Kai tuo on kaikille selvää. Mutta sanopas sinä, mitä hittoja ne tulkitsevan terapian tulkinnat sun muut klarifikaatiot ja konfrontaatiot muuta ovat kuin sitä, että terapeutti auttaa niiden avulla potilasta tässä työssä.

En missään nimessä tarkoita tulkitsevalla terapialla ja tulkinnoilla psykoedukaatiota vaikkapa masentuneen terapiassa. Purnasin sitä vastaan, että vaikkapa amerikoissa, vähän vähemmän meillä, ollaan sitä mieltä, että psykoosiin sairastuneen terapia on aina pelkästään tukea-antavaa ja psykoedukaatiota. Kontusen mukaan meillä psykodynaamisuus painottuu kuulema enemmän, etenkin akuutin vaiheen mentyä ohi ja potilaan voinnin ollessa tasapainossa, joten ehkä meillä tulkitaankin ainakin jotakin esimerkiksi kuuloharhojen sisällöstä tms. myös potilaalle itselleen. Minusta itsetuntemuksen lisääntymisen pitäisi olla kaikessa terapiassa tavoitteena.

Koulutettu terapeutti osaa varmasti arvioida potilaan psyykkisen tilan siten, että terapiassa voisi olla elementtejä tulkitsevastakin terapiasta eikä se olisi pelkkää psykoedukaatiota, joka minusta on juuri sitä luennoimista ja ylhäältä annettua tietoa.

[Mirri]

Minätäällä, voisiko saada linkin näkyviin mainitsemaasi tutkimukseen; siinä varmaan on paljon lukemisen arvoista asiaa.

[minätäällä]

Se näkyy löytyvän kun kirjoittaa hauksi Jarmo Kontunen Psykiatriset hoitosuhdekeskustelut.

[Gyver]

.

[Psykopatologia]

Käyttäytymisterapian yleiset prinsiipit ovat yksinkertaisia.
Mutta täytyy tietää, milloin potkaista ja mihin.

[minätäällä]

Minä ajattelin vaikkapa ääniä kluulevaa psykoosipotilasta tuolla oireiden "selittämisellä", en masentuneen dynaamista terapiaa. En tiedä puhutaanko niistä oireista siellä keskusteluavussa juuri muuten kuin niinkuin jossain käerrottiin, neuvomalla potilasta olemaan kiinnittämättä niihin huomiota. Ihan järkevä neuvo ja niin kannattaa varmaan yleensä tehdäkin. Mutta minusta potilas voisi oppia itsestään jotain, jos asiantuntevan terapeutin kanssa joskus miettisi sitäkin, mitä ne äänet sanovat, millaiseen sävyyn ne puhuvat, mitä tunteita ne herättävät jne. Vähän niinkuin unia tulkitaan.

Analyytikko Frieda Fromm-Reichmann ainakin oli sitä mieltä, että harhoja voi analysoida unien tapaa. Niissä voi siis olla samanlaista, joskus tärkeääkin materiaalia kuten potilaan unissa, jos niitä voisi pohdiskella asiansa osaavan terapeutin kanssa ja avulla silloin kun potilas on paremmassa kunnossa.

Jos unet ovat kuningastie piilotajuntaan niin samanlainen tie ovat kai nuokin psykoottiset ajatukset. Minä en usko, että pitäisi aina paikkansa, ettei niitä pitäisi, uskaltaisi eikä koskaan kannattaisi käsitellä. Fromm-Reichmann oli niitä käsitellyt psykoottisten potilaidensa kanssa tulkitsevassa terapiassa hyvällä menestyksellä.

Gyver, tuommoisen käyttäytymisterapeuttisen yksinkertaisen käsikirjan kanssa juuri ne psykoterapiavalmiuksia vailla olevat depressiohoitajat pikakurssin käytyään terapoivat. Sinun terapeuttikokemuksesi kuulosti lähinnä tuommoiselta.

Vielä lisäys: Minusta potilaalle voisi olla hyödyllistä vaikka nyt psykoosinsa harhojen avulla huomata konkreettisesti, että hänellä on taipumus projisoida kielteisiä tai ei-hyväksyttyjä tunteita ja omia tarpeita toisiin. Näkyyhän se terapiasuhteessa ja ihmissuhteissa muutenkin tietysti. Mutta kuvittelisi, että jos tuosta puhuttaisiinkin potilaan kanssa, sitä havainnoitaisiin eri ihmissuhteissa ja tilanteissa jne., se saattaisi auttaa enemmän kuin että vain koko ilmiöstä mitään ymmärtämättä tekisi jotain käyttäytymisharjoituksia. Vaikka siis opettelisi olemaan piittaamatta niistä äänistä.