Vertaistukea vai vittuilua?

[Mirri]

Koen, että Kyllästyneen kritiikkiäkin saaneessa tyylissä on myös hyviä puolia ja muille oppimisen paikka. Se rohkaisee ihmistä pitämään puuolensa. Jokainen joutuu tietysti valitsemaan itse keinonsa ja oman persoonallisen tyylinsä, mutta Kyllästyneen tapa on suora ja rehellinen ja pidän siitä enemmän kuin asioiden kaartelusta.

Minusta Kyllästyneen tyyli on huono esimerkki puolensa pitämisestä; ei ollenkaan mikään tavoittelemisen arvoinen tapa se, ettei kerta kaikkiaan pääse ylitse, vaan vatvoo menneitä vuodesta toiseen. Taitavat Kyllästyneen hampaisiin joutuneet nettikirjoittajat tietää karvaasta kokemuksesta, että Kyllästyneeltä on mahdotonta saada armahdusta ja anteeksiantoa. Ei Kyllästyneen pitkävihaisuudessa ja leppymättömyydessä ole kysymys mistään puolensa pitämisestä.

Kyllästyneen kohteet tietävät ja tuntevat nahoissaan miten aggressiivista ja julmaa ja suorastaan keinoja kaihtamatonta Kyllästyneen ikuisesti loukkaantunut muka 'puolensa pitäminen' on. Varsinaista kurittamista kovalla kädellä...

[Biancaliina]

Onko tuollainen arvostelukaan ihan kivan tuntuista kaikista?
Pitää muistaa, että kys. on vain yhden ihmisen kokemus. Ei siis fakta.
Sinänsä, näennäisesti asiallista kritiikkiä (kun ei suoraa raakuutta, mutta voi loukata)...

[Psykopatologia]

Kuitenkin kai useimmiten viitattu kiihkeys on kummunnut (myös) responssien kehnoudesta (mikä saattaa nytkin jatkua).

[Mirri]

Miksi minun pitäisi uskoa sinun olevan pahoillasi kirjoittamistasi loukkauksista kun kuitenkin koko ajan puhut lisää potaskaa siitä mitä kukin on tehnyt?

En minä enää olekaan pahoillani; kadun sitäkin, että olen erehtynyt pyytämään sinulta anteeksi - ei olisi kannattanut nöyrtyä moiseen. Jo aiemminkin olen pyydellyt anteeksi, ja silloinkin huomasin, ettei olisi kannattanut. Sitten taas kuvittelin, että jospa sittenkin voisit leppyä - mutta ei, sinä rakastat vihasi ja kaunasi hyysäämistä ja loukattuna olemista.

[Mirri]

Kuitenkin kai useimmiten viitattu kiihkeys on kummunnut (myös) responssien kehnoudesta (mikä saattaa nytkin jatkua).

Kerro sinä miten Kyllästynyt saataisiin leppymään ja antamaan anteeksi kokemansa loukkaukset niin, ettei hän kaivaisi vanhoja asioita esille ja palaisi niihin yhä uudelleen ja uudelleen.

[Maria]

Koen, että Kyllästyneen kritiikkiäkin saaneessa tyylissä on myös hyviä puolia ja muille oppimisen paikka. Se rohkaisee ihmistä pitämään puuolensa. Jokainen joutuu tietysti valitsemaan itse keinonsa ja oman persoonallisen tyylinsä, mutta Kyllästyneen tapa on suora ja rehellinen ja pidän siitä enemmän kuin asioiden kaartelusta.

Minusta Kyllästyneen tyyli on huono esimerkki puolensa pitämisestä; ei ollenkaan mikään tavoittelemisen arvoinen tapa se, ettei kerta kaikkiaan pääse ylitse, vaan vatvoo menneitä vuodesta toiseen. Taitavat Kyllästyneen hampaisiin joutuneet nettikirjoittajat tietää karvaasta kokemuksesta, että Kyllästyneeltä on mahdotonta saada armahdusta ja anteeksiantoa. Ei Kyllästyneen pitkävihaisuudessa ja leppymättömyydessä ole kysymys mistään puolensa pitämisestä.

Kyllästyneen kohteet tietävät ja tuntevat nahoissaan miten aggressiivista ja julmaa ja suorastaan keinoja kaihtamatonta Kyllästyneen ikuisesti loukkaantunut muka 'puolensa pitäminen' on. Varsinaista kurittamista kovalla kädellä...

Minun mielipiteeni on eriävä tyylistä. Aiemmassa viestissäni sanoin pitäväni enemmän suorasta asiallisesta mielipiteen esittämisestä kuin venkoilusta.

Eräässä aiemmassa keskusteluketjussa "Varovasti puhuminen" tms. kerroin, miten elämäni ikävin puhelinsoitto, jonka olen saanut, alkoi. Henkilö aloitti puhelun sanoen minulle: "Minä ihan vaan näin varovaisesti yritän soittaa sinulle, että oletko....".

Ihminen, joka aikoo vilpittömästi pyytää anteeksi, ei etukäteen spekuloi ja laskelmoi, miten kohde mahdollisesti reagoisi anteeksipyyntöön.

[Psykopatologia]

Klo 17.12 (Mirrille)
Hän on itsekin tuonut tuon esiin: Luulen, että vastaaminen hänen kysymyksiinsä toimisi + jatkossa vastaajan erilainen tyyli.

Tukiasema.netissä kesytin villin vastaamalla mahdollisimman nopeasti mahdollisimman totuudenmukaisesti.

[Mirri]

Ihminen, joka aikoo vilpittömästi pyytää anteeksi, ei etukäteen spekuloi ja laskelmoi, miten kohde mahdollisesti reagoisi anteeksipyyntöön.

Kyllästyneen kanssa oppii tekemään juuri noin... En minäkään ensimmäisellä kerralla ajatellut asiaa niin, mutta nyt jo tiedän, ettei todellakaan kannata nöyryyttää ja repiä itseään pyytämällä Kyllästyneeltä anteeksi. Ainakin terve itsesuojeluvaisto panee miettimään reaktioita...

Päinvastoin minusta tuntuu, että Kyllästyneen kuristusote tiukkenee tiukkenemistaan, jos häneltä erehtyy pyytämään anteeksi ja kuvittelee hänen olevan valmis sovintoon. Kyllä on joskus ihan järkevää miettiä etukäteen anteeksipyyntöjen suhteen; ettei huomaisi olevansa entistä tiukemmassa otteessa.

[Psykopatologia]

Luulen, että Kyllästynyt ei edes edellytä anteeksipyyntöjä.

[Mirri]

Klo 17.12 (Mirrille)
Hän on itsekin tuonut tuon esiin: Luulen, että vastaaminen hänen kysymyksiinsä toimisi + jatkossa vastaajan erilainen tyyli.

Tukiasema.netissä kesytin villin vastaamalla mahdollisimman nopeasti mahdollisimman totuudenmukaisesti.

Entäs sitten, kun mahdollisimman totuudenmukainen vastaus on, etten muista? Käsittääkseni vastaukseni ei kelpaa; ei vaikka se on totuudenmukainen vastaus. Sehän tässä onkin ongelmana, etteivät minun vilpittömästi antamani vastaukset ole kelvollisia, ei vaikka minä mitä tekisin.


Niin, että mitenkäs sitten yritetään lepytellä, kun antamani vastaukset eivät kelpaa, eikä minulla ole antaa parempia vastauksia?

[Psykopatologia]

Ei lepytellä mitenkään; se vain ärsyttää.

Jos ei muista, voi pyytää toista kertomaan (oman versionsa).

[Varjolilja]

Minulla on kokemusta henkilöstä, jolla on ollut yhtä hyvä muisti kuin Kyllästyneellä. Hän kertoi lakkaamatta, suunnilleen aina kohdatessamme, elämässään kokemistaan vääryyksistä ja loukkauksista niin, että lopulta aloin pitää itseäni syyllisenä niihin, vaikka minulla ei ollut mitään osuutta niissä. Samon koen muuallakin, kun jotain asiaa kerrataan yhä uudelleen vuodesta toiseen eikä siinä asiassa silti päästä milliäkään eteenpäin. Siksi mieluiten pidän riittävän pitkän turvaetäisyyden, kun tiedän, etten mitenkään voi vaikuttaa tilanteeseen tai vähentää loukkaantumisen kokemusta. Itse olen aivan erilainen, kun unohdan kaiken sitä mukaa, kun asiat tapahtuvat, yhtä lailla loukkaukset kuin hyvätkin asiat. Ei sekään ole hyvä keino "selviytyä", mutta se on jokin minussa aivan itsenäisesti tapahtuva systeemi. Tuo elämäni muistelija lopetti sen iänikuisen saman levyn pyörittämisen vasta, kun dementia armahti hänen muistinsa, kun hän vähitellen lakkasi muistamasta melkein kaiken, senkin, oliko juuri syönyt vai ei.

[Gyver]

.

[Maria]

Ihminen, joka aikoo vilpittömästi pyytää anteeksi, ei etukäteen spekuloi ja laskelmoi, miten kohde mahdollisesti reagoisi anteeksipyyntöön.

Kyllästyneen kanssa oppii tekemään juuri noin... En minäkään ensimmäisellä kerralla ajatellut asiaa niin, mutta nyt jo tiedän, ettei todellakaan kannata nöyryyttää ja repiä itseään pyytämällä Kyllästyneeltä anteeksi. Ainakin terve itsesuojeluvaisto panee miettimään reaktioita...

Päinvastoin minusta tuntuu, että Kyllästyneen kuristusote tiukkenee tiukkenemistaan, jos häneltä erehtyy pyytämään anteeksi ja kuvittelee hänen olevan valmis sovintoon. Kyllä on joskus ihan järkevää miettiä etukäteen anteeksipyyntöjen suhteen; ettei huomaisi olevansa entistä tiukemmassa otteessa.

Aika alkeellinen on tuo selitys, että olisit keskustelupalstalla oppinut noin alhaisen keinon. Kyllä tuollaiset primitiiviset keinot opitaan jossain muualla ja paljon varhemmin kuin keski-iässä. Sen sijaan sinä olet keskustelupalstoilla keskustellessasi saattanut provosoitua käyttämään niitä aiemmin elämässäsi (lapsuudessasi) oppimiasi keinoja. Itse viittasit aiemmin loukatun omiin tunteisiinsa, joista loukattu on itse vastuussa. Myös sinä olet vastuussa omista tunteistasi ja edelläolevassa lainauksessa esiintyvistä voimakkaista tunneilmaisuistasi (kuristusote). Ei sellaista ole näkyvissä, olet mennyt mukaan kuvittelemiisi toisen ihmisen tunteisiin.

[Psykopatologia]

Minulla on kokemusta henkilöstä, jolla on ollut yhtä hyvä muisti kuin Kyllästyneellä. Hän kertoi lakkaamatta, suunnilleen aina kohdatessamme, elämässään kokemistaan vääryyksistä ja loukkauksista niin, että lopulta aloin pitää itseäni syyllisenä niihin, vaikka minulla ei ollut mitään osuutta niissä. Samon koen muuallakin, kun jotain asiaa kerrataan yhä uudelleen vuodesta toiseen eikä siinä asiassa silti päästä milliäkään eteenpäin. Siksi mieluiten pidän riittävän pitkän turvaetäisyyden, kun tiedän, etten mitenkään voi vaikuttaa tilanteeseen tai vähentää loukkaantumisen kokemusta. Itse olen aivan erilainen, kun unohdan kaiken sitä mukaa, kun asiat tapahtuvat, yhtä lailla loukkaukset kuin hyvätkin asiat. Ei sekään ole hyvä keino "selviytyä", mutta se on jokin minussa aivan itsenäisesti tapahtuva systeemi. Tuo elämäni muistelija lopetti sen iänikuisen saman levyn pyörittämisen vasta, kun dementia armahti hänen muistinsa, kun hän vähitellen lakkasi muistamasta melkein kaiken, senkin, oliko juuri syönyt vai ei.

"Patologinen" introjektio toiminnassa.

[Gyver]

.

[Gyver]

.

[Mirri]

Ei lepytellä mitenkään; se vain ärsyttää.

Jos ei muista, voi pyytää toista kertomaan (oman versionsa).

Kyllästyneen version mukaan minä olen varastanut - tai kuten hän sanoo: varastellut. Myönnänkö syyllisyyteni varasteluun vai väitänkö olevani syytön? Oikeudentajuni sanoo, että syytös on aivan väärä, mutta pitäisikö minun kuitenkin tunnustaa syyllisyyteni varasteluun, jotta Kyllästynyt leppyisi?

Samoin muut asiat; minäkö sitten vain myönnän syyllisyyteni, vaikka miten tuntuisi siltä, etteivät Kyllästyneen versiot ihan pidä paikkaansa? En muista asioita niin tarkkaan; siinä mielessä voin uskoa Kyllästyneen olevan oikeassa omissa versioissaan - paitsi tuossa varastamisasiassa.
Luuletko, että tämä loukkaantunut vihanpito olisi sitten pois päiväjärjestyksestä, jos minä vain myöntäisin syyllisyyteni Kyllästyneen esittämiin rikoksiin? Varastamisenkin voisin tunnustaa, jos se vain suinkin auttaisi leppymisen löytämisessä niin, etten sitten enää olisi syytettynä toistuvasti samoista asioista.

Ja ok; en lepyttele, koska se ärsyttää, enkä pyydä anteeksi, koska anteeksipyyntöjä ei kaivata.

[Mirri]

Ihminen, joka aikoo vilpittömästi pyytää anteeksi, ei etukäteen spekuloi ja laskelmoi, miten kohde mahdollisesti reagoisi anteeksipyyntöön.

Kyllästyneen kanssa oppii tekemään juuri noin... En minäkään ensimmäisellä kerralla ajatellut asiaa niin, mutta nyt jo tiedän, ettei todellakaan kannata nöyryyttää ja repiä itseään pyytämällä Kyllästyneeltä anteeksi. Ainakin terve itsesuojeluvaisto panee miettimään reaktioita...

Päinvastoin minusta tuntuu, että Kyllästyneen kuristusote tiukkenee tiukkenemistaan, jos häneltä erehtyy pyytämään anteeksi ja kuvittelee hänen olevan valmis sovintoon. Kyllä on joskus ihan järkevää miettiä etukäteen anteeksipyyntöjen suhteen; ettei huomaisi olevansa entistä tiukemmassa otteessa.

Aika alkeellinen on tuo selitys, että olisit keskustelupalstalla oppinut noin alhaisen keinon. Kyllä tuollaiset primitiiviset keinot opitaan jossain muualla ja paljon varhemmin kuin keski-iässä. Sen sijaan sinä olet keskustelupalstoilla keskustellessasi saattanut provosoitua käyttämään niitä aiemmin elämässäsi (lapsuudessasi) oppimiasi keinoja. Itse viittasit aiemmin loukatun omiin tunteisiinsa, joista loukattu on itse vastuussa. Myös sinä olet vastuussa omista tunteistasi ja edelläolevassa lainauksessa esiintyvistä voimakkaista tunneilmaisuistasi (kuristusote). Ei sellaista ole näkyvissä, olet mennyt mukaan kuvittelemiisi toisen ihmisen tunteisiin.

Maria, minä nimenomaan kerron omista subjektiivisista ja tunneperäisistä kokemuksistani suhteessa Kyllästyneeseen.
Ja oikeassa olet siinä, että olen itse vastuussa tunteistani; Kyllästynyt ei ole vastuussa minun tunteistani eikä reaktioistani; ei myöskään siitä, että minusta tuntuu kuin olisin Kyllästyneen kuristusotteessa.

[Maria]

Ihminen, joka aikoo vilpittömästi pyytää anteeksi, ei etukäteen spekuloi ja laskelmoi, miten kohde mahdollisesti reagoisi anteeksipyyntöön.

Kyllästyneen kanssa oppii tekemään juuri noin... En minäkään ensimmäisellä kerralla ajatellut asiaa niin, mutta nyt jo tiedän, ettei todellakaan kannata nöyryyttää ja repiä itseään pyytämällä Kyllästyneeltä anteeksi. Ainakin terve itsesuojeluvaisto panee miettimään reaktioita...

Päinvastoin minusta tuntuu, että Kyllästyneen kuristusote tiukkenee tiukkenemistaan, jos häneltä erehtyy pyytämään anteeksi ja kuvittelee hänen olevan valmis sovintoon. Kyllä on joskus ihan järkevää miettiä etukäteen anteeksipyyntöjen suhteen; ettei huomaisi olevansa entistä tiukemmassa otteessa.

Aika alkeellinen on tuo selitys, että olisit keskustelupalstalla oppinut noin alhaisen keinon. Kyllä tuollaiset primitiiviset keinot opitaan jossain muualla ja paljon varhemmin kuin keski-iässä. Sen sijaan sinä olet keskustelupalstoilla keskustellessasi saattanut provosoitua käyttämään niitä aiemmin elämässäsi (lapsuudessasi) oppimiasi keinoja. Itse viittasit aiemmin loukatun omiin tunteisiinsa, joista loukattu on itse vastuussa. Myös sinä olet vastuussa omista tunteistasi ja edelläolevassa lainauksessa esiintyvistä voimakkaista tunneilmaisuistasi (kuristusote). Ei sellaista ole näkyvissä, olet mennyt mukaan kuvittelemiisi toisen ihmisen tunteisiin.

Maria, minä nimenomaan kerron omista subjektiivisista ja tunneperäisistä kokemuksistani suhteessa Kyllästyneeseen.

Eli sallit itsellesi subjektiivisen oikeuden puhua omista tunteistasi, mutta et Kyllästyneelle/muille ihmisille puhua omistaan?