Persoonallisuushäiriöt ja työkyky

[Mirri]

Persoonallisuushäiriöt ja työkyky
Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim
2011;127(10):987-93
Tero Taiminen

Katsaus

Persoonallisuushäiriöillä tarkoitetaan pitkäaikaisia poikkeavia ajattelu- ja käyttäytymismalleja. Ne ovat yleisiä: 6 - 10 %:lla väestöstä on jokin persoonallisuushäiriö. Nämä häiriöt ilmenevät useimmiten yhdessä jonkun muun psykiatrisen häiriön kanssa. Rinnakkaishäiriöt heikentävät usein työkykyä enemmän kuin persoonallisuushäiriö. Koska persoonallisuushäiriöt ilmenevät erityisesti ongelmina vuorovaikutussuhteissa, nämä henkilöt saattavat kuormittaa työyhteisöään ja vaarantaa työtovereidensa työkyvyn. Persoonallisuushäiriöstä kärsivän työkyky on parasta arvioida psykiatrian monialaisessa työryhmässä. Koska työnteko todennäköisesti parantaa persoonallisuushäiriöiden ennustetta, aktiivinen hoito-ote, mahdollisimman lyhyt sairausloma ja työhön paluun tukeminen ovat ensisijaisia toimia persoonallisuushäiriöstä kärsivän menettäessä työkykynsä.

Persoonallisuushäiriöillä tarkoitetaan pitkäaikaisia, toistuvia ja joustamattomia ajattelu- ja käyttäytymismalleja, jotka ilmenevät eri elämänalueilla. Persoonallisuushäiriöt ilmenevät muun muassa poikkeavina tapoina havainnoida itseä ja muita ihmisiä, tunne-elämän säätelyn vaikeuksina, ongelmina sosiaalisissa suhteissa ja taipumuksena käyttää kehittymättömiä psykologisia puolustusmekanismeja (Vaillant 2003, Marttunen ym. 2007). Suurin osa persoonallisuushäiriöihin liittyvistä poikkeavista ajattelu- ja käyttäytymismalleista on egosyntonisia; asianomainen ei itse tiedosta niiden poikkeavuutta. Useimmiten persoonallisuushäiriö aiheuttaa henkilölle itselleen kärsimystä ja haittaa sosiaalisissa suhteissa tai kärsimystä muille ihmisille.

Persoonallisuushäiriöt ovat varsin yleisiä: eri maissa tehtyjen poikittaistutkimusten perusteella 6 - 10 % aikuisista täyttää ainakin yhden persoonallisuushäiriön kriteerit (Lenzenweger ym. 2007, Huang ym. 2009). Valtaosa persoonallisuushäiriöistä on kehityksellisiä, jo nuoruudessa ilmeneviä tiloja. Persoonallisuushäiriö saattaa kuitenkin kehittyä myös aikuisuudessa aivojen toiminnan häiriintymisen seurauksena. Yleisin syy tällaiseen elimelliseen persoonallisuuden muutokseen (ICD-10:n koodi F07.0) on aivovamman jälkitila (Koponen 2007).

Yhdysvaltalainen psykiatrinen DSM-IV-luokitus (American Psychiatric Association 1994) jakaa persoonallisuushäiriöt kolmeen pääryhmään A, B ja C. Tätä jakoa voidaan soveltaa myös meillä käytössä olevaan ICD-10-tautiluokitukseen (Stakes 1998). Ryhmän A häiriöitä luonnehtii outous ja erikoisuus, ja tähän ryhmään kuuluvat epäluuloinen, eristäytyvä ja psykoosipiirteinen persoonallisuus (ICD-10-luokituksessa psykoosipiirteinen persoonallisuus on sijoitettu skitsofreniaryhmään F21). B-ryhmän häiriöistä kärsivät ovat usein dramaattisia, tunnepitoisia ja epävakaita, ja tähän ryhmään kuuluvat tunne-elämältään epävakaa, huomionhakuinen, epäsosiaalinen ja narsistinen persoonallisuus (ICD-10-tautiluokitus ei määrittele narsistisen persoonallisuushäiriön kriteereitä, mutta sen voidaan katsoa kuuluvan kohtaan "muu määritetty persoonallisuushäiriö", F60.8). C-ryhmän häiriöistä kärsivät ovat alttiita ahdistuneisuuteen ja pelokkuuteen, ja tähän ryhmään kuuluvat estynyt, riippuvainen ja vaativa (pakko-oireinen) persoonallisuus. Valtaosa elimellisistä persoonallisuushäiriöistä vastaa oirekuvaltaan ryhmää B, mutta myös paranoidiset ja estyneet piirteet ovat yleisiä aivovamman jälkeen (Koponen ym. 2002).

Persoonallisuushäiriöt ilmenevät useammin vuorovaikutussuhteissa kuin työkyvyssä (Lenzenweger ym. 2007). Kuitenkin valtaosassa epidemiologisista ja kliinisistä tutkimuksista persoonallisuushäiriöiden on todettu heikentävän myös työkykyä (Lenzenweger ym. 2007, Huang ym. 2009, Sansone ja Sansone 2010), ja osa niistä on osoittanut persoonallisuushäiriön heikentäneen työkykyä jopa enemmän kuin masennus tai ahdistuneisuushäiriöt (van Velzen 2000, Skodol ym. 2005, Ansell ym. 2007). Toisaalta jotkut tutkijat otaksuvat, että persoonallisuushäiriöihin liittyvä työkyvyn heikkeneminen on lähinnä seurausta psykiatrisista rinnakkaishäiriöistä (Coid ym. 2009). Tätä löydösten ja päätelmien ristiriitaisuutta selittänevät mm. seuraavat seikat: 1) Vain osaa persoonallisuushäiriöistä on laajemmin tutkittu. Tutkituimmat persoonallisuushäiriöt ovat emotionaalisesti epävakaa, epäsosiaalinen ja psykoosipiirteinen persoonallisuus. Tutkimustieto muista persoonallisuushäiriöistä on niukkaa. 2) Persoonallisuushäiriöt esiintyvät harvoin yksinään. Valtaosalla hoitoon hakeutuvista potilaista on samanaikaisesti useampia persoonallisuushäiriöitä (Zimmerman ym. 2005) ja niiden lisäksi jokin muu psykiatrinen sairaus, tavallisimmin masennustila, ahdistuneisuushäiriö tai päihderiippuvuus (Lenzenweger ym. 2007, Huang ym. 2009). Tämän takia yksittäisen persoonallisuushäiriön vaikutusta potilaan työkykyyn on vaikea arvioida. 3) Vanhemmissa tutkimusasetelmissa otaksuttiin virheellisesti persoonallisuushäiriöiden olevan pysyviä, parantumattomia tiloja. Uudempien seurantatutkimusten perusteella näyttää siltä, että suurin osa persoonallisuushäiriöisistä nuorista aikuisista toipuu vuosien mittaan sairaudestaan (Skodol ym. 2007, Zanarini ym. 2010).

Käsittelen seuraavassa persoonallisuushäiriöiden ja työkyvyn välisiä yhteyksiä neljästä näkökulmasta: persoonallisuushäiriöiden oireiden vaikutus työkykyyn, vaikutus muiden psykiatristen sairauksien ilmaantuvuuteen ja ennusteeseen, persoonallisuushäiriöisen potilaan vaikutus hänen työyhteisöönsä ja persoonallisuushäiriöisen potilaan työkyvyn arviointi.

Persoonallisuushäiriöiden oireiden vaikutus työkykyyn

Persoonallisuushäiriöiden oireiden vaikutus työkykyyn on hyvin yksilöllinen ja riippuu mm. potilaan käyttämistä sopeutumiskeinoista, työn laadusta, työmotivaatiosta, työyhteisön ilmapiiristä, potilaan vapaa-aikanaan saamasta sosiaalisesta tuesta ja ennen kaikkea mahdollisista psykiatrisista rinnakkaishäiriöistä. On mahdollista, että saman ja yhtä vaikean persoonallisuushäiriön omaavista toinen tekee pitkän työuran käyttämättä lainkaan mielenterveyspalveluja ja toinen on suurimman osan elämästään työkyvyttömyyseläkkeellä (Coid ym. 2009).

Toisinaan ammatin vaatimuksiin soveltuvasta persoonallisuushäiriöstä saattaa olla työntekijälle jopa hyötyä. Esimerkiksi vaativaa persoonallisuutta arvostetaan tarkkuutta vaativassa työssä, eristäytyvä persoonallisuus soveltuu hyvin yövartijalle, huomionhakuinen persoonallisuus viihtyy palveluammatissa, psykoosipiirteiseen persoonallisuuteen liittyvästä omintakeisesta ajattelusta on hyötyä kuvataiteilijalle, ja narsistisen persoonallisuushäiriön korkean toimintatason omaavasta huomiohakuisesta alatyypistä (high-functioning/exhibitionist type) saattaa olla etua poliitikolle ja johtajalle (Burch ym. 2006, Ullrich ym. 2007, Russ ym. 2008).

B-ryhmän persoonallisuushäiriöt näyttävät heikentävän enemmän työkykyä verrattuna A- ja C-ryhmään (Skodol ym. 2005, Ansell ym. 2007, Lenzenweger ym. 2007, Miller ym. 2007, Huang ym. 2009), joskaan B-ryhmään kuuluva huomiohakuinen persoonallisuus ei yksinään näyttäisi huonontavan työkykyä (Ryder ym. 2007). A-ryhmän persoonallisuushäiriöistä työkykyä huonontaa eniten psykoosipiirteinen persoonallisuus (Dickey ym. 2005, Skodol ym. 2005). Persoonallisuushäiriöistä näyttää olevan enemmän haittaa pitkäjänteiselle työssä menestymiselle ja siinä etenemiselle kuin ammattiin opiskelulle. Persoonallisuushäiriöihin usein liittyvistä psykiatrisista oireista etenkin ahdistuneisuus, lyhytjännitteisyys, impulsiivisuus, aggressiivisuus, estyneisyys ja epäluuloisuus haittaavat työssä selviytymistä.

Erityisesti A- ja B-ryhmän persoonallisuushäiriöihin liittyy toisinaan työkykyä heikentäviä neuropsykologisia puutosoireita, kuten keskittymiskyvyttömyyttä, muistamattomuutta ja toiminnanohjauksen heikentymistä (Dickey ym. 2005, Ruocco 2005, Seres ym. 2009). Neuropsykologiset puutosoireet eivät kuitenkaan tavallisesti yksinään aiheuta työkyvyttömyyttä. Niiden vaikutuksen suuruus ilmaistuna keskihajontayksikköinä (Cohenin d) on yleensä luokkaa 0,6 - 1,0 (Seres ym. 2009). Tämänsuuruinen neuropsykologisen suorituskyvyn heikkenemä on merkittävä, mutta toisaalta samanveroinen suorituskyvyn huononema aiheutuu myös esimerkiksi pitkäaikaisesta bentsodiatsepiinien käytöstä (Barker ym. 2004).

Persoonallisuushäiriöiden vaikutus muiden psykiatristen sairauksien ilmaantuvuuteen ja ennusteeseen

Valtaosa persoonallisuushäiriöistä kärsivistä sairastuu jossain elämänvaiheessa myös johonkin muuhun psykiatriseen sairauteen (Lenzenweger ym. 2007, Huang ym. 2009). Persoonallisuushäiriöihin liittyvät neurobiologiset poikkeavuudet, puutteelliset psykologiset sopeutumiskeinot ja ihmissuhdevaikeudet altistavat etenkin mieliala-, ahdistuneisuus- ja päihdehäiriöille (Lenzenweger ym. 2007, Huang ym. 2009). Monet persoonallisuushäiriöistä kärsivät sairastavat useita muita psykiatrisia häiriöitä peräkkäin tai samanaikaisesti. B-ryhmän persoonallisuushäiriöihin yhdistettiin aiemmin termi panneuroottisuus, jolla tarkoitettiin usean neuroottistasoisen häiriön esiintymistä samalla potilaalla. Useimmiten juuri erilaiset psykiatriset rinnakkaishäiriöt aiheuttavat persoonallisuushäiriöpotilaille enemmän työkyvyttömyyttä kuin itse persoonallisuushäiriö (Lenzenweger ym. 2007, Coid ym. 2009). Toisaalta persoonallisuushäiriöt heikentävät näiden rinnakkaishäiriöiden ennustetta ja lisäävät niiden aiheuttamaa toimintakyvyttömyyttä (Pulay ym. 2008). Etenkin A-ryhmän persoonallisuushäiriöt aiheuttavat haluttomuutta sitoutua psykiatriseen hoitoon (Tyrer ym. 2003), ja B-ryhmän persoonallisuushäiriöt puolestaan komplisoivat eri hoitomuotoja ja heikentävät niiden tuloksia (Markowitz ym. 2007).

Usein persoonallisuushäiriön ja psykiatrisen rinnakkaishäiriön erottaminen toisistaan tuntuu keinotekoiselta. Etenkin B- ja C-ryhmän persoonallisuushäiriöt ilmenevät usein oireina, jotka täyttävät myös jonkin muun psykiatrisen häiriön kriteerit. Esimerkiksi epävakaa persoonallisuus ilmenee kielteisenä emotionaalisuutena ja ajelehtivana, kohdetta tiheään vaihtavana ahdistuneisuutena (Epävakaa persoonallisuus: Käypä hoito -suositus 2008). Näiden oireiden ollessa voimakkaita potilas saattaa täyttää epävakaan persoonallisuuden ohella myös pitkäkestoisen masennuksen ja yleistyneen ahdistuneisuushäiriön diagnostiset kriteerit.

Persoonallisuushäiriöisen vaikutus työyhteisöönsä

Persoonallisuushäiriöt ilmenevät etenkin poikkeavina tapoina suhtautua muihin ihmisiin ja toistuvina vaikeuksina sosiaalisissa suhteissa. Nämä saattavat heikentää työyhteisön ilmapiiriä ja sen antamaa sosiaalista tukea, aiheuttaa työtovereille stressiä ja ilmetä jopa työpaikkakiusaamisena (Miller 2003). Sinokki (2010) on tuoreessa katsauksessaan osoittanut, että työyhteisön kuormitustekijät altistavat masennukselle ja muille mielenterveyden häiriöille. Tämän takia persoonallisuushäiriöistä kärsivä työntekijä saattaa jopa vaarantaa työtovereidensa mielenterveyden ja työkyvyn (Einarsen 2000, Miller 2003). Työpaikkakiusaamisen haitallisesta vaikutuksesta työkykyyn ja työn tuottavuuteen on olemassa pohjoismaisia tutkimuksia (Einarsen 2000). Persoonallisuushäiriöistä kärsivien työyhteisölleen aiheuttamasta kuormituksesta on julkaistu tapausselostuksia (Trimpey ja Davidson 1994) mutta ei toistaiseksi laajoja kvantitatiivisia tutkimuksia. Kirjoittajan oma kokemus on, että eniten työtovereitaan kuormittavat epävakaasta, narsistisesta, vaativasta ja psykopaattisia piirteitä sisältävästä epäsosiaalisesta persoonallisuudesta kärsivät työntekijät. Työtovereita kuormittavan käyttäytymisen käsittely avoimesti yhteisneuvottelussa työtovereiden, esimiehen sekä työterveyshuollon tai työsuojeluvaltuutetun kesken on usein hyödyllistä. Vaikka persoonallisuushäiriöstä kärsivän sairaudentunto on puutteellinen, hän kykenee useimmiten tarvittaessa muuttamaan ainakin joitakin käyttäytymistapojaan. Tällöin on hyödyllistä, että ei-toivottu käyttäytyminen on määritetty mahdollisimman selkeästi ja yksiselitteisesti. Persoonallisuushäiriöisen työntekijän työyhteisölleen aiheuttama haitta on myös otettava huomioon arvioitaessa hänen työkykyään.

Persoonallisuushäiriöisen potilaan työkyvyn arviointi

Jos persoonallisuushäiriöstä kärsivä on selkeästi työkyvytön jonkin psykiatrisen rinnakkaishäiriön kuten masennuksen takia, voi työkyvyttömyyden todeta työterveys- tai yleislääkäri. Psykiatrisen erikoissairaanhoidon konsultaatio on kuitenkin aiheellinen, jos hoitava lääkäri epäilee persoonallisuushäiriön vaikeuttavan työkyvyttömyyden aiheuttaneen rinnakkaishäiriön hoitoa tai pitkittävän sen kestoa. Epäiltäessä persoonallisuushäiriön heikentävän merkittävästi potilaan työkykyä tai aiheuttavan kohtuutonta kuormitusta hänen työyhteisölleen, potilas on syytä lähettää työkyvyn arvioon psykiatriseen erikoissairaanhoitoon.

Persoonallisuushäiriöisen potilaan työkyvyn arviointi on haastava tehtävä, jonka hoitamisessa monialaisesta työryhmästä on etua. Hoitavan lääkärin ja vakuutuslääkärin rooleja työkyvyn arvioinnissa on kuvattu tiiviisti Juntusen (2010) tuoreessa katsauksessa. Arviointi koostuu ainakin seuraavista osista, joiden keskinäinen laajuus vaihtelee kunkin potilaan tarpeiden ja työssä ilmenneiden pulmien mukaan:

1) Persoonallisuushäiriöiden diagnostiikka kattavien esitietojen ja puolistrukturoidun diagnostisen haastattelun avulla. Eniten käytettyjä puolistrukturoituja haastattelumenetelmiä persoonallisuushäiriöiden diagnosoimiseksi on esitelty epävakaan persoonallisuuden Käypä hoito -suosituksen (2008) taulukossa 3.

2) Mahdollisten psykiatristen rinnakkaishäiriöiden kartoitus esitietojen ja jonkin strukturoidun tai puolistrukturoidun diagnostisen haastattelun avulla. Tämä vaihe on käytännössä hyvin tärkeä, koska vakuutusyhtiöt suhtautuvat varautuneesti pelkällä persoonallisuushäiriön diagnoosilla perusteltuun sairausloma- tai työkyvyttömyyslausuntoon. Kansainvälisen vakuutusoikeudellisen käytännön mukaan persoonallisuushäiriöt eivät yksinään ole riittävä peruste sairauslomalle tai työkyvyttömyydelle (ks. esim. Medical Disability Guidelines). Käytännön taustalla on ajatus, että jos henkilö on aiemmin ollut kykenevä tiettyyn ammattiin persoonallisuushäiriöstä huolimatta, hän on sitä vastakin. Jos potilaan työkyvyttömyyden syynä on psykiatrinen rinnakkaishäiriö, esimerkiksi masennus, niin sen työkykyyn vaikuttavien oireiden alkamisajankohta tulee kartoittaa. Persoonallisuushäiriöisen potilaan työkyky saattaa elämäntilannekriisin yhteydessä romahtaa. Jos sairauslomaa tuolloin haetaan sopeutumishäiriön perusteella, sairauslomatodistukseen on hyvä lisätä asiaa selventämään myös persoonallisuushäiriön diagnoosi, mikäli se on aiempien tutkimusten yhteydessä tehty luotettavasti. Erityisesti B-ryhmän persoonallisuushäiriöistä kärsivien osalta tulee arvioida myös mahdollista päihde- tai huumeriippuvuutta ja tarvittaessa täydentää tutkimusta runsasta alkoholinkäyttöä mittaavilla laboratoriokokeilla ja virtsan huumeseulalla.

3) Psykologinen tai neuropsykologinen tutkimus, erityisesti jos epäillään työkykyä huonontavaa kognitiivisen suorituskyvyn heikentyneisyyttä.

4) Ammatillisen työkyvyn arviointi ja kuvaileminen jotakin strukturoitua mittaria käyttäen. Tällaisia mittareita ovat esimerkiksi SOFAS (American Psychiatric Association 1994), joka antaa kokonaisarvion sosiaalisesta ja ammatillisesta toimintakyvystä asteikolla 0 - 100, ja OFS (Hannula ym. 2006), joka kuvaa potilaan toimintakykyä hänen ammatissaan asteikolla 0 - 100. Arviota voidaan tarvittaessa täydentää kartoittamalla potilaan käyttämiä psyykkisiä puolustusmekanismeja, hallitsevia temperamenttipiirteitä, identiteetin vahvuutta ja eri oiredimensioita. Kaikkiin näihin tarkoituksiin on kehitetty kvantitatiivisia mittareita, joilla saadut tulokset voidaan liittää B-lausuntoon. Potilaan työkykyä ja mahdollisesti työyhteisölleen aiheuttamia pulmia voidaan kartoittaa yhteistyössä työterveyshuollon tai työsuojelun kanssa. Myös työnantajan selvitys potilaan työtehtävien luonteesta on usein hyödyllinen. Lyhyellä psykiatrisella osastotutkimusjaksolla henkilökunta voi lisäksi tarvittaessa havainnoida potilaan käyttäytymistä osastoyhteisössä. Erityisesti B-ryhmän persoonallisuushäiriöihin liittyy toisinaan potilaan alttius psyykkiseen taantumiseen sairaalahoidon aikana. Tämä on vältettävissä käyttämällä päiväsairaalahoitoa.

Työn tekemisellä on todennäköisesti suotuisa vaikutus persoonallisuushäiriöstä kärsivän potilaan psykiatristen oireiden ennusteeseen (Coid ym. 2009, Takaki ym. 2010). Erityisesti epävakaan, vaativan ja estyneen persoonallisuuden oireet lievenevät usein jo muutaman vuoden seurannassa, ja asianmukaisella psykoterapeuttisella ja lääkehoidolla on useimmiten mahdollista merkittävästi nopeuttaa oireiden vähenemistä (Skodol ym. 2007, Epävakaa persoonallisuus: Käypä hoito -suositus 2008, Zanarini ym. 2010). Tämän takia psykiatriseen hoitoon tulevien potilaiden määräaikainen, esimerkiksi 1 - 2 vuoden pituinen kuntoutustuki on usein tarkoituksenmukaisin ratkaisu. Jos työkyky todetaan vain osittain heikentyneeksi ja potilaan motivaatio työssä jatkamiseen on hyvä, on aiheellista neuvotella työterveyshuollon ja potilaan esimiehen kanssa käytettävissä olevista mahdollisuuksista uudelleen sijoittamiseen työssä tai osa-aikatyöhön. Potilaan pyrkiessä palaamaan pitkäkestoiselta kuntoutustuelta työelämään on työkokeilu usein hyödyllinen. Nuoren työntekijän tapauksessa tulee harkittavaksi myös ammatillinen kuntoutus kokonaan uuteen ammattiin, jos persoonallisuushäiriön arvioidaan aiheuttavan ongelmia erityisesti tietyntyyppisissä tehtävissä, esimerkiksi asiakaspalvelussa.

Lopuksi

Persoonallisuushäiriöisen potilaan työkyvyn arviointi on haastava tehtävä psykiatriselle erikoissairaanhoidolle. Kansainvälisiä tai valtakunnallisia suosituksia aiheesta ei toistaiseksi ole olemassa, ja valtaosalla potilaista on samanaikaisesti monia psykiatrisia häiriöitä ja sosiaalisia ongelmia. Persoonallisuushäiriöiden ennuste on parempi kuin aiemmin on luultu, ja persoonallisuushäiriön oireiden lievittyessä myös psykiatristen rinnakkaishäiriöiden oireet usein vähenevät. Työnteko parantaa persoonallisuushäiriöiden ennustetta. Kun persoonallisuushäiriöinen potilas on psykiatristen oireiden seurauksena työkyvytön, ensisijainen vaihtoehto on lyhyehkö sairausloma ja sen jälkeen työhön paluun aktiivinen tukeminen yhdessä työterveyshuollon kanssa. Työkyvyttömyyden pitkittyessä aktiivinen ote monimuotoisen psykiatrisen hoidon järjestämiseen ja määräaikainen yhden tai kahden vuoden pituinen kuntoutustuki on usein tarkoituksenmukainen ratkaisu. Toisaalta myös vakuutuslaitosten on syytä tunnustaa se tosiasia, että jos asianmukaisesti toteutettu kahden vuoden kestoinen psykoterapeuttinen ja psykofarmakologinen hoito ei onnistu palauttamaan vaikeasta persoonallisuushäiriöstä kärsivän potilaan työkykyä, niin työkyvyttömyys jää todennäköisesti pysyväksi.

TERO TAIMINEN, dosentti, osastonylilääkäri
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, TYKS:n aikuispsykiatrian erityispalveluyksikkö
PL 52, 20521 Turku
SIDONNAISUUDET
Tero Taiminen: Luentopalkkio (Professio Finland Oy).

http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/a ... s=duo99552

Artikkeli on vuodelta 2011, mutta yhä tärkeä ja ajankohtainen. Vasta viime vuosina on alettu (tai ainakin yritetty) ymmärtää persoonallisuushäiriöisyyden kaikessa monimuotoisuudessaan voivan oikeasti aiheuttaa työkyvyttömyyttä. Valitettavasti taitaa olla vielä pitkä tie siihen, että hyväksyttäisiin se tosiasia, että persoonallisuushäiriöinen ihminen voi olla pysyvästi liian sairas selviytymään työelämän vaatimuksista.

Toisaalta ei ennen uskottu siihenkään, että persoonallisuushäiriöisyys voisi lieventyä tai peräti 'parantua'. Nykyisin ollaan viisaampia: ajoissa aloitettu huolellinen hoito voi auttaa lieventämään oireita niin, että vaikeastikin oireillut henkilö kykenee sopeutumaan ja pärjäämään työssä.

[trisse]

Tämä oli vissiin joku kosto siitä kysymyksestäni pojistasi. Oikeasti en tarkoittanut mitään pahaa. Voithan kertoa miten itselläsi masennus näkyy asumisessasi? (Voin poistaa tämän itse jos sitä haluat.)

[Mirri]

Jaa, minäkö kostan puolustamalla persoonallisuushäiriöisten ihmisten oikeutta työkyvyttömyyseläkkeeseen?

Pidän oikeasti tämän ketjun aihetta vakavana ongelmana - etenkin kaikkien niiden kannalta, joita se tavalla tai toisella koskettaa. Ilmeisesti sinä kuulut heihin; et kai muuten kokisi tämän aiheen esiin nostamista kostona sinulle.
Saatat persoonallisuushäiriöiset ihmiset outoon valoon väittämällä, että tämän ketjun otsikolla ja aloitusviestin artikkelilla voidaan kostaa jotakin jollekin. Ja ainakaan et auta persoonallisuushäiriöistä kärsiviä ihmisiä omalla (vanhanaikaisella?) asenteellasi persoonallisuushäiriöisyyttä kohtaan.

[trisse]

Nyt meni rankasti yli hilseen tuo sun tekstisi!

[m-vaiva]

Mirri haluaa antaa sinulle persoonallishäiröisen diagnoosin tässä ketjussa, koska toisessa ketjussa vitsailtiin sinusta.
Piti oikein nostaa ikivanha ketju esiin ihan sinua varten.

[Mirri]

Taitaa persoonallisuushäiriöisyydet ja niiden aiheuttama työkyvyttömyys olla arka aihe tämän foorumin (joillekin) kirjoittajille. Asiasta voidaan vääntää vitsiä ja louskuttaa leukoja, mutta vakavasti ja asiallisesti suhtauduttavaksi aiheeksi se ei kelpaa.

Ihmekös tuo: toisten leimaaminen sossupummeiksi ja loiseläjiksi, ja muu syyllistäminen on paljon mukavampaa. Etenkin jos voi leimata ja syyllistää jonkun muun kuin itsensä tai oman läheisensä.

[trisse]

Mirri haluaa antaa sinulle persoonallishäiröisen diagnoosin tässä ketjussa, koska toisessa ketjussa vitsailtiin sinusta.
Piti oikein nostaa ikivanha ketju esiin ihan sinua varten.

Aivan. No, kaikki huomio on hyvää huomiota. Minulle ainakin.

[m-vaiva]

Taitaa persoonallisuushäiriöisyydet ja niiden aiheuttama työkyvyttömyys olla arka aihe tämän foorumin (joillekin) kirjoittajille. Asiasta voidaan vääntää vitsiä ja louskuttaa leukoja, mutta vakavasti ja asiallisesti suhtauduttavaksi aiheeksi se ei kelpaa.

Ihmekös tuo: toisten leimaaminen sossupummeiksi ja loiseläjiksi, ja muu syyllistäminen on paljon mukavampaa. Etenkin jos voi leimata ja syyllistää jonkun muun kuin itsensä tai oman läheisensä.

Olet näköjään lukemista vailla oleva psykiatri vai oletko peräti valepsykiatri. Kylläpä Trisseä on nyt onnistanut kun ilman ajanvarausta on päässyt potilaakseeksi.
Minua voisi hieman enemmän häiritä, jos foorumilaiset haukkuisivat minua persoonallishäiriöiseksi kuin sossunpummiksi.

[Mirri]

Minua voisi hieman enemmän häiritä, jos foorumilaiset haukkuisivat minua persoonallishäiriöiseksi kuin sossunpummiksi.

(lihavointi minun)

Aikamoista takapajuisuutta vielä nykyaikana. Ei varmaan tietämättömyyttä eikä tyhmyyttä, mutta asenteita ajalta jolloin tietoa ei ollut. Ei ihme, että persoonallisuushäiriödiagnoosi voi vielä nykyisinkin tuntua vähän kuin kuolemantuomiolta - tai ainakin suurelta häpeän aiheelta - niin potilaasta itsestään kuin hänen läheisistäänkin.

[trisse]

Taitaa persoonallisuushäiriöisyydet ja niiden aiheuttama työkyvyttömyys olla arka aihe tämän foorumin (joillekin) kirjoittajille. Asiasta voidaan vääntää vitsiä ja louskuttaa leukoja, mutta vakavasti ja asiallisesti suhtauduttavaksi aiheeksi se ei kelpaa.

Ihmekös tuo: toisten leimaaminen sossupummeiksi ja loiseläjiksi, ja muu syyllistäminen on paljon mukavampaa. Etenkin jos voi leimata ja syyllistää jonkun muun kuin itsensä tai oman läheisensä.

Olet näköjään lukemista vailla oleva psykiatri vai oletko peräti valepsykiatri. Kylläpä Trisseä on nyt onnistanut kun ilman ajanvarausta on päässyt potilaakseeksi.

Kiitos nauruista - sinun jutuille saa aina kikattaa

Olinkin sanomassa tässä säikeessä että kyllähän minulla persoonallisuushäiriökin on mutta psykiatrit eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä millainen. Tulee aina eri piirteillä. Enemmän on tyyliä "tässä on pakko olla persoonallisuushäiriö mutta mikäköhän?". Niinpä kun ei ole selvyyttä edes mikä niin on vaikea sanoa millä tavoin se työelämässä olisi haitannut kun eri persoonallisuushäiriöt haittaavat eri tavoin. Ei ole häiriötä joka ilmenee vain siten että haittaa valtavasti työelämään kiinnostumista.

Itse analysoin että työelämässä eniten häiritsi nuorempana minulla ollut valtava ahdistuneisuushäiriö joka sai aikaan etten pystynyt puhumaan ääneen jos on yhtään enemmän ihmisiä. Tätä aloin itsehoitamaan rauhoittavilla lääkkeillä ja jouduin niiden kanssa ongelmiin. Eksyin myös tosi huono-onnisiin ja kaoottisiin projekteihin ja olin tietämätön työelämän koodistoista. Myöskin olin opinnot suorittanut lähinnä kirjatentein - kun se oli hyväpäisenä minulle niin paljon helpompaa ja kurssit olivat liian aikaisin - ja tottunut siihen että viikon aikana puuhailen omiani ja käyn maksimissaan 6 tunnilla luennolla. Siitä hyppääminen siihen että pitäisi herätäkin viimeistään kahdeksalta ja olla kahdeksan tuntia päivässä töissä teki niin valtavan kuormituksen että olin jo joskus tiistai-iltapäiväna ihan zipissä eikä kukaan esimies luonnollisesti voinut asiaa silleen ymmärtää.

Nyttemmin asenteeni on paljon heikompi ja epämoraalisempi kuin nuorempana kun olen tässä itsekaivetussa ansassa että siinä kun useimpien ihmisten ura on nousujohteinen niin itse joutuisin koko ajan tyytymään huonompiin ja huonompiin tehtäviin ja nimikkeisiin. On psyykkisesti paljon helpompaa yrittää pois koko systeemistä kun käsitellä ja kestää uran laskujohteisuutta.

[Hilppa]

On psyykkisesti paljon helpompaa yrittää pois koko systeemistä kun käsitellä ja kestää uran laskujohteisuutta.
On tavallaan kaikilla sama, koska vain harvoilla on koko ajan nousujohteista. On kausia, että menee huonommin ja välillä paremmin. Sellaista on työntekijöillä ja jopa keskiportaan johtajillakin nykyaikana. Maahan on tullut iso määrä muualla koulutettua työvoimaa, joka voidaan palkata halvemmalla, ja nykyistä työvoimaa käytetään reservinä ja kilpailutetaan koko ajan. Jokainen hetki on todistettava pätevyytensä, osattava markkinoida itseään. Jos sitten on jokin vika, haitta tai tehokkuutta laskeva sairaus, on peli ikään kuin menetetty tai ainakin joutuu kaksin verroin enemmän panostamaan voimiaan työhön kuin muut. Kaikki eivät kuitenkaan reagoi samalla tavoin eivätkä yritä pois systeemistä, vaan yrittävät kovempaa ja palavat loppuun.

[m-vaiva]

Minua voisi hieman enemmän häiritä, jos foorumilaiset haukkuisivat minua persoonallishäiriöiseksi kuin sossunpummiksi.

(lihavointi minun)

Aikamoista takapajuisuutta vielä nykyaikana. Ei varmaan tietämättömyyttä eikä tyhmyyttä, mutta asenteita ajalta jolloin tietoa ei ollut. Ei ihme, että persoonallisuushäiriödiagnoosi voi vielä nykyisinkin tuntua vähän kuin kuolemantuomiolta - tai ainakin suurelta häpeän aiheelta - niin potilaasta itsestään kuin hänen läheisistäänkin.

Siis jos minulla olisi pers.häiriö, en sitä häpeäisi vaan puolustaisin sairauttani. Kuten esim. autismia tai sydänsairautta.

[trisse]

(Hilpalle)

Toki. Ihmisillä on eri persoonallisuuksia ja kiinnostuksia. Monille status on tärkeä ja rahatilanne ja on vaikka kotoa peritty luterilainen työmoraali. Äitini oli aina kova tekemään töitä muttei tavallaan ollut kiinnostunut minun koulunkäynnistä koska itse ei ollut käynyt kouluja kovin pitkälle ja minä pärjäsin koulussa ok tekemättä mitään. Myöskään kotitöitä minun ei ikinä tarvinnut tehdä kun olin ainoa lapsi ja äitini oli ripeä ja käytännöllinen ja pystyi hoitamaan kodin yksin. Isäni oli myös lapsuusikäni opiskelija tai jouten - vaikka myöhemmin alkoikin painamaan kovasti duunia - ja totuin että niin voi olla. Samoin monet varmaan tekevät töitä siksikin että saavat tekemistä ja sosiaalisia kontakteja. Itse olen pystynyt viihdyttämään itseäni ilman työtä ja sosiaaliset kontaktit enemmän uuvuttavat. Samoin lapsesta asti minulla oli rahaa. Sukulaiset tallettivat tilille enkä tarvinnut sitä edes mihinkään kun äitini osti vaatteet ja karkkia eikä minulla ollut suuria haluja saada mitään erityistä kallista itselleni jonka olisin halunnut ostaa.

Tässä kokonaisuudessa on vähän kaikki vienyt siihen suuntaan ettei ole kovin todennäköistä että minusta olisi kehittynyt mitään kovaa työn puurtajaa kun tuohon lisätään vielä hankala viivästynyt unirytmi etten 17-vuotiaasta lähtien ole pystynyt nukahtamaan ennen klo 03 aamuyöstä unilääkkeidenkään avulla ja ahdistushäiriö.

Mutta olisi melkoista oikaisemista sanoa kaiken johtuneen persoonallisuushäiriöstä - varsinkaan kun minulla ei ole selkeästi mitään nimenomaista persoonallisuushäiriötä.

[trisse]

Olisi pitänyt innostua tuosta matkailusta vähän nuorempana. Se olisi voinut motivoida työnhakuun ja tekoon opiskelujen lomassa. Mutta silloin luulin ettei matkailukaan sovi minulle kun sain ahdistuskohtauksia reissuissa.

[Mirri]

On psyykkisesti paljon helpompaa yrittää pois koko systeemistä kun käsitellä ja kestää uran laskujohteisuutta.
On tavallaan kaikilla sama, koska vain harvoilla on koko ajan nousujohteista. On kausia, että menee huonommin ja välillä paremmin. Sellaista on työntekijöillä ja jopa keskiportaan johtajillakin nykyaikana. Maahan on tullut iso määrä muualla koulutettua työvoimaa, joka voidaan palkata halvemmalla, ja nykyistä työvoimaa käytetään reservinä ja kilpailutetaan koko ajan. Jokainen hetki on todistettava pätevyytensä, osattava markkinoida itseään. Jos sitten on jokin vika, haitta tai tehokkuutta laskeva sairaus, on peli ikään kuin menetetty tai ainakin joutuu kaksin verroin enemmän panostamaan voimiaan työhön kuin muut. Kaikki eivät kuitenkaan reagoi samalla tavoin eivätkä yritä pois systeemistä, vaan yrittävät kovempaa ja palavat loppuun.

Niinpä.
Nykyinen työelämä vaatii ihmisiltä joustavuutta ja mukautumista muutoksiin ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Tuskin kukaan tietää, kuinka moni psyykkisistä syistä 'kelkasta putoaminen' on selitettävissä persoonallisuushäiriön aiheuttamalla joustamattomuudella, ja kuinka monen syynä on työelämä 'liian' kovine vaatimuksineen.
Maallikkona arvelen, että persoonallisuushäiriöiset ihmiset ovat työelämän riskiryhmä myös loppuunpalamisten suhteen: esimerkiksi vaativa persoonallisuus(häiriöinen) voi olla työssään vaativa ja armoton niin itseään kuin muitakin ihmisiä kohtaan.

Luulen että auttaisi kaikkia, jos persoonallisuushäiriöisyydet otettaisiin huomioon työmarkkinoilla. Tuettaisiin nykyistä tehokkaammin persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä ja tiedostettaisiin heidän erityistarpeensa ja -piirteensä sillä seurauksella, että syntyisi vähemmän syrjäytyneisyyttä ja loppuunpalaneisuutta. Käännettäisiin persoonallisuushäiriöihin liittyvät 'heikkoudet' vahvuudeksi ja kaikkien hyödyksi.

[trisse]

Onko mirri ylennyt jo valepsykiatrista valekonsultiksi? Vaikuttava urakehitys vajaassa vuorokaudessa...

[Mirri]

Onko mirri ylennyt jo valepsykiatrista valekonsultiksi? Vaikuttava urakehitys vajaassa vuorokaudessa...

Sinua kai voidaan sanoa valepotilaaksi siinä kuin minua omine kokemuksineni valepsykiatriksi. Ikävä juttu kaikkine kateuksineen, mustamaalaamisineen ja leimaamistarpeineen, ja josta sinä kärsit enemmän kuin minä.

Minulle on aivan sama pidetäänkö minua ties millaisena valehenkilönä, mutta jos sinua luullaan valepotilaaksi, seuraukset ovat ikäviä - kuten hyvin tiedät.

[trisse]

Miten minä olen sinua leimannut ja ollut kateellinen? Mistä tarkkaanottaen olen kateellinen? Äidittömyydestäsi? Empatiakyvyttömyydestäsi? Sairaseläkkeellä olevista pojistasi? Kymmenen vuoden terapiastasi joka ei kuntouttanut sinua työkyiseksi? Vai rakkautesi kohteena olleista kissoistasi jotka olet kaikki heittänyt pois tai lopettanut?

Tarkkaan ottaen tässä pisteessä alan pikkaisen kyrpiintyä hymistelyysi ja hyvistelyysi...

[trisse]

sinä kärsit enemmän kuin minä.

Minulle on aivan sama pidetäänkö minua ties millaisena valehenkilönä, mutta jos sinua luullaan valepotilaaksi, seuraukset ovat ikäviä - kuten hyvin tiedät.

En tiedä. Missä minua on luultu valepotilaaksi ja millä tavoin ikäviä seurauksia sillä on ollut? En ymmärrä höpötyksiäsi. Puhut mahdollisimman ympäripyöreästi että se antaisi sinulle sopivan perääntymisturvan sillä et - oikeutetusti - ole varma ymmärryksestäsi ja päätelmiesi pätevyydestä. Puhu suoraan jos on jotain sanottavaa.

[Mirri]

Trisse, tässä ketjussa varmaan voitaisiin niin me kuin muut keskittyä aloitusviestin otsikkoon ja sisältöön. Sinä et ole tämän ketjun keskipisteenä enkä minäkään.

Tämän ketjun otsikko kaikessa vaikeudessaan on tärkeä, ja vaativaa aihetta avaa mielestäni oikein hyvin artikkeli, jonka olen siteerannut tänne. Syvennytään siihen, ei toisiimme.
Luulen, että pystymme miettimään persoonallisuushäiriöisyyksien vaikutusta työkykyisyyteen ja kertomaan aiheesta omia kokemuksiamme käymättä kanssakirjoittajien kimppuun - jos vain haluamme pystyä.