HS - Kulttuuri Mikko-Pekka Heikkinen 6.1.2016 2:00, päivitetty 9:42
http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005034624.html”Paavius on Rooman piispan röyhkeää vallan tavoittelua!”
– Tällainen someräyhääjä Martti Luther olisi, jos eläisi nytMartti Luther julkaisi katolisen kirkon vastaiset teesinsä 500 vuotta sitten. Jos Luther eläisi tässä ajassa, hän ajaisi asiaansa riehumalla sosiaalisessa mediassa. Nyt hän saisi todennäköisesti syytteen kiihottamisesta kansanryhmää – juutalaisia – vastaan.Martti Luther ja perhe hiljentyneinä älylaitteiden ääreen. (KUVA: GUSTAV SPANGENBERGIN MAALAUKSEN
POHJALTA KUVANKÄSITTELY OLLI NURMINEN / HS)
KUVITELLAANPA hetken verran, että Martti Luther – uskonpuhdistaja keskiajalta – eläisi nyt. Missä hän julkaisisi kuuluisat teesinsä?
Sosiaalisessa mediassa. 2010-luvun Luther julkaisisi 95 teesin sijasta 9 500 tviittiä.
Esimerkiksi teesi numero 52 mahtuisi 140 merkin Twitter-viestiin suomeksi aivan sellaisenaan:
”Toivo tulla anekirjeellä autuaaksi on turha, vaikka sitten anekauppias, vieläpä paavi itse, panisi oman sielunsa siitä pantiksi.”
Myös teesi numero 43 on kuin tehty Twitteriin:
”Opetettakoon kristityille, että se, joka antaa köyhälle tai lainaa tarvitsevalle, tekee paremmin, kuin jos hän lunastaisi aneen.”
Vain pientä tiivistämistä vaatisi teesin 79 tviittaaminen:
”On Jumalan pilkkaamista sanoa, että aneristillä, joka on koristettu paavin vaakunalla ja pystytetään kirkkoihin, on sama arvo kuin Kristuksen ristillä.”
PIDEMMÄT TEKSTIT Luther hakkaisi blogiinsa ja julkaisisi Facebookissa. Tykkäysten määrässä hän kilpailisi Donald Trumpin ja Kanye Westin kanssa. Seuraajat laskettaisiin miljoonissa, ja Google-mainostulot elättäisivät.
Instagramiin Luther työntäisi keskiajan mallin mukaisesti törkeitä pilakuvia paavista, anekauppiaista ja kardinaaleista. Niistä kasvaisi meemejä, joista hätkähdyttävimmät keräisivät klikkejä myös sanomalehtien nettisivuilla.
Lutherista leviäisi selfieitä Raamattu kädessään, saarnastuolissa tai tutkijankammiossa. Omakuvat Luther sävyttäisi tummiksi, koska hän oli piintynyt pessimisti, joka koki ihmiselämän Jumalan ja Saatanan välisenä sotatantereena.
Saatana oli hänelle todellinen hahmo, ja ihmisen osaksi jäi valita, taisteleeko hänen puolellaan vai häntä vastaan. Muita vaihtoehtoja ei ollut, ja paavi oli valinnut väärin. Lutherin maailmankuva oli siis mustavalkoinen, ja sellaisella asenteellahan somessa loistaa.
Lutherin sanankäyttökin passaisi nettipaasaamiseen kuin lantti kolehtiin. Kirjassaan Kirkon Baabelin vankeudesta (1520) Luther julistaa: ”ANEET OVAT ROOMAN TEESKENTELIJÖIDEN HYÖDYTÖNTÄ KEKSINTÖÄ”.
Twitterissä hän toki lisäisi perään kolmesta kymmeneen huutomerkkiä.
ENSI syksynä tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Luther julkaisi teesinsä Wittenbergissä Saksassa. Nykytiedon mukaan hän ei ilmeisesti naulannut niitä kirkon oveen.
Tekstissään Luther muun muassa syytti katolista kirkkoa uskovaisten rahastamisesta. Kirkko myi anekirjeitä, joita ostamalla sai syntejä anteeksi.
Teesiensä ja elämäntyönsä ansiosta Luther on edelleen sekä hengellisen että koko läntisen maailman supernimiä.
Kaksi vuotta sitten yhdysvaltalainen MIT-korkeakoulu tutki Wikipedia-mainintojen perusteella vuosina 800 e.a.a. – 1950 eläneiden ihmisten tunnettuutta. Uskonnollisista hahmoista Lutherin edelle ylsivät ainoastaan Jeesus, Mooses, Muhammed ja Aabraham.
Teesit käynnistivät evankelisen liikkeen syntymisen. Tämä johti vuosikymmeniä myöhemmin prostestanttisten kirkkokuntien perustamiseen. Lutherista puhutaan uskonpuhdistajana, koska hän halusi pestä katolisen kirkon korruptiosta ja lakaista paavin syrjemmälle uskovaisen ja Jumalan välisestä kanssakäymisestä.
Länsimaiselle kulttuurille ja yhteiskuntajärjestykselle Lutherin ja hänen kumppaniensa vaikutus on ollut järisyttävä. Kirkon valta mureni ympäri Eurooppaa. 1500-luvun reformaatio loi pohjaa länsimaiden uskonnolliselle moninaisuudelle.
Täysin vallankumouksellinen oli Lutherin ajatus siitä, että kuka tahansa uskovainen saa tulkita Raamattua. Ajatuksen voi katsoa raivanneen tietä modernille tasa-arvokäsitykselle.
SITÄ MUKAA, kun tutkimustieto Lutherista lisääntyy, tarkentuu kuva hänestä myös tavallisena ihmisenä, joka uskoi järkähtämättä kahteen: Raamattuun ja omaan järkeen.
Tuo usko teki Lutherista julkkiksen jo omana aikanaan, ja nykyäänkin hänen vakaumustaan on helppo kunnioittaa.
Näinä valemedioiden aikoina käy kelle tahansa ihanteeksi lutherilainen lähdekritiikki. Uskonpuhdistajan perusväite oli se, että Jumalan sana tulee Raamatusta eikä paavin suusta.
Vuonna 1520 Luther kirjoitti:
”– – paavi ei saata olla ainoa, joka on oikeassa, jos kerran pitää paikkansa tuo uskonkappale: ’Minä uskon pyhään, kristilliseen kirkkoon’. Sillä muussa tapauksessahan pitäisi rukoilla: ’Minä uskon Rooman paaviin’ ja niin ollen asettaa koko kirkon sijaan yksi ainoa ihminen, mikä ei olisi muuta kuin perkeleellistä ja helvetillistä erehdystä.”
Lutheria korpesi myös tapa, jolla paavi tunki näppinsä uskovaisten henkilökohtaiseen elämään. Katolisen munkin vala esti Lutheria yhtymästä naiseen, vaikka samanlainen läheisyydenkaipuu häntä poltteli kuin muitakin ihmisiä.
Paavin vastaista viestiään Luther suolsi loputtomiin. Ja Rooma vastasi samalla mitalla. Tämä oli mahdollista, koska joukkoviestintä oli juuri syntynyt tuoreen painotekniikan ansiosta.
Monista Lutherin pamflettikirjoista tuli bestsellereitä. Eikä ihme: olihan yliopistoälykkö myös rivimunkki, joka rohkeni uhmata paavia.
Lutherin hengen pelasti ilmeisesti se, ettei Saksan silloinen maallinen valtias luovuttanut häntä Roomaan rangaistavaksi.
Teesien julkipanon jälkeen silmukka Lutherin ympärillä kuitenkin kiristyi. Hyvämaineisesta augustiinolaismunkista ja teologian professorista oli tullut kirkollista valtaa pitävien vihollinen.
Vuonna 1520 paavi Leo X julkaisi bullan eli paavillisen kirjeen nimeltä
Exsurge Domine, jossa hän uhkasi Lutheria kirkonkirouksella.
Pian Wittenbergissä valkeni joulukuun 10. päivä.
Luther rakensi kirjakekoa. Hän asetteli läjään oman kopionsa bullasta, katolisen kirkon lakiopuksen ynnä muita paavin siunaamia teoksia. Keko kohosi kappelin edessä, kaupungin itäisen portin luona. Opiskelijat auttoivat.
Sitten Luther tuikkasi koko roskan tuleen. Kirjoitukset roihusivat tuhkaksi samassa paikassa, jossa wittenbergiläiset tapasivat polttaa tauteihin kuolleitten ihmisten ryysyjä.
Se oli keskiaikaista kamppailua uskontulkinnasta. Nykyään moista kutsuttaisiin propagandasodaksi tai taisteluksi sananvapaudesta.
IKKUNASTA NÄKYI laaksoon.
Samaan, jossa Martti Luther kirmaili teini-ikäisenä vieraillessaan äitinsä sukulaisten luona Eisenachissa.
Nyt hän oli vankina, tavallaan. Huone oli suuri, ja se sijaitsi ritarien majoitustiloissa. Oletettavasti huoneessa oli sänky, pöytä ja tuoli sekä takka tai hella. Ensimmäisten viikkojen aikana ateriat tarjoiltiin turvallisuussyistä huoneeseen.
Oli toukokuu 1521, ja Luther piilotteli Wartburgin linnassa.
Elämä ulkomaailmassa oli käynyt liian vaaralliseksi. Kuukautta aiemmin Wormsin valtiopäivillä keisarikunnan hallitsija Kaarle V oli julistanut Lutherin lainsuojattomaksi, koska munkki ei edelleenkään perunut puheitaan. Hän seisoi kirjoitustensa takana.
Nyt kuka tahansa sai tappaa Lutherin ilman rangaistusta. Hän eli maanpaossa.
Taistelu paavia vastaan oli johtanut siihen, että Leo X oli toteuttanut edellisvuonna bullassa esittämänsä uhkauksen. Luther oli virallisesti kirkonkirouksessa, kerettiläinen, ja paavin sanojen mukaan myös Saatana munkin kaavussa. Moni luuli Lutherin jo kuolleen. Kenties hänet olisikin surmattu, ellei hänen suojelijansa, vaaliruhtinas Fredrik Viisas olisi Wormsin valtiopäivien jälkeen järjestänyt sieppausta, jossa Luther kiidätettiin hevoskyydillä Wartburgin muurien suojiin.
Luther ei lannistunut. Hän poimi Raamattunsa ja kävi töihin.
Uusi testamentti kääntyi saksaksi 11 viikossa. Wartburgissa Luther jatkoi myös vilkasta kirjeenvaihtoaan lähettäen postinsa muka Kreikan saaristosta tai ”lintujen valtakunnasta”.
Se oli kivuliastakin aikaa. Ruumista raastoi ummetus, sielua paholainen. Uskonelämän pohja tutisi ilman luostariarjen tuttuja rutiineja. Laiskotti ja nukutti.
Wartburgissa Luther ei pukeutunut munkiksi. Kaapu jäi vetämättä päälle ensimmäistä kertaa 16 vuoteen. Luther antoi hiusten kasvaa takaisin päälaelle ja leuan peittyä tummaan partaan. Näin hän naamioitui ritariksi.
Kokonaan Luther luopuisi kaavusta muutaman vuoden kuluttua. Niin hän sitoutuisi Kristukseen omilla, ei paavin ehdoilla.
Wartburgissa vierähti kymmenen kuukautta.
Keväällä 1522 Luther rohkeni palata Wittenbergiin seuraajiensa pariin, yhä virallisesti harhaoppisena ja lainsuojattomana.
Alkoi varsinainen reformaattorin työ. Homma oli hyvin raskasta ja hahmotonta. Kiistely uskontulkinnoista jatkui paavin vastustajienkin keskuudessa. Nyky-Luther kuvailisi projektia haasteelliseksi.
Valmiina uskonpuhdistaja ei urakkaansa nähnyt. Hän kuoli vuonna 1546 epävarmana liikkeen tulevaisuudesta.
Mutta ennen lähtöään Wittenbergin jääräpää sai paikattua suuren puutteen, joka oli kalvanut häntä jo luostarissa.
KATARIINA VON BORA ei ollut Lutherin ykkösvalinta vaimoksi. Luther jopa patisteli tuttuaan naimaan hänet, mutta tutun vanhemmat pitivä Katariinaa liian köyhänä.
Katariina von Bora oli luostarista karannut entinen nunna. Sellaista sattui tuohon aikaan. Yhtä aikaa Katariinan kanssa oli paennut 10 nunnaa. He olivat saaneet vaikutteita Lutherilta.
Oli kulunut kolme vuotta siitä, kun Luther oli palannut Wartburgista, ja Saksassa oli käyty talonpoikaissotaa. Luther piti sotaa Saatanan voittokulkuna. Siksi hän halusi todistaa paholaiselle vaeltavansa itse iloisin ja urhein mielin.
Se oli yksi syy siihen, miksi hän nai Katariina von Boran. Luostarielämän naimattomuuslupaukset rikottiin ja häät pidettiin kesäkuussa 1525. Luther oli 41-vuotias, vaimo 15 vuotta nuorempi.
Kun Katariina tuli raskaaksi, huomasi ukkomies itsessään uusia puolia. Syvemmin kuin koskaan ennen Luther alkoi ymmärtää naissukupuolta ja ihmisolentoa yleisesti.
Hän oppi vaivoista ja omituisista mieliteoista, joita naisella voi ilmetä raskauden aikana.
Luther pehmeni. Avioliiton edetessä tunteet vaimoa kohtaan lämpenivät, ja Luther myönsi Katariinalle enemmän vapauksia kuin tuon ajan perinteiset sukupuoliroolit naiselle sallivat.
Pariskunnan esikoinen syntyi häitä seuraavana vuonna.
Poika sai nimekseen Johannes. Esikoinen teki Martti-isänsä suunnattoman ylpeäksi ja onnelliseksi.
PEHMEYS ei ulottunut työminään. Syvästi uskovaisen professorin nahoissa lymysi myös raivokas ja egoistinen besserwisser, joka vyörytti sanomaansa vailla pidäkkeitä.
Niinkin pitkälle Luther meni, että nimitti paavia Antikristukseksi.
Vihapuheen uskonpuhdistaja siis osasi, ja nykymaailmassa hän saattaisi saada syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kirjassaan Juutalaisista ja heidän valheistaan (1543) Luther kirjoitti:
”– – heidän synagogansa tai koulunsa sytytettäköön tuleen, ja mikä ei tahdo palaa, se peitettäköön ja umpeen luotakoon maalla, ettei ikänä yksikään ihminen näkisi siitä kiveä eikä kuonaa...”
Kuten tiedämme eräistä nykypoliitikoistakin, kansansuosiota vastenmielinen kielenkäyttö ei välttämättä vähennä. Nyky-Lutherin maine toisikin hänelle julkisuutta myös perinteisessä mediassa.
Kirjadiilejäkin solmittaisiin. 1500-luvulla Lutherin teoksilla tekivät rahaa vain kauppiaat, mutta nykyajan kustantajat tilittäisivät tekijänpalkkion halusipa kirjailija tai ei.
Rahat somesaarnaaja lahjoittaisi ei-katolisille raamattukouluille ja kodittomille.
Toimittajat kiemurtelisivat vaivautuneina Lutherin tiedotustilaisuuksissa. Hänen kielenkäyttöään jouduttaisiin siistimään. Tuolit kaatuisivat ja ovet paukkuisivat, kun Luther marssisi tuohtuneena ulos tv-studioista, haastatteluista ja kirjankustantajien tapaamisista.
Taksissa tutkijankammioonsa hän tviittaisi:
”Mediapellet yrittävät taas sensuroida! SAATANAN KÄTYREITÄ!!!!”
Tekstin lähteitä ovat Helsingin yliopiston tutkija Sini Mikkola, Scott H. Hendrixin kirja Martin Luther – Visionary Reformer (Yale University, 2015) ja Lyndal Roperin kirja Martin Luther – Renegade and Prophet (Penguin Random House, 2016).
Kommentit 2