Psykopatologia kirjoitti:Mirri kirjoitti:Helmenkalastajan saaman työvoimapoliittisen sanktion/karenssin syy oli sopimusten mukainen irtisanoutuminen - ei mikään sopimusrikkomus tai sopimusten noudattamatta jättäminen.
Niin olen ymmärtävinäni hänen viestistään.
On petollisesti virheellistä kuvitella työvoimapoliittisten sanktioiden - karenssin - olevan seurausta sopimusrikkomuksista. Sellainen uskomus ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa eikä ole totta.
Ei kai. Vasta korvausten hekeminen tuotti (laittoman?) karenssin eli tässä tapauksessa korvaukset evättiin.
Karenssi voi koskea myös hakeutumista kilpailevan firman palvelukseen.
Aivan kuin puhuisit jostakin muusta kuin tavallisten duunareiden ja muiden palkansaajien työttömyysturvaan liittyvistä asioista.Karenssi voi koskea myös hakeutumista kilpailevan firman palvelukseen.

Psykopatologia kirjoitti:Tässä voi olla olennaista Helmenkalastajan irtisanoutumisen jälkeisen ajan
tapahtumat. Kieltäytyikö tarjotusta työstä etc.
santra kirjoitti:Mikäli nyt ymmärsin oikein HK sanoutui irti eikä hänellä ollut uutta työtä tarjolla, joten työvoimatoimisto katsoi että hänellä olisi ollut mahdollista jatkaa? Joten toimiston mukaan hän ei ollut työtön..
Psykopatologia kirjoitti::19
Siis ilmoittauduit ajoissa. Jos sinut olisi irtisanottu, olisivat rahat heti alkanee uida liiveihin?
Psykopatologia kirjoitti:Tässä voi olla olennaista Helmenkalastajan irtisanoutumisen jälkeisen ajan
tapahtumat. Kieltäytyikö tarjotusta työstä etc.

Mirri kirjoitti:Psykopatologia kirjoitti:Tässä voi olla olennaista Helmenkalastajan irtisanoutumisen jälkeisen ajan
tapahtumat. Kieltäytyikö tarjotusta työstä etc.
Ei ole olennaista. Olennaista on juuri se, että henkilö irtisanoutuu palkkatyöstään ilman työvoimaviranomaisten hyväksymää syytä. Silloin hän joutuu odottelemaan ensimmäistä työttömyyspäivärahaansa kolme kuukautta - hänelle asetetun karenssin ajan.
Psykopatologia kirjoitti:Keskustelut selvensivät minulle asioita. Kiitän.

Psykopatologia kirjoitti:Esillä olevassa tapauksessa TE:lle ei ollut osoitettu, että työnantaja teki työntekijän hulluksi.
TE ei voi pohjata päätöksiään toisen osapuolen subjektiivisiin arvioihin.

Mirri kirjoitti:Psykopatologia kirjoitti:Tässä voi olla olennaista Helmenkalastajan irtisanoutumisen jälkeisen ajan
tapahtumat. Kieltäytyikö tarjotusta työstä etc.
Ei ole olennaista. Olennaista on juuri se, että henkilö irtisanoutuu palkkatyöstään ilman työvoimaviranomaisten hyväksymää syytä.
Silloin hän joutuu odottelemaan ensimmäistä työttömyyspäivärahaansa kolme kuukautta - hänelle asetetun karenssin ajan.


Mirri kirjoitti:Ok; nyt alan taas olla kärryillä, kun löysin Helmenkalastajan viestin, johon ilmeisesti viittaat, ja jota minä en ollut lukenut.
Varmaan juuri Helmiksen kuvaamassa tilanteessa pitäisi malttaa toimia niin, että olisi kasassa todistusaineisto työvoimaviranomaisia varten. Mutta helpommin sanottu kuin tehty, ja etenkin, jos ei saa mistään tukea ennen irtisanoutumistaan. Edellä mainitut työterveyshuolto, luottamusmies, työsuojelupiiri, ovat hyviä mahdollisuuksia ennen kuin työntekijä tekee harkitsemattoman irtisanoutumispäätöksen. Ja toki keskustelut työnantajan kanssa, mutta ne kannattaisi käydä sähköpostitse, jotta olisi dokumenttiaineistoa.
Tuli vielä mieleeni... Työvoimaviranomaisiltakin ehkä voisi suoraan kysyä neuvoa tilanteessa, jossa työnantajan kanssa on mennyt sukset ristiin niin, että irtisanoutuminen on ainoa vaihtoehto. Kai he osaisivat kertoa miten irtisanoudutaan niin, ettei tule karenssia 'rangaistukseksi'.
Paluu Yleistä ja ajankohtaista
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa