Kirjoittaja Psykopatologia » 22.08.2013 18:13
Enpä osannut odottaa tällaista!
Eteläafrikkalaisen Hugh Masekelan (s. 1939) ansiot toki tiedetään: Afrikan mantereen ensimmäisiä kansainvälisiä tähtiä,
maanpaossa 30 vuotta, apartheidia vastaan Mandelan rinnalla, erittäin monipuolinen muusikonura, yli 40 albumia.
Musiikillisen suuruuden ulottuvuudet paljastuivat kunnolla kuitenkin vasta keikalla.
Moniulotteisella äänenkäytöllään Masekela on melkein Yoko Ono -sarjaa, tyystin toiselta kulttuuripohjalta ponnistava toki,
ja hiukan helpommin omaksuttava. Kun hurjaan mouruamiseen yhdistää laaja-alaisessa tunnerekisterissä liikkuvan flyygeli-
torven, joka solulla svengaavan ruumiinkielen ja humoristisen show-meiningin ynnä suvereenin varman viisimiehisen bändin,
syntyy unohtumaton ilta.
Helsinkiläiset saivat bonuksena vielä kiertueen viimeisen keikan irrottelevan tunnelman. Ainut kauneusvirhe tuli takabaarista.
Siellä mölistiin myös kaikkein herkimpiä sävyjä käytelleen Coal Train -laulun (1974) soidessa. Kyse on ikonisesta jazzrunoelmasta,
joka alkuräjähdyksen jälkeen pelasi äärimmäisen hienovaraisin efektein. "Voitteko please päästä noista tyypeistä, kutsukaa poliisi", Masekela heitti väliin.
Musiikillisesti seikkailtiin läpi valtava kirjo: township jivesta funkiin, highlifesta rokkiin kera kitaran progeulvahdusten. Aplodi-
pankin räjäytti heti toisena kuultu Chileshe, jossa Masekela myös tanssahteli ja lauloi kyykyssä. Ei ole polvivaivoja hällä.
Vanhat klassikot soivat muhevasti päivitettyinä, kuten Sister Fania ja Fela Kuti -muistuma Lady, yksi illan hulvattomimmista
esityksistä myös miimisesti.
Nelson Mandelan kunniaksi aina kuultava hitti Bring Him Back Home (1987) oli viimeinen veto ja siinä Masekela nostatti yleisön ylös,
koska "yli kahden tunnin istuminen vaarantaa terveyden". Näin olimmekin kätevästi jo valmiina seisomassa taputtamassa ylimääräistä. Sellaisena soi Rekpete uudelta Playing @ work -levyltä.
Ilta meni heittäen kuulemieni Afrikka-keikkojen top vitoseen.
Sen avasi jäntevästi groovaten Ashimba. Tansanialainen laulaja-lauluntekijä Andrew Ashimba ja kova suomalaiskaarti
Majamäki – Jaakonaho – Hulkkoset – Viljanen soitti mielenkiintoisesti lokeroimatonta rytmimusiikkia. Flow oli aivan erin-
omainen.
_