Kyllä se on minusta totta, mitä otsikko sanoo. Kevät on aina ollut minulle haasteellista aikaa. Silmät häikäistyvät, valuvat vettä, ja päätäkin alkaa särkeä auringon killityksestä ja lintujen korvia vihlovalta vislailulta. Maassa on loskaa, jäätä ja kuraa.

Oma itse tuntuu hirvittävän nukkavierulta kevätauringon armottomassa kilossa.
Noin siis kärjistetysti. Lehdet toitottavat että ihanaa, kevät, pukeutukaa pastellinsävyihin, tehkää kevätsiivous, verhokaa kotinnekin hempeisiin väreihin, ja joko on kroppa rantakunnossa yms. Minun olotilaani voisi kuvata lähinnä krapulaiseksi.

Syksy ja kaamosaika taasen eivät ole koskaan masentaneet minua, se on rauhottavaa aikaa.
Vuosi vuodelta ,näin aikuiseksi tultua, olen alkanut löytää yhä enemmän hyvääkin keväästä, ja kesästä myös. Nuorempana melkein kammosin kevättä ja kesää. Nykyään lähinnä se välillä väsyttää, kun ihmiset haukkuvat syksyä ja talvea, eivätkä ota kuuleviin korviinsa, että joku nimenomaan niistä voisi pitää. Jotkut melkein ärsyyntyvät siitä, kun joku ei vaan voi yhtyä nurinaan kaamoksesta.

Ja kesällä ei sovi valittaa kun on kuumaa ja häikäistyy. Kesästä kuuluu nauttia, saamari! Kaikki vaan aurinkoon makaamaan ja nahkaa grillaamaan, ei saa valittaa! Hellettä pitää olla yli 30 astetta jotta tarkenee! Minulle auringonporotuksesta saattaa tulla pää kipeäksi ja tulee oksettava, huimaava ja väsähtänyt olo, enkä myöskään ihannoi paskettunutta ihon sävyä. Ihoni kärähtää melko herkästi. Usein saa olla lätkimässä vahvalla suojakertoimella olevaa aurinkovoidetta turpaansa. Ja lierillinen tai lipallinen lakki on tarpeen, jos joudun olemaan kauan auringossa. Hemmetin tyylikästä! Rasvasta kiiltävä punottava iho, Hankkijan lippis, ja naama melkein kroonisesti norsunvitulla, kun helteessä hikoillessa noroilee myös aurinkorasvat otsalta silmiin, ja aako tekee kuttaa! Eli synnynnäinen pahanilman lintu, ilon pilaaja ja kelmeä wämppyyri olemma!