Kirjoittaja Mirri » 11.06.2013 18:37
Muistan kaasuhellat ja kaasupullot; silti, vaikka lapsuuteni helsinkiläiskodissa oli sähköhella. Kaasuhellan muistan pelottavana avotulen lähteenä - luojan kiitos, en ikinä joutunut sytyttämään sellaista.
Muistan myös rohdoskaupat ja niiden muuttumisen kemikalioiksi. Sitä en muista, että olivatko rohdoskaupat jonkinlaisia apteekin ja kemikalion yhdistelmiä. Myytiinkö rohdoskaupoissa nykyisiä apteekkituotteita, vai olivatko ne 'kemppareiden' (kemikaliokauppojen) edeltäjiä? Nykyisin ei ole rohdoskauppoja, mutta eipä taida olla kemikalioitakaan.
Paperikaupatkin muistan, samoin kuin siirtomaatavara-, liha-, maito-, ja muut erikoismyymälät. Sellaiset kerrostalojen kivijalassa sijainneet pikkuputiikit, joissa myytiin irtotavarana vaikka mitä. Pullo- ja pussimaito sijoittuvat aikaan, jolloin vielä oli mahdollista ostaa maitonsa omaan astiaan; Helsingissä viimeiset maitokaupat taistelivat olemassaolostaan pussimaidon ja pikamyymälöiden puristuksessa.
Pussimaidon muistan vielä erikseen siitä, että se oli tehdä äitini ja muut uudenuutukaisen pika-/valintamyymälän kassalla työskennelleet liikeapulaiset (lue: puotipuksu, nyk. myyjä) hulluiksi liiskaantumalla kriittisellä hetkellä ennen asiakkaan kassiin päätymistään...