Kirjoittaja Hilppa » 07.05.2013 22:05
Luin Virginia Woolfin Oma huonetta enkä oikein tohdi pysyä mukana. Erinomaista kieltä ja erikoinen pilkutusmenettely suomentajalla, joka on muuten Kirsti Simonsuuri. Woolf on ilmiselvä kielellinen nero eikä teosta suotta maailmankirjallisuuden klassikoksi nimetty. Mutta kirjailijan ilmaisunvoiman suuruus on minulle liikaa, vaikka nautin Oman huoneen lukemisesta. Neroudessa huomaa, että hän tiettävästi sairasti bipolaaritautia. Lauseet liikkuvat niin nopeasti ajatuksesta uuteen, että hitaampi lukija ei aina pysy perässä. Ja kuitenkin se nopeus on selkeästi neroutta, mitä ei voi jäljitellä vaan omintakeista.
Jossain määrin tulee mieleeni Volter Kilven pilkuntarkka ajatusten ja ympäristön kuvaus. Kuitenkaan nämä kaksi kirjoitustyyliä eivät ole millään lailla samanlaiset.
Korjaus 22.15 merkitty punaisella.
Pinkki korjaus 31.5.2013: Teoksen nimi on tietenkin Oma huone
Viimeksi muokannut Hilppa päivämäärä 31.05.2013 12:58, muokattu yhteensä 2 kertaa